Työnantajat tyytyväisiä kehitysvammaisiin työntekijöihinsä

Kehitysvammaisten ihmisten työllisyystilanne on viime aikoina puhututtanut. Vesala (ym. 2015) tutkimuksen mukaan noin 400 – 500 kehitysvammaista ihmistä on palkkasuhteisessa työssä, toki työhönvalmentajan tuella. Samaan aikaan yli 2000 kehitysvammaista ihmistä työskentelee tavallisilla työpaikoilla ns. avotyötoiminnassa, joka on sosiaalipalvelua, ei työsuhteista työtä. Edellä mainitun tutkimuksen mukaan ainakin puolet avotyötoiminnassa olevista kehitysvammaisista ihmisistä voisi työllistyä palkkatyöhön, jos heille siihen olisi tarjolla riittävästi tukea. Lisäksi myös kehitysvammaisten työ- ja toimintakeskuksissa on työtoiminnassa paljon kehitysvammaisia ihmisiä, joilla tällaisen tuen avulla olisi mahdollisuus tehdä oikeaa palkkatyötä.

Kehitysvammaisten henkilöiden työllistymisessä työnantajat ovat luonnollisesti erittäin tärkeässä asemassa; hehän päätöksen palkkaamisesta tekevät. Myös työhönvalmentajien työssä keskeisessä osassa on työpaikkojen etsiminen, työnantajakontaktit ja yhteistyö työnantajien kanssa. Siksi onkin tärkeää saada tietoa siitä, millaisia kokemuksia työnantajilla on sekä kehitysvammaisista henkilöistä työntekijöinä että työhönvalmentajien antamasta tuesta. Tuore tutkimus (Vesala, Klem, Ala-Kauhaluoma & Harkko, 2016) paneutuukin juuri näihin kysymyksiin.

Tutkittua, tuoretta tietoa työnantajien asenteista ja näkemyksistä kehitysvammaisista tai ylipäätään vammaisista tai osatyökykyisistä henkilöistä ei ole ollut saatavilla; näin huolimatta siitä, että aihe on ollut erilaisissa kansallisissa ja kansainvälisissä kehittämisohjelmissa vahvasti esillä. Tuoreimmat kotimaiset tutkimukset ovat jo useamman vuoden takaa. Ala-Kauhaluoman ja Härkäpään (2006) tutkimuksessa tarkasteltiin työnantajien näkemyksiä vammaisten ihmisten ja muiden vajaakuntoisten ihmisten työllistämisestä. Tutkimuksessa havaittiin, että kehitysvammaiset ihmiset eivät ole työnantajien näkökulmasta haluttuja työntekijöitä. Tutkimuksessa vastaajia pyydettiin asettamaan heikoimmassa työasemassa olevat ryhmät järjestykseen sen mukaan, kuinka todennäköisesti yritys palkkaisi henkilön kyseisestä ryhmästä. Ryhmiä oli kuusi, ja tässä vertailussa kehitysvammaiset sijoittuivat sijalle viisi eli viimeistä edelliseksi. Toisaalta tutkimuksessa havaittiin, että omakohtainen kokemus ja tuntemus muuttivat suhtautumista myönteisemmäksi.

Vesalan ym. (2016) Työnantajien kokemuksia kehitysvammaisista työntekijöistä -tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisenä kyselynä marraskuussa 2014. Kyselyn vastaajajoukkona olivat työnantajat, joilla oli palkkatyössä tai avotyötoiminnassa KIT-hankkeen yhteistyöorganisaatioiden kehitysvammaisia asiakkaita. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten ne työnantajat, joilla on kokemuksia kehitysvammaista työntekijöistä, heihin suhtautuvat ja millaisina työntekijöinä heidät näkevät.

Tutkimuksen perusteella työnantajien kokemukset kehitysvammaisista työntekijöistään ovat erittäin positiivisia (katso kuvio). Työnantajien mukaan kehitysvammaiset työntekijät tulevat hyvin toimeen sekä työtovereiden että asiakkaiden kanssa, heitä kohdellaan tasavertaisina, ja he vaikuttavat positiivisesti niin työyhteisön ilmapiiriin kuin organisaation imagoon. Heillä ei nähdä olevan muita suurempaa tapaturmariskiä eikä muita enempää sairauspoissaoloja. He ovat sitoutuneita työhönsä ja suoriutuvat työtehtävistään siinä missä muutkin, joskin tehtävien suorittaminen vaatii enemmän aikaa. Kehitysvammaisten työntekijöiden työtehtävistä suoriutuminen asettuu tässä yllättävänkin myönteiseen valoon: kaikesta huolimatta, hehän ovat kuitenkin vammaisia henkilöitä, joille vielä suurimmalle osalle on myönnetty työkyvyttömyyseläke tämän vamman perusteella!

