Osallisuutta ja oppimista IPI Kulmakuppilassa

IPI Kulmakuppila on kahvila, joka toimii kahvilatoiminnan lisäksi harjoittelualustana kehitysvammaisille henkilöille. Kaikille avoimessa kahvilatoiminnassa opetellaan yksilöllisen tuentarpeen mukaan kahvilatoimintaan liittyviä tehtäviä ja työelämätaitoja. Samalla kehittyvät sosiaaliset taidot, ja monille harjoittelu antaa taitoja itsenäiseen elämään.

Nuori nainen istuu kahvilassa.
Artikkelin kirjoittaja Anu Ihanus työskentelee myös itse IPI Kulmakuppilassa.

Viime syksynä valmistui opinnäytetyö (YAMK), jossa kuvataan kehitysvammaisten henkilöiden osallisuuden ja työllisyyden tukemista sekä kehittämistä. Opinnäytetyössä asiaa tarkastellaan sekä yleisesti Suomen että myös Helsingin Kalliossa sijaitsevan IPI Kulmakuppilan toiminnan näkökulmasta. IPI Kulmakuppilan toiminnassa osallistavuus ja yhdenvertaisuus nousevat tärkeiksi asioiksi, ja ne ovat myös olennaisia elementtejä oppimisen kannalta. Opinnäytetyö tutkimushaastatteluineen kirvoittivat miettimään osallisuutta ja osaamista IPI Kulmakuppilan arjessa.

”Kaikilla Ipissä on semmonen ihan selkee yhteinen pyrkimys siihen, että tuotetaan näille ihmisille sellaisia oppimiskokemuksia”

Yhteisöt ovat olennainen osa osallisuuden kokemuksen syntymisessä, onhan osallisuus yhteisön ja yksilön välinen vuorovaikutuksellinen prosessi. IPI Kulmakuppilassa yhteisenä pyrkimyksenä koetaan olevan oppimiskokemusten tuottaminen kehitysvammaisille henkilöille. Arjen ratkaisujen etsiminen lähtee yhteisön jäsenistä, ja niitä kokeillaan matalalla kynnyksellä. Yhteisö pohtii aktiivisesti, miten kehitysvammaisia henkilöitä voidaan osallistaa kaikkiin arjen toimintoihin, ja sitä kautta edetään kohti osallisuuden kokemusta.

IPIssä on alusta lähtien mietitty esimerkiksi astiavalinnoissa niiden käsiteltävyyttä, jotta ne soveltuvat mahdollisimman monen ihmisen työskentelyyn. Salityöskentelyssä taas harjoitellaan tarjottimen käsittelyä, mutta tarjoilua ja blokkausta voi tehdä myös avusteisesti toisen ihmisen tukemana, tarjoilemalla yksi tuote kerrallaan tai käyttämällä koria astioiden keräykseen.

Vahvuudet ja valmiudet esiin

Harjoittelu auttaa henkilökohtaisten vahvuuksien ja valmiuksien kehittymisessä. Samalla vahvistuu myös tunne omasta pystyvyydestä. IPIssä käytetään oppimisen tukena erilaisia keinoja: selkeiden sanallisten ohjeiden rinnalla käytetään muun muassa mallittamista, yhdessä tekemistä ja kuvia. Kaikkia työtehtäviä astiahuollosta esivalmisteluun opetellaan vaiheittain. Yhdessä tekeminen ja mallittaminen ovat tärkeitä niin taitojen oppimisen kuin toiminnanohjauksen kannalta. Parhaimmillaan yhdessä tekeminen ja mallittaminen motivoivat ja rohkaisevat toimintaan sekä luovat ympärilleen tasavertaisuutta.

”Se heidän mahollisuus kehittyä nähään ihan yhtä samanlaisena kuin kenen tahansa muunkin.”

