Pallopään päivä taas pilalla

”Tarvitsisin apua”, ilmoitti Pallopää.

”Jaaha, ja mitähän sorttia?”, kysyi virkailija.

”Tarjolla on Yleisluontoista ohjeistusta, Paremmintietävien hyvää tarkoittavia neuvoja sekä Uusavuttoman uusi alku -tuotepaketteja; niitä löytyy myös eri väreissä. Ja sitten on suuri Erityisosaamista Edellyttävä Erikoispaketti, joka sisältää myös asumisen ja ruokailun ja henkilökohtaisen hygienian.”

”En minä tuollaisilla tee mitään, tarvitsen ihan tavallista apua.”

”Tavallista apua! Oletteko hullu!”, huudahti virkailija.

”Sitä saa vain Tavallisen avun Keskusvarastosta ja sinne on pitkä jono. Katsokaa vaikka!”

Pallopää katsoi virkailijan osoittamaan suuntaan ja näki kauas horisonttiin kiemurtelevan jonon.

”No ehkä vähän voisin toivoa erityisosaamista.”

Virkailijan naamalle levisi hymy.

”Sitten vain pakkaamaan! Ja tervetuloa asiakkaaksemme! Täällä elämänne kuluu rattoisasti, kun aina joko odotatte taikka saatte aivan Erityisen Hienoa Apua.”

”Mitä ihmettä”, kysyi Pallopää. ”Tervetuloa minne?”

Virkailija katsoi Pallopäätä ärtyneenä.

”Jos haluatte apua, muutatte tietenkin asumaan Vastamulkoisten Puunsävyiseen Kodinkaltaiseen Miljöövalmisteeseen! Se on logistisesti optimoitu, ja teidän tarvitsee vain odottaa, niin kaikki tarvitsemanne apu toimitetaan teille siinä järjestyksessä kuin se palveluntarjoajalle parhaiten sopii. Ensi viikolla tarjouksessa on Vesivärivirkistely, mutta sen tuottaa palkkaasaamaton virkistelijä, joka ei aina viitsi vaivautua paikalle, mikä on sinänsä valitettavaa, sillä palvelulupauksemme sisältää säännöllistä virkistelyä – no mutta eihän tämä nyt teille kuulu.”

”En halua muuttaa. Tarvitsen vain vähän apua elääkseni ihan tavallista pallopääelämää. Enkä halua odottaa! Haluan elää.”

”Elää! Vastamulkoisten maailmassa kenenkään tehtävä ei ole elää! Minun tehtäväni on pilata teidän päivänne, teidän tehtävänne on odottaa ja vastaanottaa apua. Avun tarjoajat tarjoavat apua, heidänkään tehtävänsä ei ole elää. Kaikki hoitavat tehtävänsä ja sillä siisti. Minä en ainakaan ole koskaan epäonnistunut tehtäväni suorittamisessa!”

Pallopää huokasi. Nähtävästi oli käytävä taas Valassa, Vastamulkoisten ankeutuslaitoksessa.

”Tarvitsen apua”, sanoi Pallopää. ”Vaikka tekin ehkä tahdotte vain lähettää minut jonnekin.”

”Fantastista! Emme lähetä teitä minnekään, mutta avuntarpeenne työllistää monta valalaista! Tässä, olkaa hyvä: täyttäkää lomakkeisiin viiden minuutin välein, mihin tarvitsette apua, miksi tarvitsette apua, milloin viimeksi olette tarvinneet apua ja miksi, ja aiotteko tulevaisuudessa tarvita, saada, vastaanottaa tahi turhaan taikka hyvästä syystä odotella apua ja miksi, ja jos ette, niin miksi ette ja kenen kanssa.”

”Eli saanko sitten apua kun olen täyttänyt lomakkeen?”

”Ei sille jää aikaa! Raportoitte niin tiheästi! Tämä keksintömme on saanut Vastamulkoisten liiton kunniamaininnan epäsosiaalisten innovaatioiden kilpailussa ja se on suurimpia ylpeydenaiheitamme itsetäyttyvien lomakkeiden ohella.”

Ja niin oli Pallopään päivä taas pilalla.

Tanja Kuronen-Norra ei osaa päättää, olisiko tutkija, opettaja, kirjailija vai laulaja, joten hän on vähän niitä kaikkia. Hänellä on tohtorin tutkinto ja Aku Ankan CV, kaksi aikuista ja yksi alakouluikäinen lapsi sekä yksi aikuinen aviomies. Lisäksi hänellä on kroonisen huono omatunto ja verstaspää, jotka herättävät hänet aamuöisin.