Palvelu- ja hoitopolkuja ilman valtasuhteita

Vuosikymmenen ensimmäisen Ketjun aiheeksi valitsimme riippuvuudet. Miten lähestyä tätä vaikeaa asiaa?

Riippuvuuksilla tarkoitetaan usein päihde-, peli- ja nettiriippuvuuksia ja niiden vaikutuksia ihmisten ja heidän läheistensä elämään. Riippuvuus voi olla sosiaalista, psyykkistä tai fyysistä tai näitä kaikkia samaan aikaan. Tämänkaltaista riippuvuuksista löytyy tietoa, niistä puhutaan ja niiden syitä tarkastellaan erilaisista teoriataustoista käsin. Hoitoon, terapiaan ja kuntoutukseen löytyy myös asiantuntijuutta ja erilaisia menetelmiä sekä niin kutsuttaja oma-apuohjelmia ja vertaistukea.

Myös vammaisilla ihmisillä on yhtä lailla riippuvuuksia. Kehitysvammaisten nuorten integroituminen yhä enenevässä määrin yhteiskuntaan integroi heidät mukaan myös vallitsevaan päihde- ja pelikulttuuriin. Palvelujärjestelmämme ei tunnista näitä henkilöitä kovinkaan tehokkaasti, eikä saavutettavaa peli- ja päihdehaitoista kertovaa materiaalia ole juurikaan ollut saatavilla. Tähän ongelmaan tuo käynnissä oleva Selvis-hanke konkreettisia ratkaisuja.

Onko yhteiskunnassamme ja sen rakenteissa muita riippuvuuksien kaltaisia ilmiöitä, jotka jäävät syrjään eikä niistä kirjoiteta tai kyseenalaisteta?

Täysin toisenlainen pohdinta käynnistyy, kun lähestyy riippuvuuksia vammaisen ihmisen tai pitkäaikaissairaan näkökulmasta. Useimmat heistä ovat tavalla tai toisella, halusivatpa he tai eivät, riippuvuussuhteessa palveluihin ja tulonsiirtojärjestelmiin. Tällä tavalla hyvinvointiyhteiskuntamme on rakennettu.

Apua tarvitseva pääsee sosiaali- ja terveyspalvelujen piiriin asiantuntijoiden arvioinnin, erilaisten suunnitelmien ja tutkimusten kautta. Jotkut palvelut ovat universaaleja, joihinkin on subjektiivinen oikeus ja toiset vastaavasti harkinnanvaraisia. Avun vastaanottaminen edellyttää yhteistyötä avun tarjoajan kanssa ja se saattaa johtaa epätasa-arvoiseen valta-asemaan. Jääkö avun tarvitsijan itsemääräämisoikeus toteutumatta, koska hän on vastaanottavassa asemassa palvelun ja hoidon tarpeen arvioijan ja tarjoajan suhteen?

Vamma tai sairaus luo väistämättä riippuvuussuhteita, koska avun tarvitsijan on otettava vastaan erilaisia ja eri tavoilla järjestettyjä palveluja ja hoitoa. Heillä voi myös vammasta tai sairaudesta johtuen olla ikätovereitaan heikompi koulutustausta ja heikko työelämäosallisuus. Usein tämä johtaa riippuvuuteen eläkkeestä ja muista taloudellisista tuista. Sosiaaliturva luo turvaa ja on välttämätön, mutta samalla myös se rakentaa riippuvuussuhteen asiakkaan ja viranomaisen välille.

Riippuvuussuhteen lisäksi palveluja määrittävät lukuisat eri suunnitelmat. Sosiaalihuollon asiakaslain mukaan sosiaalihuoltoa toteutettaessa on laadittava palvelu-, hoito-, kuntoutus- tai muu vastaava suunnitelma, jollei kyseessä ole tilapäinen neuvonta ja ohjaus tai jollei suunnitelman laatiminen ole muutoin ilmeisen tarpeetonta. Suunnitelmat on laadittava yhdessä asiakkaan kanssa, ellei siihen ole ilmeistä estettä. On tarpeellista seurata, arvioida ja uudelleen määrittää avun ja tuen tarvetta säännöllisin väliajoin.

Suunnitelmat, palvelupolut ja erilaiset suositukset on laadittu hyvää tarkoittavalla tavalla. Olemmeko kuitenkin niille alisteisia ja objekteja? Uskallammeko katsoa niiden ohi ja rakentaa henkilökohtaisia palvelu- ja hoitopolkuja, joissa ei ole valtasuhteita eikä palveluriippuvuutta?

Millaista oma-apuohjelmaa tai vertaistukea tarvitaan palveluriippuvuussuhteen purkamiseen ja hoitamiseen? Löytyykö tähän vertaistukea?