”Tanssi on liikkeellistä älykkyyttä”

Kolme kehitysvammaista tanssijaa istuu näyttämöllä. Lavastus on yksinkertainen: kolme tuolia, joilla he istuvat ja katosta roikkuu eripituisia ja erivärisiä lamppuja. Äänimies istuu oman pöytänsä takana. Lisäksi on torso, vihreä jalka ja valkoinen käsi, ilmeisesti mallinukelta.

Jokainen tanssija tanssii vuorollaan yksin. Kukin ottaa tilan haltuunsa omalla ainutlaatuisella tavallaan. Maria Lahti on läsnä rauhallisesti ja liikkeet ovat lyyrisen kauniita. Ihmettelevät kädet kohoavat korkeuksiin ja hellään itsetutkisteluun. Syvä rakkaudenkaipuu ja toisen ihmisen kosketuksen tarve näkyy erityisesti torsokohtauksessa.

Tanssija Lahti alkaa kosketella ja hivellä torsoa. Hän silittää hellästi niskaa, päätä ja tutkii hitaasti kasvonpiirteitä. Torson pinnalta kuuluu karhea ääni, Välillä ontto kolahdus. Torson iho on kova, karhea ja kylmä. Tanssija laskee päänsä torson hartioille katseessaan kaipausta ja lämpöä. Torso ei silitä takaisin, mutta siihen voi nojata. Alan itkeä.

Kvartetto-esitys Kaapelitehtaalla

Tuntisinko eri tavalla, jos tanssija ei olisi kehitysvammainen nainen? Johtuuko samaistumisen tunteeni tanssijaa kohtaa siitä, että hän on kehitysvammainen? Tavallinen upea trimmattu, hoikka teräsvartaloinen huipputanssija huippuun hiottuine liikkeineen ei ehkä herättäisi minussa vastaavanlaisia tunteita. Upeiden ihmisten äärivalmennettu maailma on omastani aika kaukana.

Kimallemekko

Äänisuunnittelija auttaa tanssijan päälle kauniin kimallemekon, jonka helma heilahtaa temperamenttisesti. Tanssija kulkee notkeasti lavalla edestakaisin ja katsoo välillä kysyvästi yleisöä. Välillä hänellä on kädessään mallinuken käsi, jolla hän kutsuu toista ihmistä luokseen. Katse on epävarma ja kysyvä. Haluatko tanssia kanssani? Katsotko, kun tanssin? Välillä tanssija nostaa irtokädellä leukaansa pystyyn. Olen ylpeästi minä!

Tanssi saa miettimään omaa epävarmuutta ja sitä, onko suunta oikea. Olen yksin omassa kuplassani, jonne kukaan ei oikeasti pääse sisälle. Satunnaisia kohtaamisia on, mutta rakkauden kaipuu näkyy epävarmana liikehdintänä.

Miestanssija pyörii hurjana. Hänen liikkeensä ovat täynnä vauhtia ja iloa. Hänellä on kädessään muovinen vihreä jalka, joka herättää leikillisiä mielikuvia. Jalka on kuin ase, jolla hän osoittelee ympäriinsä. Mieleeni nousee ehkä pelottaviakin tunteita, kun mietin, mitä kaikkea tämä esitys pitää sisällään. Mitä on lupa tuntea? Oikeastaan tämä vihreä ase osuu katsojan ajatuksiin: kuka saa esiintyä tanssijana?

Havainnon paljaus inspiraationa

Idea teoksen tekemiseen syntyi, kun tanssijat Maria Lahti, Jarmo Patana ja Sanna Tornikoski tutustuivat toisiinsa kesäleireillä. He ovat tanssineet yhdessä erilaisissa työpajoissa Kokkolassa vuodesta 2015 alkaen.

”Työskentelymme lähtökohta oli kokoontua yhteen ja katsoa millaisia liikkeellisiä ja sosiaalisia aihioita ja teemoja lähtisi nousemaan esiin. Koreografina olen pyrkinyt poimimaan näitä asioita kehollisiksi toiminnoiksi ja liiketehtäviksi, joita tanssijat sitten tulkitsevat kukin omalla tavallaan. Suurin inspiraation lähde teoksen tekemisessä on minulle ollut tanssijoiden liikkeellinen älykkyys, liikkeessä ajattelu ja havainnon paljaus”, koreografi Kati Raatikainen selvittää.

Havainnon paljaudella hän tarkoittaa sitä, miten tanssijat tekevät tilanteesta havaintoja ja vastaavat liikkeillään ja toiminnoillaan siihen.

”Tämä on minusta liikkeellistä älykkyyttä ja haastaa ajatuksen siitä, minkä ymmärrämme älykkyytenä”,  Raatikainen sanoo.

”Tärkeintä itselleni kaikessa esityksen tekemisessä on kysyä, kuka tai mikä saa olla huomiomme keskiössä esiintyjänä. Kuinka jaamme yhteiskunnallista tilaa ja näkyvyyttä? Tässä esityksessä tanssii kolme ihmistä, joilla on Downin oireyhtymä. Esitys tuo esiin tanssiesityksen ja kulttuurihistorian konventioita ja tanssii niitä omaehtoisesti uusiksi. Toivomme, että esitys herättää monitasoisia ja monimutkaisiakin kysymyksiä muun muassa vammaisten ihmisten yhteiskunnallisesta asemasta sekä katsojan ennakkokäsityksistä ja odotuksista”, Raatikainen toteaa.

”Työskentelyprosessimme oli työryhmäkeskeinen. Toin koreografina harjoituksiin liiketehtäväehdotuksia, jotka lähtivät tanssijoiden ja äänisuunnittelija Markku Esselin käsittelyssä elämään omiin suuntiinsa. Kuuntelin myös tarkasti tanssijoiden keskusteluja ja esiin nousevia aiheita, ja pyrin tukemaan heille tärkeiden aiheiden läsnäoloa. Esityksessä on rakenne ja sovitut liiketehtävät, joissa tanssijoilla on suuri vapaus toteuttaa sen hetkistä olotilaansa ja siitä kumpuavaa liikettä. Loppukohtauksen koreografia on täysin Maria Lahden ja Jarmo Patanan omaa käsialaa”, Raatikainen kertoo.

Tanssi kuuluu kaikille

Tanssi antaa iloa ja valoa ja vie mukanaan. Osa Kvartetto-ryhmän esiintyjistä on tanssinut lapsesta asti, osa on aloittanut vasta aikuisena, mutta tanssi on vienyt heidät mukanaan.

Lahti kertoo tekevänsä myös omia tansseja. Hän valitsee musiikin itse ja tekee koreografian. Tanssia voi harrastaa pienellä kynnyksellä esimerkiksi omassa huoneessaan.

”Laita musiikki soimaan ja anna mennä!”

”Minusta on kiva, että meillä on näin upea ryhmä. Voi että tykkään tästä! Annan paljon sydämiä!” Patana sanoo. Hän kertoo harrastaneensa paljon liikuntaa muutenkin. Hän käy esimerkiksi kuntosalilla ja harrastaa melontaa. Tanssijan täytyy olla hyvässä kunnossa.

Tanssiteos Kvartetto nähtiin kesäkuussa Helsingissä. Se sai ensi-iltansa Kokkolan talvitanssit -festivaalilla jo helmikuussa 2019.