Fanitus on tärkeä juttu

Aina ennen salibandypelejä Lahti Energian pelihallissa on päällä kova tohina, sillä ennen peliä kentälle on levitettävä pari metriä leveistä ja koko kentän levyisistä mattosuikaleista koostuva muovimatto, joka on myös purettava pelin jälkeen. Mattotalkoisiin tarvitaan aina paljon ihmisiä, eivätkä joukkueet pärjäisi ilman sitoutuneita vapaaehtoisia.

Matto on asetettava kentälle aina kun salibandyä pelataan, koska samaa kenttää käytetään myös koripallon pelaamisessa ja sitä pelataan puulattialla.

Talkoolaiset koostuvat pelaajien läheisiä, ystävistä ja muista pelin harrastajista. Heidän joukossaan on myös kymmenkunta kehitysvammaista salibandyyn intohimoisesti suhtautuvaa fanittajaa.
Eräs innokkaista talkoolaisista on 30-vuotias Jesse Kiljunen.

Hän tarttuu tarmokkaasti painavan maton reunaan kiinni keskeltä pitkää mattoa ja kiskoo sitä yhdessä muiden talkoolaisten kanssa salin päästä päähän edellisen maton jatkoksi. Työ vaatii paljon voimaa, mutta se ei hyväkuntoista Kiljusta näytä vaivaavan. Tällä kertaa Kiljunen on ainoa kehitysvammainen talkoolainen muiden talkoolaisten joukossa, mutta yleensä paikalla on enemmänkin kehitysvammaisia talkoolaisia, joilta työt sujuvat siinä missä muiltakin

Yhteensä mattojen paikalleen laittaminen ennen peliä ja niiden pois purkaminen pelin jälkeen kestää noin kaksi tuntia, eivätkä pelaajat pärjäisi ilman talkoolaisten apua, joten sitoutuminen talkootyöhön on ehdoton edellytys koko homman toimimiselle.

”Ryhdyin talkoolaiskeksi, koska olen urheilumiehiä, ja sain tiedon tästä mahdollisuudesta Moiskun ohjaajalta”, kertoo Kiljunen, kun urakka on saatettu päätökseen.

Moisku on Lahdessa toimiva, itsenäisesti asuvien kehitysvammaisten ihmisten kohtaamispaikka, jossa asiakkaat voivat harrastaa, saada tukea ja tavata ystäviä.

Palkkioksi sitoutumisestaan talkootyöhön kehitysvammaiset talkoolaiset ovat saaneet Pelicansin lämmittelypaidat sekä kausikortit Pelicansin peleihin. Pelien aikana he saavat nauttia seuran tarjoamista kahveista ja pullista.

Ymmärrys lisääntyi

Maalivahti Emmi Pölönen ja hyökkääjä Jenna Kangas eivät omassa elämässään ole juurikaan olleet aikaisemmin tekemisissä kehitysvammaisuuden kanssa, joten kehitysvammaisten talkoolaisten kohtaaminen on avannut kummankin silmiä.

”Moni puhuu kehitysvammaisille ihmisille samalla tavoin kuin lapsille, mutta nyt olen nähnyt, että he ovat ajattelevia ja hauskoja aikuisia ihmisiä. Nämä kohtaamiset ovat kasvattaneet arvostustani kehitysvammaisia ihmisiä kohtaan ja lisänneet ymmärrystäni kehitysvammaisuudesta. Olen myös oppinut suhtautumaan kehitysvammaisiin ihmisiin uudella tavalla”, sanoo Kangas.

”Opiskelen lastenhoitajaksi ja omien kokemusteni kautta pystyn puhumaan kehitysvammaisuudesta myös lapsille”, toteaa puolestaan Pölönen.

Superryhmä vahvistaa yhteisöllisyyttä

Kehitysvammaisten talkoolaisten päätyminen juuri Päijät-Hämeen Salibandyseuraan ei ollut sattumaa. Seuran puheenjohtaja Jari Koskinen on ollut tekemisissä kehitysvammaisten ihmisten kanssa jo reilusti yli kahden vuosikymmen ajan.

”Olen työskennellyt henkilökohtaisena avustajana vuodesta 1990 lähtien ja pelannut Lahden NMKY:ssä vuodesta 1995. Kehitysvammaiset ihmiset ovat olleet mukana toiminnassamme yhtä kauan”, Koskinen kertoo.
Mattotalkoolaiset ovat kovia salibandyfaneja. He ovat synnyttäneet aivan uudenlaisen fanikulttuurin ja istuvat katsomon eturivissä kuin nakutettuna kannattamassa omaa joukkuettaan joka pelissä. Fanittamisen ohella he ovat myös perustaneet oman salibandyjoukkueensa, joka harjoittelee säännöllisesti oman suosikkijoukkueen harjoitusten jälkeen.

”On hienoa, että olemme voineet tarjota kehitysvammaisille ihmisille mielekästä tekemistä, sillä heille on tärkeää päästä mukaan toimintaan. Tämä kaikki lisää myös yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuullisuutta”, Koskinen toteaa.

Hän kutsuu kehitysvammaisia talkoolaisia ”superryhmäksi”, kun hän esittelee mattotalkootoimintaa vieraille.

”Minulle kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja siksi on hassua, että vammoista ylipäänsä puhutaan. Kaikilla meillä on vammoja, mutta silti ei ole sellaista paikkaa, jonne eri tavoin vammaiset ihmiset eivät voisi mennä. Rajoitteita on ainoastaan vammaisiin ihmisiin ennakkoluuloisesti suhtautuvien ihmisten päässä”, täräyttää Koskinen.