Hyvän elämän perusta on yhteinen onni

Onnellisuutta ei voi opetella, mutta jokainen voi tehdä onnellisuutta edistäviä asioita, sanoo professori Markku Ojanen.

Varttunut mies lähikuvassa.
"Viihdyn erinomaisesti yksin, mutta olen onnellinen siitä, että minulla on perhe ja ystäviä", sanoo Markku Ojanen.

”Onnella ei ole huomista päivää; sillä ei ole eilistäkään; se ei ajattele tulevia; sillä on vain nykyisyys, eikä sekään ole kokonainen päivä, vaan silmänräpäys”, pohtii kirjailija Ivan Turgenjev onnen olemusta.

Samoilla linjoilla on myös psykologian emeritusprofessori ja onnellisuustutkija Markku Ojanen, joka on kirjoittanut monia onnellisuutta käsitteleviä teoksia.

”Kun ihminen on onnellinen, hänen ei tarvitse muistella “vanhaa hyvää aikaa” eikä ajatella, että tulevaisuus tuo jotakin parempaa, sillä hän on tyytyväinen, kiitollinen ja iloinen siitä, mitä elämä antaa juuri tällä hetkellä”, Ojanen kiteyttää.

Hänen mielestään onnellinen ihminen on myös kiitollinen, sillä hän kokee saaneensa elämältä paljon enemmän myönteistä kuin kielteistä. Elämä ei kuitenkaan koskaan ole täydellistä, mutta toisaalta vaikka ulkoisissa asioissa useimmilla meistä on puutteita, se ei vie meiltä onnellisuutta.

”Onnellinen ihminen on oppinut, että kyse on myös yhteisestä onnesta, sillä yhdessä toisiamme huomioiden voimme kukoistaa ja kokea elämämme mielekkääksi”, Ojanen pohtii.

Vaikea tutkimuskohde

Onnellisuus rakentuu lukemattomista, sekä yksilön sisäisistä että ulkoisista tekijöistä. Siksi sen olemuksesta on mahdotonta saavuttaa yksimielisyyttä. Tosin sellainen ei ole tarpeenkaan, kunhan kaikki ymmärtävät asian suurin piirtein samalla tavalla.

Onnellisuuden ilmaisun muodot vaihtelevat paljon. Se voi olla riehakasta, iloista, tyyntä, hiljaista ja se kietoutuu usein muihin tunteisiin, kuten esimerkiksi rakkauteen ja kiitollisuuteen.

Mies istuu työpöydän ääressä.
Professori Markku Ojanen on tutkinut onnellisuutta jo 60-luvulta lähtien.

Joillekin tutkijoille onnellisuus on mielihyvän tunnetta, toisille se tarkoittaa tyytyväisyyttä elämään. Jotkut liittävät nämä molemmat onnellisuuteen ja ottavat mukaan kolmanneksi tekijäksi myös kielteiset tunteet.

Yleisimmin onnellisuutta kartoittavissa tutkimuksissa esiintyvä käsite on koettu hyvinvointi, joka jakautuu kolmeen osatekijään: myönteiset ja kielteiset tunteet sekä tyytyväisyys elämään.

Edellä mainittujen lisäksi myös monet muut tunteet ja tekijät vaikuttavat onnellisuuteen. Tutkimuksen haasteena on, kuinka ne kaikki yhdistetään koetun hyvinvoinnin summaksi.

Onnellisuuden mittarina voidaan käyttää esimerkiksi psykologi Carol Ryffin vuonna 2008 kehittämää psykologisen hyvinvoinnin mittaria, joka sisältää kuusi osatekijää: itsensä hyväksyminen, persoonallinen kasvu, myönteiset ihmissuhteet, elämän tarkoitus, ympäristön hallinta ja autonomia. Jokaiseen niistä sisältyy puolisen tusinaa lisäkysymyksiä, joiden avulla pyritään luomaan kokonaiskuva onnellisuudesta.

Psykologinen tutkimus on painottunut perinteisesti ongelmiin ja psyykkisiin häiriöihin. Sen sijaan onnellisuuden psykologinen tutkimus on ollut 2000-luvulle asti varsin laimeaa, mistä on todisteena muun muassa se seikka, että onnellisuus sisällytettiin psykologian perusoppikirjoihin vasta 2000-luvun loppupuolella.

Ojanen sekä Erik Allardt ovat yhtenä harvoista tutkineet onnellisuutta jo 60-luvulta lähtien.

