Robotti – kaveri vai uhka?

Naiskasvoinen robotti Sophia sai Saudi-Arabian kansalaisuuden viime lokakuussa. Sen jälkeen tämä humanoidirobotti on vieraillut monessa maassa esittelemässä taitojaan.

Huhtikuun alussa Sophia vieraili Suomessa ja vastasi toimittajien kysymyksiin. Jos vastaajana olisi ollut tavallinen tietokone, se ei olisi hämmästyttänyt juuri ketään.

Kyseessä on ihmisen kokoinen nuken kaltainen kone, joka on ohjelmoitu liikkumaan ja ilmehtimään ihmisen tavoin. Yhtä ihmeellisiä varmaan olivat aikoinaan nuket, jotka sulkivat ja avasivat silmänsä ja ottivat pari kävelyaskelta.

Emme kuitenkaan pidä Sophiaa vain liikkuvana nukkena. Kyse on samaistumisvietistä, etsimme Sophiasta samankaltaisuuksia. Mitä enemmän yhtäläisyyksiä löytyy, sitä helpommin kelpuutamme hänet joukkoomme.

Jollei yhtäläisyyksiä löydy, pidämme mieluusti ns. turvavälin. Jos Sophian ihonväri olisi vaalean sijaan tumma tai hänellä olisi pakkoliikkeitä, olisiko maailma niin innoissaan hänestä? En usko.

Siksi kansalaisuuden antaminen Sophialle on kyseenalaista. Tarkoituksena oli varmaankin antaa tunnustus teknologialle ja osoittaa, että robotit kykenevät ennen pitkää siihen, mihin ihmisetkin. Kansalaisuus merkitsee kuitenkin paljon enemmän. Se tuo oikeuksia ja vastuuta. Kansalainen on vastuussa teoistaan. Jos Sophia tekee rikoksen Saudi-Arabiassa, rangaistaanko häntä samoin periaattein kuin muita? Tuskin.

Sophialla on toki kykyjä, joita aiemmilla roboteilla ei ollut. Silti Sophian kyvyt ovat rajalliset. Taitavimpienkin ICT-osaajien on vaikea ohjelmoida humanoidirobottia tuntemaan tai tunnistamaan toisen tunteita. Puhumattakaan, että tekoälylle luotaisiin persoonallisuus ja oma tahto.

Erilaisille roboteille ja humanoidiroboteille on varmasti paikkansa seuralaisina, opastajina ja aulaemäntinä. Vielä enemmän niistä olisi hyötyä tulkkeina. Sitä varten koneiden pitäisi oppia tunnistamaan ihmisen ilmeet ja eleet nykyistä tarkemmin.

Monen vaikeasti vammaisen ainoa tulkki saattaa olla yksi ainoa henkilö: vanhempi, puoliso tai muu lähiomainen. Jos tätä tulkkia ei ole saatavilla, vammaisen viestiä tai tahtoa ei yleensä ymmärretä. Entäpä, jos vammaisella henkilöllä olisi tukenaan myös robotti, joka oppisi tunnistamaan hänen puheensa, pystyisi tulkkaamaan sitä ja lisäksi vielä tulkitsisi omistajansa ilmeet ja eleet. Vammaisen henkilön tukiverkko vahvistuisi ja apua olisi aina saatavilla.

Robottien on ennustettu tekevän Yhdysvalloissa puolet teollisesta työstä vuoteen 2025 mennessä. Siihen on aikaa vajaat kuusi vuotta. On sanottu, että yksinkertaiset, vaaralliset tai toistoa vaativat työt kuuluukin antaa roboteille ja tekoälyn hoidettaviksi. Kukaan ei ole ääneen sanonut, paljonko yksinkertaisia ja toistoa vaativia tehtäviä on palvelualoilla. Viekö robotti työpaikan juuri avustavista tehtävistä, joissa moni kehitysvammainen työskentelee. Vai käykö niin, että robotista tulee vammaisen työntekijän työtoveri?

Toistaiseksi robotit vaativat vielä ihmisen kumppanikseen, yleensä ohjaamaan laitetta. Robottien ja tekoälyn kehittäjien pitäisi kuulla myös, millaisia tarpeita ja toiveita kehitysvammaisilla on, mitä he haluavat roboteilta.

Tulevaisuudessa me kaikki olemme yhä enemmän tekemisissä robottien kanssa.

Kirjoittaja on toimittaja, kahden aikuisen lapsen äiti ja kehitysvammaisen serkku.