Miten lisätä vammaisalan hoivatyön kiinnostavuutta?

Vammaisalan hoivatyöhön tarvitaan osaavaa ja motivoitunutta henkilökuntaa nyt ja tulevaisuudessa. Jotta vammaisalalle riittäisi ammattitaitoisia ja motivoituneita ammattilaisia myös tulevaisuudessa, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ja Kehitysvammaliitto käynnistivät vuonna 2020 Värikäs vammaistyö -kampanjan, jonka kautta alaa on tehty tutuksi etenkin nuorille. Osana kampanjaa toteutettiin kyselytutkimus, jonka tarkoituksena oli selvittää vammaisalan houkuttavuutta uravalintana ja nostaa esiin niitä tekijöitä/asioita, jotka vaikuttavat sekä alalle hakeutumiseen että alalla pysymiseen.

Tutkimuksen tiedonkeruu toteutettiin sähköisinä Webropol-kyselyinä aikavälillä 27.2.-6.4.2020. Tutkimusaineisto koostuu neljälle eri kohderyhmälle suunnatusta kyselystä: 1) Peruskoulun 9-luokkalaiset (n=183); 2) Peruskoulun opinto-ohjaajat (n=23)); 3) Ammattioppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen sosiaalialan opiskelijat (n=119); ja 4) Vammaisalan työntekijät (n=689).

Peruskoulun 9-luokkalaisten näkemyksiä

Valtaosalla (80 %) oli selkeät suunnitelmat tuleville opinnoille, ja vain muutama oppilas (2 %) ilmoitti, ettei heillä ole vielä mitään suunnitelmia. Sen sijaan näyttää siltä, että ajatukset tulevasta ammattista ja/tai työstä ovat monelle vielä varsin kaukaisia: viidennes oppilaista ilmoitti, ettei heillä ollut mitään selkeää kuvaa tai käsitystä, tai he eivät olleet miettineet mihin ammattiin haluaisivat valmistua. Vain vajaalla kolmanneksella (32 %) oli selkeä käsitys tulevasta ammatistaan ja työstään. Hoiva-alan työ ja erityisesti vammaisalan työ eivät näytä koululaisia juuri kiinnostavan: vain alle 10 prosenttia koululaisista koki vammaisalan työn kiinnostavaksi tai erittäin kiinnostavaksi.

Oppilaita pyydettiin arvioimaan, millaiset asiat heidän mielestään ovat työssä tärkeitä. Kysytyistä asioista selvästi useimmin tärkeänä pidettiin työn sisällöllistä mielenkiintoisuutta: yli 60 prosenttia piti tätä erittäin tärkeänä ja lisäksi 30 prosenttia tärkeänä. Seuraavaksi tärkeimpinä pidettiin palkkaa, alan työllisyystilannetta sekä mahdollisuutta työskennellä ihmisten kanssa. Avoimissa vastauksissa nostettiin kysyttyjen asioiden lisäksi myös sellaisia asioita kuten työyhteisön ja työympäristön toimivuus:

”Yhteishenki”
”Hyvä työ ympäristö”
”Työkaverit”

Yleensä työssä arvostettiin siis työn sisällöllistä mielenkiintoisuutta ja hyvää palkkaa, mutta nämä eivät kuitenkaan näytä vammaistyössä olevan riittäviä herättämään suurempaa kiinnostusta. Lisäksi vammaistyön henkinen ja fyysinen kuormittavuus vähentää sen kiinnostusta. Avoimissa vastauksissa vammaisalasta kiinnostuneet nostivat esille auttamistyön ihmisten parissa ja halun oppia erilaisuudesta kiinnostuneisuutta lisäävinä seikkoina.

Suurimmalle osalle vastaajista vammaisuus ja vammaisalan työ näyttää olevan etäistä myös siksi, että heillä ei ole henkilökohtaisia kokemuksia tai kontakteja vammaisiin ihmisiin tai vammaisalalla työskenteleviin ihmisiin. Vajaa neljännes oppilaista kertoi, että heillä on lähipiirissään (perhe, sukulaiset, ystävät) joku vammainen henkilö. Runsas kolmannes kertoi tuntevansa jonkun vammaisalalla työskentelevän henkilön ja vajaalla 10 prosentilla oli työ- tai harjoittelukokemusta jostain vammaisalan työpaikasta.

