Selkeästi meille -hanke edisti verkkopalvelujen saavutettavuutta
Selkeästi meille -hanke pyrki tekemään verkkopalveluista helpompia ymmärtää ja käyttää erityisesti niille, joilla on oppimisvaikeuksia, muistiongelmia tai kielellisiä haasteita.

Vuosien 2020-2023 välisenä aikana toimineen hankkeen käynnistäjinä toimivat Kehitysvammatuki 57 ry ja Kehitysvammaliitto, ja sen perustana oli huoli siitä, ettei EU:n esteettömyysdirektiivi huomioinut lainkaan kognitiivista saavutettavuutta.
Hankkeessa kehitettiin verkkopalveluiden selkeyttä yhteistyössä kokemusasiantuntijoiden kanssa. He testasivat käytännön tehtävillä monien yhtiöitten ja julkishallinnollisten organisaatioiden verkkosivuja.
”Hankkeessa oli mukana suuri määrä testaajia ja eräs heistä oli Heikki Oksanen, joka toimii edelleen Kehitysvammatuki 57:n palveluksessa viestintäassistenttina”, kertoo Selkeästi meille -hankkeen hankepäällikkönä työskennellyt Satu Timperi.
Sadan kohdan arviointikriteeristö
Testausten myötä syntyi lähes sadan kohdan arviointikriteeristö, joka huomioi selkokielen lisäksi muun muassa tiedon sijainnin, kuvakkeiden merkityksen ja palvelun johdonmukaisuuden.
Kognitiivinen saavutettavuus hyödyttää kaikkia käyttäjiä, mutta osalle ihmisistä se on välttämättömyys. Siksi hanke koulutti tuhansia verkkoviestijöitä, järjesti työpajoja kunnille ja viranomaisille, sekä kampanjoi selkeämmän digitaalisen arjen puolesta. Tärkeä osa hanketta oli myös verkkopalveluiden testaus ja arviointi. Käyttäjätestaajien palautteet auttoivat palveluntarjoajia kehittämään palveluitaan, ja mukana olleille myönnettiin Selkeästi meille -tunnus osoituksena sitoutumisesta saavutettavuuteen.
”Muun muassa opintopolku.fi -sivusto on yksi tunnuksen saaneista sivustoista”, Timperi mainitsee.
Vaikka hanke on päättynyt, työ jatkuu. Kaikki materiaali on yhä saatavilla hankkeen verkkosivustolla, ja koulutuksia voi tilata edelleen. Kognitiivinen saavutettavuus on noussut laajempaan tietoisuuteen, mutta sen kehittäminen vaatii jatkuvaa työtä, jota muun muassa Oksanen tekee osa-aikaisesti.
Mielenkiintoinen matka
Aikaisemmin mentorina ja kokemusasiantuntijana työskennellyt Oksanen toimii tällä hetkellä viestintäassistenttina Kehitysvammatuki 57:ssä. Hänen tehtävänään on kaikissa edellä mainituissa tehtävissä ollut erilaisten organisaatioiden nettisivujen arviointi saavutettavuuden näkökulmasta. Yhteensä näistä Selkeästi meille -hankkeeseen liittyvistä tehtävistä on kertynyt Oksaselle työkokemusta jo noin viiden vuoden verran.
’”Koen että näiden vuosien aikana olen tehnyt merkittävää työtä. Tämä on ollut hyvin mielenkiintoinen matka!”, Oksanen luonnehtii.
Hän on koulutukseltaan laitoshuoltaja mutta on oppinut verkkosivujen arviointia työskennellessään Selkeästi meille -hankkeessa.
Sivut yhtä sekametelisoppaa
Vuosien varrella Oksanen on ehtinyt tutustua jo hyvin moniin erilaisiin verkkosivustoihin.
”Jotkut sivustot ovat todella pahoja sekametelisoppia!”, nauraa hän.
Esimerkiksi VR:n ja Kelan sivuilta hän on löytänyt paljon korjattavaa. Myös monien kuntien nettisivuissa on ollut puutteita. Keskeisenä ongelmana Oksanen pitää liian pientä fonttikokoa, vääränlaisia kuvia sekä huonosti toimivia hakukoneita.
Jos hakukone toimii huonosti, käyttäjän voi olla vaikea löytää etsimäänsä tietoa sivustolta. Tyypillisiä ongelmia ovat esimerkiksi se, ettei hakukone tunnista synonyymeja tai oikeinkirjoitusvirheitä, hakutulokset eivät järjesty tärkeysjärjestyksen mukaan, tai hakutoiminto ei kata koko sivuston sisältöä.
Osa yrityksistä ja organisaatioista ottaa opikseen Oksasen palautteesta, mutta eivät välttämättä kaikki.
Toimeksiantonsa Oksanen saa Satu Timperiltä, joka toimi Selkeästi meille -hankkeen hankepäällikkönä.
Koulutus jatkaa saavutettavuustyötä
Viime aikoina Oksasen työ nettisivujen arvioijana on jäänyt vähemmälle. Sen sijaan hän on yhdessä Timperin kanssa ryhtynyt kouluttamaan eri organisaatioita saavutettavuuteen liittyvissä kysymyksissä.
Tuoreimpana muistissa on Oksasen ja Timperin osallistuminen OP-Ryhmän saavutettavuuspäivillä, jossa kaksikko kertoi työntekijöille vinkkejä, joiden avulla palveluja voisi olla helpompi käyttää ja ymmärtää.
Selkeästi meille -hanke (www.selkeastimeille.fi)
Kirjoita kommentti