Semoco-kuntoutuksesta apua aistiyliherkkyyksiin

Erja Hokkasen Riina-tytärtä on kiittäminen siitä, että monet sadat lapset Suomessa ovat saaneet apua aistiyliherkkyyksiinsä. Hokkanen toi Suomeen belgialaisen Carl Delacaton kehittämän kuntoutusohjelman, jota vanhemmat ja kasvatusalan ammattilaiset voivat itse toteuttaa lapsen tai aikuisen arkiympäristössä päivittäin.

Hymyilevä tyttö istuu sohvalla, sylissä on piirustus.
Semoco-kuntoutuksen avulla Riina muuttui itkeskelevästä lapsesta iloiseksi tytöksi.

Usein aktiivisesti kehitysvamma-alalla vaikuttavien ihmisten perheessä on kehitysvammainen lapsi. Tällainen tausta on myös Erja Hokkasella, joka oli alkuperäiseltä ammatiltaan optikko.

Hokkasella on kolme tytärtä, joista nuorimmalla, nykyisin 37-vuotiaalla Riina-tyttärellä on kehitysvamma ja autismin piirteitä.

”Riina ei puhunut eikä kävellyt vielä kolmevuotiaana, ja olin siksi hyvin hädissäni. Kun yritin hakea hänelle varhaiskuntoutusta, minulle sanottiin, että muuta Ruotsiin, siellä on Karoliininen instituutti, josta voitte saada apua”, kertoo Hokkanen.

Kun Riina oli saanut kehitysvamma diagnoosin, hänelle tarjottiin Portaat-ohjelman harjoituksia, jotka eivät auttaneet häntä millään lailla.

Pelastus löytyi Belgiasta

”Meidän ratkaisumme oli Eeva-lehti. Luin siitä tarinan pojasta, jolle haettiin apua Englannissa sijaitsevalta Kerland- klinikalta sekä Delacaton-klinikalta Belgiasta. Belgialainen klinikka oli pelastuksemme. Saimme sieltä mukaamme kuntoutusohjelman, jota kävimme kotona läpi intensiivisesti”, Hokkanen kertaa muistojaan.

Menetelmän kehittänyt Carl Delacato suunnitteli sen erityisesti autismikirjon lapsien kuntoutukseen, mutta samaa menetelmää voidaan laajasti hyödyntää eritasoista tukea tarvitsevien lasten kuntoutuksessa, aina lievistä oppimisvaikeuksista vaikeavammaisiin lapsiin saakka.

Delacaton teos Muukalainen keskuudessamme, käsittelee autismin kirjon ilmiöitä ja erityisesti autististen lasten kokemuksia sekä heidän ympäristönsä vaikutuksia.

Delacato korostaa tarvetta ymmärtää autististen lasten sisäistä maailmaa ja heidän ainutlaatuisia tapojaan havaita ja reagoida ympäristöönsä. Teoksessa tuodaan esiin myös erilaiset terapiat, jotka tukevat lasten sensorista, motorista ja kognitiivista kehitystä. Autismin kirjon lapset voivat kokea maailman hyvin eri tavalla kuin neurotyypilliset, ja siksi heidän tarpeensa ja oppimistyylinsä voivat olla erilaisia.

Lähikuva hymyilevästä tytöstä.
Ennen Semoco-kuntoutuksen aloittamista Riina oli pääasiassa itkenyt ja istunut sohvalla katsomassa videoita.

Kehityksen tukena arkikuntoutus

Hokkanen toi Delacaton menetelmän Suomeen jo 30 vuotta sitten mutta vasta viime aikoina ja sen tarpeeseen on havahduttu entistä laajemmin.

Useiden eri alojen terapeutit käyttävät Delacaton ajatuksiin pohjautuvia Semoco-(senso-motoris-kognitiivinen) harjoituksia vastaavia metodeja työssään, mutta niitä on yksinkertaistettu, jotta lapsen tai aikuisen arjessa olevat henkilöt voivat toteuttaa niitä päivittäin.

”Kelan tarjoamat terapiat kestävät tyypillisesti neljäkymmentäviisi minuuttia kerran, pari viikossa. Kun lasta kuntoutetaan ammatillisen yksilöterapian ohella myös arjessa lyhyitä aikoja leikin muodossa viitenä päivänä viikossa, tuloksia alkaa syntyä”, sanoo Hokkanen.

Harjoitukset kohdistuvat esimerkiksi kuuloon, näköön, tuntoon, kommunikointiin, motoriikkaan, koordinaatioon ja kognitiivisiin taitoihin.

