Emotionaalisen kehityksen arviointi selkeyttää asiakkaan tuen tarpeet

”Kehitysvammapuolella on perinteisesti keskitytty asiakkaiden kognitiiviseen kehitykseen ja heidän arjessa vaadittavien taitojensa arviointiin. Sen sijaan näiden henkilöiden emotionaalisten valmiuksien tutkimiseen ei ole juurikaan ollut välineitä”, toteaa neuropsykologi Oili Sauna-aho.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueella työskentelevä, vaativien vammaispalveluiden vammaispalvelupäällikkö Sauna-aho on kouluttanut laajalti sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä neuropsykiatrisiin häiriöihin ja kehitysvammaisuuteen liittyvissä asioissa. Nykyisin hän keskittyy erityisesti emotionaalisen kehityksen koulutukseen.

Emotionaalinen ja kognitiivinen kehitys eivät aina etene samaan tahtiin. Kun lapsi oppii ymmärtämään muiden ajatuksia, hän pystyy myös säätelemään käyttäytymistään. Kehitysvammaisilla henkilöillä emotionaalinen kehitys voi jäädä jälkeen kognitiivisesta kehityksestä, mikä johtaa vaikeuksiin tunteiden tunnistamisessa ja ilmaisemisessa.

Viisiportainen malli

Došenin viisiportainen SEO-R²-malli auttaa arvioimaan kehitysvammaisen henkilön emotionaalista kehitystä. Mallista löytyy keskeiset vaiheet lapsen kehityksessä syntymästä 12 ikävuoteen. SEO- R² toimii myös keskustelutyökaluna ammattilaisten ja perheenjäsenten välillä, tavoitteena yhteinen arvio emotionaalisesta toimintakyvystä ja tuentarpeista.

1. Sopeutuminen (0–6 kk)

Vauva sopeutuu ympäristöönsä. Hänen tarpeitaan säätelee hoitaja, joka huolehtii fysiologisista perustarpeista, kuten levosta, lämmöstä ja ravinnosta. Vauva aistii maailmaa haju-, maku-, tunto- ja kuuloaistin kautta. Tämä vaihe voi jäädä pysyväksi vaikeasti vammaisille ja autismin kirjon henkilöille, jotka voivat olla hyvin riippuvaisia hoitajistaan eivätkä vielä osaa itse säädellä ärsykkeitä.

2. Sosiaalistuminen (6–18 kk)

Lapsi irrottautuu fyysisestä symbioosista hoitajansa kanssa ja alkaa kiinnostua esinemaailmasta ja muista ihmisistä. Hän tunnistaa tunnetilojaan, kuten vihaa, surua ja pelkoa, ja alkaa vierastaa tuntemattomia. Tässä vaiheessa olevat kehitysvammaiset henkilöt voivat käyttäytyä haastavasti, esimerkiksi vaatimalla jatkuvaa huomiota ja tukea, mikä voi johtua heidän turvattomuuden tunteistaan ja tarpeestaan luoda yhteys hoitajiinsa.

3. Yksilöllistyminen (1,5–3 v)

Lapsi alkaa hahmottaa itsensä erillisenä henkilönä ja käyttää itsestään puhuessaan minä-muotoa. Tunteet, kuten ilo ja suru, tulevat selkeämmiksi, mutta lapsi on edelleen itsekeskeinen. Kolmostasolla kehityksessään olevat kehitysvammaiset henkilöt ovat toisaalta riippuvaisia hoitajistaan ja toisaalta he haluavat toimia itsenäisesti. He kokevat voimakkaita tunteita ja voivat reagoida aggressiivisesti, jos heitä rajoitetaan tai ohjataan.

4. Minätietoisuus (esikouluikä)

Lapsi oppii sosiaalisia taitoja ja leikkii erilaisia roolileikkejä. Hänen kykynsä säädellä omia tunteitaan vahvistuu, mutta hän tarvitsee edelleen tukea aikuisilta. Kehitysvammaiset henkilöt saattavat etsiä emotionaalisia vertaisiaan lapsista, mikä voi johtaa rajojen rikkomiseen. Heidän intensiiviset mielikuvitustarinansa voivat hämärtää rajan todellisuuden ja fantasian välillä, mikä voi aiheuttaa väärinkäsityksiä.

