Tutkimusta kehitysvammaisten taidetoiminnan etiikasta ja ”punkisti rokkaavasta” vaikuttavuuskampanjasta

Miten suhtautua toiseen, erilaiseen ihmiseen? Miten ajatella erilaisuutta, moninaisia identiteettejä ja niiden välisiä suhteita? Miten tasapainotella yksilöiden erilaisten tarpeiden välillä? Miten ymmärtää taiteen ja taiteellisen toimijuuden merkityksiä kehitysvammaisten vapaa-ajantoiminnassa? Miten tehdä oikeutta kehitysvammaisten osallisuudelle tutkimuksessa? Miten suunnata tutkijan katse toiseuttamatta osallistujia, osoittelematta erilaisuutta?

Liisa JaakonahoLiisa Jaakonaho

Tämänkaltaisia kysymyksiä pohdin tekeillä olevassa, kehitysvammaisia aikuisia osallistavan tanssipedagogisen toiminnan etiikkaa käsittelevässä väitöstutkimuksessani Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa.

Lähestyn aihettani taiteellis-pedagogisesti ja postkvalitatiivisesti. Taiteellis-pedagoginen tutkimus perustuu taiteelliseen ja taidepedagogiseen toimintaan. Siinä taiteen tekeminen ja opettaminen; luova, kehollinen, performatiivinen ja vuorovaikutteinen toiminta nivoutuu osaksi tiedon tuottamisen prosesseja. Postkvalitatiivisessa eli laadullisen jälkeisessä tutkimuksessa metodologisiin valintoihin suhtaudutaan luovasti, irtautuen ennalta määriteltyjen, jäykkien tutkimusasetelmien ja -menetelmien kehikoista. Keskiössä ovat sen sijaan aihe ja käsitteet: se, millaisille poluille ne tutkimusta vievät.

Tutkimukseni etnografisessa vaiheessa keväällä 2017 dokumentoin ja reflektoin kehitysvammaisille aikuisille ohjaamiani luovan liikkeen ryhmätunteja. Olin ohjannut näitä tunteja vuosien ajan sosiaalialan organisaation vapaa-ajantoiminnan puitteissa ja kiinnostunut vuorovaikutuksestamme ja siitä, miten osallistujat kokivat toiminnan. Syksyllä 2018 toteutin tutkimukseni osana taiteellisen teoksen kansainvälisessä esitystaiteen tapahtumassa, yhteistyössä esitystaiteilija-tutkija Kristina Junttilan kanssa. Taiteellinen osa oli muodoltaan osallistava installaatio-performanssi, joka teki näkyväksi tutkimukseni kysymyksiä hyödyntäen sen aineistoa ja alustavia löydöksiä. Teoksessa pyrin laajentamaan vammaisuuden teemaa kaikkia ihmisiä koskeviksi kysymyksiksi haavoittuvuudesta, toiseudesta sekä tuetuksi ja rajoitetuksi tulemisesta.

Tällä hetkellä toimin tohtorikoulutettavana Taideyliopiston taidekasvatuksen tutkimuskeskuksessa (CERADA) ja ArtsEqual-tutkimushankkeessa. ArtsEqual on Suomen Akatemian Strategisen neuvoston rahoittama, Taideyliopiston koordinoima tutkimushanke, joka tutkii, kuinka taide julkisena palveluna voisi lisätä tasa-arvoa ja hyvinvointia 2020-luvun Suomessa. Tutkimustani rahoittaa myös Suomen Kulttuurirahasto.

Eettisyys taidepedagogisessa kohtaamisessa

Tutkimuksessani artikuloin ja teen taiteen keinoin näkyväksi eettisiä kysymyksiä, hyväksyen sen, että aina niihin ei löydy vastauksia. Esiin nousseet eettiset kysymykset liittyvät muun muassa valtasuhteisiin ja osallistujien itsemääräämisoikeuteen. Ajattelen, että eettisten kysymysten artikulointi lisää tietoisuutta niistä. Lisääntynyt tietoisuus kehittää myös käytännön toimintaa.

