![](https://ketju-lehti.fi/wp-content/uploads/2015/06/jaana_paanetoja-230x200.jpg)
Palkkatuki ja määräaikainen työsopimus
Helsingin Sanomat uutisoi 12.3.2015 ”eriskummallisesta” palkka-ansasta, johon kaksi kehitysvammaista siivoojaa oli ”pudonnut”.
Helsingin Sanomat uutisoi 12.3.2015 ”eriskummallisesta” palkka-ansasta, johon kaksi kehitysvammaista siivoojaa oli ”pudonnut”.
Aula-työkoti perusti vuonna 2012 Helsinkiin Avainrinki-nimisen kehitysvammaisille henkilöille suunnatun asumispalvelun, jossa asukkaat asuvat itsenäisesti omissa kodeissaan. Kokemukset palvelusta ovat olleet niin hyviä, että nyt Avainrinkiä halutaan laajentaa.
Hanhenpuiston asumisyksikössä asuu kahdeksan ainutkertaista persoonaa, jotka hyötyvät autismikuntoutuksesta. Yksilöllisen tuen avulla he voivat toteuttaa itseään parhaimmalla mahdollisella tavalla. Asumisyksikön asiakaskeskeinen toimintatapa on hyväksi havaittu myös Comball-hankkeessa, johon kerätään kehitysvammaisten[…]
Olemme tehneet yhdessä Petri Salosen kanssa tutkimuksen hänen muuttomatkastaan pois laitoksesta. Petri tuli mukaan tutkimusryhmään, jonka kokosin vuoden 2013 keväällä Me Itse ry:n jäsenistä Kehitysvammaliiton Onnistuneita valintoja -hankkeeseen (RAY 2011[…]
Lapsi on ensisijaisesti lapsi, ei vammainen lapsi Lapsuus on jokaisella ihmisellä ainutkertainen elämänvaihe. Siihen kuuluu elämyksiä, kokemuksia, onnistumisia, erehdyksiä, oppimista ja paljon rakkautta. Yhtä mieltä taidamme olla siitä, että lapsuus[…]
”Kotona pitää olla hyvä äänieristys, wc:n lattia ei saa olla kylmä ja nettiyhteyden pitää olla nopea.” ”Keittiössä on kahvia ja teetä, itse en juo kahvia, mutta tarjoilen sitä vieraille.” ”Haluan[…]
Jyväskylässä toimivan SISUKAS-projektin tavoitteena on ennaltaehkäistä sijoitettujen lasten syrjäytymistä. Lajissaan ensimmäinen hanke on tuottanut erittäin lupaavia tuloksia.
Teatterissa menisi perheen nuorta kiinnostava näytelmä! Paljonkohan lippu maksaa? Oho, aikuisen lippu on aika kallis, mutta onneksi lapsi on jo sen ikäinen, että pärjää paikan päällä yksin tai kaverin kanssa,[…]
Kaksi lappeenrantalaista eläinystävää tapasi toisensa neljä vuotta sitten Sulkavan soudussa. Kummallakin oli sama haave: yhdistää työssä sosiaali- ja terveysalan koulutus ja rakkaus eläimiin.
Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus hyväksyttiin eduskunnassa maaliskuun alussa. Sopimuksen virallinen täytäntöönpano jäi kesken ja ratifiointi siirtyi seuraavalle hallitukselle. Me vammaisjärjestöissä olimme pettyneitä ja turhautuneita prosessin pitkittymisestä. Onhan ratifiointia odotettu[…]