Järisyttävän hyvää selkokielikoulutusta
Vaasan kaupunginkirjastossa on tietoa. Hyvin paljon tietoa, jota ahkerat kirjastovirkailijat ovat tuottaneet vuosikymmenien aikana. Valitettavasti se on ollut niin vaikeaselkoisessa muodossa, että asiat ovat hukkuneet sanamassojen sisään. Selkokielikoulutus kirkasti ajatuksia ihmeellisesti.
Tulossa oleva EU:n saavutettavuusdirektiivi on herätellyt kirjastoja tarkastelemaan palvelujensa saavutettavuutta ja kirjastoissa tämä tarkoittaa eritoten kieleen liittyvää saavutettavuutta.
Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla sekä Pohjanmaalla alueellista kehittämistehtävää hoitava Vaasan kaupunginkirjasto tarttui direktiivin vaatimuksiin jo hyvissä ajoin ja tilasi Kehitysvammaliiton Opike-yksiköltä digiloikka- ja selkokielikoulutuksen, johon osallistui henkilökuntaa myös Seinäjoen ja Kokkolan kirjastoista. Opike on tarjonnut digiloikka- ja selkokielikoulutusta Opetushallituksen tukemana vuodesta 2005 pääasiassa opettajille, mutta myös kirjastojen neuvonta- tai ohjaustyössä olevat työntekijät ovat silloin tällöin osallistuneet koulutuksiin.
Vaasan kaupunginkirjasto tilasi Opikkeelta alueen kirjastojen tarpeisiin räätälöidyn oman koulutuksen, jotta ne voisivat vastata paremmin saavutettavuusdirektiivin ymmärrettävyysvaateeseen, sillä kirjastot haluavat tulevaisuudessa palvella entistä paremmin myös erityistä tukea tarvitsevia asiakkaitaan, maahanmuuttajia ja vanhuksia.
Omat tekstit syyniin
Koulutus koostui kolmesta lähiopetuspäivästä sekä kotitehtävistä, jotka lähetettiin Opikkeen kouluttaja Petri Ilmosen analysoitaviksi. Koulutusmateriaalina kurssilla käytettiin osallistujien itse tuottamia tekstejä ja lisäksi Ilmonen kävi valokuvaamassa kirjaston seinille kiinnitettyjä tiedotteita.
Koulutuksen digiloikkaosuus käsitteli asioita, joita kirjaston henkilökunta kohtaa opastaessaan kirjaston asiakkaita digitaalisessa tiedonhaussa ja e-kirjojen lukuohjauksessa.
Omien tekstien käyttö opetusmateriaalina oli osallistujille varsinainen ahaa-elämys.
”Koulutus oli järisyttävän hyvä! Se avasi silmiä sille, kuinka epäselvästi, monimutkaisesti ja ei-sana edellä viestimme!”, kehuu Vaasan pääkirjaston kaukopalvelutehtävissä työskentelevä Virva Soikkeli.
Samaa mieltä ovat myös palvelusuunnittelija Anneli Haapaharju, palvelupäällikkö Marja Mikola ja vastaava palvelusuunnittelija Jimmy Pulli, jotka kaikki osallistuivat koulutukseen.
”Tuotimme jatkuvasti aivan hirveitä tekstejä! Esimerkiksi uusi verkkokirjastomme, joka valmistui vuonna 2017, on aivan täynnä tosi kamalia tekstejä, pitkiä lauseita ja kirjastossa käytettyjä vaikeita ammattisanoja. Suolsimme passiivimuotoisesti jollekin määräämättömälle joukolle kaikki mahdolliset kirjaston toimintaan liittyvät asiat poikkeuksen poikkeukset mukaan lukien!”, jatkaa Soikkeli kollegoiden naurunremakan saattelemana.
”Tämä kurssi oli tosi herättelevä. Olemme olleet täysin sokeita omille teksteillemme. Tunnen piston sydämessäni, kun huomaan, kuinka järkyttävän monimutkaisesti olen kirjoittanut”, toteaa myös Mikola rehellisesti.
Samalla keskustelijat alkavat pohtia, miksi heillä on ollut tapana tuottaa niin vaikeaselkoista tekstiä.
