Tunteita on, ja niitä saa näyttää

Kehitysvammaisten ihmisten elämänpiiri sekä omalle taajuudelleen viritetty keskushermosto tuottavat monesti ongelmia tunne-elämässä. Taustalla ovat kuitenkin samat tunteet kuin vammattomillakin ihmisillä.

Kehitysvammapsykologi Anna-Elina Leskelä-Ranta saa myös itse voimaa omista huoneentauluistaan.Kehitysvammapsykologi Anna-Elina Leskelä-Ranta saa myös itse voimaa omista huoneentauluistaan.

”Saako kehitysvammainen ihminen tehdä huonoja valintoja?”, kysyy Eteva kuntayhtymässä johtavana psykologina työskentelevä Anna-Elina Leskelä-Ranta.

”Ilman muuta! on luonteva vastaus, mutta käytännössä se ei ole mahdollista, sillä me vammattomat ihmiset olemme normittaneet kehitysvammaisen ihmisen puolesta, millainen elämä on hyvää ja tasapainoista”, vastaa Leskelä-Ranta itse omaan kysymykseensä.

Tämän normin mukaan kehitysvammaisen ihmisen pitäisi olla elämäänsä tyytyväinen, iloinen, kuuliainen ja mukautuva henkilö, joka ottaa mielellään vastaan ohjausta eikä pullikoi missään asiassa vastaan.

Kehitysvammaiset ihmiset elävät kuitenkin sosiaalisesti keskimäärin kuormittavampaa elämää kuin vammattomat ihmiset, jotka voivat säädellä omaa elämäänsä vapaammin. He joutuvat usein asumaan hyvin tiiviissä yhteisössä toisten kehitysvammaisten ihmisten kanssa, jolloin esimerkiksi naapurin metelöinti tai pelottava käytös voivat herättää monenlaisia kielteisiä tunteita. Sen lisäksi heitä ympäröi jatkuvasti suuri joukko ammatti-ihmisiä neuvoineen ja ohjeineen. Tällaisessa tilanteessa on täysin luonnollista, että pinna toisinaan kiristyy.

”Työssäni psykologina tunteisiin liittyvät pulmatilanteet ovat jatkuvasti esillä. Kehitysvammaisten ihmisten elinympäristö tuottaa ongelmia tavallista enemmän, vaikka heillä on lähtökohtaisesti aivan samanlaiset tunteet kuin kenellä hyvänsä ihmisellä”, toteaa Leskelä-Ranta.

Toisaalta ihminen on laumaeläin, joten muiden kanssa tiiviisti yhdessä eläminen voi herättää myös monenlaisia myönteisiä, kuten turvallisuuden ja yhteenkuuluvaisuuden tunteita.

Tunteet kehittyvät liskoaivoissa

Tunteet ovat ihmisyyden ydinaluetta ja niiden säätely tapahtuu liskoaivoissa, jotka ovat ihmisaivojen primitiivisintä aluetta ja huolehtivat monista elämää ylläpitävistä toiminnoista automaattisesti. Ne ovat hyvin kehittyneet jo vastasyntyneillä vauvoilla, vaikka monet muut osat aivoja ovat vielä hyvin kehittymättömiä.

”Perustunteet kehittyvät aina ensimmäisenä ja ne ovat kaikkien vauvojen vahvuus jo heti syntymässä. Esimerkiksi sosiaaliset vuorovaikutustaidot sekä perustunteet ovat kaikilla vauvoilla – myös kehitysvammaisilla – hyvin kehittyneitä jo vastasyntyneenä. He pystyvät tuntemaan pelkoa, iloa, surua, hämmästystä, yllättyneisyyttä ja monia muita tunteita aivan samoin kuin aikuiset. Sen sijaan kehitysvammaisena syntyvillä vauvoilla voi olla vammattomina syntyviä vauvoja suurempi todennäköisyys olla temperamentiltaan vaikeasti rauhoittuvia”, Leskelä-Ranta selvittää.

Tunteiden paloa

Ympäristön kuormittavan vaikutuksen lisäksi kehitysvammaisten ihmisten tunteita säätelee myös keskushermosto, joka on heillä usein viritetty eri taajuudelle kuin vammattomilla ihmisillä. Keskushermoston poikkeamat vaikuttavat eritoten oppimiseen ja ymmärtämiseen liittyviin asioihin, mutta myös tunteiden säätelyyn.

Anna-Elina Leskelä-Rannan työhuoneen seinää koristaa kehitysvammaisen taiteilijan värikylläinen teos, josta välittyy positiivinen tunnelma.Anna-Elina Leskelä-Rannan työhuoneen seinää koristaa kehitysvammaisen taiteilijan värikylläinen teos, josta välittyy positiivinen tunnelma.

”Vaikeasti kehitysvammaisilla ihmisillä on usein haasteellisempi reagointityyli kuin vammattomilla ihmisillä. He saattavat olla hyvin hitaasti syttyviä, tunnereaktioiltaan verkkaisia ja ilmeettömiä, laimeita, tai toisaalta päinvastoin hyvin nopeasti reagoivia, ärsyyntyviä ja suurella palolla sekä hyvässä että pahassa eläviä ihmisiä”, Leskelä-Ranta luonnehtii.

