
Ammatillista koulutusta kaikille yhdenvertaisesti
Vammaisten nuorten oikeus ammatilliseen koulutukseen sai vahvistusta Erasmus +- ohjelman kautta rahoitetun kansainvälisen VET4ALL-hankkeen kautta, jossa myös Suomi oli mukana.
Vammaisten nuorten oikeus ammatilliseen koulutukseen sai vahvistusta Erasmus +- ohjelman kautta rahoitetun kansainvälisen VET4ALL-hankkeen kautta, jossa myös Suomi oli mukana.
Savon ammattiopiston Toivalan kampuksella on otettu hiljattain käyttöön Pohjoismaiden ensimmäinen immersiivinen opetustila, jossa on mahdollista kokea kaikilla aisteilla erilaisia ympäristöjä ja tilanteita.
Vammaisalan henkilöstöpula uhkaa karata käsistä. Uusien työntekijöiden saaminen alalle ja siellä jo olevien sitouttaminen työpaikkaansa on monien tekijöiden summa. Eräs tärkeimmistä on työntekijöiden hyvinvoinnin takaava laadukas esimiestyö.
Ihme ja kumma on Marjatta Pokelan ja Pirkko Koskimiehen tekemä lastenlaulu, jossa kerrotaan maailman ihmeellisistä asioista. Laulusta nimensä ottanut salolainen Ihme ja Kumma tekee myös pieniä ihmeitä. Ihme ja Kumma[…]
Korona-aika on vaikeuttanut opintojen suorittamista ja lisännyt opintojen keskeytyksiä yleisissä ammattikouluissa. Ammatillisissa erityisoppilaitoksissa keskeytyksiä sen sijaan ei ole laajamittaisesti nähty. Sen sijaan muilta koronan aiheuttamilta haasteilta eivät myöskään erityisoppilaitosten opiskelijat[…]
Vammaisalan hoivatyöhön tarvitaan osaavaa ja motivoitunutta henkilökuntaa nyt ja tulevaisuudessa. Jotta vammaisalalle riittäisi ammattitaitoisia ja motivoituneita ammattilaisia myös tulevaisuudessa, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Kehitysvammaliitto käynnistivät vuonna 2020 Värikäs[…]
Vuonna 2015 Suomeen saapui ennätysmäärä turvapaikanhakijoita. Tämä näkyy myös ammattiopisto Liven opiskelijoissa, joista monet ovat lähtöisin Irakista, Syyriasta ja Afganistanista.
Toisen asteen koulutuksessa Suomessa on tehty viime vuosina monia uudistuksia. Muutokset ovat koskettaneet myös vaativana erityisenä tukena järjestettävää ammatillista koulutusta.
Tampereen ammattikorkeakoulussa (TAMK) on annettu hyvinvointiteknologian ylempää AMK tutkintokoulutusta aikuisopiskelijoille jo kymmenen vuoden ajan. Koulutukseen valitaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalan, tekniikan ja liiketalouden alan ammattilaisia, jotka opiskelevat moniammatillisessa opiskelijaryhmässä. Ajatuksena on[…]
Urapolkuja kehitysvamma-alalle on monia. Nuorisoasteen lähihoitajakoulutuksen ohella pätevyyden voi hankkia myös oppi- tai koulutussopimuksen kautta. Kolme aikuisopiskelijaa kertoo omat tarinansa.