Peruskoulun opojen näkemyksiä

Opinto-ohjaajien kyselyn tulokset tukevat hyvin havaintoja 9. luokkien oppilaiden vastauksista. Opinto-ohjaajien mukaan oppilaat ovat kyllä kiinnostuneita hoiva-alan työstä, mutta eivät lainkaan vammaisalasta. Opinto-ohjaajat arvioivat, että vammaisalan työn kiinnostavuutta tai houkuttavuutta lisää vahvimmin oppilaan omat henkilökohtaiset kontaktit vammaisiin ihmisiin. Kun vammaisuus on oppilaalle tuttua esimerkiksi sitä kautta, että hän tuntee jonkun vammaisen henkilön tai on ollut vaikkapa TET-jaksolla jossain vammaisalan työpaikassa, niin ennakkoluulot ja pelot hälvenevät.

Avoimissa vastauksissa opinto-ohjaajat korostivat oppilaiden tiedon ja kokemusten merkitystä:

”Oppilaan omat kokemukset selvästi lisäävät kiinnostusta alaa kohtaan. Ilman omaa kosketuspintaa ala ei tunnu kiinnostavalta. Ala ei myöskään ole ”trendikäs” ja tulee muistaa, että 9-luokkalaisen maailmankatsomus on erilainen kuin aikuisena.”

”Tiedon ja kokemuksen puute. Ilman henkilökohtaista kokemusta esim. lähipiirin tai TET-harjoittelun kautta, yläkouluikäisen on haastavaa kiinnostua vammaistyöstä. Vammaistyö voidaan kokea jopa pelottavana, jos siitä ei ole kokemusta tai tietoa.”

Lisäksi opinto-ohjaajat nostivat esille vammaisalan kiinnostavuuteen vaikuttavana seikkana sen, miten vammaisuus ja vammaistyö/hoitoala näkyy mediassa/julkisuudessa:

”Hoitoala on näyttäytynyt yleisesti negatiivisesti mediassa.”

”Vammaisten ihmisten näkyvyys julkisuudessa, kuten esimerkiksi Pentti Kurikan nimipäivät tai Toisenlaiset frendit”

Koulusta saatu tieto on vähäistä

Myös vammaisalan työllisyystilanteen nähtiin jonkin verran lisäävän kiinnostusta. Työn henkisen ja fyysisen kuormituksen arvioitiin lähinnä vähentävän vammaisalan houkuttavuutta. Sen sijaan muiden kysyttyjen asioiden – jotka liittyivät vammaisalan yleiseen arvostukseen, asenteisiin vammaisia ihmisiä kohtaan, työskentelyyn vammaisten ihmisten kanssa sekä palkkaan – osalta mielipiteet jakaantuivat, joskin painotus oli selkeämmin negatiivisella puolella.

Opinto-ohjaajien arvioiden mukaan oppilaiden koulusta saama tieto vammaisuudesta ja vammaisalasta on vähäistä. Koulun ammatinvalinnanohjaustunneilla käytössä oleva aika on rajallinen, ja kun pitää kaikkia aloja ja ammatteja esitellä tasapuolisesti, ei vammaisalaan ole mahdollista käyttää enempää aikaa.

Sosiaalialan opiskelijoiden näkemyksiä

Kyselyyn vastanneista opiskelijoista noin neljäsosa (26 %) ilmoitti aikovansa hakeutua vammaisalalle valmistuttuaan. Lähes puolet (44 %) ilmoitti valmistuttuaan hakeutuvansa (melko varmasti tai erittäin varmasti) lasten ja nuorten palveluihin. Vanhuspalvelut näyttivät tässä vähiten suositulta, niihin hakeutuvia oli vain 10 prosenttia.

Opiskelijoiden näkemykset asioista, jotka joko lisäävät tai vähentävät vammaisalan työn kiinnostavuutta, olivat varsin selkeät. Kiinnostavuutta tai houkuttavuutta lisäävät työskentely ihmisten kanssa, työn sisällöllinen mielenkiintoisuus ja alan työllisyystilanne. Vastaavasti kiinnostavuutta vähentävät työstä maksettava palkka sekä työn henkinen ja fyysinen kuormittavuus.