Perintötekijöillä merkittävä osuus

”Geenit ovat mukana kaikissa ihmisen ominaisuuksissa, mutta eivät ne tietenkään sido millään lopullisella tavalla ihmisen elämää. Onnellisuutta ei niinkään voi opetella, mutta voimme tehdä iloisia ja onnellisuutta edistäviä asioita sekä itsellemme että toinen toisillemme”, Ojanen toteaa.

Perintötekijöiden merkitystä onnellisuuden kokemiselle on arvioitu esimerkiksi identtisten kaksosten sekä adoptiolasten tutkimuksella. Erityisen kiintoisaa on ollut erillään kasvaneiden identtisten kaksosten vertailu epäidenttisiin kaksosiin. Tutkimuksissa on käynyt ilmi, että identtiset kaksoset muistuttavat toisiaan myös onnellisuuden suhteen enemmän kuin tavalliset sisarukset.

Adoptiotutkimuksissa geenien merkityksestä kertoo se, että adoptiolapsen onnellisuus on lähempänä hänen biologisten vanhempiensa onnellisuutta kuin kasvattivanhempien.

Karkeasti arvioiden perintötekijöiden merkitys onnellisuutta määrittävänä tekijänä on huomattava, noin 40–50 prosenttia. Jäljelle jäävää prosenttiosuutta on kuvattu omaehtoisten toimintojen alueeksi.

Suomi on onnellisuuden huippumaa

Eri kansojen onnellisuuskäsityksissä on suuria eroja, jotka johtuvat erilaisista elinoloista, uskomuksista, tavoista, kulttuurillisista eroavaisuuksista, ja monista muista seikoista. Myös käsitykset onnellisuudesta vaihtelevat eri kulttuureissa melkoisesti, mutta silti kaikkialla arvostetaan esimerkiksi turvallisuutta ja läheisiä ihmissuhteita.

”Jos on syntynyt hyvin ahdistaviin olosuhteisiin ja joutuu niissä jatkuvasti elämään, on luonnollista, että onnellisuus on heikompaa kuin koko elämänsä hyvissä olosuhteissa eläneillä. Jokaisella tosin on oma onnellisuuden perustasonsa, jolle hyvien ja huonojen tapahtumien jälkeen palaudutaan – elleivät nuo tapahtumat ole hyvin voimakkaita. Esimerkiksi traumaattiset kokemukset voivat jättää jälkiä vuosiksi eteenpäin. Silti niistäkin voi toipua, mutta yleensä se ottaa oman aikansa”, Ojanen pohtii.

Perinnöllisten ominaisuuksien lisäksi myös yhteiskunnallisilla oloilla, kuten mahdollisuudella tulla toimeen työllään ja elää tasa-arvoisessa yhteiskunnassa on tärkeä merkitys siihen, kokeeko ihminen olevansa onnellinen. Tässä suhteessa Pohjoismaat ja eritoten Suomi vetävät pisimmän korren.

YK:n onnellisuusraportin mukaan Suomi on nyt kolmatta vuotta peräkkäin maailman onnellisin maa. Tanska pitää kakkossijaa toisena vuonna peräkkäin, ja kolmossijalle kiilasi Sveitsi, mutta kaikki Pohjoismaat mahtuvat seitsemän parhaan joukkoon. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että onnellisuusvertailujen kärkimailla on vahva protestanttinen ja luterilainen tausta.

Pohjoismaiden asukkaiden onnellisuutta selittää esimerkiksi peruskoulutus, korruption vähäisyys sekä sananvapaus, jotka ovat erityisiä ansioitamme. Myös luottamus toisiin ihmisiin on individualismia korostavissa pohjoismaisissa hyvinvointivaltioissa vahvaa. Kun kansalaiset luottavat toisiinsa, se on omiaan edistämään onnellisuutta.Sen sijaan mitä etelämmäs mennään, sitä enemmän luottamus toisia ihmisiä kohtaan vähenee. Ilmiö on selvästi nähtävissä jo Etelä-Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella luottamuksen määrä on jo hyvin vähäistä. Yksilökeskeisissä kulttuureissa, kuten länsimaissa, korostetaan oman toiminnan merkitystä onnen tavoittelussa. Yhteisöllisissä kulttuureissa sen sijaan harmoniset ihmissuhteet ovat keskeinen onnellisuuden lähde.