5. Realistinen minä (7–12 v)

Lapsi etsii omaa paikkaansa ryhmässä, ja hänen kykynsä arvioida omia suorituksiaan kehittyy realistisemmaksi. Velvollisuudentunne ja kyky tehdä kompromisseja lisääntyvät. Tässä vaiheessa olevat kehitysvammaiset henkilöt pystyvät säätelemään käyttäytymistään melko hyvin ja voivat tulla toimeen yhteisössään, mutta he tarvitsevat silti apua tietyissä asioissa. Heidän sosiaalisten taitojensa kehittyminen voi parantaa heidän vuorovaikutustaan ja integroitumistaan ryhmään.

”Tällä hetkellä työn alla on myös seuraava, kuudes kehitysvaihe, joka kattaa ikävuodet 13–18, ja se pitää sisällään muun muassa identiteetin kehittymisen ja abstraktin ajattelun. Kuudes vaihe on hyödyllinen väline myös esimerkiksi muistisairaiden ihmisten emotionaalisen tilan arvioinnissa”, Sauna-aho kertoo.

Haastattelut tukevat arviota

Kun henkilön emotionaalisen kehityksen aste on selvitetty arviointivälineellä, hänen tuen tarvettaan voidaan tarkentaa haastatteluilla. Haastattelu kattaa kolmetoista osa-aluetta, jotka liittyvät emotionaaliseen kehitykseen, ja sen perustana on normaali kehitys.

”Emotionaalisen tason selvittämiseen tarvitaan esimerkiksi kahden sellaisen henkilön haastattelu, jotka tuntevat hyvin arvioinnin kohteena olevan kehitysvammaisen henkilön. Kokenut arvioitsija voi selvittää asiakkaan emotionaalisen tason noin kahdessa tunnissa”, kertoo Sauna-aho.

Jos emotionaalisen ja kognitiivisen toimintakyvyn välillä on eroja, se heijastuu käyttäytymiseen. Henkilön haastava käyttäytyminen voidaan tulkita väärin psyykkiseksi häiriöksi, vaikka se johtuu hänen emotionaalisista tarpeistaan. Esimerkiksi lievästi kehitysvammainen henkilö saattaa käyttäytyä uhmakkaasti, mikä johtuu siitä, että hän on emotionaalisesti kolmosvaiheessa, jossa tarvitaan selkeitä rajoja.

Sauna-aho huomauttaa, että kehitysvammaisilta ihmisiltä vaaditaan usein liikaa. Jos ohjeet eivät mene perille, käyttäytyminen voi eskaloitua väkivaltaiseksi, ja syyt voivat löytyä henkilön emotionaalisesta kehityksestä.

Ympäristön vaikutus on erittäin tärkeä

”Yksikään lapsi ei kehity tyhjiössä, ja ympäristö vaikuttaa kehitykseen erityisesti kehitysvammaisilla lapsilla”, pohtii Sauna-aho.

Oikeanlainen tuki on erityisen tärkeää autismin kirjon ihmisille. Ilman tukea voi ilmetä psyykkisiä oireita ja tilanteet, joissa henkilön tarpeet jäävät tyydyttämättä pitkäaikaisesti, voivat johtaa vakaviin ongelmiin aivotoiminnassa ja psyykkiseen sairastumiseen.

Lääkitään, kun ei keksitä muutakaan

Emotionaalisen kehitysarvion jälkeen psyykelääkitystä on usein voitu vähentää.

”Psyykelääkkeitä käytetään laajasti kehitysvammaisille käytöshäiriöiden hoitoon, vaikka niille ei ole riittävästi tutkimustietoa. Niitä käytetään, koska vaihtoehtoja ei tunneta”, toteaa Sauna-aho.

Uusimmat tutkimukset osoittavat, että kehitysvammaisilla ei ole enempää psyykkisiä häiriöitä kuin muullakaan väestöllä.

Haastavaan käyttäytymiseen voisi kuitenkin vaikuttaa käyttäytymisanalyysin avulla, joka keskittyy ympäristön havainnointiin ja syiden etsimiseen tilannetekijöistä. Mutta tämä ei aina riitä, jolloin tarvitaan lisäksi tietoa henkilön emotionaalisista tarpeista ja kehitysvaiheesta.

”Ihmisen haastava käyttäytyminen on aina hätähuuto”, korostaa Sauna-aho.