Avointen vastausten perusteella opiskelijoille vammaisalasta tekee kiinnostavan työn mielekkyys ja monipuolisuus. Työssä on mahdollista hyödyntää luovuuttaan ja myös vaikutusmahdollisuudet koettiin hyvinä. Asiakkaan asioiden ajaminen, oikeudenmukaisuuden edistäminen ja sosiaalinen arvostus koettiin myös tärkeiksi. Aiempi kokemus sekä halu työskennellä alalla lisäsivät kiinnostusta. Työn aitous, ihmisläheisyys ja kohtaamiset nostettiin niin ikään esiin vastauksissa.

Valtaosalla kokemuksia vammaisuudesta

Valtaosalla opiskelijoista oli kokemuksia vammaisuudesta ja/tai vammaisalan työstä. Useammalla kuin joka toisella (54 %) oli lähipiirissään joku vammainen henkilö, lähes kolmella neljästä (71 %) oli lähipiirissään joku vammaisalalla työskentelevä henkilö ja yli puolella (56 %) oli työkokemusta vammaisalalta.

Suurin osa vastaajista kertoi tehneensä päätöksen alan valinnasta opintojen aikana ja vain hyvin harva jo peruskoulussa. Yleisimpänä perusteena vammaisalalle hakeutumiseen näyttäisi olevan halu työskennellä vammaisten ihmisten kanssa. Myös henkilökohtaiset kontaktit ja kokemukset vammaisuudesta ja vammaisalan työstä ovat osalla opiskelijoista vaikuttaneet vammaisalalle hakeutumiseen. Selvästi vähiten vammaisalalle hakeutumista ovat ohjanneet koulussa tai opiskeluissa saatu opinto-ohjaus ja työstä maksettava palkka.

Vammaisalan työntekijöiden näkemyksiä

Vastaajat työskentelivät lähinnä vammaisten asumispalveluissa tai työ- ja päivätoiminnassa. Lisäksi vastaajissa oli mm. koulun työntekijöitä, henkilökohtaisia avustajia ja kuntoutuspalvelujen työntekijöitä. Suurin osa oli tehnyt päätöksen vammaisalalle hakeutumisesta joko ammattiopinnoissa tai valmistumisen jälkeen, vain pieni osa tehnyt päätöksen vammaisalalle hakeutumisesta jo peruskoulussa. Useimmilla syynä tai perusteena vammaisalan työhön hakeutumiselle on ollut halu työskennellä vammaisten ihmisten kanssa. Monilla vammaisalalle hakeutuminen oli tapahtunut henkilökohtaisten kontaktien kautta, lähipiirissä oli vammaisia henkilöitä tai vammaisalalla työskenteleviä henkilöitä. Myös mahdollisuudet vammaisalaan tutustumiseen koulu- tai opiskeluaikoina ja työkokemuksen hankkiminen oli toiminut väylänä vammaisalan työhön. Sen sijaan koulussa tai opiskeluissa saadulla opinto-ohjauksella ei ole ollut merkitystä eikä työstä maksettavalla palkalla.

Suurin osa tyytyväisiä työhönsä

Kokonaisuutena ajatellen suurin osa työntekijöistä oli tyytyväisiä työhönsä. Selkeästi tyytymättömiä oli alle 10 prosenttia vastaajista. Tyytyväisyyttä kuvastaa myös se, että suurin osa, runsas 70 prosenttia, vastaajista aikoi pysyä nykyisessä työssään eikä heillä ollut suunnitelmia työpaikan tai alan vaihdosta. Vajaa viidennes suunnitteli opiskelemaan lähtöä ja saman verran piti mahdollisena sekä alan tai työpaikan vaihtoa. Noin 10 prosenttia vastaajista arveli siirtyvänsä eläkkeelle 1–2 vuoden sisällä.

