Palkka vai työn sisältö?

Tätä meiltä usein kysytään: kumpi on sinulle tärkeämpää, palkka vai työn sisältö? Oikea, hyväksytty vastaus kuuluu, että kyllä työn sisältö on tärkeämpää. Vastaukseen sisältyy tietysti oletus, että kyllä sitä palkkaakin maksetaan.

Tilastokeskus on työolotutkimuksissaan selvittänyt palkan ja työn sisällön tärkeyttä suomalaisille jo vuosikymmenten ajan. Vuonna 1984, reilut kolmekymmentä vuotta sitten, 57 prosenttia miehistä ja 45 prosenttia naisista piti palkkaa tärkeämpänä kuin työn sisältöä.

Sittemmin työn sisällön merkitys on korostunut vuosi vuodelta palkkaan verrattuna. Vuonna 2013 miehistä 44 prosenttia piti palkkaa tärkeämpänä, ja naisista enää 31 prosenttia.

Ihmisten vastaukset tuskin kertovat siitä, ettemme enää samalla tavoin arvostaisi työstä saatavaa korvausta. Ne eivät myöskään kerro, ettei rahalla olisi meille vähintään yhtä paljon käyttöä kuin ennenkin.

Enemmän ne kertovat siitä, että nykyään työltä odotetaan mielekkäitä haasteita ja mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen. Ne kertovat myös siitä, mitä on sopivaa vastata.

Palkasta puhutaan ulkoisena kannustimena. Se on pinnallisempi motivaattori työhön kuin sisäsyntyinen, ihmisestä itsestään lähtevä innostus ja työn imu.

Sisäsyntyinen kannustin on vaikkapa tunne siitä, että onnistuu palvelemaan asiakasta hyvin tai näkee työnsä konkreettisen jäljen.

On totta, että korkealla liksalla ei voi korvata työn imua eikä paikkailla puuttuvaa työhyvinvointia.

Työn sisällöstä nauttivatkaan eivät silti tekisi työtään ilmaiseksi tai olemattoman pienellä korvauksella. Itse asiassa työn sisällöstä voi nauttia huomattavasti vapautuneemmin, kun rahallinen korvaus on riittävä.

Rahalla ei ole paljon merkitystä niille, joilla sitä on jo riittävästi. Palkasta tulee kumman tärkeää silloin kun sitä ei ole yhtään ja jääkaappi on tyhjä.

Palkka on paitsi toimeentulon väline, myös tunnustus siitä, että työllä on työnantajalle arvoa. Liian moni ihminen kuitenkin puurtaa ilman tätä konkreettista tilille tipahtavaa tunnustusta.

Työharjoitteluissa, työkokeiluissa tai avotyössä on paljon ihmisiä, jotka tekevät oikeaa, tuottavaa työtä ja joiden kuuluisi ansaita palkkaa. Palkaton työ on valitettavan tuttua monille kehitysvammaisille ihmisille, mutta myös muille.

Omalla alallani, mediatyössä, osaavia ammattilaisia etsitään usein keikoille, joista rahapalkan sijaan tarjotaan hyvää mieltä, näkyvyyttä tai kivaa lisää ansioluetteloon. Hyvällä mielellä ja näkyvyydellä ei vain makseta laskuja.

Palkka ei ole vain ulkoinen kannustin, vaan se limittyy sisäsyntyiseen motivaatioon. Jos ei koe saavansa arvostusta, oma työ alkaa helposti tuntua merkityksettömältä ja vähäpätöiseltä.

Oma paikka työyhteisössä tai oma panos työn kokonaisuuteen ei tunnu samalta, jos työkavereille maksetaan ja itse tekee työtä ilmaiseksi tai nimellisellä muutaman euron päiväkorvauksella. Esimerkiksi työntekijän vammaisuus ei tee työn palkattomuudesta millään tavalla oikeutettua.

Vasta kun palkkaus on kunnossa, työntekijällä on oikeasti mahdollisuus todeta, että kyllä se työn sisältö on kaikkein tärkeintä.

Terhi Hautamäki on vapaa toimittaja.