Kehitysvamma ei estä kuntoutujan osallistamista

Tutkimus- ja kehittämiskeskus GeroCenter sekä Mikkelin ammattikorkeakoulu (nykyisin Xamk) toteuttivat vuosina 2015 ja 2016 Kelan rahoittaman tutkimuksen, jossa tarkasteltiin kuntoutujan osallistamista kuntoutumistavoitteiden asettamiseen ja tavoitteiden seurantaan Goal Attainment Scaling -menetelmällä (GAS). Arviointitutkimukseen osallistui 20 Keski-Suomen keskussairaalan vaativan kuntoutuksen osaston potilasta sekä 20 Uudenmaan ja Etelä-Hämeen erityishuoltopiirin kuntayhtymän eli Etevan kehitysvammapsykiatrian yksiköiden asiakasta, joita kutsumme tässä työssä kuntoutujiksi. Kuvaamme tässä artikkelissa tutkimuksen keskeisiä tuloksia ja johtopäätöksiä erityisesti kehitysvammaisten kuntoutujien osalta.

Kuntoutujan omien tavoitteiden asettaminen on tärkeä kuntoutumisprosessinvaihe, joka ohjaa kuntoutumista edistävien toimien valinnassa. Tutkimuksen teema – kuntoutujan osallistaminen – liittyy kiinteästi erityisesti kehitysvammaisten kuntoutujien osalta itsemääräämisoikeuteen. Lähtökohtaisesti on tärkeää ja arvokasta nostaa esille sekä hyödyntää käytännön työssä työtapoja, jotka mahdollistavat kuntoutujan aktiivisen roolin. Kuntoutuminen on luonteeltaan muutosprosessi, joka nojautuu kuntoutujan omiin voimavaroihin ja kunkin yksilöllisten, arjesta nousevien tarpeiden mukaisten kuntoutumista edistävien keinojen ja tukimuotojen käyttämiseen. Niinpä myös kuntoutuksen vaikuttavuuden näkökulmasta on ensisijaisen tärkeää löytää ne työtavat, jotka mahdollistavat kuntoutujan osallistumisen.

Tutkimuksessa jokainen kuntoutuja asetti oman tavoitteensa yhdessä moniammatillisen työryhmän kanssa käyttäen asiakaslähtöistä GAS-menetelmää, jossa kuntoutujan arkeen nivoutuva, yksilöllinen tavoite määritellään tarkasti mitattavaan muotoon. Vaativan kuntoutuksen osastolla työryhmän muodostivat fysioterapeutti, toimintaterapeutti ja sairaanhoitaja. Kehitysvammapsykiatrian yksikössä moniammatilliseen työryhmään kuuluivat asiakasprosessivastaavana toimiva sairaanhoitaja, asiakkaan yksiköstä hänen arkensa tunteva ohjaaja tai hoitaja sekä yksi erityistyöntekijä (toimintaterapeutti, psykologi, autismikuntoutusohjaaja tai musiikkiterapeutti). Kehitysvammapsykiatrian yksiköissä työryhmä koostui ammattilaisista, jotka olivat erilaisissa suhteissa asiakkaaseen ja toivat näin keskusteluun mukaan erilaisia näkökulmia. Näin ollen keskusteluissa eivät niinkään korostuneet ammattitaustasta käsin muodostuneet roolit. Puolen vuoden kuluttua tavoitteen asettamisesta arvioitiin, miten tavoitteissa oli edetty ja millaiset seikat kuntoutujan, omaisten ja ammattilaisten mielestä olivat vaikuttaneet tavoitteen saavuttamiseen. Tutkimuksessa kerättiin tietoa havainnoimalla, haastattelemalla ja kyselyiden avulla. Aineistot analysoitiin pääasiassa laadullisin menetelmin.

Kuntoutujien osallistuminen tavoitteen asettamiseen vaihteli täysivaltaisesta osallistumisesta osittaiseen osallistumiseen. Asiakaslähtöiset keskustelut, joissa kuntoutujan ja ammattilaisten välinen vuorovaikutus oli avointa ja tasaveroista kumppanuutta, edistivät kuntoutujan täysivaltaista osallisuutta. Osallistavissa keskusteluissa ammattilaiset kuuntelivat, esittivät erilaisia tarkentavia, varmentavia, ajattelua tukevia ja johdattelevia kysymyksiä sekä vetivät yhteen keskustelun teemoja. Keskusteluissa eteneminen päämäärätietoisesti ja kunkin kuntoutujan yksilöllisten tarpeiden mukaisesti oli myös tyypillistä keskusteluissa, joissa kuntoutujan osallistuminen oli täysivaltaista. Lisäksi osallistumista edistivät kuntoutujan valmius asettaa omia tavoitteitaan sekä omaisten mukanaolo tavoitteenasettamista.

