Korona kulkee omia polkujaan

Viime maaliskuussa alkanut koronapandemia muutti koko maailmaa ja muuttaa edelleen. Korona on vaikuttanut suuriin globaaleihin asioihin ja samanaikaisesti pieniin arkisiin toimintoihimme, joihin emme aikaisemmin kiinnittäneet erityistä huomiota. Kukaan ei ole välttynyt muutoksilta. Jos joku olisi meille vuosi sitten kertonut, että poikkeusolot jatkuvat vuoden päästä, emme olisi uskoneet. Onneksi emme silloin tienneet, mitä meillä on edessä.

Olemme kuluneen vuoden aikana kokeneet useamman kerran epävarmuutta ja huolta, jopa voimattomuutta rajoitusten keskellä. Olemme oikeutetusti kysyneet, onko kaikki mahdollinen tehty, jotta poikkeusoloista huolimatta voimme kohdata läheisemme ja tehdä työtä turvallisesti? Käsityksemme siitä, ovatko terveyttä suojaavat rajoitustoimet oikeassa suhteessa itsemääräämisoikeutta tukevien keinojen kanssa, on välillä horjunut. Alan henkilöstö on joutunut poikkeusoloissa vaativaan tilanteeseen pyrkiessään toimimaan terveysturvallisesti koronarajoitusten keskellä ja samalla turvaamaan kehitys- ja puhevammaisten ihmisten osallisuutta ja itsemääräämisoikeutta. Uusia luovia ratkaisuja on kehitetty, kiitos siitä kuuluu osaavalle henkilökunnalle.

Vuoden varrella on jokapäiväiseen keskusteluun ilmestynyt uusia käsitteitä kuten koronavilkku, muuntovirus, terveydenhuollon kantokyky, maskisuositus jne. Tutuksi ovat käyneet meille aiemmin täysin vieraat virustutkijat ja epidemiologit, jotka ilta illan jälkeen kertovat meille missä mennään ja mitä on odotettavissa. Alun hämmennyksen jälkeen tietoa on tullut päivittäin eri lähteistä, jopa niin paljon, että viestinnän keskittäminen on ollut tarpeen. Valtiovallan ja viranomaisten perusviesti on ollut selkeä: välttäkää kontakteja ja suojatkaa itsenne. Helppoa ja samalla niin vaikeata erityisesti silloin, kun vuorovaikutuksen perusta rakentuu olemuskielen varaan, kosketukseen, ilmeisiin, eleisiin, kun abstraktien asioiden ymmärtäminen on vaikeaa tai kun arjen askareiden sujuminen vaatii fyysistä kontaktia.

Poikkeusaika on antanut meille myös mahdollisuuden haastaa vanhat ajattelumallit ja toimintatavat. Uudenlaiset tavat kohdata kohderyhmiämme ovat olleet tervetulleita ja jäävät pysyviksi toimintamuodoiksi meille liittoon. Muun muassa Instagram-livelähetykset yhdessä kehitysvammaisten ihmisten kanssa, kehitysvammaiset blogistit Vernerin sivuilla ja puhevammaisten porina-vertaistukiryhmät verkossa ovat mahdollistaneet osallisuuden ja oman äänen kuuluville saamisen.

Olemme kehittäneet neuvonnan muotoja vastaamaan jäsenistömme ja alan työntekijöiden tarpeita. Liitto tarjoaa korona-puhelinneuvontaa, verkkokahviloita ja webinaareja. Neuvonnassa ja muissa yhteydentoissa nousee yhä useammin esille kasvava huoli vammaisten lasten tilanteesta ja heidän perheidensä jaksamisesta sekä itsenäisesti asuvien kehitysvammaisten yksinäisyys. Epidemian jatkuessa yhteydenottoihin liittyy tavalla tai toisella toimeentulo ja palveluiden puute. Rokotusten käynnistyttyä huolta on herättänyt rokotusjärjestys ja aluekohtaiset erot rokotusjärjestyksessä. Olemme ottaneet lukuisia kertoja yhteyttä kansalliseen rokotusasiantuntijaryhmään KRAR:iin ja nostaneet esille lääketieteelliset syiden ohella olosuhdetekijöiden huomioimisen rokotusjärjestykseen. Olemme myös yhdistäneet voimiamme lähijärjestöjen kanssa ja laatineet säännöllisesti valtioneuvoston tilannekeskukselle, STM:lle, THL:lle ja eduskunnan oikeusasiamiehelle tilannekuvaraportteja kohderyhmämme ja alan henkilöstön tilanteesta.

Tulossa olevat kuntavaalit ovat vaikuttamisen paikka. Ilahduttavan moni kehitysvammainen ihminen on myös asettunut kuntavaaliehdokkaaksi. Toivo toisenlaisesta tulevaisuudesta on myös tulevien kuntapäättäjien harteilla.

Poikkeuksellisesta vuodesta huolimatta olemme nähneet paljon kekseliäisyyttä, rohkeutta, uudenlaista yhdessä tekemistä ja sitoutumista työhön. Viime aikoina yhä tärkeämmäksi on noussut esille toivo ja uuden rakentaminen. Se, millaiseksi tulevaisuutemme muodostuu, on meidän kaikkien asia. Tarvitsemme pieniä ja isoja tulevaisuustekoja.