STEAn avustuskriteerien uudistamisen lähtökohtana tulee olla vaikuttavuuden vahvistaminen ja järjestöjen erityisosaamisen turvaaminen

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustusten uudistamisen tavoitteena on kohdentaa julkiset varat entistä vaikuttavammin sekä vahvistaa järjestöjen kohtaavaa toimintaa. Tavoitteet ovat perusteltuja ja vastaavat julkisen talouden kiristyneeseen tilanteeseen. Samalla on kuitenkin tärkeää huolehtia siitä, etteivät uudet avustuskriteerit johda sellaisen valtakunnallisen erityisosaamisen katoamiseen, jota julkinen sektori ei kykene korvaamaan kohtuullisin kustannuksin.

Vaikuttavuuden näkökulmasta kohtaamistoiminta ja valtakunnallinen järjestöjen toteuttama asiantuntijatyö eivät ole toistensa vaihtoehtoja, vaan ne muodostavat toisiaan täydentävän kokonaisuuden. Suora asiakastyö tarvitsee tuekseen tutkimusta, menetelmäkehittämistä, koulutusta, kansallisia materiaaleja ja asiantuntijaverkostoja. Ilman tätä perustaa myös kohtaamistoiminnan laatu ja vaikuttavuus heikkenevät ajan myötä.

Avustuskriteerien uudistamisessa tulisi siksi erottaa toisistaan toiminnan sisältö ja sen toteuttamistapa. Vaikuttavuutta ei tulisi arvioida ensisijaisesti sen perusteella, kuinka suuri osa työstä on suoraa asiakaskohtaamista, vaan sen perusteella, millaisia vaikutuksia toiminnalla syntyy yksilöille, palvelujärjestelmälle ja yhteiskunnalle.

Vaikuttavuuden arvioinnin laajentaminen

Vaikuttavuutta olisi tarkoituksenmukaista arvioida useasta näkökulmasta.

Ensimmäinen ulottuvuus on suora asiakasvaikutus. Tähän kuuluvat esimerkiksi järjestöjen toteuttama vertaistuki, neuvonta, ryhmätoiminta, matalan kynnyksen palvelut ja muu ihmisten kohtaamiseen perustuva toiminta. Nämä ovat monille järjestöille keskeisiä tehtäviä, ja niiden tulee jatkossakin muodostaa keskeinen osa avustusten perusteista.

Toinen ulottuvuus on välillinen vaikuttavuus. Moni järjestö ei kohtaa suuria asiakasmääriä itse, mutta mahdollistaa laadukkaan työn tuhansille ammattilaisille ja vapaaehtoisille kehittämällä menetelmiä, tuottamalla koulutusta, ylläpitämällä kansallisia aineistoja tai kokoamalla tutkimustietoa. Tällaisen työn vaikutukset näkyvät laajasti palvelujen laadussa, yhdenvertaisuudessa ja kustannusvaikuttavuudessa. Vaikuttavuus syntyy tällöin välillisesti, mutta voi olla yhteiskunnan kannalta erittäin merkittävä.

Kolmas ulottuvuus on erityisosaamisen korvaamattomuus. Arvioinnissa olisi tarkoituksenmukaista tarkastella, onko kyseinen järjestön osaaminen sellaista, jota hyvinvointialueilla, kunnilla tai markkinoilla ei ole tai jota olisi vaikea rakentaa uudelleen. Mitä harvinaisemmasta ja valtakunnallisesti merkittävämmästä osaamisesta on kyse, sitä vahvemmat perusteet sen säilyttämiselle ovat.

Neljäs ulottuvuus liittyy kustannuksia ehkäisevään vaikutukseen. Monet järjestöjen tarjoamat palvelut vähentävät raskaampien palvelujen tarvetta, ehkäisevät syrjäytymistä, tukevat omaisia, vahvistavat osallisuutta ja parantavat palvelujen oikea-aikaisuutta. Vaikka vaikutukset eivät aina näy lyhyellä aikavälillä, ne voivat pitkällä aikavälillä vähentää julkisia menoja merkittävästi.

Kohtaamistoiminta ja asiantuntijatyö muodostavat vaikuttavuusketjun

Julkisessa keskustelussa kohtaamistoiminta ja sote-järjestöjen toteuttama asiantuntijatyö ovat ajoittain näyttäytyneet vaihtoehtoisina toimintamuotoina. Käytännössä ne muodostavat kuitenkin saman vaikuttavuusketjun eri vaiheet.

Järjestöjen asiantuntijatyössä kehitetään toimintamalleja, käytännönläheisiä materiaaleja, arviointimenetelmiä ja uusia käytäntöjä. Näiden avulla hyvinvointialueiden ammattilaiset, kuntien työntekijät sekä järjestöjen vapaaehtoiset voivat kohdata ihmisiä aiempaa laadukkaammin. Jos asiantuntijatyö poistuu, myös kohtaamistoiminnan sisältö köyhtyy ja sen vaikuttavuus vähenee. Tästä syystä kohtaamistoimintaa painottavien kriteerien rinnalla tulisi tunnistaa myös sellainen valtakunnallinen asiantuntijatyö, joka mahdollistaa laadukkaan kohtaamisen koko maassa.