Erilaisista työhön liittyvistä asioista tyytyväisimpiä oltiin vammaisten asiakkaiden kanssa toimintaan ja vuorovaikutukseen, työn sisältöihin ja yhteistyön sujumiseen työtovereiden kanssa. Suurimmat tyytymättömyyden aiheet olivat palkka, etenemis- ja kehittymismahdollisuudet työssä sekä työn henkinen ja fyysinen kuormittavuus. Avoimiin kysymyksiin annettujen vastausten lukumäärien perusteella työntekijät kokivat useammin työnsä henkisesti kuin fyysisesti kuormittavaksi. Fyysistä kuormitusta kerrottiin useimmin aiheutuvan avustettaessa vammaista asiakasta päivittäisissä toiminnoissa. Henkistä kuormitusta taas aiheuttivat vammaisten asiakkaiden haastava tai aggressiivinen käyttäytyminen, jatkuvat muutokset työssä, vastuu vammaisten asiakkaiden turvallisuudesta sekä kiire ja liian vähäiset työntekijäresurssit. Myös esimiesten ja työtovereiden toiminta saattoivat lisätä henkistä kuormitusta. Alan tai työpaikan vaihtoa suunnittelevilla yleisimmät syyt olivat huono palkka sekä työn vaativuus ja kuormittavuus.

Miten lisätä vammaisalan työn houkuttavuutta?

Vastaajilta pyydettiin myös mielipiteitä ja ehdotuksia siitä, miten voitaisiin lisätä vammaisalan hoivatyön kiinnostavuutta ja houkuttavuutta.

Opinto-ohjaajien mukaan vammaisalan kiinnostavuutta voitaisiin lisätä tuottamalla helposti saatavaa ja omaksuttavaa materiaalia ja tietoa esimerkiksi internetiin sekä lisäämällä koulujen ja vammaisalan työpaikkojen yhteistyötä. Oppilaille voisi olla tarjolla enemmän mahdollisuuksia tutustua vammaisalaan esimerkiksi TET-jaksojen tai kesätyöpaikkojen kautta. Lisäksi vammaisalan työntekijät voisivat jalkautua kouluihin kertomaan omasta työstään. Myös se, jos koulussa on erityistä tukea tarvitsevia oppilaita, voi tehdä vammaisuutta tutuksi ja hälventää ennakkoluuloja.

”Kouluvierailut sekä helposti löydettävät ja käytettävät (netti)materiaalit voisivat helpottaa alan tunnetummaksi tekemistä.”

”Laadukkaat uratarina-videot aiheesta olisivat tervetulleita ja tai ylipäätään vuorovaikutus vammaisten kanssa, jotta heidän moninainen ihmisryhmänsä tulisi paremmin tutuksi.”

”Oman paikkakunnan työpaikat. Enemmän monipuolisia videoita alasta.”

Sosiaalialan opiskelijoiden mielestä vammaisalan kiinnostavuutta voitaisiin lisätä nostamalla palkkausta ja alan arvostusta korkeammaksi. Kouluissa annettavaa tietoa tulisi lisätä, samoin mahdollisuuksia harjoitteluun ja tutustumiskäynteihin alan työpaikoissa. Alan näkyvyyttä julkisuudessa tulisi lisätä monipuolisella tiedottamisella, jolla luotaisiin positiivista mielikuvaa vammaisista henkilöistä ja työstä.

Tietoa vammaisuudesta olisi lisättävä

Useissa vastauksissa tuotiin esiin tiedon lisäämisen tarpeellisuutta jo peruskoulutasolta lähtien. Puhuttiin vammaisuuden normalisoinnista. Tietoa pitäisi lisätä vammaisuudesta ja eri diagnooseista sekä alan työpaikoista. Harjoittelut, tutustumiskäynnit ja työelämäesittelyt koettiin tärkeinä väylinä tietoisuuden lisäämisessä. Vammaisalaan liittyvää opetusta toivottiin myös sosionomin perusopintoihin sekä enemmän monipuolisia kursseja vammaisalaan liittyen. Esteeksi koettiin, ettei opintojen aikana ole saanut tarpeeksi tietoa tai mahdollisuuksia perehtyä vammaisalaan. Yliopisto-opiskelijat viestivät myös tiedon lisäämisen tarvetta opinnoissaan. Toivottiin monipuolisempaa kurssivalikoimaa.

