Opas aloittelevalle rakastajalle

Nuori mies istuu.
Johannes Roviomaa.

Rakkaus on juonikas juttu. Se voi muuttaa kaupassa pistäytymisen elinikäiseksi kengättömäksi vaellukseksi Himalajan halki valaistumisen toivossa. Liian pitkälle viedystä rakkaudesta syntyy kirjoja, huonekaluja, tauluja, veistoksia, sävellyksiä – ja joskus lapsia.

Puhun tietenkin vertauskuvin, koska rakkaudesta on mahdotonta puhua muulla tavoin. En tiedä vielä tarpeeksi, vaikka olen aina korvat höröllä, kun näistä asioista supistaan. Sanotaan, että ihmisellä, jolla on rakkautta, on myös onnea. Ja se, jolla on onnea, kätkeköön sen.

Espanjalainen surrealisti, ohjaaja ja käsikirjoittaja Luis Buñuel on todennut: “Kaikki tämä pakkomielle ymmärtää täyttää minut kauhulla.” Rakkaus ja onnellisuus ovat surrealismia parhaimmillaan.

Onnellisuuden ja rakkauden käsitteet ovatkin kielen tasolla olleet olemassa vain joitakin satoja vuosia. Kognition tutkimukset ovat osoittaneet, että aistihavainto on jotakin, mikä järjestyy myös kulttuurillisesti. Ihmiset Papualla, Mäntsälässä ja New Yorkissa hahmottavat maailman eri tavoin, maistavat eri tavoin ja ymmärtävät tunteensa eri tavoin.

Espresson, sinihomejuuston tai konjakin maut eivät yleensä houkuttele ihmistä, kun hän maistaa niitä ensimmäisen kerran. Pikkuhiljaa niistä oppii pitämään, jos oppii. Rakkauttakin on opeteltava kaikilla käytössä olevilla aisteilla.

Psykoanalyysin perustajan Sigmund Freudin mukaan rakkaus ja työ ovat tärkeimmät onnen lähteet. Vanha kunnon unien tulkki ei voisi enempää olla oikeassa!

Suomi on yksi maailman vähiten epäonnistuneimmista, ja onnellisimmista valtioista. Suomi on sijoittunut YK:n onnellisuusmittauksen kärkeen kolme vuotta peräkkäin.

Meidän täytyy tehdä hartiavoimin työtä onnellisuutta tuottavien asioiden eteen myös tulevaisuudessa. Tasa-arvo, oikeudenmukaisuus, vapaus, vauraus, demokratia, hyvä hallinto ja luottamus toisia ihmisiä kohtaan ovat asioita, jotka nousevat tutkimustuloksissa esiin, kun kansalaisten onnellisuutta selvitetään. Pohjoismainen hyvinvointivaltio on harvinaislaatuinen ihme, jota kannattaa vaalia. Joku voisi sanoa, että se on myös kollektiivista onnellisuuden ja rakkauden tavoittelua.

Onnellisuutta tuhoavat kehityskulut, jotka ovat olleet käynnissä jo vuosikymmeniä, pitää saada kuriin. Onnellisuuteen ei ole olemassa ohituskaistaa, mutta onnettomuuteen niitä on lukuisia. Sosiaalinen erkaantuminen on tällä hetkellä historiallisen nopeaa. Se kasvattaa kuilua rakkauden ja onnellisuuden tavoitteluun. Onnellisuus tulee hyvän elämän sivutuotteena, ja sen etsimiselle on raivattava tietä.

Uskon vilpittömästi, että maailmaan on ladattu rakkautta ja onnea jokaiselle ihmiselle. Niitä etsiessään joutuu usein kohtaamaan myös surua, epätoivoa, menetystä, osattomuutta, yksinäisyyttä.

“Ei rakkaus kuole, se vain jättää meidät. Me siinä kuolemme”, kuten Matti Pellonpään hahmo toteaa Arvottomat-elokuvassa.

Kaikella on hintansa. Kuolema on loppulasku, jonka maksamme elämästä. Jos minulta kysytään, haluaisin lykätä maksamista vielä ainakin viisikymmentä vuotta. Niin paljon vielä rakkautta ja onnea, jota kauhoa!

Tärkeintä on rakastaa elämää ylipäätään, kaikessa kauneudessa ja kataluudessaan. Jos nyt kiipeäisin vuorille kertomaan, mistä rakkaudesta ja onnellisuudesta on kyse – hengittäisin puhdasta ilmaa hetken ja päästäisin maailman suurimman henkäyksen.

En sanoisi sanaakaan.

Teksti: Johannes Roviomaa | Julkaistu: