Jokaisessa kodissa on jotakin omaa

Raija KurkiRaija Kurki

Pakkasin kassiin lakanat, lautasen, lusikan, haarukan, veitsen ja mukin, ja muutin linja-autokyydillä pois kotoa. Niin yksinkertaista kaikki oli silloin, nuorena.

Opiskelukämppä oli huone kolmen hengen solussa. Tarjolla oli myös yhden hengen kämppiä, joita kutsuttiin itsemurhayksiöiksi. Niissä oli lukko ovessa ja oma kylpyhuone, ja villien tarinoiden mukaan niistä silloin tällöin löytyi ruumiita. Olin siis tyytyväinen solukämppääni ja kiitollinen, ettei solukavereiksi osunut huumediilereitä.

Lopulta yhteiskämpät alkoivat harmittaa. Yhteishengen vaaliminen vei paljon aikaa. Siivousvuoroista ja yhteisistä hankinnoista piti alituiseen neuvotella. Välillä soviteltiin meluongelmiakin.

Kun vihdoin sain raahattua pari huonekaluani omaan vuokrakaksioon, vietin illat hymyillen nojatuolissa keskellä autiota olohuonetta. Mikä hiljaisuus ja ajattelun rauha! Kodiksi en silti kutsunut tuota asuntoa, koska tiesin asuvani siinä vain lyhyen aikaa.

Koti ei ole koti, jos siellä ei ole jotain omaa: omia valintoja, omaa päätösvaltaa, itse hankittuja tavaroita tai itse valittuja ihmisiä. Määräaikaisten asuntojen jälkeen sain ensimmäisen kodin: sain valita vuokra-asunnon sijainnin ja sisäovien maaliin värin. Huippujuttu oli mennä ensimmäistä kertaa oikeaan huonekalukauppaan ja ostaa sänky, jollaisesta olin haaveillut lainasängyillä valvoessa.

Vuosia myöhemmin ostin sohvankin. Menin kauppaan hakemaan valkoista kulmasohvaa, mutta palasin punaisen kolmenistuttavan kanssa. Myyjä oli minua järkevämpi. Sohvanmöhkäle jäi muuttokuormasta, kun valitsin itselleni asuinkumppanin ja muutimme yhteiseen kotiin. Rakkaan ihmisen ja sohvan välillä valinta oli helppo.

Erityistä tukea tarvitsevien kotimatkan varrella on vanhempien peräkamareita, laitoksia, ryhmäkoteja, lyhytaikaisia ja poukkoilevia asumisratkaisuja. Asunnossa vilisee auttavaa ja ohjaavaa väkeä, joita asukas ei ole itse voinut valita. Moni on saanut tarpeekseen ryhmäkodeista, jotka eivät nimestään huolimatta tunnu omalta kodilta.

Nykyisen kotini lähelle rakennetaan uudenlaista yhteisöllistä kerrostalokorttelia, joka muistuttaa etäisesti ryhmäkotia. Asukkaille tarjotaan muun muassa yhteisiä olo- ja työhuoneita, saunoja, kuntosaleja, kahvio ja auto. Yhteisistä asioista ja toiminnasta vastaa oma aulapalveluhenkilö.

Mikään asumismuoto ei ole yksiselitteisesti huono tai hyvä. Jossakin elämäntilanteessa vähemmän itsenäinen asumismuoto tuo turvan tunteen, joka myös liittyy kiinteästi kodin olemukseen.

Itse olen monesti kaivannut asumisen turvaksi neuvokasta talontätiä, esimerkiksi silloin, kun palovaroittimen patteri loppui, ja hälytin piippaili niin, että korvia särki. Kun patterin poisto ei auttanut, repäisin hädissäni koko kapineen vessanpönttöön rauhoittumaan.

Oman päätösvallan ja turvallisuuden lisäksi kodin olemukseen liittyy pysyvyys. Lapsuuskodin muisto säilyy aina oman kodin rinnalla. Astiakaapissani on edelleen lautanen, jonka raahasin äitini astiakaapista opiskelijakämppään.

Raija Kurki on oululainen freelancertoimittaja, joka on pyöreä ja pitää näkökulmista.

Teksti: Raija Kurki | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).