Lääkkeet eivät poista olosuhteita

Suurin osa kehitysvammaisista ihmisistä elää tilanteessa, jossa heti aamusta lähtien heidän ympärillään on ihmisiä neuvomassa ja ohjaamassa kaikissa toiminnoissa. Kuitenkin kaikilla ihmisillä on tarve päättää itse omista tekemisistään. Jos ihminen ei pysty vaikuttamaan omiin asioihinsa, vaihtoehdoksi jää joko totella ja olla tyytymätön elämäänsä tai heittäytyä hankalaksi.

Hankala käytös saatetaan monesti tulkita siten, että kehitysvammaisella henkilöllä on mielenterveyden ongelma, jota on mahdollista hoitaa lääkitsemällä. Se ei kuitenkaan poista haasteellisen käytöksen alkuperäistä aiheuttajaa, jos käytöksen taustalla on puutteita vuorovaikutuksessa, elinympäristössä ja itsemääräämisoikeuden toteutumisessa.

Todellisten mielenterveysongelmien hoidossa lääkitys sopii kehitysvammaisille henkilöille yhtä hyvin kuin vammattomillekin, vaikkakin oikean lääkityksen määrääminen vaatii aivan erityistä kehitysvammapsykiatrista osaamista. Sen sijaan perinteistä psykoterapiaa ei kehitysvammaisille henkilöille juurikaan tarjota, sillä se perustuu yleensä verbaaliseen ilmaisuun, ajatteluun ja kognitioon, jotka eivät ole kehitysvammaisten ihmisten vahvuuksia.

Toiminnallisia terapeuttisia keinoja kehitellään kuitenkin koko ajan ja moni hyötyy tukikeskusteluista tai tunneryhmistä, joissa jäsennellään elämän solukohtia. Joitakin tunnettuja terapiamuotoja, kuten esimerkiksi dialektinen käyttäytymisterapia, on myös sopeutettu kehitysvammaisille sopiviksi,

Vuorovaikutustaitojen tukeminen avainasemassa

Toimivin keino ympäristöstä johtuvan haastavan käytöksen ennaltaehkäisemiseksi on henkilökunnan ja muiden läheisten ihmisten vuorovaikutustaitojen vahvistaminen. Uusia ohjaamisen keinoja kehitetään jatkuvasti ja niiden avulla opastetaan kehitysvammaisen ihmisen lähihenkilöä ohjaamaan kehitysvammaista ihmistä siten, että esimerkiksi tuen vastaanottaminen mahdollistuisi.

Toisaalta myös maalaisjärjen käyttö arjessa on sallittua.

”Jos yhteisymmärrystä oikeanlaisesta pukeutumisesta esimerkiksi sadesäällä ei tahdo löytyä, konfliktien ja ristiriitojen ratkaisuihin kyllä löytyy myös muita keinoja, kuin suora komennus. Joskus myös elämä itse voi opettaa”, sanoo Leskelä-Ranta filosofisesti.

Peilissä riittää katsomista

Suuri osa tunteista liittyy sosiaalisiin tilanteisiin, joissa voitaisiin toimia myös totutusta poikkeavalla tyylillä.

”Suunta parempaan on kuitenkin selvä verrattuna esimerkiksi 20 vuoden takaisiin tilanteisiin. Silloin kehitysvammaiselle ihmiselle saneltiin kaikki ulkopuolelta ja asiat olivat hyvin, jos kehitysvammainen henkilö totteli ja sisäisti roolinsa iloisena ja kilttinä ohjattavana”, Leskelä-Ranta toteaa.

Maailma ei kuitenkaan ole vielä lähimainkaan valmis, joten kehittymistä on vielä valtavasti sekä toiminnan tasolla, asenteissa, että myös vuorovaikutussuhteissa, joita olisi vahvistettava lapsuudesta lähtien sekä kotioloissa että myös alan henkilöstön keskuudessa.

”Tässä asiassa on vielä paljon peiliin katsomista. Uskallammeko lähteä kehitysvammaisen ihmisen aloitteisiin mukaan? Suhtaudummeko hänen ehdotuksiinsa siten, että niissä saattaisi olla jotain ideaa ja niitä kannattaisi kokeilla, vai olemmeko aina vain opetuksellisia? Ulkoapäin ohjataan, neuvotaan ja opetetaan edelleen liikaa sen sijaan, että mukautuisimme, kuulostelisimme ja reagoisimme kehitysvammaisten ihmisten tunteisiin.”

Samaa asiaa ajaa myös kehitysvammalaki, joka ohjaa ajattelemaan, miltä kehitysvammaisen ihmisen oma elämä näyttää, mitkä ovat hänen tavoitteensa ja kuinka hän haluaa niitä kohti kulkea.

Teksti: Eeva Grönstrand | Kuva: Eeva Grönstrand | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).