”Sosiaalityön opinnoissa vammaisala ja vammaispalvelut eivät olleet paljoakaan esillä. Olisin toivonut myös enemmän vammaispalvelulakiin, kehitysvammalakiin ja päätöksen tekoon (erityislait jäivät vähemmälle) perehtymistä opintojen aikana.”

Positiivinen ja arvostava kuva alasta ja työntekijöistä sekä halu työskennellä vammaisten parissa lisäisivät hakeutumista alalle. Toivottiin työnkuvan selkeyttämistä ja alan moninaisuuden esiintuomista. Tietoa voisivat lisätä niin alan työntekijät kuin vammaiset ihmiset itse. Alan rohkea ja rehellinen viestintä arvoihin vetoamalla todettiin hyväksi tavaksi lisätä tietoa. Vastauksissa esitettiin myös, että vammaistyön vaihtelevuudesta sekä työn tarpeellisuudesta kerrottaisiin enemmän. Vammaisten näkyminen ja osallisuus yhteiskunnassa lisäisivät ihmisten ymmärrystä ja tietoutta, todettiin vastauksissa.

”Myös vammaistyöstä tiedottaminen, että se ei ole vain hoitotyötä, vaan monipuolista, elämänmakuista, aitoja kohtaamisia tarjoavaa arjen elämää.”

Vammaisalan työntekijöiden mukaan vammaisalan työn kiinnostavuutta ja alalle hakeutumista ehkäisevät huono palkka, työn vähäinen arvostus, ennakkoluulot ja asenteet vammaisia kohtaan (jotka osaltaan johtuvat tiedon puutteesta) sekä myös työn haastavuus. Vammaisalan kiinnostavuutta voitaisiin lisätä paremman palkan lisäksi seuraavilla asioilla: 1) vammaisuuteen ja vammaisalaan liittyvän opetuksen ja tiedon lisäämisellä kouluissa ja oppilaitoksissa, lisäämällä tutustumis- ja harjoittelujaksoja alan työpaikkoihin sekä koulujen ja työelämän tiiviimmällä yhteistyöllä. 2) Ennakkoluuloja ja asenteita voitaisiin hälventää sekä vammattomien ja vammaisten koululaisten/opiskelijoiden epävirallista kanssakäymistä lisäämällä sekä yleisesti positiivisella näkyvyydellä julkisuudessa ja mediassa. Tässä muutamia kommentteja näihin liittyen:

”Peruskoulun opiskelijoita tai tettiläisiä tutustumaan vammaistyön paikkoihin pienillä työprojekteilla.”

”Toivoisin, että kouluissa puhuttaisiin asiasta enemmän, tutustuttaisiin vammaisiin henkilöihin (koska heihin varmasti liittyy paljon ennakkoluuloja), useammassa eri paikassa.”

”Ammattioppilaitoksissa pitäisi käydä työpaikoilta kertomassa tästä alasta. Opiskelijat ei tiedä, monet suorastaan pelkäävät kehitysvammaisia.”

”Houkuttelisin näihin vapaaehtoisiin ystävätoimintoihin nuoria esimerkiksi nuorisotalojen ja koulujen kautta. Peruskoulun työhönoppimisjaksoilla pitäisi saada nuoria vaikkapa seurustelemaan ryhmäkoteihin kehitysvammaisten kanssa.”

”Alalla työskentelevien hyvien kokemusten jakaminen. Rekrypäiville esille alan työntekijöiden puheenvuoroja ja esiintuloja.”

”Toisenlaiset frendit”- ohjelma oli mainiota ja hyvää mainosta ja varmaan myös Pertti Kurikan nimipäivät. Samanlaista näkyvyyttä, että minkälaisia kehitysvammaiset ja heidän arkensa on.”

Johtopäätökset ja suositukset

Eri kyselyjen tulokset ovat monilta osin yhteneviä. Ehkä kaikkein keskeisin havainto on vammaisuuden/vammaisten ihmisten etäisyys, jolloin tietämättömyydestä johtuvat ennakkoluulot ja pelot nousevat esiin. Kun vammaisista ihmisistä ei ole omakohtaista kokemusta eikä heihin ole kontakteja, heidät saatetaan nähdä ensisijaisesti sosiaalisen ryhmän jäseninä, jotka kaikki jakavat samoja stereotyyppisiä ominaisuuksia tai piirteitä jotka erottavat heidät ”meistä tavallisista ihmisistä”: ”Kaikki vammaiset ovat sellaisia…”.