Myös tylsät työt ovat tärkeitä

Tukea tarvitsevat henkilöt kohtaavat usein puolesta tekemistä, jolloin ihminen ei pääse edes yrittämään ja opettelemaan, vaikka osallisuuden kokemuksen kannalta ensiarvoisen tärkeää on ihmisen arvostaminen omana itsenään. Kehitysvammaisten henkilöiden kohdalla jo pelkkä osallistuminen voidaan nähdä äärimmäisenä suorituksena. Puhutaan alistavasta ihailusta, josta esimerkiksi Amu Urhonen puhuu teoksessaan Kompastuksia (2011). Kehittymisestä ja oppimisesta tulee vaikeaa, jos ihmiseltä ei vaadita mitään. Toisaalta kokoaikainen oman osaamisen äärirajoilla työskentely on kuluttavaa. Vastapainoksi uudenoppimisille ja koetuille epäonnistumisille tarvitaan niin tuttuja ja tylsiäkin työtehtäviä kuin onnistumisen kokemuksiakin.

Kaikille IPIssä toimiville henkilöille koetaan olevan samanlaiset odotukset. Yhdenvertaisuuden toteutumiseksi odotuksia kohti edetään harjoitellen ja yksilölliset tarpeet huomioiden. Jokaisella on mahdollisuus kokeilla kahvilaan kuuluvia tehtäviä, opetella uusia taitoja sekä jakaa niitä eteenpäin. Oppimiseen tarvitaan aikaa, rauhallinen ympäristö ja toistoja. Erityisesti henkilökunnan tulee tunnistaa ne hetket, kun uuden oppimiselle on otollinen aika, ja tarttua myös tehtyihin oppimisaloitteisiin motivoiden ja rohkaisten.

IPI Kulmakuppilan toimintaa kuvataan opinnäytetyön tutkimushaastatteluissa tasavertaiseksi. Jokainen yhteisön jäsen voi olla sellainen kuin on. Ilmapiiri on salliva ja vastaanottavainen niin oppimisille, ideoille kuin erehdyksille, joista kaikki ovat tärkeitä ihmisen kehittymisen kannalta. Kehitysvammaisten henkilöiden mahdollisuus kehittyä nähdään samanlaisena kuin kenen tahansa muunkin yhteisön jäsenen.

IPI Kulmakuppila syntyi kehitysvammaisen henkilön toiveesta työskennellä jonain päivänä aidossa kahvilaympäristössä. Lyhty ry toimi projektin synnyttävänä voimana, ja tänäkin päivänä Lyhty ry:n kahvilatyöpaja on IPI Kulmakuppilan yhteistyökumppani ja merkittävä osa kahvilan yhteisöä. Lisäksi yhteistyötä tehdään muun muassa ammattioppilaitosten kanssa työelämäharjoitteluiden merkeissä. IPI Kulmakuppila työllistää tällä hetkellä yhden kehitysvammaisen henkilön.

Aito harjoitteluympäristö

IPIssä kehitysvammaiset henkilöt voivat harjoitella kahvilatoimintaan liittyviä tehtäviä aidossa asiakasympäristössä, joka konkretisoi tehtäviä ja opeteltuja taitoja. Se myös haastaa: koulussa tai päivätoiminnassa harjoiteltuja taitoja tulee soveltaa uudessa ympäristössä. Osaaminen voi olla paikkasidonnaista, mutta sitä voidaan kehittää rauhallisesti edeten.

Kallio paikkana on myös olennainen: Karhupuiston ja Kallion kirjaston vieressä ollaan siellä, missä tapahtuu. Asiakkaina käyvät niin alueen asukkaat kuin alueella työskentelevät tai opiskelevat ihmiset vauvasta vaariin. Kahvilan keskeisen sijainnin nähdään integroivan kahvilassa toimivia kehitysvammaisia henkilöitä yhteiskuntaan. Kahvilassa syntyy aitoja kohtaamisia asiakkaiden ja kehitysvammaisten harjoittelijoiden kesken. Lisäksi harjoittelijat saavat kokemuksen yhteisöön kuulumisesta, mikä on tärkeää ihmisen osallisuuden kokemisen kannalta.

Kaksi nuorta miestä asettaa kylttiä kahvilan edustalle.
Kahvilatyöntekijät Sampo Meri ja Vili Johansson ohjaavat harjoittelijoita kahvilatyössä.

