IASSID-kongressi nosti liiton profiilia
Kehitysvammaliitolla oli vuonna 1996 tehtävänään mahtava urakka. 10. kehitysvammatutkimuksen maailmankongressin järjestäminen Helsingissä on ollut liiton historian suurin voimanponnistus. Kongressin saamiseksi Suomeen tarvittiin myös joulupukin vetoapua sekä Marianne-karkkeja.
”Kiitos, kun toitte auringonpaisteen takaisin Helsinkiin!”, totesi presidentti Martti Ahtisaari avatessaan IASSID:n (International Association of Scientific Study of Intellectual Disabilities) 10. maailmankongressin Finlandia-talolla 8. päivänä heinäkuuta 1996.
Sanoillaan hän viittasi kongressin aikaan Helsingissä päiväkausia kestäneeseen kaatosateeseen, joka sai koko kaupungin tulvimaan. Vettä oli kaikkialla niin paljon, että monet ihmiset heittäytyivät uimaan kaduilla. Avajaisten aikaan pilvet kuitenkin väistyivät, ja aurinko valaisi vetisen kaupungin.
Suomi voitti kovan kisan
Viisi päivää kestänyt kongressi oli saatu Helsinkiin tiukan kisan jälkeen, joka käytiin IASSID:n edellisessä maailmankongressissa Australiassa. Kehitysvammaliiton silloinen toiminnanjohtaja Helena Hiila, tutkimusjohtaja Leena Matikka sekä Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin johtaja Seppo Oinonen olivat lähteneet Australian kongressiin vakaana aikomuksenaan voittaa muut vastaehdokkaat. Siksi matkaan varustauduttiin huolella. Mukaan Australian Gold Coastille lähti joulupukin varusteet, taidekortteja Ateneumista sekä myös Marianne-karamellejä. Setti, jonka toimivuutta kukaan ei epäillyt.
Kovana vastustajana kisassa oli eritoten Yhdysvallat, joka oli rakentanut kongressipaikalle kokonaisen markkinointitoimiston. Myös Sveitsillä oli erittäin hieno markkinointiorganisaatio. Pieni, mutta äärettömän ponteva Suomen delegaatio sen sijaan läksi kisaan varsin kotikutoisin konstein. Kehitysvammaliiton tiimi toimi erittäin vaatimattomassa sinivalkoisin nauhoin koristellussa pikkukatoksessa, jonka delegaatio itse nikkaroi kasaan paikan päältä löytyneistä tarvikkeista. Siitä käsin kolmikko jakoi Marianne-karamellien ja taidekorttien ohella tietoa Kehitysvammaliitosta ja Suomesta.
”Amerikkalaiset olivat aivan varmoja voitostaan ja suhtautuivat huvittuneesti Suomen markkinointipyrkimyksiin. Myös me itse olimme aivan varmoja, että emme voita kisaa, kun näimme, että vastassamme oli niin paljon parempia osallistujia”, muistelee Hiila, joka toimi Kehitysvammaliiton toiminnanjohtajana vuosien 1990 ja 2002 välisenä aikana.
Salaisena aseena Suomen edustajilla oli kuitenkin joulupukki, joka kävi tapaamassa jokaista IASSID:n johtokunnan jäsentä ja lupasi tulla jouluna käymään, jos seuraava maailmankongressi saadaan Suomeen. Ilmeisesti Seppo Oinosen joulupukin hahmossa antamat lupaukset painoivat vaa’assa sen verran paljon, että kaikista ennakko-odotuksista huolimatta seuraavan kongressin pitopaikaksi valittiin Suomi. Äänestystuloksen selvittyä USA:n delegaation johtaja oli ymmärrettävästi hyvin näreissään ja piti joulupukkikorttia hyvin epäreiluna vetona.
”Luulen, että voitimme kilpailun juuri siksi, että olimme niin kotikutoisia. Valintaan vaikutti varmasti myös se seikka, että Pohjoismaiden kehitysvammahuoltoa pidettiin esikuvana muille. Lisäksi Suomi ei ollut mukana isojen maiden poliittisissa väännöissä, joten myös neutraali asemamme vaikutti valintaan”, Hiila myhäilee.
Töölönlahti ulkoaltaana
Kun varmuus seuraavan IASSID-maailmankongressin saamisesta Suomeen oli saatu, alkoi varsinainen tohina. Jostain oli haalittava kasaan rahoitus yli tuhannen ihmisen kokoustamista, yöpymistä ja ruokkimista varten.
”Onneksi Raha-automaattiyhdistyksen edustaja oli mukana Australiassa näkemässä, kuinka suuresta tapahtumasta oli kyse. Rahiksen lisäksi myös muita rahoittajia onneksi löytyi”, kertoo Hiila.
Kongressivieraita majoitettiin muun muassa Intercontinental- ja Hesperia-hotelleihin, jotka olivat parasta, mitä Suomella oli siihen aikaan tarjota. Hiila muistaa majoittumisasiasta huvittavan episodin.
