Nörtti tuli taloon
Vapaa-ajallaan larppamista, videopelaamista ja muita nörttijuttuja harrastavan Kuutti Udeliuksen tehtävänä Kehitysvammaliitossa on saavuttaa nuoria ja jakaa heille tietoa liitosta ja sen toiminnasta. Välineenään hän käyttää muun muassa Tik-Tok -sovellusta.
”Minulle kaikenlainen yhdenvertaisuus ja aktivismi on aina ollut todella tärkeää, varsinkin itse useamman marginalisoidun yhteisön jäsenenä”, perustelee Kuutti Udelius hakeutumistaan töihin Kehitysvammaliittoon, jossa hän työskentelee viestintäassistenttina.
Töiden ja opiskelujensa ohella Udelius on toiminut pitkään myös kuvataiteilijana.
”Vapaa-ajallani olen isomman luokan nörtti, ja tykkäänkin opiskella esimerkiksi historiaa ja kieliä, ihan vain huvikseni! Harrastan myös muita nörttiaktiviteetteja, kuten Dungeons & Dragons -tyylisiä roolipelejä, videopelejä, sekä larppaamista. Lisäksi olen ollut aika paljon mukana kaikenlaisessa tapahtuman tuotannossa, toteuttamassa varsinkin taidetapahtumia”, Udelius listaa.
Omia arvoja vastaavaan työhön
Media-alan opinnoissaan Udelius keskittyi paljon videopelien ja muun median saavutettavuuteen. Siksi hän halusi valmistumisensa jälkeen löytää töitä, jossa voisi tuntea tekevänsä tärkeää ja omille arvoilleen sopivaa työtä.
”Tämä osoittautui aika haastavaksi, varsinkin koska minulla on myös itselläni myös joitain erityistarpeita, jotka pitää työssäni ottaa huomioon”, Udelius paljastaa.
Sopiva työpaikka kuitenkin löytyi Kehitysvammaliiton Paikka auki -ohjelman kautta.
”Läheisissäni on myös kehitysvammaisia ihmisiä, olen ylpeä että saan olla mukana tässä tärkeässä työssä, mitä Kehitysvammaliitto tekee heidän puolestaan”, Udelius toteaa.
Kohteena nuoret
Udeliuksen työn tavoitteena on saavuttaa nuoria, ja välittää heille tietoa Kehitysvammaliitosta, sen toiminnasta, ja yleistä tietoa kehitysvammaisuudesta ja saavutettavuudesta. Välineenään nuorison tavoittamiseen Udelius käyttää nuorison suosiossa olevaa TikTok-sovellusta.
”Haluan tehdä videoita, joissa annan näkyvyyttä ja kuuluvuutta kehitysvammaisille nuorille, ja tähän mennessä haastavinta on ehkä ollut näiden nuorten löytäminen ja tavoittaminen”, Udelius kertoo.
Videoiden lisäksi hän tekee myös kuvituksia ja grafiikkoja KVL:n someihin. Työssään Udelius kertoo nauttivansa eniten sen monipuolisuudesta ja ihmisten kohtaamisesta.
”Olen todella ylpeä siitä, miten hyvin yhdessä vammaisaktivisti Nita Halosen kanssa tekemämme Pride-viikon kampanjamme onnistui, ja miten positiivisen vastaanoton se sai somessa!”
Kirjoita kommentti