Yhteiskunnallisen vaikuttamistyön merkityksen tunnistaminen

Kriteereissä olisi hyödyllistä tunnistaa myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen sisällöt. Järjestöjen osallistuminen lakien valmisteluun, asiantuntijakuulemiset sekä palvelujärjestelmän kehittäminen ovat osa hyvää hallintoa ja tietoperustaista päätöksentekoa. Näiden tehtävien avulla päätöksenteossa voidaan hyödyntää käytännön kokemusta ja erityisosaamista, mikä parantaa myös julkisten palvelujen laatua. Sote-järjestöt edustavat erittäin haavoittuvassa asemassa olevia ihmisiä ja heidän äänensä ei tulisi kuulluksi yhteiskunnassa ilman järjestöjen tukea.

Kattojärjestöjä ja valtakunnallisia järjestöjä tulisi arvioida niiden tehtävien perusteella. Organisaatiomuoto ei yksin kerro toiminnan vaikuttavuudesta. Kattojärjestöjen tuottama valtakunnallinen koordinaatio, tiedonvälitys ja asiantuntijatuki ovat koko järjestelmän toiminnan kannalta keskeisiä.

Arvioinnin tulisi perustua siihen, mitä tehtäviä järjestö hoitaa, kuinka laaja niiden vaikutus on ja mitä seurauksia toiminnan päättymisestä aiheutuisi. Mikäli järjestö tuottaa valtakunnallisia palveluja tai ylläpitää erityisosaamista, jota muut toimijat eivät kykene tarjoamaan, tulisi tämän näkyä myös avustusten arvioinnissa.

Arvioinnin läpinäkyvyys

Avustusten legitimiteetin kannalta on tärkeää, että arviointiperusteet ovat avoimia, yhdenmukaisia ja ennakoitavia. Hakijoiden tulisi pystyä osoittamaan toimintansa vaikuttavuus yhteismitallisilla perusteilla riippumatta siitä, tuottavatko ne suoraa asiakastyötä, asiantuntijapalveluja vai molempia. Läpinäkyvät arviointikriteerit vahvistavat myös kansalaisten luottamusta siihen, että julkiset varat kohdennetaan yhteiskunnan kannalta vaikuttavimpiin toimintoihin.

Riittävä siirtymäaika

Mikäli avustuskriteerejä muutetaan olennaisesti, muutosten toimeenpano edellyttää riittävää siirtymäaikaa. Valtakunnallisen asiantuntijaosaamisen rakentaminen on usein vienyt vuosikymmeniä, mutta sen menettäminen voi tapahtua muutamassa kuukaudessa. Henkilöstön irtisanomiset, verkostojen purkautuminen ja osaamisen siirtyminen muille aloille voivat johtaa tilanteeseen, jossa toimintaa ei voida enää myöhemmin palauttaa, vaikka rahoitus myöhemmin lisääntyisi.

Hallittu sopeutuminen on sekä julkisen talouden että palvelujärjestelmän toimivuuden näkökulmasta yleensä kustannustehokkaampi vaihtoehto kuin äkillinen alasajo.

Lopuksi

STEA-avustuskriteerejä on mahdollista uudistaa siten, että ne vahvistavat toiminnan vaikuttavuutta ja samalla turvaavat yhteiskunnan kannalta välttämättömän erityisosaamisen. Tämä edellyttää, että vaikuttavuutta arvioidaan laajemmin kuin pelkästään suoran asiakaskohtaamisen perusteella. Kriteereissä tulisi tunnistaa kohtaamistoiminnan lisäksi välillinen vaikuttavuus, kansallisen erityisosaamisen merkitys, julkista palvelujärjestelmää täydentävä rooli sekä toiminnan pitkän aikavälin kustannuksia ehkäisevät vaikutukset.

Näin voidaan varmistaa, että julkiset varat kohdentuvat mahdollisimman vaikuttavasti, ihmisten suora tuki vahvistuu ja samalla säilyy sellainen kansallinen osaamispääoma, jonka varassa myös tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalvelujen laatu ja yhdenvertaisuus rakentuvat.

Uusien avustuskriteerien lisäksi on tietysti syytä uudelleenarvioida leikkausten määrä. Suunnitellut leikkaukset ovat niin massiiviset, että se väistämättä tarkoittaa myös vaikuttavan, laadukkaan ja korvaamattoman järjestötoiminnan karsimista, vaikka avustuskriteerit olisivat hyvät. Tällaista järjestötoimintaa Suomella ei ole varaa menettää.

Espoossa 26.6.2026

Susanna Hintsala
toiminnanjohtaja
Kehitysvammaliitto ry.