Ymmärrän eettiset kysymykset eräänlaisina jännitteinä, tilanteissa esiin nousevina ristiriitaisina suhteina. Ajatteluuni saan tukea erityisesti amerikkalaisesta feministisestä hoivaetiikasta, jossa eettiset valinnat nähdään yksittäisinä, kehollisina ja materiaalisiin olosuhteisiin paikantuneina – ei niinkään pyrkimyksinä noudattaa joitakin universaaleja, ennalta asetettuja moraalisääntöjä.

Muodollisen tutkimusetiikan kysymyksiin pyrin vastaamaan selkeästi, jotta esimerkiksi osallistujien itsemääräämisoikeus voidaan turvata tutkimuksen kaikissa vaiheissa. Organisaatioilla, joissa toimin on omat eettiset ohjeistuksensa, jotka on otettava huomioon. Taidepedagogisessa kohtaamisessa eettisyys on kuitenkin, kokemusteni mukaan, eräänlaista improvisointia: kuulostelua, tunnustelua, herkkyyttä ja tietoiseksi tulemista.

Vaikuttavuuskampanja luo kohtaamisia ja muokkaa asenteita alakouluissa

Väitöstutkimukseni ohella kerään aineistoa ja teen vuorovaikutuksellista tutkimusyhteistyötä Lyhty ry:n koordinoimassa, ”punkisti rokkaavassa” vaikuttavuuskampanjassa nimeltä ’Ihminen on hyvä asia’. Mahdollistamalla taiteen ja kulttuurin äärellä tapahtuvia kohtaamisia kehitysvammaisten kokemusasiantuntijoiden ja alakouluikäisten oppilaiden välille, kampanja pyrkii muokkaamaan kehitysvammaisuuteen liittyviä asenteita. Kampanjassa peruskoulujen kuudesluokkalaiset katsovat Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeestä kertovan Kovasikajuttu tai Tokasikajuttu -elokuvan. Elokuvan katsomisen jälkeen osa luokista osallistuu taidelähtöiseen työpajapäivään, jossa ohjaajina toimivat hankkeeseen palkatut kehitysvammaiset kokemusasiantuntijat yhdessä Lyhty ry:n työntekijöiden kanssa. Työpajapäivää seuraa reflektiokeskustelu, jossa kampanjan ohjaajat vierailevat uudelleen koulussa keskustelemassa oppilaiden kokemuksista.

Kampanjasta on kerätty tutkimusaineistoa sen tapahtumia dokumentoimalla ja havainnoimalla, kyselylomakkeilla ja opettajien haastatteluilla. Keskeisen aineiston osan muodostavat oppilaiden vastaukset heille kirjallisesti esitettyyn kysymykseen siitä, mitkä kolme sanaa heille tulee mieleen kehitysvammaisuudesta. Tämä kysymys toistetaan oppilaille hankkeen alku- ja loppuvaiheissa. Kootusta aineistosta tekemieni alustavien havaintojen mukaan koululaisten keskuudessa kehitysvammaisuuteen liittyy monenlaisia, ristiriitaisia ja osin ennakkoluuloisiakin mielikuvia. Kampanja mahdollistaa näiden mielikuvien sanallistamisen lisäksi erilaisuuden teeman pohdinnan ja kehitysvammaisten ihmisten kohtaamisen aktiivisina toimijoina, mikä on sinänsä arvokasta ja voi lisätä tietoisuutta sosiaalisen eriarvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden kysymyksistä.

Opettajahaastattelut antavat viitteitä siitä, että hanke paikkaa jonkinlaista aukkoa opetuksen sisällöissä: se luo kohtaamisia alakoulujen oppilaiden ja kehitysvammaisten kokemusasiantuntijoiden välillä ja herättää näin keskustelua kehitysvammaisuudesta. Monet haastattelemani opettajat sanovat kokeneensa hankkeen arvokkaana ja hyödyllisenä ja toivovat sille jatkoa. Esimerkiksi erään opettajan mukaan vammaisuuden käsittely muussa koulutyössä tuntuu ”pintaraapaisuilta” verrattuna kampanjan mahdollistamiin kohtaamisiin ja kokemuksiin.

