Moikataan varpailla!

Kuinka ohjaan liikkumisen iloon ja annan tilaa oivalluksille? Miten motivoin ja kannustan oppimaan uutta? Näitä asioita Anita Ahlstrand pohti kirjoittaessaan kirjaansa Moikataan varpailla, jossa on oivalluksia ohjaamisesta, liikkumisesta ja oppimisesta.

Anita Ahlstrand toimii liikuntatieteellisten aineiden lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja on työskennellyt yli 20 vuotta ruohonjuuritasolla lasten ja nuorten liikkumisen parissa. Kuva: Tommy WeckströmAnita Ahlstrand toimii liikuntatieteellisten aineiden lehtorina Metropolia Ammattikorkeakoulussa ja on työskennellyt yli 20 vuotta ruohonjuuritasolla lasten ja nuorten liikkumisen parissa. Kuva: Tommy Weckström

”Kirjani sai alkunsa halusta yhdistää tutkittua tietoa sekä eri alojen ihmisten kokemuksia ja tarinoita omaan kokemukseeni lasten ja nuorten ohjaamisesta ja liikkumisesta. Halusin tehdä näkyväksi miten liikkuminen ja kehokokemukset tukevat lasten ja nuorten kokonaisvaltaista kehitystä ja oppimista ja siksi kirjassani on yhdistetty psykomotoriikkaa ja Sherborne-liikuntaa tuoreeseen tutkimustietoon”, Anita Ahlstrand kertoo. Kirjan ideointi ja työstäminen lopulliseen muotoonsa on vaatinut häneltä eri näkökulmien pohtimista sekä niiden rohkeaa yhteensovittamista.

Kirjassa käyvät vuoropuhelua tutkittu tieto, vuosien varrella kertyneet kokemukset, kohdattujen ihmisten tarinat sekä käytännön harjoitukset. Käytännön kokemuksia ja harjoituksia tukevaa tietoa on kirjaan etsitty ja löydetty monitieteelliseltä tarjottimelta. Monitieteellisyys on ollut Ahlstrandin mukaan ainoa tarkoituksenmukainen kokonaisvaltaista ajattelu- ja toimintatapaa tukeva näkökulma lähestyä ihmisten kanssa työskentelyä. Ahlstrandin kirjoittamisintoa on lisännyt se, että eri tieteenaloilla tehdyt tutkimukset täydentävät toinen toisiaan. Tuon monitieteellisen kokonaisuuden perusteella on helpompi ymmärtää niin ihmisen oppimisprosessia, toimintaa kuin käyttäytymistäkin eri tilanteissa.

Autoritaarisuudesta onnistuneeseen ohjaamiseen

1990-luvulla psykomotoriikan ja Sherborne-liikunnan ohjaamis- ja lähestymistapa erosi vielä merkittävästi vallinneesta käsityksestä, kuinka opettaa liikuntaa tai toimia esimerkiksi fysioterapeuttina. Opetuksen ja ohjauksen ammattilaisten autoritaarinen vuorovaikutustyyli oli edelleen paljon käytetty, vaikka tasa-arvoisuuden vaatimus ja yksilöllisyyden huomioimiseen perustuva ajattelu olivatkin tuloillaan. Toisaalta joissakin koulutuksissa ja tieteellisessä kirjallisuudessa puhuttiin jo tuolloin ihmisen kokonaisvaltaisesta huomioimisesta, konstruktiivisesta oppimisesta ja reflektoinnin tärkeydestä, mutta niiden aito ymmärtäminen on ottanut oman aikansa. Ohjauksen kohteita olivat lapset ja nuoret, joiden tarpeet määriteltiin esimerkiksi iän, sukupuolen tai diagnoosin mukaan. Suunnittelussa ja itse toiminnassa osallistujien kokemuksia, ajatuksia tai motivaatiota ei tarvinnut huomioida, sillä asiantuntijan kuului tietää, mitä ja miten ketäkin ohjataan. Ohjaustilanteissa lähdettiin liikkeelle tarkasti oikeasta suoritustekniikasta ja havainnointi keskittyi suurelta osin osallistujan liikkumisen ja toiminnan virheisiin ja puutteisiin.

Parin kanssa jongleeratessa harjoitellaan fyysisten taitojen lisäksi sosiaalisia taitoja. Kuva: Anita AhlstrandParin kanssa jongleeratessa harjoitellaan fyysisten taitojen lisäksi sosiaalisia taitoja. Kuva: Anita Ahlstrand

Kirjaa kirjoittaessaan Ahlstrand kävi tiivistä ajatusten ja kokemusten vaihtoa ystävänsä, fysioterapeutti ja Sherborne-kouluttaja Susanna Miettusen kanssa.

