Kilpailutus meni metsään
Julkisia hankintoja koskeva EU-direktiivi tuli voimaan kaksi vuotta sitten. Se korostaa hankintojen kokonaistaloudellisuutta siten, että niissä huomioidaan hinnan rinnalla myös ympäristövaikutuksia, työllisyyttä, ihmisten terveyttä ja hyvinvointia. Siitä huolimatta Suomessa kilpailutetaan kaikki mahdollinen ensisijaisesti hinnan perusteella.
Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen on ollut mukana sorvaamassa julkisia hankintoja koskevaa direktiiviä, joka tuli voimaan vuonna 2014. Hän ei kuitenkaan ole lopputulokseen tyytyväinen.
”Olisin halunnut direktiiviin mukaan myös hankintalakiin liittyviä rajoitteita. Mielestäni direktiivissä pitäisi olla mahdollisuus valita, mitä palveluja kilpailutetaan. Kilpailutukseen ei pitäisi ryhtyä silloin, kun loppukäyttäjä ei itse ole kilpailuttaja. Tällaisia kilpailutuksen ulkopuolelle jääviä palveluntuottajia olisivat esimerkiksi kehitysvammaisille tai vanhuksille palveluja tuottavat tahot.”
Kilpailutuksen ongelmana on, että siitä puuttuu täysin loppukäyttäjien kuuleminen sekä valvonta, jossa he olisivat mukana. Eritoten sellaisissa tilanteissa, joissa rahaa riittää vain osaan tarjolla olevista palveluvaihtoehdoista, pitäisi kuunnella loppukäyttäjien mielipiteitä siitä, mitkä vaihtoehdoista ovat tärkeimpiä. Loppukäyttäjien mielipidettä tarvittaisiin myös palvelujen todellisen laadun arvioinnin apuvälineenä, mutta tämä mahdollisuus jätetään Suomessa laajasti käyttämättä.
”Suomessa tilanne on se, että palvelunkäyttäjien mielipidettä lainkaan kuulematta jokin lautakunta tai virkamies päättää, millaisia palveluja vaikkapa muistisairaat tai kehitysvammaiset ihmiset eniten tarvitsevat”, Pietikäinen sanoo.
EU:n jäsenmaat halusivat jättää loppukäyttäjien kuulemisen omiin lainsäädäntöihinsä ja siksi sitä ei saatu mukaan myöskään direktiiviin.
”EU ei voi pakottaa jäsenmaita loppukäyttäjien kuulemiseen, mutta toisaalta ei se sitä estäkään. Lisäksi se suosittelee palvelujen kilpailutuksessa tärkeysjärjestyksen pisteytystä loppukäyttäjän näkökulmasta siten, että he voisivat tuoda esiin näkemyksensä siitä, mikä on tärkeintä ja mikä seuraavaksi tärkeintä palveluissa”, huomauttaa Pietikäinen.
Myös mahdollisuus todelliseen valinnanvapauteen on keskeinen osa palvelujen loppukäyttäjien hyvinvointia. Sen pitäisi kuitenkin toimia aidosti ilman etukäteisrajoitteita.
”Monissa tapauksissa kehitysvammainen asukas voi valita kahdesta valmiiksi valitusta vaihtoehdosta jommankumman sen sijaan, että hän saisi valita täysin vapaasti mitä hyvänsä. Esimerkiksi liikkuminen ei ole vapaata, jos joka kerta ulos mennessään on pyydettävä avainta.”
Pietikäinen ehdottaa, että kolmas sektori voisi helposti toimia eri tavoin tukea tarvitsevien ihmisten äänitorvena ja varmistaa, toimiiko asiakkaiden valinnanvapaus sekä suoraan jokapäiväiseen elämään liittyvissä asioissa että myös muihin palveluihin liittyvissä kysymyksissä. Tällä hetkellä kolmannelta sektorilta puuttuu kuitenkin juridinen oikeus toimia omiin kohderyhmiinsä kuuluvien ihmisten edustajina.
Kilpailutus uhkaa kolmatta sektoria
Suomeen on kehittynyt Euroopan mitassa upea voittoa tavoittelematon kolmannen sektorin palvelujen tuotantojärjestelmä. Se tarjoaa tukea sellaisille henkilöille, jotka eivät itse kykene huolehtimaan omien asioidensa hoidosta. Nyt riskinä on, että keinotekoinen ja tarpeeton kilpailutus tappaa kolmannen sektorin toiminnan.
