Kilpailutus on tonttujen hommaa

”Haastan sinut allekirjoittamaan”, haastaa suosikkibändini Pertti Kurikan Nimipäivät ja niin haastaa moni muukin. Ei myytävänä -kansalaisaloite on tähän mennessä kerännyt jo yli 65 000 nimeä taakseen. Eikä ihme, sillä kehitysvammaisten palvelujen kilpailuttaminen tuohduttaa ja pelottaa. Jo valmiiksi heikossa asemassa olevien elämänlaadun heikentämistä ei pidä ottaa kevytmielisesti.

Eräs sosiaali- ja hoito-alan kilpailuttamisen isoimmista vastustajista on juuri Suomessa samalla asialla vieraillut Simon Duffy. Sosiaalisia oikeuksia ajavan Centre for Welfare Reform -keskuksen perustaja on nähnyt, mitä kehitysvammaisten palvelujen kilpailuttaminen on tehnyt hänen kotimaassaan Iso-Britanniassa. Havainnoistaan tohtori Duffy on kirjoittanut seuraavat huomiot:

1. Kilpailuttaminen on laskenut kustannuksia työntekijöiden palkkojen kustannuksella. Hoiva-alan yrityksen toimitusjohtaja saattaa nykyään Iso-Britanniassa ansaita jopa 210 000 euroa vuodessa. Kentällä työskentelevän palkka jää noin 16 000 euroon. Kilpailuttamisen mukana on tullut iso kasvu nollatuntisopimusten ja määräaikaisten työsopimusten määrässä. Ero tulojen välillä on Britanniassa lähes tuplaantunut aina vuodesta 1985 lähtien vuoteen 2013.
2. Kilpailuttaminen on leikannut sosiaalityön rahoituksesta ja heikentänyt edunvalvontaa. Yksityiset hoiva-alan yritykset olivat ennen tärkeitä tukipylväitä. Nykyään ne ovat Britanniassa paljolti riippuvaisia valtion tuesta ja voivat myös menettää sen nopeasti. Valtio on leikannut myös suoraan kehitysvammaisilta, mitä EU on jyrkästi moittinut: peräti 40 % on menettänyt tukiaan sitten vuoden 2009.
3. Kilpailuttaminen on tehnyt ilmapiiristä vihamielisen ja myrkyllisen. Sosiaalipalveluiden kontrolli ja byrokratia on kilpailuttamisen myötä lisääntynyt. Asiat ratkaistaan usein vain lisäämällä sääntöjä, säännöksiä ja rangaistuksia. Tästä on kasvanut epäluottamuksen kulttuuri, jossa avuntarvitsijat uskovat, että palveluntarjoajia kiinnostaa vain raha ja henkilökuntaa vain hyödyt.
4. Kilpailuttaminen on tappanut luovuuden. Ennen kilpailuttamista hoiva-alan yritykset tekivät yhteistyötä toistensa ja hallituksen kanssa. Yhteistyössä syntyy tehokkaammin luovia keinoja asioiden parantamiseen, mutta nyt sen tilalle on astunut kilpailu sopimusten saamisesta. Kun yritykset ovat toisiaan vastaan kilpailevia vihollisia, luovia ratkaisuja ei synny ja oteta käyttöön.

Kaiken kaikkiaan hoiva-alan markkinat ovat Duffysta kuin myytti joulupukista. Yrityksen johtoporras on joulupukki, joka päättää, mitä lapset saavat lahjaksi. Tontut eli hoiva-alan työntekijät tekevät lahjat joulupukin puolesta. Lapset eli avuntarvitsijat ja heidän perheensä ottavat sitten vastaan ne lahjat, jotka saavat.

Joulupukkia ei vain ole olemassa. Eikä tonttujakaan, jotka työskentelevät iloisella mielellä puoli-ilmaiseksi. Eikä ole hyvä idea antaa toisen jossain kaukana tehdä tärkeitä päätöksiä puolestasi, päättää, mitä sinä tarvitset tietämättä yksityisistä, henkilökohtaisista tarpeistasi juuri mitään.

Onkin syytä kysyä, ketä kilpailuttaminen oikeasti hyödyttää ja miksi sitä tehdään? Perustellaanko kilpailutusta säästöillä vai jollain muilla syillä? Kuka kerää potin, kun lahjatoiveita ei edes kysytä? Tarina lahjoja jakelevasta punapukuisesta miehestä on kuin onkin liian hyvää ollakseen totta.

Elina Salin on kulttuuriin erikoistunut, aktiivisesti politiikkaa ja ihmisoikeusasioita seuraava freelance-journalisti. Hän on allekirjoittanut Ei myytävänä -kansalaisaloitteen.