
Lanko kuin pantteri
Antti Tuuri tunnetaan suomalaisten lähihistoriaan liittyvistä kirjoista, kuten esimerkiksi Amerikkaan siirtolaisiksi lähteneiden ihmisten tarinoista. Tuurin tuorein teos sen sijaan koskettaa hänen omaa lähipiiriään.
Antti Tuuri tunnetaan suomalaisten lähihistoriaan liittyvistä kirjoista, kuten esimerkiksi Amerikkaan siirtolaisiksi lähteneiden ihmisten tarinoista. Tuurin tuorein teos sen sijaan koskettaa hänen omaa lähipiiriään.
Kettukin juhlavuoden 2022 taiteilija Aleksi Pietikäinen on tuottelias taiteilija, joka hallitsee useita eri tekniikoita. Maalausten ohella taidetta syntyy myös keramiikasta sekä tekstiileistä.
Yhteisötaide on 1990-luvulta yleistynyt taiteen suuntaus, jossa taidetta tehdään jonkin yhteisön ehdoilla, yhteisön jäsenten kanssa ja heitä varten. Rinnekodissa yhteisötaidetta toteuttivat Lakiston työtoiminnan tiimit yhdessä taiteilija Petri Laukkasen kanssa.
Hämeenlinnalainen kirjailija Tapani Bagge on kirjoittanut työkseen 38 vuotta. Sinä aikana hän on kirjoittanut toistasataa yleiskielistä kirjaa lapsille, nuorille ja aikuisille. Nykyään Bagge kirjoittaa myös selkokirjoja, sillä hän ajattelee, että[…]
Korona-ajan alussa alkoi erityinen kokeilu, kun erityisoppilaille musiikkia opettava Musiikkikeskus Resonaari siirtyi enimmäkseen etäopetukseen. Vaikeana pidetty tehtävä kantoikin hedelmää ja antoi uusia ideoita sekä oppilaille että opettajille.
Kettukin vuoden 2021 taiteilijaksi valitseman Joannis Clementideksen taiteessa todellisuuden joskus harmaatkin sävyt puhkeavat räiskyväksi värien ilotulitukseksi.
Taiteen edistämiskeskus Taike on kulttuuriministeriön alainen asiantuntija- ja palveluvirasto. Sen palkkalistoilla on 15 eri puolilla Suomea työskentelevää läänintaiteilijaa, jotka työskentelevät joko valtakunnallisissa tai alueellisissa taiteen edistämisen projekteissa. Eräs heistä on[…]
Tanssiteos Kvartetto haastaa katsojan pohtimaan omia ennakkoluulojaan ja tunteitaan.
Olipa kerran kaikki hyvin. Mutta miksi mustahupparinen Oskari, sinistä rakastava Emma, hiljainen pikkusisko sekä Toivo-koira etsivät Papumaata ja Taikapuuta? Entä kuka on Kapteeni Karri ja Sateenkaari-papukaija, jotka auttavat sisaruksia ylittämään[…]
Aula-työkodin Vertaistaiteilijat-hankkeen pyrkimyksenä on kehittää erityistä tukea tarvitseville taiteilijoille uusia ansaintatapoja sekä väyliä kohti taiteen valtavirtaa.