”Erityisen tärkeää on oppia vuorotahtinen liike, jota käytetään muun muassa kontatessa. On tärkeää, että sellaiset lapset, jotka eivät ole ryömineet tai kontanneet, oppivat nämä liikkeet, sillä se on eräs motoriikan kehitysvaiheen kulmakivistä. Konttaus aktivoi aivojen eri puoliskoita ja sen hallitseminen on edellytys seuraavien kehitysasteiden oppimiselle”, Hokkanen valottaa.

Aistiyliherkkyyksien tasaaminen

Harjoitusten perusideana on tasata aistiyliherkkyyksiä. Kaikki oppiminen ja kuntoutuminen perustuu siihen, että tarpeettomat hermosolut ja niiden yhteydet karsiutuvat ja tärkeät vahvistuvat. Perusharjoitukset sopivat lähes kaikenlaisille lapsille. Lisäksi on kullekin lapselle tai aikuiselle juuri hänen tarpeisiinsa sopivia harjoitteita.

”Autismin kirjon lapsilla on tyypillisesti yliherkkä pintatunto ja aliherkkä syvätunto ja heidän koko energiansa menee ympäristön ärsykkeiltä suojautumiseen. Harjoitusten tarkoituksena on saada pinta- ja syvätunto enemmän tasapainoon. Harjoitukset eivät poista lapsen oireita kokonaan, mutta niiden avulla lapsen ja lähipiirin elämä helpottuu huomattavasti”, Hokkanen mainitsee.

Riittävillä toistoilla lapsi voidaan siedättää kestämään erilaisia aistiärsykkeitä, jolloin hän pystyy toimimaan ympäristössään paremmin. Se puolestaan antaa lapselle onnistumisen kokemuksia, kohottaa itsetuntoa sekä antaa intoa yrittää lisää.

Nainen pitelee käsissään kirjaa.
Erja Hokkanen on kirjoittanut yhdessä Donald Szegadan kanssa teoksen Apua arkeen ja aistihäiriöihin, joka on pohjana myös hänen koulutuksissaan.

Riina tuli ulos kuplastaan

Harjoitusten avulla Hokkasen Riina-tytär muuttui aivan eri tytöksi. Hän tuli ulos kuplastaan.

Ennen Semoco-kuntoutuksen aloittamista Riina oli pääasiassa itkenyt ja istunut sohvalla katsomassa videoita.

”Esimerkiksi kaupassa käynnit olivat hänen kanssaan todella vaikeita itkemisen takia. Uimahallissa käyntiä tai isompien sisarusten joulujuhliin osallistumista emme voineet edes ajatella. Hän ei myöskään voinut sietää mitään vaatteita, koska ne ärsyttivät hänen ihoaan ja siksi hän oli jatkuvasti alasti. Samoin tukan leikkaaminen ja sen peseminen vaativat monta ihmistä pitämään hänestä kiinni”, Hokkanen muistelee.

Semoco-kuntoutuksen avulla Riinan yliherkkää kuuloa saatiin tasoitettua, jolloin itkeskelevän tytön sisältä löytyi yllättäen huumorintajuinen lapsi ja hänen todellinen persoonallisuutensa tuli esiin.

Nykyisin Riina asuu onnellisena viiden kilometrin päästä äidistään, mutta viettää viikonloput äitinsä luona, jossa hän pääsee muun muassa hoitamaan koiria ja hevosia.

Sydämen asialla

Hokkanen on tarjonnut vanhemmille ja alan ammattilaisille jo vuosien ajan Semoco-koulutusta ja jakanut käytännönläheisiä vinkkeja arjesta selviytymiseen. Semoco-harjoituksia on hyödynnetty muun muassa päiväkodeissa, kouluissa, aikuisten kehitysvammaisten asumisyksiköissä ja päivätoiminnassa. Työ jatkuu edelleen ja ajatuksena nykyään on, että Hokkasen koulutuksessa käyneet ihmiset kouluttavat eteenpäin muita ammattilaisia ja vanhempia omassa toimintaympäristössään. Muun muassa Kehitysvammaliitto on tehnyt yhteistyötä Hokkasen kanssa Semoco-koulutusten järjestämisessä.

”Tämä on minulle sydämen asia, koska tyttäreni on saanut Semoco-kuntoutuksesta suuren avun. Haluan auttaa myös muita jakamalla tietoa tästä kuntoutuksesta”, sanoo Hokkanen.

Apua arkeen ja aistihäiriöihin -kirja Opike-kaupassa (opike.fi)

Teksti: Eeva Grönstrand | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).