Valikoivaa valinnanvapautta

Lokakuun lopussa saimme luettavaksi uusimman version valinnanvapauslainsäädännöstä. Lakiesitystä oli korjattu perustuslakivaliokunnan edellyttämällä tavalla. Luonnoksessa on kuitenkin edelleen monia haasteita muun muassa vammaisten ihmisten ja vanhusten valinnanvapauden osalta. Herää kysymys, kuultiinko heitä lain valmistelutyössä?

Lakiesityksen mukaan asiakkaan mahdollisuus valita sosiaali- ja terveyspalvelujaan laajenisi vaiheittain vuosina 2020-2022. Asiakas voisi valita nykyistä laajemmin julkisen tai yksityisen toimijan tai kolmannen sektorin kuten järjestöjen ja säätiöiden palveluja. Tavoite on kunnianhimoinen ja vaativa. On monia ihmisiä, joille valintojen tekeminen on vaikeaa ja monimutkainen asiakassetelijärjestelmä hankala hallita. Neuvontaa ja ohjausta tarvitaan ja sitä pitää jatkossa saada asiakkaalle ymmärrettävällä tavalla esimerkiksi selkokielellä.

Myös henkilökohtaiselta budjetilta odotetaan paljon. Henkilökohtainen budjetointi on käytännössä maksusitoumus, jonka turvin vammainen henkilö voi vaikuttaa palvelun tuottajan valintaan ja sen sisältöön. Henkilökohtaista budjettia voisi käyttää esimerkiksi asumispalvelujen ja päiväaikaisen toiminnan toteuttamiseen.

Valinnanvapauden piiriin pitäisi tulevaisuudessa kuulua räätälöityjä kotiin saatavia palveluja ja hyvinvointiteknologiaa hyödyntäviä ratkaisuja. Ne edistäisivät asiakkaiden elämänlaatua ja itsemääräämistä. Palveluntuottajille ne tarjoavat mahdollisuuksia palveluinnovaatioiden kehittämiselle yhdessä asiakkaiden kanssa. Ne toimijat, joilla jo on vahvaa osaamista asiakasosallisuudesta ja vaativien vammaispalvelujen tuottamisesta, ovat avainasemassa.

Palvelun käyttäjän mahdollisuudet vaikuttaa palvelun sisältöön on merkittävä muutos verrattuna nykyiseen vallalla olevaan hankintajärjestelmään, missä asiakas jää valitettavan usein osattomaksi. Tuleva järjestelmä ei kuitenkaan ole aukoton ja kehitettävää on mm. ohjauksessa ja palvelujen laatujärjestelmissä. Onnistunut lopputulos edellyttää huolellista palvelutarpeen arviointia ja asiakassuunnitelmaa sekä seurantaa ja arviointia.

On tärkeää kysyä, miten tulevassa mallissa turvataan yksilöllisen tarpeen mukainen päätöksenteon tuki niille vammaisille henkilöille, jotka tarvitsevat laaja-alaista ja jatkuvaa tukea tai hoitoa? Miten valintoja tekevät ne puhevammaiset asiakkaat, jotka toimivat olemuskielen varassa eivätkä kommunikoi puheella?

Tuetusta päätöksenteosta ei ole toistaiseksi säädetty ja on epäselvää missä valmistelussa olevasta laissa siitä lopulta säädetään. Parhaimmillaan henkilökohtainen budjetointi edistää heikoimmassa asemassa olevien itsemääräämistä ja tuettu päätöksenteko mahdollistaa osallisuuden oman elämän päätöksiin.

Matkustin lokakuussa Lappiin, haja-asutusseudulle, matkalukemisena valinnanvapauslakiluonnos. Tapasin matkallani useita terveydenhuollon henkilöitä. Keskustelimme muun muassa palvelujen siirtymisestä kasvukeskuksiin, sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta. Perustellusti he kysyivät minulta: Kerro meille, miten ja mistä me täällä valitsemme? Siinäpä kysymys, johon ei ollut antaa vastausta. Lähin kaupunki ja kasvukeskus eri palveluineen ovat nimittäin yli sadan kilometrin päässä.