Tutkimuksessa vertailtiin myös palkkatyösuhteeseen työllistäneiden työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia vain avotyötoimintaa tarjoavien vastaaviin; vertailussa havaittiin näiden ryhmien välillä eroja noin kolmanneksessa väittämistä; siten näkemykset olivat suurimmaksi osaksi hyvin samankaltaisia.

Tilastollisesti merkitseviä eroja ryhmien välillä havaittiin seuraavissa kymmenessä väittämässä:

He suoriutuvat työtehtävistään siinä missä muutkin

He suoriutuvat työnsä määrällisistä ja laadullisista vaatimuksista

He ovat sitoutuneita työhönsä

He vaikuttavat myönteisesti organisaatiomme imagoon

Työvalmentaja on tarjonnut aktiivisesti helposti omaksuttavaa tietoa, palkkatukeen ja muihin tukimuotoihin liittyvistä mahdollisuuksista

Työntekijän tukemisessa työnaikana on onnistuttu, jos ongelmia työssä on esiintynyt

Yhteiskuntavastuu on tärkeällä sijalla toiminnassamme

Vajaakuntoisten työllistäminen on osa yhteiskuntavastuutamme

Kehitysvammaisen ihmisen työllistäminen on taloudellisesti kannattavaa

Kehitysvammaisten ihmisten työllistymisen suurimpana esteenä ovat vallitsevat asenteet

Kaikissa väittämissä erot olivat samansuuntaiset: palkkatyöhön työllistäneet työnantajat arvioivat kehitysvammaisia työntekijöitä myönteisemmin, olivat tyytyväisempiä työhönvalmentajan tukeen sekä pitivät useammin vajaakuntoisten ja kehitysvammaisten ihmisten työllistämistä tärkeänä. Kiinnostavaa on, että kolmannes vain avotyötoimintaa tarjoavista työnantajista ei kokenut vallitsevia asenteita työllistymisen esteenä; tulosten perusteella he näyttävät sen sijaan katsovan, että työllistymisen esteenä on pikemminkin se, ettei kehitysvammaisten ihmisten työpanos täytä palkkatyön vaatimuksia.

Mielenkiintoista on myös, ettei näiden ryhmien välillä havaittu eroa väittämässä ”Kehitysvammaisen henkilön työllistymistarpeella ja heidän vaikeuksilla työllistyä muuten oli suuri merkitys avotyön/työn aloittamisen perusteluissa”. Voisi olettaa, että palkkatyösuhteeseen palkattaisiin nimenomaan siitä syystä, että tarvitaan tekijää työhön, eikä siksi, että halutaan tukea tietynlaista – kehitysvammaista – henkilöä. Avotyötoimintapaikan tarjoaminen voisi olla helpommin kuviteltavissa armeliaisuuden kohteeksi. Ja kääntäen: jos nimenomaan halutaan tietyt työt suoritetuiksi, niin miksi siitä ei makseta palkkaa?

Työnantajat olivat myös kaiken kaikkiaan tyytyväisiä työhönvalmentajilta saamaansa tukeen, tyytyväisimpiä olivat palkkatyöhön työllistäneet. Työnantajat kokevat tärkeäksi saada helposti omaksuttavaa tietoa palkkatukeen ja muihin tukimahdollisuuksiin liittyen, sillä he joutuvat tasapainottelemaan työssä suoriutumisen, työntekijän tukemisen ja työllistämiseen liittyvien taloudellisten kysymysten parissa. Työhönvalmentajien toiminnan kehittämistarpeeksi voidaan yleistää työsuhteen perustamiseen liittyvän taloudellisen tuen lisäksi työtehtävien yksilökohtaisempi räätälöinti – mikä edellyttää työhönvalmentajalta toisaalta työpaikan tarpeiden ja toisaalta työntekijän vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamista – sekä riittävän ja jatkuvan tuen varmistamisen työn alettua.

Niistä työnantajista, joilla on kehitysvammaisia ihmisiä avotyötoiminnassa, reilu neljännes (26,5 %) oli sitä mieltä, että osa avotyösuhteista olisi muutettavissa palkkatyösuhteeksi. Tämä osuus on suunnilleen sama riippumatta työnantajien kokemuksista kehitysvammaisista ihmisistä työntekijöinä, työhönvalmentajien toiminnasta tai työnantajien yleisistä työllistämisnäkemyksistä. Valtaosa kuitenkin koki, että työsuhteeseen siirtyminen ei ole mahdollista.

Sitä, miksi avotyötoimintaa ei voi muuttaa palkkatyösuhteeksi, perusteltiin yleisimmin työnantajan, tavallisimmin siis kunnan heikolla taloudellisella tilanteella. Työnantajalla ei ole riittävästi taloudellisia resursseja palkan maksamiseen, tai kunnalla ei ole avoimia vakansseja. Palkkaaminen voi myös edellyttää tiettyjä kelpoisuusehtoja, joita avotyötoiminnassa olevilla kehitysvammaisilla henkilöillä ei ole. Toisaalta myös katsottiin, että talouteen liittyviin argumentteihin on helppo vedota.

