Kommunikointi autetun asumisen yksiköissä

Elina EkholmElina Ekholm

Kommunikointi on sanallisesti tai muilla tavoin ilmaistujen viestien lähettämistä ja vastaanottamista. Vaikeimmin kehitysvammaiset ihmiset eivät aina kommunikoi puheella, vaan ilmaisevat itseään esimerkiksi eleiden, ääntelyn ja kehonkielen avulla tai käyttäen erilaisia kommunikoinnin apuvälineitä. Tasa-arvoisessa vuorovaikutussuhteessa molemmilla osapuolilla on yhtäläiset mahdollisuudet vaikuttaa kommunikoinnin etenemiseen. Puhevammaisen ihmisen itsemääräämisoikeuden toteutuminen edellyttää, että hänellä on mahdollisuus kommunikoida ja osallistua itseään koskeviin asioihin. Kehitysvammaliiton OIVA-hankkeessa vuosina 2005 – 2008 kehitettiin LOVIT-malli: kommunikoinnissa on viisi elementtiä, jotka ovat läsnäolo, odottaminen, vastaaminen, ilmaisun mukauttaminen ja tarkistaminen.

Tässä artikkelissa kerrotaan Tikoteekin tilaamasta selvityksestä, jonka tavoitteena oli kartoittaa puhevammaisten henkilöiden kommunikointimahdollisuuksia sekä selvittää kommunikointiin liittyviä kehittämistarpeita autetun asumisen yksiköissä. Aihetta lähestyttiin työntekijöiden kokemusten perusteella. Aineisto koostuu 128:sta sähköisen kyselyn vastauksesta sekä kolmesta yksiköiden esimiesten haastattelusta. Vastaajat olivat kokeneita autetun asumisen yksiköiden työntekijöitä ja esimiehiä. Yleisin koulutustausta oli lähihoitaja tai sosionomi.

Mistä kommunikoidaan ja miten kommunikoidaan?

Pyytäminen tai jonkin perustarpeen ilmaiseminen olivat yleisimmät kommunikaation aiheet. Tyypillinen kommunikaatiotilanne liittyy valintoihin.

Puhumaton asiakas ei osannut ilmaista mitä halusi ruoaksi, joten näytin kuvia vaihtoehdoista, joista hän valitsi mieluisimmat.

Kuitenkin mukava yhdessäolo ja keskustelu olivat lähes yhtä yleisiä vuorovaikutustilanteita kuin jostakin asiasta viestiminen. Keskustelujen aiheet saattoivat olla hyvinkin monitasoisia kuten seuraava esimerkki osoittaa. Asiakas yritti kertoa työntekijälle jotakin asiaa, joka ei tullut selväksi eleillä ja ilmeillä. AAC-kansion avulla asiakas pystyi kertomaan, että hän toivoisi, että tulisi myrsky, joka kaataisi asiakkaan ikkunan edessä oleva puut, jotta hän näkisi ikkunasta avautuvan jokimaiseman.

Miten asiat, tarpeet ja tunnetilat sitten ilmaistiin? Puheen jälkeen asiakkaiden yleisimmät ilmaisutavat olivat kuvat, kehonkieli ja viittomat. Työntekijöistä kehonkieltä käytti päivittäin 86 prosenttia, kuvia 60 prosenttia ja viittomia 40 prosenttia.

Asiakas kertoo päivän kuulumiset kommunikaattorin avulla tai AACi-kansion avulla, silloin tulee sellainen tunne että yes, me ymmärretään toinen toisiamme, vaikka sanallista vuorovaikutusta ei olekaan.

Apuvälineillä on ratkaiseva rooli viestien perillemenon kannalta. Yleisimmin käytetyt kommunikaation apuvälineet olivat päiväjärjestys, irtokuvat sekä kuva- ja kommunikaatiokansiot. Työntekijät tukivat apuvälineiden käyttöä ottamalla apuvälineen esiin, rohkaisemalla sen käyttöä ja toimimalla itse mallina esimerkiksi osoittamalla kansion kuvia puhuessaan jostakin asiasta.