”Ehkä kirjastoihmiset ovat niin tunnollisia, että he haluavat tehdä omasta mielestään niin hyvää työtä kuin mahdollista. Silloin kaikki mahdollinen on sanottava, ettei synny tilannetta, jossa asiakas ei olisi saanut tietoa”, Haapaharju toteaa muiden nyökytellessä hyväksyvästi.
Kaikkea ei tarvitse sanoa
Eräs koulutuksen tärkeistä anneista onkin ollut ymmärrys siitä, että kaikkea ei tarvitse sanoa, vaan selkeyden vuoksi on parasta keskittyä vain tärkeisiin perusasioihin. Muut, vähemmän tärkeät asiat kyllä selviävät kysymällä.
”Meidän oli sisäistettävä ajatus siitä, että emme joudu vastuuseen, vaikka emme sanokaan aivan kaikkia asioita ja poikkeuksen poikkeuksia joka tilanteessa”, jatkaa Haapaharju.
Tietoisuus omien tekstien monimutkaisuudesta ei ollut koskaan aikaisemmin avautunut henkilökunnalle esimerkiksi palautteen kautta, sillä sitä ei ole koskaan tullut.
”Ehkä kukaan ei koskaan käy sivuillamme!”, heittää Soikkeli vitsinä.
”Verkkosivumme ovat hirvittäneet minua aina, mutta koulutuksen jälkeen ne hirvittivät vielä enemmän. Kurssilla vahvistui tunne siitä, että verkkosivumme olisi pitänyt laittaa kuntoon jo aikapäiviä sitten”, toteaa Pulli.
Kirjaston nettisivuissa on erittäin paljon korjattavaa sekä rakenteen että tekstien puolesta, koska siellä on aivan liikaa nippelitietoa ja suuntaan jos toiseen haarautuvia linkkeja jatkolinkkeineen.
Mutkat suoristuivat, ydinsanoma selkeni
Kurssille osallistujat saivat tehtäväkseen muokata itse tuottamiaan tekstejä selkokielisiksi.
”Tehtävissä hankalinta oli kirjoittaa omia tekstejään uusiksi. Palasin etätehtävään viikkojen aikana useita kertoja ja löysin joka kerta korjattavaa. Lopulta olin mielestäni saanut aikaiseksi täydellisen tekstin ja lähetin sen tarkastettavaksi. Silti siihen tuli edelleen paljon kommentteja ja palautteen mukaan olen vasta hyvällä matkalla kohti selkokieltä”, toteaa Soikkeli.
Myös erilaiset kirjaston tiloihin kiinnitetyt käyttöohjeet joutuivat kriittisen tarkastelun kohteeksi. Esimerkiksi lainausautomaatin vieressä on kirjallinen ohje, joka kehottaa laittamaan ”niteen” lainausautomaatin viivakoodin lukijan alle.
”Termi nide periytyy ajoilta, jolloin kirjastoista saattoi lainata vain kirjoja, mutta koulutuksessa tuli vahvasti esiin kysymys, ymmärtävätkö asiakkaamme tämän? Huomasimme, että termi nide ei myöskään kata muita kirjastosta lainattavia tuotteita, kuten esimerkiksi cd- ja dvd-levyjä”, Mikola toteaa.
Kurssin kenties tärkein anti oli kääntää viestinnän näkökulma pois organisaatiokeskeisyydestä ja muokata se aidosti asiakkaiden tarpeita vastaavaksi.
”Meille oli vaikeaa ajatella asiaa asiakkaan kannalta, kuinka tuoda ydinasiat esiin niin, että asiakas löytää sen tiedon, mitä hän etsii”, Soikkeli myöntää.
Lyhyt kurssi sai siis aikaan suuren muutoksen kirjaston henkilökunnan ajatusmaailmassa ja toimintatavoissa.
”Koulutus oli vain pintaraapaisu, mutta se avasi ymmärrystä todella paljon, niin että selkokieli kummittelee nykyisin takaraivossa jatkuvasti, kiteyttää Pulli.
Kirjoita kommentti