”Meillä kilpailutetaan väärällä tavalla ja väärissä paikoissa. Kilpailutus on aiheellista siellä, missä on paljon kysyntää ja tarjontaa, eli oikeat markkinat. Silloin hinta-laatusuhde on jatkuvasti testissä. Mutta kuka ostaa kolme opaskoiraa kahden hinnalla? Keinotekoinen kilpailutus luo keinotekoisia markkinoita, joilla ei voida todentaa palvelujen laatua millään tavoin ennen kuin palvelu on ostettu”, Pietikäinen manaa.
”Jos vastakkain asetetaan vaikkapa jonkin järjestön kouluttama opaskoira ja yksityinen koirankoulutusfirma, joka voittaa kilpailun, se tarkoittaa kolmannen sektorin tarjoaman palvelun hiipumista, sillä tuskin he kouluttavat koiria reserviin siltä varalta, että niitä joskus tarvittaisiin. Jos sitten huomataan parin vuoden kuluttua, että tämä ei ollutkaan hyvä vaihtoehto, järjestötoimijaa ei välttämättä enää ole markkinoilla”, Pietikäinen jatkaa.
Direktiivit eivät pakota
EU-direktiivit eivät pakota kilpailuttamaan sosiaalipalveluita. Siitä huolimatta Suomessa elää vahva usko kilpailutukseen myös sosiaalisektorilla.
”Yleinen kanta on, että kaikki mahdollinen halutaan yksityistää ja kilpailutusta pitää olla. Päättäjillä saattaa olla myös omia talouspakotteitaan ja monia vaivaa silkka tietämättömyys. Siksi he piiloutuvat helposti EU-lainsäädännön taakse ja väittävät, että EU käskee ja pakottaa. Samalla kuvitellaan, että kilpailutuksen avulla saadaan parempaa, halvempaa ja tehokkaampaa”, Pietikäinen kuvailee.
Kuitenkin ihmisten elämän ja heidän palvelujensa laadun mitoittaminen on käytännössä mahdotonta, joten ainoaksi konkreettiseksi valinnan määrittäjäksi jää hinta. Tämä puolestaan johtaa uuteen huutolaispolitiikkaan; palvelutuottajaksi valitaan se taho, joka tuottaa palvelut halvimmalla.
Pietikäinen kertoo karun esimerkin turvakotipalvelujen kilpailutuksesta.
”Kilpailun voitti halvimman tarjouksen tehnyt yritys, joka toimii siten, että avaimet turvakotiin saa vartiointiliikkeestä. Se on hieman eri asia kuin turvakoti, jota yhdistys pyörittää ja paikalla on henkilökuntaa ympäri vuorokauden valmiina auttamaan.”
Kilpailutus ei toimi myöskään siellä, missä markkinoita ei ole.
”Meillä on kilpailutettu kaikkea mahdollista löytökissojen hoitokodeista ja näkövammaisten opaskoirista, turvakodeista ja kehitysvammaisten asumispalveluista lähtien, eli ympäristöissä, jossa ei ole mitään todellista kilpailua. Opaskoiria eivät tarvitse muut kuin näkövammaiset, eivätkä kehitysvammaisten palveluasumista tarvitse muut kuin kehitysvammaiset ihmiset. Nämä, kuten ylipäätään kaikki muutkin sote-palvelut voidaan jättää kokonaan kilpailutuksen ulkopuolelle ja tuottaa itse”, kiteyttää Pietikäinen.
Hän painottaa, että kilpailun on oltava avointa ja reilua kaikille osapuolille.
”Kannatan pientä hiilijalanjälkeä, mutta siitä huolimatta paikallista ei kannata suosia, jos se tarjoaa huonoa palvelua. Tarjouksen pitää olla kokonaistaloudellinen ja laatumääritelmät on oltava selvästi nähtävillä: Millä perusteella tarjous on tehty?”
Palvelujen sekamelska
Tällä hetkellä sosiaalipalvelujen kokonaisrakenne on hyvin pirstaleinen sekä sekava ja palveluja on haettava monilta eri luukuilta. On kilpailutusta, henkilökohtaista budjetointia, palveluseteli, Kelan hoitotuki, ja paljon muuta. Toisinaan sekamelskainen järjestelmä puree itseään jalkaan.