Kommunikoinnin toimivuus

Kommunikoinnin onnistuneisuuden mittari on se, saavatko keskustelukumppanit välitettyä toisilleen viestinsä. Työntekijöistä reilu puolet arvioi, että suurin osa asiakkaista sai kerrottua asiansa päivittäisessä keskustelussa. Vajaa puolet oli sitä mieltä, että tämä onnistui vain osan kohdalla.

Valtaosa työntekijöistä pyrki tarkistamaan, että kehitysvammaisen kumppanin viesti oli ymmärretty oikein, ja he pyrkivät ilmaisemaan selvästi, jos eivät olleet ymmärtäneet viestiä.

Asiakkaan kanssa pitää olla enemmän aikaa ja myös rauhaa käydä asia läpi.

Kiire on yleensä kaikissa työyhteisössä se tekijä, jonka koetaan vaikeuttavan hyvää ja paneutuvaa asiakastyötä. Lähes 60 prosenttia vastaajista pystyi rauhassa keskittymään asiakkaaseen päivittäin. Reilu viisi prosenttia ei pystynyt tähän viikoittainkaan.

Välillä tuntuu, että asiakkaat eivät tule kertomaan kaikkia asioitaan, koska olettavat, ettei henkilökunta ymmärrä kuitenkaan. Lisäksi jonkin verran tulkitaan liikaa, koska asiakas on aina ennenkin ollut tätä mieltä.

Kiireeseen liittyvä kriittinen kysymys on se, vaikuttaako kiire kommunikaatioon niin, että työntekijä tekee itse valinnat asiakkaan puolesta, koska ei ole aikaa odottaa asiakkaan vastausta. Valtaosa vastaajista oli sitä mieltä, että näin ei tapahdu.

Työntekijöiden asenteilla ja toiminnalla on suuri merkitys kommunikaatiossa. Lähes kaikki vastaajat uskoivat, että he voivat omalla kommunikointitavallaan vaikuttaa vuorovaikutuksen toimivuuteen.

Saa kiinni jostakin sanasta tai lauseesta. Esitän lisäkysymyksen ja sen kautta, että asiakas huomaa minun ymmärtävän ja olevan kiinnostunut, hän rentoutuu ja puheen tuottaminen tulee selvemmäksi.

Tasa-arvo kommunikaatiossa

Vastaajat ymmärsivät syvällisesti puhevammaisen ihmisen maailmaa sekä vammaisen ja vammattoman henkilön välisen kommunikoinnin lähtökohtien eriarvoisuutta. Seuraavaan taulukkoon on koottu työntekijöiden näkemyksiä aiheesta.

Työntekijä Puhevammainen asiakas
Voi päättää omistaa asioistaan ja kertoa tarpeensa ja toiveensa kenelle vain. Asiat jäävät usein toisen ihmisen tulkitsemaksi mielipiteeksi ja omaiset tai henkilökunta päättävät asiakkaan puolesta.
Vuorovaikutus on luonnollista ja tavanomaista toimintaa eikä edellytä lisäponnisteluja. Riski ymmärtää väärin tai tulla väärinymmärretyksi on suuri.
Voi kommunikoida spontaanisti. Voi olla muiden tekemien keskustelualoitteiden varassa.
Pystyy kommunikoimaan aina halutessaan. Voi kommunikoida vain rajallisen ajan päivästä.
Kommunikointi onnistuu vieraiden ihmisen parissa ja uusissa tilanteissa. Kommunikaatio on vaikeaa esimerkiksi asioidessa asumisyksikön ulkopuolella.
Pystyy ilmaisemaan asiansa nopeasti. Keskustelukumppani ei aina jaksa odottaa vastausta.
Viestintä on rikasta ja vivahteikasta, ilmaisu keskittyy kokemuksiin, ajatuksiin ja tunteisiin. Kommunikointi on suppeaa ja niukkaa ja kommunikointi voi jäädä pinnalliseksi.
On mahdollisuus purkaa hyvää tai pahaa oloa puhumalla ja eritellä tunteitaan. Voi olla hankalaa ilmaista ja eritellä tunteitaan riittävän selkeästi.
Tuntee kommunikaation pelisäännöt. Voi olla vaikea ymmärtää sosiaalisia pelisääntöjä.
Otetaan huomioon ja on vuorovaikutuksen keskiössä. Sivuutetaan ja voi jäädä ulkopuoliseksi omissa asioissaan.