”Me ollaan osa sellasta häpeäkulttuurii, et me pelätään edelleen virheitä”

Työelämän ilmapiiri koetaan tänä päivänä paikoin armottomaksi. Virheiden tekemistä erityisesti työelämässä pelätään, kuten tutkimushaastatteluissakin todettiin. Työskentelyilmapiirin ja yhteisön tulee olla turvallinen, jotta ihminen uskaltaa näyttää myös heikkoutensa ja kehittymistarpeensa. IPI Kulmakuppilassa ajatellaan niin onnistumisien kuin virheidenkin opettavan työstä ja ihmisyydestä, ja virheitä tulee uskaltaa tehdä.

IPIn arjessa tärkeää on sanoittaa niin onnistumiset kuin virheetkin. Pelkkä virheistä huomautus kesken toiminnan voi lannistaa ja olla epäselvä palautteen vastaanottajalle. Huomautuksen jälkeen uudelleen yrittämisen kynnys nousee, mikäli viestiä ei ole ymmärretty täysin. On tasavertaista ja kunnioittavaa huomauttaa virheistä, jotta ihminen osaa muuttaa toimintaansa ja oppia.

IPIssä käytetään paljon aikaa siihen, että toimintatapoja perustellaan ja niistä keskustellaan. Kaikkia asioita ei tehdä samalla tavalla kahvilassa kuin kotona, mikä ajoittain tuntuu ristiriitaiselta. Miksi siistiin esillepanoon kiinnitetään huomiota, kun kotona lautaselle tippuneet leivän täytteet eivät haittaa? Miksi annokseen laitetaan vain yksi lusikallinen ruokaa, kun kotona laittaisin siihen ainakin kaksi?

Osaamista ei tarvitse perustella

Opinnäytetyö antoi paljon konkreettisia ehdotuksia IPI Kulmakuppilalle kehittää toimintaansa. Jokapäiväinen kehittämistyö on synnyttänyt jo esimerkiksi yhteistyötä eri toimijoiden kanssa, jota pidettiin tärkeänä kehitysvammaisten osallisuuden ja työllisyyden tukemisessa sekä niiden kehittämisessä. Koronapandemiasta huolimatta syksyn aikana yhteistyötä on tehty muun muassa ammatillisten oppilaitosten kanssa, ja keväällä kahvilassa tullaan näkemään erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden taidenäyttelyitä.

IPI Kulmakuppilassa kenenkään ei tarvitse perustella osaamistaan, läsnäoloaan tai tuen tarpeitaan. Yhdessä oppiminen motivoi ja innostaa niin harjoittelijoita kuin työntekijöitä. IPI Kulmakuppilassa eletään oppimisesta, riemuitaan onnistumisista, ja tuetaan myös pettymysten edessä.

Kirjoittaja Anu Ihanus on sosionomi (YAMK), joka työskentelee IPI Kulmakuppilassa kehittämistehtävissä. Kirjoituksessa hän lainaa opinnäytetyötään ”Kaikkia meitä ihmisiä tarvitaan: Kehitysvammaisten osallisuuden ja työllisyyden tukeminen ja kehittäminen”, joka valmistui syyskuussa Metropolia Ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan koulutusyksiköstä.

IPI Kulmakuppila (ipikulmakuppila.fi)

Teksti: Anu Ihanus | Kuva: Anu Ihanus | Julkaistu: 

2 kommenttia

  1. Kiitos Anu tästä ihanasta oivaltavasta artikkelista. Luin artikkelin pojalleni Teemulle joka on työskennellyt IPIssä. Tykkäsi ja allekirjoitti kaiken artikkelissa olleen.

  2. Olen käynyt IPI Kulmakuppilan olemassa oloaikana muutaman kerran lounaalla ja kahvilla. Minulle jäi tunne osallistuvuudesta ja yhdenvertaisuus periaatteen toteutumisesta.
    Edellä olevaan tekstiin on kiteytetty kaikki se, mitä tällaiseen toimintamuotoon mielestäni tulee sisältyä.
    Iloitkaa oppimisesta, onnistumisista, tuesta pettymistenkin keskellä.
    HYVÄ KIRJOITUS.

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).