Haastava käyttäytyminen ei koskaan tapahdu ilman syytä; se liittyy henkilön tarpeiden täyttämiseen ja ympäristön yhteentörmäykseen. On tärkeää tunnistaa myös henkilön vahvuudet, mikä voi auttaa häntä saamaan tarvitsemaansa tukea. Tavoitteiden asettaminen käyttäytymisen säätelyssä edellyttää, että henkilön emotionaalinen kehitys on tasolla 4–5.

Työyhteisöissä tarvitaan moninaisuutta

Sauna-aho korostaa, että kehitysvammatyöhön tarvitaan henkilöitä eri koulutustaustoista, jotta asiakkaiden emotionaalista kehitystasoa voidaan tukea riittävästi.

”Pelkkä lähihoitajan tutkinto ei riitä, sillä koulutuksessa on vain vähän kehitysvamma-alan sisältöä. Ilman kokemusta ja koulutusta osaaminen jää pinnalliseksi.”

Työntekijöiden tulisi perehtyä esimerkiksi kehityspsykologiaan, jotta he ymmärtäisivät normaalin kehityksen merkityksen kehitysvammaisille ihmisille.

Vahvempi emotionaalinen kapasiteetti vahvistaa myös itsemääräämistä

Itsemääräämiskykyä voi harjoitella pienissä asioissa, ja valintojen tekeminen on tärkeää. Emotionaalisen kehityksen vahvistuminen lisää itsemääräämisoikeutta, mutta on tärkeää, ettei kehitysvammaiselle henkilölle anneta liikaa vastuuta omista päätöksistään.

”Kehitysvammaiset ihmiset eivät tarvitsisi apua, jos he pystyisivät tekemään kaikki oman elämänsä päätökset”, muistuttaa Sauna-aho.

Mentalisaatio henkilöstön työvälineenä

1990-luvulla kehitetty mentalisaatio vahvistaa hoitohenkilöstön kykyä luoda hyviä hoitosuhteita asiakkaiden kanssa. Se on psykologinen malli, jota auttamistyön ammattilaiset voivat hyödyntää haastavissa asiakastilanteissa. Mentalisaatiossa pyritään ymmärtämään toisen ihmisen sisäistä maailmaa, ajatuksia, tunteita ja aikomuksia.

Tavoitteena on ymmärtää asiakkaan mielen liikkeitä ja luoda yhteys häneen. Hoitajan on myös oltava tietoinen omista ajatuksistaan ja tunteistaan, sillä ne vaikuttavat tilanteen tulkintaan. Mentalisaatio ottaa huomioon useita näkökulmia ja auttaa löytämään luovia ratkaisuja. Kuuntelemalla ja ymmärtämällä asiakkaan kokemuksia voidaan lisätä turvallisuuden ja luottamuksen tunnetta.

Käytännössä mentalisaatio näkyy hoitajan kysymyksissä, joiden avulla hän pyrkii ymmärtämään asiakkaan sisäistä kokemusta, vaikka hänen käyttäytymisensä olisi haastavaa. Se auttaa hoitajia hallitsemaan stressaavia tilanteita ja löytämään rakentavia ratkaisuja. Sauna-ahon mielestä mentalisaatiota tulisi Suomessa ehdottomasti kouluttaa lisää.

Suomi tutkimuksen jälkijunassa

Hollannissa, Belgiassa ja Saksassa on pitkään pohdittu kehitysvammaisten henkilöiden emotionaalista kehitystä ja siellä tehdään aktiivista tutkimusta. Suomessa aihetta sen sijaan on tutkittu vain vähän, mutta tällä hetkellä työn alla on yksi väitöskirja. Lisäksi Valteri-verkostossa kehitetään pilottia, jossa Valteri-koulun oppilaita arvioidaan emotionaalisesta näkökulmasta, ja tästä aineistosta aiotaan myöhemmin julkaista tutkimus.

”Emotionaalinen tutkimus voi muuttaa käsityksiä siitä, kuinka tuemme kehitysvammaisia ihmisiä ja miten käyttäytymishäiriöitä hoidetaan ilman psyykelääkkeitä, jotka voivat aiheuttaa negatiivisia vaikutuksia. Vaikka lääkitys voi olla tarpeen tietyissä tilanteissa, sen käyttöä voidaan vähentää merkittävästi”, toteaa Sauna-aho.