”Yhdysvaltain ja Australian IASSID-edustajat tulivat Suomeen etukäteen tarkastamaan majoittumisolosuhteita. He olivat tottuneet asumaan hienoissa sviiteissä, jollaisia Suomesta ei lainkaan löytynyt. Heille näytettiin hotelli Hesperian suurinta sviittiä, joka oli heidän mielestään aivan liian vaatimaton. Onneksi ranskalainen IASSID-edustaja valisti heitä, että Euroopassa hotellihuoneet eivät ole niin suuria kuin USA:ssa ja Australiassa ja suomalaiset hotellihuoneet ovat eurooppalaisen mittapuun mukaan oikein hyviä. Seuraavaksi Australian edustaja kyseli, onko hotellissa ulkoallasta. Hotellivirkailija vastasi hänelle, että ulkoallasta ei valitettavasti ole, mutta tien toisella puolella on Töölönlahti, jossa voi kyllä käydä uimassa.”
Osanottajia yli 1200
Kongressin avajaisvastaanotto järjestettiin Ateneumissa, jossa valtava juhlavierasjoukko kuljeskeli vapaasti drinkkilasit ja pikkupurtavaa kädessään.
”Oli se viatonta aikaa! Nykyisin ei olisi mahdollista pitää sellaisia juhlia kansallisaarteiden keskellä. Silloin ei tullut kenenkään mieleen, että kutsuvieraat voisivat vahingossa turmella taideteoksia jollain tavalla”, Hiila muistelee.
Yhteensä kongressiin osallistui yli 1200 osanottajaa yli 60 maasta. Viikon aikana kuultiin yli tuhat esitelmää ajankohtaisista aiheista, nähtiin joukoittain postereita, sekä vaihdettiin kokemuksia ja ajatuksia. Tapahtumien paljoutta kuvasi ohjelmaopas, jonka koko paisui puhelinluettelon mittoihin.
Kongressin teemoja olivat muun muassa neuropsykologia, etiikka, työllisyys, elämänlaatu, seksuaalisuus ja integraatio.
Kehitysvammaliitossa jo tuolloin työskennellyt tutkija Hannu Vesala muistaa kongressin hyvin. 90-luvulla kehitysvammatutkimuksessa paneuduttiin perusteellisesti elämänlaatuun liittyviin kysymyksiin ja myös Vesalan esitys liittyi samaan aihepiiriin. Se käsitteli sukupuolieroja elämänlaatututkimuksessa.
Viiden päivän aikana ehdittiin toki tehdä muutakin kuin kuunnella ja pitää luentoja. Verkostoitumisen ohella oli myös syötävä ja viihdyttävä.
Erityisesti Vesalan mieleen on jäänyt Kampissa aikaisemmin kirkkona toiminut ravintola, josta harras henki oli sittemmin poistunut.
”Entisessä kirkkosalissa oli pylväitä, joiden päällä tanssi go-go-tyttöjä”, Vesala naureskelee.
Kehitysvammaiset ensimmäistä kertaa mukana
Kansalaisuusyksikön johtaja Susanna Hintsala toimi kongressin aikana tutkimusavustajana Kehitysvammaliitossa. Hän oli mukana kongressin kaikissa järjestelyissä. Helsingin kongressissa oli ensimmäistä kertaa mukana myös kehitysvammaisten ihmisten järjestöjen edustajia eri puolilta maailmaa. Suomessa vastaavaa järjestöä ei vielä silloin ollut, sillä Me Itse -yhdistys perustettiin vasta vuonna 1999.
Hintsalan tehtävänä oli muiden toimiensa ohella toimia kehitysvammaisten vieraiden oppaana ja tukihenkilönä.
”Kävimme heidän kanssaan joka aamu kongressin ohjelman läpi selkokielisesti, ja sen jälkeen he päättivät, mihin tapahtumiin he haluavat osallistua. Iltapäivällä kokoonnuimme uudestaan ja kävimme läpi heidän kokemuksiaan. Puolessa välissä kongressia osallistujat olivat yhteisestä työskentelystä niin voimaantuneita, että he halusivat tehdä yhteisen julkilausuman, jonka avulla he halusivat kertoa, kuinka kehitysvammaiset henkilöt tulisi huomioida seuraavissa kongresseissa”, Hintsala kertoo.
Kongressin päätöstilaisuudessa luetussa julkilausumassa korostettiin muun muassa, että kongressissa esitettävät asiat ja esitelmät on ilmaistava kehitysvammaisia osallistujia varten helposti ymmärrettävässä muodossa selkokielellä.
Kehitysvammaiset kongressiedustajat toivat esiin myös ajatuksiaan siitä, miltä tuntuu olla jatkuvasti tutkimuksen kohteena.
”Toivoisimme, että kohtelisitte meitä ihmisinä, mutta useimmiten haluaisimme myös sanoa, että tutkikaa välillä myös itseänne! Me olemme väsyneet ainaisiin kysymyksiinne”, tiivisti amerikkalainen kongressiedustaja Tia Nelis monien tunnot Ketjun artikkelissa vuodelta 1996.
Helena Hiila muisti loppupuheessaan myös kehitysvammaisten kongressiedustajien panosta.
”Olemme ylpeitä siitä, että osallistuitte ensimmäistä kertaa tutkimuskongressiin juuri Helsingissä. Toitte kongressiin tärkeän viestin, että te haluatte osallistua sekä tutkimukseen että jokapäiväiseen käytännön työhön.”
Kehitysvammaliiton yleisen profiilinkohotuksen lisäksi kongressin järjestäminen oli Helena Hiilalle myös henkilökohtainen menestys. IASSID:n hallitus myönsi hänelle ”Fellow of IASSID” -arvonimen, jota on vaikea kääntää suomeksi, mutta tittelin merkitys ei silti jääne kenellekään epäselväksi.
Kirjoita kommentti