Kaiken takana on taide

Johannes RoviomaaJohannes Roviomaa

Ei ole olemassa kaiken kattavaa tieteellistä tutkimusta siitä, mikä on elämän tarkoitus tai siitä, miten voimme löytää rakkauden tai merkityksellisen elämän. Maailmassa on monia tutkijoita, jotka ovat yrittäneet hahmottaa onnellisuuteen vaikuttavia tekijöitä pala palalta. Totuus on ripoteltu maailman labyrinttiin, mutta siinä riittää etsittävää. Tehtävä on kertakaikkisen hankala. Me kaikki etsimme vihjeitä kuka mistäkin koinsyömästä mielemme tyrmästä käsin.

Myös tiede yrittää löytää näihin kysymyksiin vastauksia. Se tarvitsee tälle odysseialle avukseen tasavahvuisen ja ovelan kumppanin: taiteen. Muuten olemme tuhon tiellä.

Monipuolinen maailmankuva syntyy taiteen kautta. Väitän pontevasti, että taide on lähes kaikki se, mitä meistä jää, kun aika tappaa meidät; viestikapula, jonka annamme seuraaville sukupolville. Tehkää te viisaammin ja paremmin, me yritimme parhaamme! Näin me ainakin haluamme väittää, vaikka olisimme eläneet koko elämämme valheen ja vihan keskellä. Matka ihmisyyteen on jatkuvaa epäonnistumista ja harhailua läpi kosmisen erämaan.

Koska tulevaisuuden ihmisille ei voi puhua, täytyy keksiä muita tapoja. Kuolleet kommunikoivat eläville nimenomaan taiteen ja kulttuurin kautta. Emme me tee taidetta ainoastaan tässä ajassa ja tilassa oleville; me laulamme lauluja vielä syntymättömille lapsille, ja vain moukka unohtaisi menneet sukupolvet. Tieteen soihtu siirtyy tuleville sukupolville samalla tavoin.

Haastattelin viime vuonna kirjailija Juha Hurmetta. Hänen sanojensa mukaan “meidän tulee rakastaa sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole vielä syntyneet”. Matemaatikko ja filosofi Pythagoras (522-496 eaa.) taas ajatteli, että “taiteen pitää auttaa ihmistä näkemään jumalten kädenjäljen täydellisyys.” Pötypuhetta, sanon minä. Asetun mieluummin Hurmeen puolelle.

Ihminen voi lukea runon tai maalata taulun, joka vaikuttaa häneen voimakkaammin kuin yksikään maailmalle tehty matka tai kaksikymmentä vuotta kestänyt avioliitto. Taide voimistaa nautintotaitoja, joita ilman elämä olisi sietämättömän raskasta.

Juuri tässä piilee taiteen viiltävä salaisuus. Onnistuessaan taide on kokonaisvaltaisin tapa kohdata vaikeimpia olemassaoloon liittyviä kysymyksiä ja pulmia. Taiteella on monenlaisia tehtäviä: nautinnon ja elämysten tarjoilu, keskustelu, viisaan elämän etsintä, tunne-elämän vahvistaminen.

Itsekäs ihminen tuntee vähemmän ja yksipuolisemmin kuin sellainen ihminen, joka osaa asettua katsomaan ja kokemaan asioita myös muiden näkökulmasta. Taide siis vahvistaa tunne-elämän taitoja, eräänlaisena tunteiden koelaboratoriona, olipa kyse sitten elokuvista, kirjallisuudesta, kuvataiteesta tai baletista. Taiteen kautta voi opetella ja hioa ihmisyyden taitoja.

Taide on ajattelun työkalu, jonka keinot yhdistävät abstraktilla tavalla kaiken olemassa olevan. Taide voi onnistuessaan auttaa meitä hahmottamaan epämääräisistä tunteista kokonaisuuden, jota meidän on vaikea muulla tavoin pukea sanoiksi. Solmuinen lankarulla onkin yhtäkkiä muutaman ristipiston jälkeen itsenäinen teos, jossa hengelle on annettu muoto, puusta on tehty jakkara, äänistä sävellys. Sen antamat vastaukset ovat vain osittain sanallistettavissa.

Ihmisen on opittava näkemään itsensä osana luontoa, ellemme halua tuhoutua lopullisesti, sillä maapallon kantokyky ei ole loputon. Ellemme opi ilmastonmuutoksesta, emme opi mistään. Tämä matka on mahdoton ilman taidetta.

“Luonto on ihmisen ja muiden eliöiden alkuperäinen koti ja temppeli”, kuten ekologisen kirjallisuuden pioneeri Gary Snyder kirjoittaa.

Ja kaikkihan me haluamme kotiimme taidetta.

Johannes Roviomaa on toimittaja ja viestinnän ammattilainen, joka on erikoistunut ympäristöä, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta käsitteleviin teemoihin.

Teksti: Johannes Roviomaa | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).