Kehitysvammaisten taiteellinen toimijuus ja kulttuuriset oikeudet

Yhdistämällä ajatuksiani ja havaintojani sekä Lyhty ry:n vaikuttavuuskampanjasta että väitöstutkimuksestani, pohdin kehitysvammaisten henkilöiden asemaa ja toimijuutta laajemmasta kulttuuristen oikeuksien perspektiivistä. ArtsEqual-hankkeen tutkijoille kulttuuriset oikeudet ovat ihmisoikeuskysymys, sillä oikeus osallistua taiteisiin ja kulttuuriin, kehittää itseään ja yhteisöään niiden avulla sekä mahdollisuus ilmaista itseään vapaasti ovat YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa, useissa Suomea sitovissa ihmisoikeussopimuksissa ja Suomen perustuslaissa turvattuja ihmisen kulttuurisia perusoikeuksia.

Kehitysvammaisten henkilöiden kulttuurisia oikeuksia tulee lähestyä monitahoisena kysymyksenä, ottaen huomioon sen, miten monenlaisia kehitysvammaisten ihmisten tarpeet ja kyvyt voivat olla. Yhtäältä kyse on siitä, minkälaista taidetoimintaa ja kulttuuria sosiaalialan palveluissa tarjotaan. Toisaalta on tärkeää tarkastella kehitysvammaisten mahdollisuuksia toimia taiteen ja kulttuurin tekijöinä.

Kaikilla tulisi halutessaan olla mahdollisuus, paitsi osallistua taidetoimintaan, myös kehittyä taiteen tekijöinä. Tähän kehitykseen voi kuulua myös riskien ottaminen, haasteiden kohtaaminen ja mahdollisuus edetä taidealan koulutukseen. Kulttuuristen oikeuksien tulee kuitenkin toteutua myös sellaisten henkilöiden elämässä, jotka tarvitsevat enemmän tukea ja joille taide on esimerkiksi harrastus tai osa kuntouttavaa toimintaa. Vaikeammin kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla voi oleellista olla se, että he saavat halutessaan osallistua mielekkääseen taidepedagogiseen toimintaan, ilmaista itseään ja olla vastavuoroisissa suhteissa itselleen merkityksellisillä ja mielekkäillä tavoilla. Pedagogisesti korkeatasoinen, osallistujan yksilöllistä toimijuutta kunnioittava taiteellinen toiminta mahdollistaa parhaimmillaan itseisarvoisesti arvokkaan kohtaamisen, jaetun taiteen kokemuksen.

Taide- ja kulttuuriala sisältää vielä valitettavan paljon esteellisiä rakenteita ja erilaisuutta ulossulkevia ajattelutapoja. Erilaisille, normeihin sopimattomille toimijuuden muodoille on tehtävä tilaa uudistamalla taiteen ja taidekoulutuksen menetelmiä, toimintatapoja ja rakenteita. On tarkasteltava kriittisesti niitä taustaoletuksia ja rakenteellisia seikkoja, jotka määrittelevät ja rajaavat yksilöiden mahdollisuuksia heidän erilaisten kykyjensä ja tarpeidensa perusteella. Kun kehitysvammaiset saavat lisää mahdollisuuksia toimia taiteen ja kulttuurin parissa, voi heidän toimijuutensa tulla näkyvämmäksi ja ravistella esteellisiä rakenteita. Parhaimmillaan tästä syntyy, paitsi sosiaalista oikeudenmukaisuutta, myös taiteellisesti ja kulttuurisesti kiinnostavia tekoja ja aloitteita.

Linkkejä:

Teksti: Liisa Jaakonaho (MA, tohtorikoulutettava) | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).