Negatiivista asennoitumista (ennakkoluuloja) muutetaan tehokkaimmin, kun lisätään tietoa ja ryhmien välistä kanssakäymistä (”yhdessä tekemistä”), ja erityisesti vielä niin, että yhteisellä toiminnalla pyritään yhteisiin tavoitteisiin. Yhdessä toimiminen ja henkilökohtaiset kontaktit mahdollistavat sen, että ryhmiin liitettyjen stereotyyppisten käsitysten sijaan vammaisia henkilöitä aletaan nähdä heidän omien henkilökohtaisten ominaisuuksiensa kautta; yksilöinä eikä ensisijaisesti jonkun ryhmän edustajina.

Kyselyjen tulosten pohjalta tätä asennemuokkausta tulisi tehdä monella tasolla: saattaa koululaisia tekemään yhdessä, tutustumaan vammaisuuteen, vammaisiin ihmisiin ja vammaisalan työhön; tuottaa materiaaleja ja tietoa vammaisuudesta ja vammaisalan työstä; vaikuttaa julkisuuden kuvaan vammaisuudesta jne.

Vaikka kyselyjen perusteella näyttää siltä, että työelämää koskevat päätökset tehdään vasta ammattiopintojen aikana tai niiden jälkeen, niin yhtä lailla näyttää tärkeältä tuo asenteisiin vaikuttaminen tiedon ja henkilökohtaisten kontaktien ja kokemusten kautta jo paljon varhemmin, peruskoulun aikana. Kun peruskoululaisista vain pienellä osalla oli henkilökohtaisia kontakteja tai kokemuksia vammaisista ihmisistä ja vammaisalan työstä, niin sosiaalialan opiskelijoista näitä kontakteja ja kokemuksia oli suurimmalla osalla. Tämän voi nähdä kertovan siitä, että silloin kun on jotain henkilökohtaista kosketuspintaa vammaisuuteen, on helpompi hakeutua opiskelemaan sosiaalialalle.

Kun vammaiset ihmiset ovat tulosten perusteella etäisiä, on etäinen myös hoiva- ja vammaisalan työ laajemminkin. Tuloksemme osoittavat, että alan houkuttavuutta ja kiinnostavuutta ehkäisee heikko palkkaus ja työn henkinen ja ruumiillinen kuormittavuus. Nämä havainnot tukevat hoivatyön tutkimuksessa saatuja tuloksia, että hoivatyö on näkymätöntä, huonosti arvostettua, heikosti palkattua ja sukupuolittunutta. Alan kiinnostavuuden heikko asema osaltaan on mahdollisesti selitettävissä näistä tekijöistä. Kuitenkin viimeistään tällä hetkellä koronapandemian aikana ja jo aiemminkin on pula hoivatyöntekijöistä ilmennyt hoivaköyhyytenä erityisesti vammaisten ja ikäihmisten asumispalveluissa.

Kun mietitään eri toimijoiden rooleja, niin lie selvää, että koulu yksin ei voi tehdä kauhean paljon. Palvelujen tuottajien (kunnat ja yksityiset) ja palvelujen järjestäjien (kunnat) pitäisi tässä olla aktiivisesti mukana, kun jatkossakin tarvitaan osaavaa ja ammattitaitoista työvoimaa. Työelämäpuolen pitäisi siis olla aktiivisesti ”markkinoimassa” omaa toimintaansa ja tarjoamassa mahdollisuuksia esim. TET-jaksoille, työharjoittelulle ja kesätyöpaikoille. Samoin olisi kiinnitettävä huomiota hoivatyön arvostuksen kohentamiseen. Yleisemmän tason vaikuttaminen, siis positiivisemman mielikuvan luominen vammaisuudesta ja vammaisalan työstä sekä tiedon jakaminen ja erilaisten tietopakettien ja muun materiaalin kehittäminen pitäisi olla usean toimijan yhteistyössä toteutettua.

Lisää aiheesta:

Millä tavoin lisäisit vammaisalan kiinnostavuutta niin, että alalle saataisiin enemmän uusia työntekijöitä?