”Olimme Susannan kanssa melko pitkään yksin omien ajatustemme kanssa. Käsityksemme lasten ja nuorten kasvua, kehitystä sekä oppimisvalmiuksia tukevasta, mutta paljon liikkumisen iloa ja oivalluksia sisältävästä ohjaamisesta sai kuitenkin pitkän etsikkoajan jälkeen vahvistusta, kun löysimme psykomotoriikan ja Sherborne-liikunnan maailman”, Ahlstrand muistelee.

Psykomotoriikka- ja Sherborne-kursseilla he saivat mahdollisuuden kohdata ihmisiä, joilla oli samanlaisia kokemuksia ja ajatuksia tavasta työskennellä lasten ja nuorten kanssa. Kursseilla heitä kehotettiin ottamaan osallistujat mukaan toiminnan suunnitteluun ja näkemään heidän vahvuutensa virheiden tai epäonnistumisten sijaan. Samoin heitä ohjattiin toimimaan yhdessä ja samalla tasolla lasten ja nuorten kanssa sekä antamaan heille mahdollisuuksia löytää itseohjautuvasti juuri heidän kehitykseensä ja kasvuunsa sopivia toimintoja.

2000-luvulla on ilmestynyt usealta eri tieteenalalta tutkimuksia, jotka tukevat entistä paremmin psykomotoriikasta ja Sherborne-liikunnasta tuttuja ajatuksia ja niiden lähestymistapaa. Erityisesti aivotutkimusten avulla on saatu perusteluja monelle hyväksi koetulle oppimis- ja ohjaamistavalle. Myös liikkumisen ja kehokokemusten tärkeää merkitystä oppimiselle ja ihmisen kokonaisvaltaiselle kehittymiselle on pystytty perustelemaan aivojen kuvantamismenetelmin. Tosin uuden tiedon vieminen käytäntöön ei tapahdu hetkessä, koska ohjaustoiminnassa on nähtävissä edelleen vahvoja perinteitä arvoineen ja asenteineen, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle. Uutta tietoa on myös vaikea omaksua, jos sillä ei ole kosketuspintaa jo opittuun sillä vanhasta poisoppiminen on tunnetusti paljon vaikeampaa kuin uuden oppiminen.

Liikunnan iloa ja oivallusta onnistuneella ohjauksella

”Kirjani keskiössä ovat liikkumis- ja kehokokemukset, joiden avulla voidaan tukea sekä osallistujien että ohjaajan kehittymistä ja oppimista. Taustafilosofiana on kaiken aikaa kokonaisvaltainen käsitys ihmisestä, jonka mukaan kehon ja mielen toimintaa ei voi erottaa toisistaan, vaan keho vaikuttaa mieleen ja mieli kehoon”, Ahlstrand kertoo.

”Olen valinnut kirjaan sellaisia esimerkkejä harjoituksista, peleistä ja leikeistä, joissa näkyy erityisesti joko yksittäisen osallistujan tai ryhmän oma oivallus, osallistujien aktiivisuus ja luovuuden käyttö, itseohjautuvuus taitojen kehittymisessä sekä yhdessä tekeminen”, jatkaa Ahlstrand.

Kirjan leikit ja pelit sekä niiden sovellukset ovat pääosin syntyneet aidoissa vuorovaikutustilanteissa, lasten ja nuorten tuottamina.

”Lasten ja nuorten idealaari on pohjaton, ja ohjaajan merkitys on olla luotsina, joka vie oikeaan suuntaan”, Ahlstrand kuvailee.

Moikataan varpailla -kirjassa painottuukin onnistuneen ohjauksen merkitys. Onnistuneella ohjauksella tarkoitetaan ohjausosaamisen kokonaisuutta, jossa yhdistyvät ohjaajan kyky luoda myönteinen, oppimisen mahdollistava ilmapiiri sekä kyky havainnoida tilannetta ja siinä mukana olevia ihmisiä, niin yksilöinä kuin ryhmän jäseninä. Onnistuneessa ohjaustilanteessa ohjaaja toimii yhdessä osallistujien kanssa ja mahdollistaa oivaltavan oppimisen. Ohjausosaaminen on paljon muuta kuin ohjeiden antamista, neuvomista tai tiedon jakamista. Onnistuneeseen ohjaukseen kuuluu tiiviisti myös kanssakulkemisen käsite. Ohjaaja kulkee turvallisesti vierellä, tukee tarvittaessa, kunnioittaa ja luottaa osallistujan kykyihin ja vahvuuksiin. Hän pyrkii avoimella ja herkällä läsnäolollaan tukemaan osallistujan oppimista sekä kokonaisvaltaista kehitystä, kasvua ja hyvinvointia. Lisäksi hän huomioi jokaiselle merkitykselliset asiat, tarttuu herkästi hetkeen, on läsnä ja antaa jokaiselle mahdollisuuden vaikuttaa asioiden kulkuun.