”Sinänsä mainio henkilökohtaisen budjetoinnin järjestelmä, jonka avulla ihmisen pitäisi voida esimerkiksi päättää oma asuinpaikkansa, kompastuu usein kilpailutukseen, joka toimii ainoastaan siellä, missä on laadukkaita palveluja tarjolla ja kilpailu toimii. Mutta entäs jos todellista kilpailua ei ole? Jos kilpailutamme niin, että hyvä palvelu pelataan pois markkinoilta, henkilökohtainen budjetointi ei toteudu, koska ihmisellä ei ole hyviä vaihtoehtoja joista valita”, painottaa Pietikäinen.
Tolkkua kilpailutukseen
Pietikäisen mielestä meiltä puuttuu kyky laittaa raja markkinoille.
”Voisinko kilpailuttaa mieheni? Voisimmeko kilpailuttaa poliisin tai oikeuslaitoksen, eduskunnan?”, Pietikäinen vitsailee.
”Mitä tahansa voidaan kilpailuttaa, mutta kun asioissa on jokin tolkku, ymmärretään että kilpailutus on markkinapaikka, jonne mennään ja siltä ostetaan asioita, mutta sen ulkopuolella on suuri elämä, jossa hoidamme, rakastamme, synnymme, sairastumme, elämme ja teemme valintoja, jotka ovat yhteisöllisyyden piikissä. Nyt tämä kaikki on muuttunut markkinaksi. Myydään Oy Suomi Ab ja kilpailutetaan! Varmasti kiinalaiset tekevät kaiken paljon halvemmalla!”, Pietikäinen kärjistää.
Hän korostaa kilpailutusta koskevien mielipiteidensä kumpuavan omasta taustastaan kansantaloustieteilijänä ja ekonomina.
”Siltä pohjalta voin sanoa, että kaikesta ei voi tehdä bisnestä!”, Pietikäinen kuittaa.
Sirpa Pietikäinen osuu asian ytimeen tässä, että kilpailutus ei toimi kaikissa asioissa eli juurikin noissa, mitkä hän nostaa esiin. Kaikkien päättäjienkin pitäisi alkaa uskoa tämä totuus.
Hyvin kirjoitettua ja totta joka sana. Kiitos miljardisti.
Nyt täällä Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on tilanne, jossa kilpailutuksen hävinnyt opaskoirakoulu on valittanut, eikä kukaan saa opaskoiraa valitustilanteen ollessa kesken.
Ylipäätään ”kilpailutus” toimii vahvemman eduksi. Ei osaamisen, taidon tai mielekkyyden mukaan.
Kilpailutus pitää kilpailuttaa myös eettisesti, kestävän kehityksen mukaisesti.
Julkisessa keskustelussa usein unohtuu kilpailuttamisen itsensä kustannukset. Säästöt hankittavan palvelun hinnassa hupenevat helposti kilpailutuksen kustannuksiin ja lisääntyneeseen valvonnan tarpeeseen.
Väitetään, että julkishallinnosta puuttuu hankintaosaamista ja että jos kunnat ja valtio vain osaisivat kilpailuttaa, niin markkinatalous näyttäisi kyllä paratiisilliset puolensa alalla kuin alalla. Ja samaan aikaan halutaan keventää julkista hallintoa ja vähentää meitä turhia paperinpyörittäjiä. Mitä enemmän ja monimutkaisempia palveluja kilpailutetaan, sitä enemmän näitä byrokraatteja kuitenkin tarvitaan määrittelemään haluttuja palveluita, laatimaan kilpailutusasiakirjoja, riitelemään oikeudessa hävinneiden tarjokkaiden kanssa ja valvomaan palvelun laatua.
On erittäin hyvä, että Pietikäinen nosti asian esiin.