Myös länsimaisissa kulttuureissa suhtautuminen onnellisuuteen vaihtelee paljon eri maiden välillä.

”Esimerkiksi Yhdysvalloissa oman onnellisuuden näyttämistä voidaan suosia, mutta monissa idän kulttuureissa sitä ei pidetä suotavana. Ennen myös Suomessa suhtauduttiin onnellisuuden näyttämiseen varautuneesti, mutta uskon, että kulttuuri on tässä suhteessa aika tavalla muuttunut. Saahan onnellisuutta nyt ilmaista, eikö totta? Olkaamme kiitollisia onnellisista ihmisistä”, kehottaa Ojanen.

Myös persoonallisuus vaikuttaa

Persoonallisuuden vaikutus onnellisuuteen on paljon vahvempi kuin muiden tutkittujen tekijöiden, kenties jopa 60–70 prosenttia. Ojasen mukaan pessimistikin voi kuitenkin oppia onnellisuutta.

”Onnellisuus on vahvasti osa persoonallisuutta. Kun tulkitsemme onnellisuuden tyytyväisyytenä omaan elämään, se on geenien ja ympäristön tuottama persoonallinen ominaisuus. Silti aina voi oppia uutta. Voi esimerkiksi oivaltaa elämästä uusia asioita ja nähdä oman elämänsä nykyistä optimistisemmin. Annan yhden ohjeen: koeta välttää pessimistisiä puheita, ainakin sellaisia, jotka kärjistävät omaa elämääsi ja maailmantilaa.”

Persoonallisuus myös muuttuu iän myötä, ja vieläpä pääosin myönteiseen suuntaan.

Yksin ei ole hyvä olla

Yksin elämisellä tarkoitetaan erilaisia asioita. Osa ihmisistä viihtyy hyvin yksin, mutta vastentahtoisesti yksinäisyydessä eläville yksinäisyys voi olla hyvin raastavaa. Siksi esimerkiksi vankien eristäminen muista ihmisistä on eräs ankarimmista rangaistustavoista.

”Onnellisuus todellakin riippuu muista ihmisistä ja siitä, kuinka otamme heidät huomioon. Ihmiset ovat kuitenkin erilaisia. Toisille riittävät vähäiset kontaktit, toisille ei tahdo riittää mikään. Paljon riippuu siitä, miten oman tilanteensa kokee. Jos viihtyy yksin eikä koe sitä pakonomaisena yksinolona, silloin voi olla onnellinen, mutta jos kokee yksinäisyyttä, se heikentää merkittävästi onnellisuutta” Ojanen sanoo.

Yksin viihtyvillä onnellisilla ihmisillä on yleensä läheisiä henkilöitä, joihin he voivat ottaa yhteyttä ja jotka ottavat heihin yhteyttä.

”Myös minä viihdyn erinomaisesti yksin, mutta olen onnellinen siitä, että minulla on perhe ja ystäviä. Tämän tiedon varassa voin olla mökillä yksin vaikka pari viikkoa. Luultavasti sentään soittaisin puolisolleni ja pojilleni pari kertaa!”

Onnella ei ole laatuvaatimusta

Entä onko onnellisuustukija itse onnellinen?

”Tapaan sanoa, että olen melankoliseksi ihmiseksi aika onnellinen ihminen. Kenties aika vaikea lapsuuteni on tuottanut taipumusta melankoliaan tai sitten ne ”alakuloiset” geenit! Onneksi aina silloin tällöin havahdun siihen, miten hyvin minun on elämässäni käynyt noista lähtökohdista huolimatta. Minulla on hieno perhe, puoliso ja kaksi poikaa, ja olen saanut tehdä hyvin mielekkäitä asioita. Ja edelleen saan niitä tehdä. Iloitsen myös siitä, että voin olla vapaaehtoistyössä mukana. Haluaisin, että minut muistetaan hyväntahtoisena ihmisenä”, Ojanen sanoo.

Hän kehottaa välttämään pahoja, satuttavia sanoja ja muistuttaa, että hyvän elämän perusta on yhteinen onni.

”Meillä kaikilla on mahdollisuus olla edistämässä yhteistä hyvää elämää. Siinä ei kysellä laatuvaatimuksia, vaan jokaisen panos kelpaa. Äiti Teresan sanoin: ”Emme voi tehdä suuria asioita, mutta voimme tehdä pieniä asioita suurella sydämellä.”

Teksti: Eeva Grönstrand | Julkaistu: