Aidosti mukana!

Marianna Ohtonen
Marianna Ohtonen

SvenskaTeaternin ja DuvTeaternin yhteistyönä toteutettu satunäytelmä I det stora landskapet ei päästä katsojaa helpolla. Satunäytelmä kertoo prinsessakaksosista, jotka ovat samankaltaisia ja samalla erilaisia. Tarinan mukaan toinen on tavallinen ja toinen ei niin tavallinen. Tarinan valtakunnassa elämää säädellään laeilla, joiden mukaan kaiken pitää olla niin kuin ennenkin ja kaikki tavallisuudesta poikkeava pitää poistaa. Poistetuille on oma paikka ja he joutuvat muuttamaan Sääntöjen taloon, joka on korkealla vuorella keskellä metsää.

Esitys vangitsee katsojansa heti alkumetreillä. DuvTeatern ja SvenskaTeatern ovat onnistuneet yhdessä Resonaarigroupin ja Wegelius-kamarijousten kanssa yhdistämään osaamisensa tavalla, joka on vailla vertaansa. Musiikki on vaikuttavaa ja näyttelijöiden roolitus on tehty oivallisesti. Kerronnassa on käytössä puheen ohessa viittomia ja selkokielistä tekstiä. Esityksessä DuvTeatern käsittelee ensimmäistä kertaa näyttämöllä sitä, millaista on elää kehitysvamman kanssa.

Näytelmä tuo konkreettisesti esille ne vastavoimat, joita monet vammaiset ihmiset joutuvat kokemaan todellisessa elämässä. Esitys kertoo epätasa-arvosta ja toisaalta pyrkimyksestä yhdenvertaisuuteen. Se kertoo oikeudesta olla osallisena ja tulla kohdatuksi. Esityksen viisaus piilee metsässä asuvan pöllön havainnoissa. Pöllö tietää ja näkee kaiken, myös sen, mitä asetuksilla ja laeilla ei voi säätää. Pöllö tietää, mikä merkitys on ihmisten välisellä kiintymyksellä, toisesta välittämisellä ja pyrkimyksellä hyvään elämään.

Hyvän elämän rakentamisen edellytykset olivat vahvasti esillä myös Savaksen juhliessa 30-vuotista toimintaansa Kuopiossa. Juhlapuheen pitänyt emeritus arkkipiispa Kari Mäkinen nosti esille kultaisen säännön, jossa kehotetaan ihmistä tekemään vastavuoroisesti toisille samaa kuin mitä haluaisi itselleenkin tehtävän. Hän kehotti meitä kuulijoita miettimään, mitä itse tarvitsemme, ja korosti, että sitä toinenkin yleensä tarvitsee. Mäkinen totesi, että hyvä elämä ei rakennu normeista ja ohjeista vaan asettautumalla toisen ihmisen asemaan. Hyvän elämän edellytykset kuuluvat kaikille vain siksi, että olemme ihmisiä.

Sain yhden viikon aikana olla osallisena kahdessa hyvin erilaisessa tapahtumassa; teatterin katsomossa ja juhlapöydässä. Molempien tapahtumien viesti oli selkeä ja kiistaton. Meidän kaikkien tehtävä on puolustaa jokaisen ihmisen jakamatonta ihmisarvoa ja luoda edellytyksiä omannäköisen elämän toteutumiselle.

Tämän tehtävän toteuttamiseen myös me Kehitysvammaliitossa sitoudumme nyt ja käynnistyneellä uudella strategiakaudella. Päämäärämme Aidosti mukana! toteutuminen edellyttää asettautumista toisen ihmisen asemaan. Se edellyttää yhdenvertaisuutta, edelläkävijyyttä ja kumppanuutta. Tätä työtä haluamme tehdä yhdessä teidän kanssanne.

Lämmin kiitos kuluneesta vuodesta ja rauhallista joulun aikaa!

Teksti: Marianna Ohtonen | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).