Taulukko: Eroja työntekijöiden ja asiakkaiden kommunikointimahdollisuuksissa

Arviot kehitysvammaisen ihmisen kyvystä tehdä omaa parastaan koskevia valintoja olivat ristiriitaisia: toisaalta uskottiin, että kehitysvammainen henkilö on kykenevä tekemään valintoja, mutta toisaalta epäiltiin, että hän ei ymmärrä aina omaa parastaan.

Onnistumisia

Vaikka kommunikaatioon liittyy monia rajoituksia, niin arjessa tapahtuu koko ajan pieniä ja isompia onnistumisia. Työntekijät kuvasivat lukuisia hyviä kommunikaatiotilanteita, joita leimasi kiireettömyys, kullekin asiakkaalle sopivan kommunikointitavan löytäminen ja mahdollisuus paneutua keskustelukumppanin maailmaan.

Kun asiakas, joka ei puhu eikä ääntele ja ei oma-aloitteisesti hakeudu vuorovaikutukseen, onkin ”uusilla eleillä” pystynyt osoittamaan, että pitää esimerkiksi jostakin asiasta. Ja tätä on edeltänyt se, että on itse ohjaajana malttanut pysähtyä pidemmäksi aikaa ja viettänyt vain ja ainoastaan häneen keskittyen aikaa.

Ratkaisut kommunikaatiokatkoksiin eivät lähteneet aina työntekijästä; asiakkaat keksivät itsekin tapoja välittää viestiään.

Asiakkaan lelukaapin ovi oli lukossa, asiakas ei osaa käyttää kuvia eikä puhua, eikä hänellä ollut aikaisemmin muita kommunikaation välineitä saatavilla. Asiakas otti kädestä kiinni ja etsi avaimet taskustani, ymmärsin, että jokin on lukossa, asiakas vei minut kädestä kiinni pitämällä huoneeseensa kaapin eteen. Tämän jälkeen asiakkaalle on otettu käyttöön esineet kommunikaation tueksi ja hän on saanut ääntään kuuluville paljon enemmän.

Onnistumiskuvauksia leimaa se, että asiakkaan omatoimisuus vahvistui. Joillakin se oli sitä, että he pystyivät valitsemaan, mitä tehdään tai mitä syödään, joillekin se saattoi olla vaativaa toimintaa kuten pankkikortin käyttö. Onnistuminen voi olla myös kodikasta yhdessäoloa, yhteyden löytämistä ja hauskanpitoa.

Höpöttelyt tilanneviittomin, asian sisällölläkään ei ole väliä kunhan on tilanne, jossa molemmat ovat läsnä, ”pienessä kuplassa”.

Kehittämistarpeita

Työntekijät halusivat oppia uusia asioita ja tapoja toimia vuorovaikutuksessa kehitysvammaisen kumppanin kanssa. Työntekijöiden mielestä kommunikaatio toimi melko hyvin. Suuri osa työntekijöistä koki kuitenkin välillä riittämättömyyttä ja epävarmuutta vuorovaikutuksen suhteen. Hieman yli puolet piti tietojaan puhetta tukevasta ja korvaavasta kommunikoinnista kohtuullisen riittävinä ja hieman alle puolet riittämättöminä. Sekä työntekijät että asiakkaat kaipasivat lisää tietoa kommunikointia tukevista keinoista ja apuvälineistä. Tikoteekin työtä ja yleensäkin koulutusta arvostettiin ja sitä toivottiin lisää. Työpaikoille jalkautuvat koulutustilaisuudet tarjoaisivat koko työyhteisölle mahdollisuuden oppimiseen.

Mikäli kommunikaatio ei toimi, aiheuttaa se turhautuneisuutta ja mahdollisesti aggressiivisuutta. Työvuoro- ja henkilöstösuunnittelulla voidaan ennaltaehkäistä haastavien tilanteiden syntyä erityisesti tilanteissa, joissa henkilöstön vaihtuvuus on suuri. On myös tärkeää, että motivaatio ja työnilo säilyvät vaativassa asiakastyössä; siihen auttaa koulutuksen ohella sekä vertaistuki että erilaiset yhteiset virkistystapahtumat.

Lähteet

Teksti: Elina Ekholm | Kuva: Linda Tammisto | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).