Auttaisiko pakkohoito?

Nuorempana minulla oli tapana viettää silloin tällöin viinin kostuttamia iltoja – varsinkin lomien aikaan. Mutta sitten tuli se syyskesä, jolloin viini ei maistunutkaan; jo lasillisesta tuli tosi ikävä olo. Raskaustestissä kävi ilmi, että odotin ensimmäistä lastani.

Onnekseni – ja lapseni onneksi – elimistöni suojeli minua ja sisälläni kehittyvää elämää tehokkaasti, en halunnut enkä edes sietänyt alkoholia raskausaikana. Luin silloin, että alkuraskaus on kaikkein kriittisintä sikiön kehitykselle, ja kaduin parin ensimmäisen raskausviikon aikana nauttimiani viinilasillisia. Silloin mielessä oli, että olisi pitänyt ajatella nenäänsä pidemmälle, kun toiveissa oli haikaran vierailu, ja jättää se pienikin viinimäärä juomatta.

Alkoholi- ja huumeriippuvaisen elämä on kovin toisenlaista. Se määrittyy huumaavaan aineen ympärille. Sairauteen liittyy paljon valkoisia valheita ja heppoisia lupauksia. Sairas lupaa tämän tästä itselleen ja lähimmilleen: ”Huomenna aloitan hyvän elämän.”

Mutta houkutukset vievät, vaikka seurauksena olisikin kuvottava olo. ”Kyllä minulla on oikeus juhlia uutta elämää.”

Olen läheltä seurannut, miten alkoholisti ei tunnista alkoholin vaikutuksia edes omaan terveyteensä ja hyvinvointiinsa. Niinpä tuleva äiti ei välttämättä tunnista yhteyttä myöskään syntymättömän lapsensa kehitykseen ja terveyteen. Jos omatunto kuitenkin soimaa, sellaiset ajatukset on helppo sammuttaa juomalla, kun oma hermosto on jo niin riippuvainen päivittäisestä viina-annoksesta.

Moraalisaarnat eivät auta, ja neuvolan ohjeet terveestä elämästä voivat mennä, jos nyt ei ihan kuuroille korville, niin ohi kuitenkin. Toki valistus on tärkeätä, suurin osa odottavista äideistä ottaa siitä opikseen. Sairaasta riippuvuudesta ei kuitenkaan ole helppo päästä irti, eikä siihen ole ihmelääkettä. Päihdehoitoon pitäisi ymmärtää itse hakeutua.

Muistelen, että 1990-luvulla päihdeäiteihin siihen aikaan erikoistuva lääkäri Erja Halmesmäki ehdotti huumeriippuvaisille äideille pakkohoitoa, jotta kehittymässä olevaa elämää suojattaisiin vaurioilta. Tähän ajatukseen on myöhemminkin palattu, mutta meillä pakkohoitoon ei olla päädytty, kuten esimerkiksi Norjassa.

Suomessa itsemääräämisoikeus on vahva. Jokainen vastaa omasta elämästään ja myös siitä elämästä, jota kohdussaan kantaa. Pakkohoitoon otto saattaisi myös tapahtua liian myöhään, kun raskauden ensi viikot olisivat ohi.

Pieni lapsi on ongelmiinsa syytön ja vaikea on hänen äitiäänkään tuomita. Tuntuu jopa siltä, että suomalainen yhteiskunta on erityisen kaksinaismoralistinen alkoholin suhteen. Humalahakuista juomista toki paheksutaan, mutta usein elämänilo kruunataan kuohuvalla juomalla. Lasien kilistelystä otetaan kuvia, ja niitä jaetaan sosiaalisessa mediassa. Juhannuksen alla lehtiin laitetaan kuvia Alkon viinajonoista. Tänä kesänä saimme lukea maan suurimmasta päivälehdestä lähes ihailevan artikkelin edesmenneestä ystävällisestä alkoholistista Helsingin Ullanlinnasta.

Minun oli molempien raskauksieni aikana ja imettäessänikin suhteellisen helppoa pidättyä alkoholista, mistä olen onnellinen. Esikoistyttäreni syntyi aurinkoisena keväänä, ja kolme vuotta myöhemmin sain kaksoset elokuun sadonkorjuuaikaan.

Iiris Lappalainen on toimittaja ja elämäntaiteilija, kolmen aikuisen lapsen äiti.