Palvelut karkaavat, kuinka käy maaseudun?

Ihmiset muuttavat kaupunkeihin keskittämispolitiikan seurauksena. Samaan aikaan hallitus haluaa selvittää, miksi maaseutu autioituu. Kunhan tämä tuhannen taalan kysymykseen on saatu vastaus, olisi mielenkiintoista tietää, kuinka käy syrjäseudulla asuville ihmisille, jotka edelleen tarvitsevat palveluja elääkseen tasa-arvoista elämää sen jälkeen, kun kaikki palvelut ovat karanneet saavuttamattomiin?

Erityisen ongelmallista palvelujen supistuminen on niille, joilla ei ole mahdollisuutta hypätä auton rattiin ja hurauttaa kaupunkiin asioimaan. Siis heille, jotka palveluja eniten tarvitsevat.

Kehitysvammaisten henkilöiden keskimääräinen elinikä on noussut viime vuosikymmeninä, ja siksi ikääntyviä kehitysvammaisia on aiempaa enemmän. Ikääntymisen myötä jokainen ihminen kokee uusia haasteita elämässään, kun fyysinen kunto heikkenee ja ulkopuolisen avun tarve kasvaa. Palvelujen karsiminen maaseudulta on herättänyt huolta siellä asuvien ikäihmisten elämänlaadusta, mutta erityisen ongelmallinen tilanne on ikääntyville kehitysvammaisille. Kuitenkin heidän tilanteestaan puhutaan harvemmin.

Maaseudun palvelujen supistumisesta puhuttaessa keskustelupalstojen vakiovastaus on lyhyt ja ytimekäs: muuta kaupunkiin. Toisaalta pysyvyys on ihmisen elämässä lähes yhtä tärkeää kuin ravinnon saanti. Kehitysvammaisen ihmisten emotionaalisen tuen tarpeet vaihtelevat samoin kuin muidenkin ihmisten, mutta kun tukea ja turvaa tarvitaan jo jokapäiväisestä elämästä selviytymiseen, ei toiselle paikkakunnalle muutto ja hoitavien ihmisten vaihtuminen ole paras mahdollinen vaihtoehto.

Perustuslaki turvaa oikeuden välttämättömään toimeentuloon sekä huolenpitoon ja velvoittaa julkista valtaa turvaamaan jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä yhdenvertaisuuden ja sosiaalisten perusoikeuksien aineellisen toteutumisen.

Vain hyvin harvoilla kehitysvammaisilla ihmisillä on ajokortti ja auto. Maaseudulla ei myöskään ole juurikaan julkista liikennettä. Jos palvelut sijaitsevat useiden kymmenien kilometrien päässä kaupungeissa, voidaanko olettaa, että maaseudun ikääntyvät kehitysvammaiset ovat tasa-arvoisessa asemassa kaupunkien kehitysvammaisten, saati muun väestön kanssa? Maaseudun talkoohenkisyyttä arvostetaan ja ihannoidaan. Asiat tuntuvat hoituvan melkein kuin itsestään. Odotetaanko, että talkoohenkisyys ulottuu pian palveluiden järjestämisenkin puolelle?

Viime kädessä ihmiset auttavat toisiaan lähimmäisenrakkaudesta. Kaveria ei jätetä, vannottiin jo rintamalla. Maavoimien mukaan kyky pelastaa taistelu- tai työtoveri tai lähimmäinen kaikissa olosuhteissa ei ole ainoastaan sotilastaito, vaan myös tärkeä kansalaistaito. Tässä valossa voisi ajatella, ettei keskittämispolitiikka olekaan ehkä niin paha asia. Ainakin se nostattaa vastarintaa epäoikeudenmukaisiksi miellettyjä päätöksiä kohtaan, mikä puolestaan lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta samanmielisten keskuudessa. Parhaimmillaan keskittämispolitiikka keskittää maaseudulla asuvia yhdeksi rintamaksi vallalla olevaa kehitystä vastaan ja sisullahan syntyy melkein mitä vain. Tasa-arvosta ei tosin tarvinne enää sen koommin puhuakaan.