Kiitos kirjoituksesta aivan mahtavaa että joku ajattelee omilla aivoillaan ja mikä pitäisi olla meidän kaikkien etu. Omakohtaisesti olen elänyt koko kpailutuksen ajan mukana kilpailussa ja tosi asia on juuri näin kuin kirjoittaja kirjoittaa. Monta kertaa todellisuudessa hinta karkaa ohi normi hinnan joka olisi voitu neuvotella ja kun viran haltijat eivät uskalla päättää ilman kilpailutusta mitää koska pelkäävät yli kaiken että tekevät virka virheen. Tässäkin saaristo kunta yhteenliittymässä kun kilpailutettiin koko järjestelmä niin todellisuudessa tuli paljon kalliimpaa vanhoja ihmisiä retuutellaan 2-4 tunnin päähän lääkäriin ja laporatoorioon ja ääritapauksessa kun lautat eivät natsaa. Kun päästään perille niin sanotaan että aika meni tai kello on liian paljon. Nyt kun niitä korjataan niin täytyy Lähteä 5-6.den Maissa jotta ollaan ihmisten aikana lääkärissä ja asiakkaan mittarissa on yli 80 vuotta takana onko tämä inhimillistä ? Nämäkin tilanteet ovat tulleet kun lääkäri joka kävi kerran viikossa loputettiin säästö syistä yksisistään tämän ihmisen retuuttaa maksoi yhteiskunnalle 500€ ja samalla kun lääkäri olisi käynyt niin olisi voitu montakin muuta asiakasta hoitaa. Jos vaikka 5 asiakasta ja kaikki oltaisiin viety niin lääkärin palkka on varmasti korkea mutta tuskin 2500 € se maksaisi päivässä. Näitä kun alkaa kirjoittaa niin loppua ei tuli koskaan. Vihaksi vaan pistää tällainen järjestelmä.
”Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen on ollut mukana sorvaamassa julkisia hankintoja koskevaa direktiiviä, joka tuli voimaan vuonna 2014. Hän ei kuitenkaan ole lopputulokseen tyytyväinen.”
Missä on anteeksipyyntö huonosti hoidetusta työstä?
Pietikäinen osuu hermokeskukseen. Järjettömiä prosesseja, vääränlaista vallankäyttöä, oikeasti tuhlausta, näennäistä säästöä. Hintojen alhaisuus – ero kurotaan työntekijöiden selkänahasta. Työhyvinvointi on kaukana. Pirstaloidut työsuhteet, epämääräiset työolosuhteet uuvuttavat ja halvaannuttavat koko työympäristön, vievät mielekkyyden. Pitäisi olla pitempijaksoiset sopimukset ja selkeä työnjako so. Kenelle luotetaan mandaatti tarjota palvelua. Tämä yleisellä tasolla.
Kaikesta ei voi tehdä bisnestä, mutta kaikkialla missä liikkuu rahaa, varsinkin julkista, voidaan vetää välistä. Sitähän tämä. Eli hinnat nousevat vääjäämättä, voitonjakoon tarvitaan rahaa ja siitä ei makseta useinkaan veroa. Seuraavaksi leikataan kun verotulot putoavat.
Nykysin fasistikapistalisti khaukkuu kommariksi jos haluuaa jotain julkisesti tuotettua.
Kannatan että hallitus ja eduskunta ulkoistetaan Kiinaan. Sama voidaan tehdä toimitusjohtajille. Sijoittajathan onkin ulkoistettu kohta kansainvälisiin sijoitusyhtiöihin mm lechman…Ryöstöyhtiöihin joilla ei ole moraalia, etiikaa ja jotka nimenomaan aiheuttivat tämän laman, jos joku muistaa. Ostelevat täällä nyt sähköverkkoja.
Mitäköhän taloususkonnon piispat sanovat tästä pyhän sakramentin pilkasta?
Ehkä Pietikäinen erotetaan kirkosta… siis kokoomuksesta.
Kilpailutus on vääristänyt tilannetta pienessä yrityksessä. Kilpailuttajat asettavat erilaisia vaatimuksia ja lopputulos on että 6 työntekijästä kuuluu yhteen sopimukseen 6 ja pudonnut pois toisesta 3 ja toisesta 1.
Kun hakee uusia työntekijöitä eli lähteneen tilalle ei hän saa töitä kuin yhden sopimuksen mukaan ja asiakkaat ovat kaikkeen vaativimpia. Muihin sopimuksiin ei kuulu missä asiakkaat olisivat helpompia hoitaa.
Eli työntekijöitä kohta ei voi palkata ja työt vähenee niin että ehkä pitää myös irtisanoa.
Hyvä Sirpa että tuot asiaa esille, mutta mitä voisi tehdä.