Moni tekee työnsä asiallisesti ja sitoutuneesti, mutta korvaus on mitätön. (AVO)

Palkkaamattomuutta perusteltiin usein sillä, että avotyötoiminnassa olevien työn tuottavuus on liian vähäistä, omatoiminen työnteko ei heiltä onnistu ja että he tarvitsevat työn tekemiseen jatkuvan ohjauksen. Yksittäisinä mainintoina syiksi mainittiin myös työkyvyttömyyseläkkeen ansaintaraja sekä se, että työnantajaorganisaatiolla on liian vähän tietoa ja uskallusta palkata kehitysvammainen työntekijä.

Työnantajan mahdollisuus saada riittävästi tukea työllistymisen yhteydessä on eräs keskeisimpiä ehtoja kehitysvammaisten työllistymiselle. Riittävän tuen saantiin taas vaikuttaa, löytyykö tuetun työllistymisen palvelun kaltaista palvelua kehitysvammaisille tarjottavien palveluiden valikossa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vain pienessä osassa Suomen kuntia tällaista palvelua on tarjolla.

Kehitysvammaisia on ollut tapana pitää julkisen tulonsiirto- ja palvelujärjestelmän näkökulmasta verrattain homogeenisenä ryhmänä ja heidän palkkatyöhön osallistumisen tukeminen on ollut toissijainen tavoite verrattuna esimerkiksi ammatillisen koulutuksen tai asumisen tukemiseen. Helposti kuitenkin käy niin, että kehitysvammaisten henkilökohtaiset tavoitteet jäävät huomiotta, kun samoista niukoista sosiaalipalveluiden resursseista kamppailee useampi vaikeasti työllistyvien ryhmä. Ilman kuntien strategista sitoutumista kehitysvammaisten työllistymisen kehittäminen uhkaa jäädä yksittäisten virkamiesten ja asiakastyöntekijöiden aloitteellisuuden varaan.

Sitä, miksi palkkatyöhön työllistäneet työnantajat arvioivat kehitysvammaisia työntekijöitä ja työhönvalmentajan tukea myönteisemmin ja pitivät useammin vajaakuntoisten ja kehitysvammaisten ihmisten työllistämistä tärkeänä, ei tämän tutkimuksen puitteissa päästy selvittämään, mutta se herättää kysymyksiä esimerkiksi jatkotutkimusta ajatellen. Johtuvatko erot siitä, että palkkatyöhön valikoituvat parhaat työntekijät? Valtaosa työnantajista ei kuitenkaan nähnyt ongelmia avotyötoiminnassa olevien työstä suoriutumisessa. Lisäksi on muistettava, että palkka itsessään vaikuttaa työhön sitoutumiseen ja työmotivaatioon. Voi myös pohtia, millaista vaihtelua on ollut työnantajien saamassa työhönvalmentajan palvelussa. Ovatko palkkatyöhön työllistäneet saaneet parempaa työhönvalmentajan palvelua? Onko työhönvalmentajan toiminnan laadulla ollut vaikutusta siihen, päädytäänkö neuvotteluissa avotyötoimintaan vai palkkatyöhön? Selvästi tutkimukselle on tarvetta.

Työnantajien omakohtaiset kokemukset kehitysvammaisista työntekijöistä johtavat siis positiivisempiin näkemyksiin kehitysvammaisten ihmisten työllistämisestä. Työllistämisen edistämistyössä oleellista olisi siten lisätä työnantajien tietoutta ja tuntemusta kehitysvammaisuudesta ja kehitysvammaisista sekä kuvata onnistuneita tapauksia. Työhönvalmentajat ovat tässä luonnollisesti erittäin tärkeässä roolissa. Miten luoda tilaisuuksia kohtaamisille ja tiedonvälitykselle?

Lähteet:

• Ala-Kauhaluoma, M & Härkäpää, K: Yksityinen palvelusektori heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistäjänä. Työpoliittinen tutkimus 312. Työministeriö, Helsinki 2006.
• Vesala, HT, Klem, S & Ahlstén, M: Kehitysvammaisten ihmisten työllisyystilanne 2013 – 2014 (pdf, 4 Mt). Kehitysvammaliiton selvityksiä 9/2015. Painettu julkaisu on saatavilla Opike-verkkokaupasta (www.opike.fi).
• Vesala, HT, Klem, S, Ala-Kauhaluoma, M & Harkko, J: Työnantajien kokemuksia kehitysvammaisista työntekijöistä (pdf, 1,1 Mt). Kehitysvammaliiton selvityksiä 11/2016. Painettu julkaisu on saatavilla Opike-verkkokaupasta (www.opike.fi).