”Näemme valoa tunnelin päässä”

Sansibar on Tansanialle kuuluva kahdesta pääsaaresta koostuva itsehallintoalue Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa. Asukkaita siellä on 1,3 miljoonaa, joista noin 70 prosenttia asuu pääkaupunki Stone Townin alueella. Asukkaista 9,3 prosenttia on vammaisia henkilöitä.

Liikunta- tai aistivammaisten ihmisten työllisyystilanne Sansibarissa on yleisesti varsin huono, mutta kaikkein huonoin se on kehitysvammaisilla ihmisillä.

Sansibarissa on sikäläisen opetusministeriön mukaan 119 inklusiivista alakoulua, joissa opetetaan myös kehitysvammaisia lapsia. Saarella on kuitenkin vain vähän erityisopettajia ja heidän koulutustaustoissaan on suuria vaihteluja, joten kehitysvammaisten lasten oppimistulokset jäävät arvailujen varaan.

Peruskoulun jälkeen kehitysvammaiset nuoret eivät yleensä voi jatkaa opiskelua, sillä Sansibarissa ei ole heille tarkoitettua ammatillista koulutusta ja siksi kehitysvammaiset nuoret eivät myöskään pääse kiinni työelämään. Lisääntynyt tietoisuus kehitysvammaisten ihmisten potentiaalista on kuitenkin viime aikoina helpottanut kehitysvammaisten ihmisten hyväksymistä osaksi yhteisöjä ja samalla myös mahdollisuudet työllistymiseen ovat parantuneet aikaisempaan verrattuna.

Vuonna 2017 Kehitysvammaliitto käynnisti Sansibarissa ulkoasianministeriön ja Vammaiskumppanuusohjelman tuella kehitysyhteistyöprojektin nimeltään Towards inclusive vocational training in Zanzibar. Se pyrkii saamaan kehitysvammaisille nuorille mahdollisuuden päästä peruskoulun jälkeiseen ammatilliseen koulutukseen. Vastaavanlaisia hankkeita ei ole ollut Sansibarissa koskaan aikaisemmin ja siksi Kehitysvammaliitto kutsui hankkeen sansibarilaisedustajia Suomeen tutustumaan suomalaiseen palvelujärjestelmään. Lisäksi Suomen vierailun tarkoituksena on kehittää jatkoa projektille sekä avata uusia kumppanuuksia.

Pilotin avulla työharjoitteluun

Hankkeen sansibarilainen koordinaattori Khamis Abdallah Sururu ei sanojaan säästele, kun hän kiittelee Kehitysvammaliittoa, opetusministeriötä, suomalaisia veronmaksajia, sekä eritoten Sisko Rauhalaa hankkeen toteutumisesta.

”Meillä ei aikaisemin ole ollut minkäänlaista kokemusta vastaavista projekteista, joten Sisko Rauhala on ollut meille suureksi avuksi. Suomesta saadun taloudellisen ja materiaalisen tuen lisäksi Siskon laaja kokemus vastaavanlaisista projekteista on auttanut meitä etenemään suurilla harppauksilla eteenpäin sekä käytännön työssä, että myös asenteiden tasolla. En tiedä, missä olisimme ilman apuanne. Kiitos koko Suomen kansa! Olette ihmisyyden asialla”, toteaa Sururu innoissaan.

Pilotissa on mukana yhdeksän 17–25-vuotiasta inklusiivisen peruskoulun suorittanutta tai opintonsa keskeyttänyttä nuorta, joille opetetaan projektin aikana muun muassa kodin- ja puutarhanhoitoa sekä monia käytännön elämässä vaadittavia taitoja.

Opintoihin kuului myös kolmen kuukauden pituinen työharjoittelu paikallisissa hotelleissa. Kun työharjoittelujakso päättyi, hotellit järjestivät yllätyksenä loppujuhlan nuorille. Juhlassa heille jaettiin todistukset suoritetusta työharjoittelusta.

Kehitysvammaisille ihmisille ei ole koskaan aikaisemmin järjestetty tällaista kunnianosoitusta, ja se oli suuri tapahtuma”, kertoo Salama Kassim Ali, joka toimii hankkeessa vapaaehtoisena ohjaaja-opettajana.

Juhlan kruunasi työpaikka, jonka eräs kurssilaisista sai samana päivänä.

”Teemme kovasti töitä löytääksemme töitä lopuillekin nuorille. Uskon, että ainakin puolet heistä työllistyy lopulta”, Sururu toivoo.

Byrokratia jarrutti

Muutama kurssilaisista on jo saanut päästötodistuksen ja loputkin valmistuvat marraskuussa. Koulutukseen osallistuneet nuoret ovat joutuneet kohtaamaan monenlaisia valmistumista jarruttavia tekijöitä, sillä Sansibarissa ei ole perinteitä kehitysvammaisten ihmisten ammatillisesta kouluttamisesta. Myös maassa vallitseva byrokratia on lyönyt kapuloita hankkeen rattaisiin urakalla.

”Maassamme ei ole aikaisemmin ollut tämänkaltaisia hankkeita, joten projektin liikkeelle saaminen edellytti hyvin paljon viranomaistyötä ja byrokratian kanssa taistelua, mutta nyt kaikki ongelmat viranomaisten kanssa on selvitetty. Olemme luoneet perustan toiminnallemme ja näemme valoa tunnelin päässä. Uskon, että seuraavan vastaavanlaisen hankeen kanssa emme enää joudu kohtaamaan samoja vaikeuksia kuin nyt”, Sururu ennustaa.

Opetuksen viralliseen aloittamiseen meni suunniteltua kauemmin aikaa, koska uusi opetussuunnitelma piti hyväksyttää paikallisilla viranomaisilla. Oli kuitenkin välttämätöntä, että Sansibarin opetusministeriö ja ammattikoulutuksesta vastaavat tahot saatiin mukaan edistämään inklusiivista ammatillista koulutusta.

Jatkosuunnitelmia

Sururu  on vakuuttunut siitä, että nyt käynnissä olevan hanke tulee saamaan jatkoa.  Suunnitelmissa on levittää koulutusprojektia Sansibarin pääsaaren lisäksi myös Pemban saarelle ja laajentaa opetettavien aineiden kirjoa. Tulijoita seuraaville kursseille olisi jo jonoksi asti. Tieto nyt käynnissä olevasta hankkeesta on levinnyt saarella tehokkaasti, sillä paikallinen media on uutisoinut aiheesta näyttävästi.

”Haluamme tulevaisuudessa laajentaa opetustarjontaa niin, että se sisältää puutarhanhoidon ja kodinhoitotehtävien ohella myös muita ammatteja kuten maalarin työt sekä erilaiset taideammatit, sillä haluamme hyödyntää ammatillisessa koulutuksessa taitoja, joita kehitysvammaisisilla nuorilla on jo ennestään. Monet kehitysvammaiset tytöt osaavat esimerkiksi tatuoida ja he voisivat saada tatuoinnista itselleen ammatin.”