Tutkimuksen tuloksista ilmeni, että mikäli kuntoutujalla on kognitiivisia haasteita, esimerkiksi kehitysvamma tai oiretiedostamattomuutta, vaatii se ammattilaisilta erityistä huomiota osallistumista edistettäessä. Moni kehitysvammapsykiatrian kuntoutuja oli keskusteluissa täysivaltainen osallistuja. Se mahdollisti muun muassa eri valintojen punnitsemisen yhdessä, valintojen tekemiseen kannustamisen sekä rohkaisun sekä erilaisten visuaalisten tukikeinojen käyttämisen. Tarkoituksenmukaisen tuen antaminen edellyttääkin sitä, että ammattilaiset ovat valmiita niin asenteiltaan kuin myös taidoiltaan tukemaan yksilöllisesti kuntoutujaa, jotta kuntoutujan ääni tulee kuulluksi ja huomioiduksi valintoja ja päätöksiä tehtäessä. Ammattilaisten osaamisen merkitys nousi esille myös tilanteissa, joissa heidän käyttämänsä työtavat eivät olleetkaan tarkoituksenmukaisella tavalla kuntoutujaa tukevia. Tällöin kuntoutujan osallistuminen jäi osittaiseksi.

Tavoitteen asettamistilanteessa tarvittavan tuen antaminen on tuettua päätöksentekoa, jota Suomessa kannustetaan käytettäväksi, ja jonka käyttö on monissa maissa jo lailla turvattu. Kuntoutujan osallistamisen mahdollistaminen tuetun päätöksenteon keinoja käyttämällä on samalla myös itsemääräämisoikeuden tukemista, jota on 10.6.2016 voimaan tulleessa kehitysvammalaissa vahvistettu.

Tavoitteiden saavuttamisessa oli eroa kahden kuntoutujaryhmän välillä. Vaativan kuntoutuksen kuntoutujista 16 kahdestakymmenestä saavutti tavoitteensa joko odotetusti (0-taso) tai odotuksia paremmin (+1- tai +2-taso). Kehitysvammapsykiatrian kuntoutujien tavoitteen saavuttamisessa oli kuntoutujakohtaisesti vaihtelua. Ryhmätasolla tavoitteen saavuttaminen jäi ryhmätasolla alle odotetun. Tähän näytti vaikuttavan kuntoutujien yksilölliseen terveydentilaan liittyvät, tavoitteen saavuttamista estävät asiat kuten myös yksittäisten kuntoutujien kohdalla saatavilla olleen tuen määrä ja laatu. Esimerkiksi tavoitteen määrittely epärealistisesti heijastui tavoitteen saavuttamiseen. Muutamat kuntoutujat olisivat tarvinneet enemmän motivointia ja konkreettista ohjausta. Lisäksi selkeämmät ohjeet sitä, miten tieto kuntoutujan tavoitteesta siirtyy uuteen asumisyksikköön, olisi saattanut auttaa tavoitteen saavuttamista. Vaikka ryhmätasolla tavoitteen saavuttaminen jäi odotetusta, suurin osa kehitysvammapsykiatrian kuntoutujista eteni tavoitteissaan tavoitetasolla tai yli jopa yli sen.

Kuntoutujien, omaisten ja ammattilaisten kuvaamat tavoitteen saavuttamista edistävät ja estävät tekijät olivat hyvin moninaisia, ja ne olivat dynaamisesti sidoksissa toisiinsa. Tämä on tärkeää tiedostaa sekä silloin, kun laaditaan suunnitelmaa tavoitteen saavuttamiseksi, että myös prosessin aikana. Tutkimus nosti esille sen, että kehitysvammaisilla kuntoutujilla korostuu osallistamisen huomiointi ja tuen antaminen koko kuntoutumisprosessin ajan. Esimerkiksi tuettu harjoittelu arjessa auttoi tavoitteissa etenemistä.

GAS-menetelmän hallinta on yhtenä edellytyksenä sille, että ammattilaiset pystyvät osallistamaan kuntoutujaa niin tavoitteen asettamisessa kuin myös tavoitteessa etenemisessä. GAS-menetelmän toimivuuden tarkastelu osoitti, että ammattilaisten motivaatio ja sitoutuminen menetelmää kohtaan paranee kun käyttökokemusten määrä lisääntyy. Tulokset korostavat myös tavoitteiden merkityksellisyyttä ja ympäristö- sekä tilannesidonnaisuutta.

Yhteenvetona tutkimuksen johtopäätöksenä on, että kuntoutujan osallistuminen omien tavoitteiden asettamiseen voi parhaimmillaan motivoida ja sitouttaa kuntoutujaa aiempaa paremmin kuntoutumisprosessiin. Kognitiiviset ongelmat ja kehitysvammaisuus eivät estäneet kuntoutujan aktiivista osallistumista tavoitteen asettamisprosessiin. Ammattilaisten oli kuitenkin osattava tukea ja kannustaa kuntoutujaa niin, että hänen näkemyksensä tulivat esille ja että hän saattoi tehdä valintoja ja päätöksiä. Kuntoutujan osallistaminen vaatiikin opettelua ja harjoittelua kaikilta osapuolilta – niin kuntoutujalta, yksittäiseltä ammattilaiselta, työyhteisöltä kuin koko organisaatioltakin.

Lähteet

Teksti: Maarit Karhula, Tuulikki Alanko, Arja Piirainen, Teppo Kröger ja Riku Nikander | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).