Ryhmässä tehtävässä rentoutumisessa harjoitellaan toisen läheisyyden sietämistä ja erilaisia yhteistyötaitoja. Kuva: Kalervo ValliRyhmässä tehtävässä rentoutumisessa harjoitellaan toisen läheisyyden sietämistä ja erilaisia yhteistyötaitoja. Kuva: Kalervo Valli

Perusopetuksen opetussuunnitelman (OPS) perusteiden oppimiskäsityksessä korostetaan aktiivista toimijuutta, vuorovaikutuksellisuutta ja oppimaan oppimisen ohjausvastuuta. Jos ohjaajana haluaa tarjoilla elämän eväitä osallistujille, on pohdittava, miten ohjaa, mitä oikeastaan ohjaa ja mitä kaikkea tulee huomioida, jotta oppimisen ohjaus onnistuu. OPSissa korostuvat myös tulevaisuuden taidot, joita kutsutaan myös oppiaineiden rajat ylittäviksi taidoiksi tai oppimaan oppimisen taidoiksi.

”Näistä tulevaisuuden taidoista tässä kirjassa keskitytään ajattelun ja työskentelyn taitoihin ja niiden kehittymiseen liikkumalla ja kehokokemusten kautta”, Ahlstrand toteaa. OPSin liikunnan tavoitteissa painotetaan koko alakoulun ajan edellä mainittujen tulevaisuuden taitojen lisäksi motoristen perustaitojen (tasapaino-, liikkumis- ja välineen käsittelytaitojen) sekä havaintomotoristen taitojen vahvistamista. ”Kirjassa olevissa käytännön esimerkeissä yhdistyvät kaikkien edellä mainittujen taitojen harjoitteleminen ja niissä kehittyminen. Harjoituksia, pelejä ja leikkejä voi soveltaen käyttää erilaisissa varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen oppimisympäristöissä ja yli oppiainerajojen”, Ahlstrand kertoo.

Saako oppiminen olla kivaa? Ilo mainitaan usein yhtenä tavoitteena varsinkin liikkumiseen liittyvissä suunnitelmissa. Ahlstrand kehottaa pohtimaan sen toteutumista: ”Jos arvioimme vain asioiden toimimattomuutta tai osallistujien saamattomuutta, puutteita ja epäonnistumisia, keskitämme huomiomme juuri niihin. Vievätkö ne eteenpäin kohti parempaa osaamista tai onnistumisia? Eivät. Onko asioiden myönteisten puolten havainnoiminen ja esimerkiksi liikkumisen ilon asettaminen tavoitteeksi ja arvioinnin kohteeksi järkevää? Oppimisprosessin kannalta on, sillä ilman tätä tavoitetta menetetään iso osa mahdollisuudesta oppia ja oivaltaa!”

Yksi tapa kokea iloa on se hetki, kun vanhasta syntyy uutta oivalluksen myötä. Oivallusta edeltää usein piinaaviakin hetkiä, kun se, mitä tavoittelee, ei vain onnistu tolkullisella tavalla, vaikka kuinka yrittää. Ihminen tarvitseekin oivaltaakseen aikaa ja mahdollisuuksia pohtia ja ihmetellä. Ihmisen oivaltaessa ja ymmärtäessä asioita vahvistuu hänen käsityksensä oppimisesta myönteisenä prosessina ja luottamus omiin kykyihin kasvaa. Ilon ja oivaltamisen hetkiä syntyy toiminnallisella työtavalla. Se edellyttää ohjaajalta hetkittäisen kaaoksen, äänekkään työskentelyn ja keskeneräisyyden sietämistä sekä heittäytymistä yhdessä lasten ja nuorten kanssa ihmettelyyn. Kenelläkään, ei ohjaajalla eikä osallistujilla, tarvitse olla kaikkia vastauksia valmiina takataskussaan. Yhden ihmisen oivaltamisen ilo heijastuu myös muihin, ja näin oivaltamisen kokemus on paitsi osallistujalle itselleen myös ohjaajalle voimaannuttava kokemus.

”Uudet varhaiskasvatussuunnitelman ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet edellyttävät ottamaan käyttöön uudenlaisia käytännön työtapoja. Mutta siihen miten se tapahtuu, ei niissä anneta vastausta, vaan kasvattajilla on mahdollisuus vaikuttaa tähän itse. Siksi pyrin kirjassani tarjoamaan paitsi tietoa myös paljon rohkaisua lähteä kokeilemaan pienin askelin itselle uudenlaisia toimintatapoja. Toivon kirjan herättävän pohtimaan riittääkö vanhojen palikoiden uudelleenjärjestely vai tarvitaanko vanhan rinnalle (tai tilalle) jotain uutta”, Ahlstrand toivoo.

Lopuksi Ahlstrand rohkaisee kaikkia lasten ja nuorten parissa työskenteleviä: ”Anna mielikuvituksesi lähteä lentoon ja kokeile rohkeasti uutta. Älä pelkää epäonnistumisia!”

Moikataan varpailla (www.opike.fi)

Teksti: Maiju Mäki | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).