Lottovoittajan työssä

Elisa Nappa palkattiin neljä vuotta sitten avotyönohjaajaksi kotikaupunkiinsa Valkeakoskelle. Aikansa työmaataan tarkasteltuaan hän muutti itse oman toimenkuvansa ja ryhtyi työhönvalmentajaksi. Tällä hetkellä Nappa kokee olevansa lottovoittajan työssä.

"En ole kenenkään hoitaja", sanoo työhönvalmentaja Elisa Nappa."En ole kenenkään hoitaja", sanoo työhönvalmentaja Elisa Nappa.

Elisa Nappa on alanvaihtaja. Teollisuuden toimihenkilöstä Valkeakosken kaupungin avotyönohjaajaksi siirtyneellä Napalla ei ole hoito- tai kehitysvamma-alaan liittyvää koulutusta tai työkokemusta. Uusi työtehtävä oli hyppy tuntemattomaan monellakin tapaa. Sittemmin hän on opiskellut työn ohella, saavuttanut tarvittavat tutkinnot ja pätevyyttä tehtävään. Myös harrastuneisuus, kokemus ja koulutus ohjauksen ja valmennuksen saralla auttoivat pääsemään alkuun.

”Valkeakosken kaupungin vammaispalvelut sai vuoden 2014 alusta rahoituksen avotyönohjaajan palkkaamiseen määräaikaiseen työsuhteeseen. Hain ja sain tehtävän, jossa vastuulleni annettiin avotyön ohjaaminen erityistä tukea tarvitseville henkilöille. Valintaani vaikutti kuulemma monipuolinen työkokemus ja valmiit verkostot”, Nappa kuvailee.

Aivan tuiki tuntematonta kehitysvammaisten ihmisten kanssa toimiminen ei Napalle sentään ollut, sillä hänellä on vaikeasti kehitysvammainen pikkuveli. Kosketuspintaa kehitysvammaisuuteen Nappa on saanut myös oltuaan mukana perustamassa kehitysvammaisten lasten jumpparyhmää, jonka ohjaajana hän on toiminut. Sen sijaan työ avotyönohjaajana oli suuri kysymysmerkki.

”Avotyönojaajalla ei ollut valmista työnkuvaa. Alussa sain asiakkaikseni 11 henkilöä, joista monet olivat olleet samoissa avotyösuhteissa jo vuosia, jotkut jo 70-luvulta asti”, Nappa taustoittaa.

”Kukaan ei sanonut tarkasti minulle, mitä minun pitäisi tehdä ja mihin yltää. Ja kun en tuntenut asiaa laisinkaan, piti ryhtyä selvittämään”, hän jatkaa.

Missioksi täystyöllisyys

Nappa ryhtyi kartoittamaan avotyön kenttää ja etsimään tietoa aluksi Valkeakosken ulkopuolelta. Perustavaa laatua olevia kysymyksiä olivat, mitä asiakas tavoittelee avotyössä? Kuka päättää miten toimitaan? Missä menee ”normaalin” raja? Mikä on toiminnan tavoite?

”Minun oli selvitettävä koko kokonaisuus, jotta olisin voinut toimia yksilö- ja ruohonjuuritasolla. Seuraavaksi ryhdyin miettimään toimintakeskuksen asiakkaille ja avotyöhön haluaville asiakkaille työpaikkoja. Toimintakeskuksen ohjaajat auttoivat tarvittaessa, josta heille lämmin kiitos. Hyvin nopeasti päätin, että missioni on viedä kaikki asiakkaani palkalliseen työsuhteeseen. Silloin en vielä tiennyt, mikä mission laajuus oli. Sittemmin kuva on kirkastunut”, Nappa toteaa.

Kuvan kirkastamisessa auttoi myös Kehitysvammaliiton järjestämä työllisyysaiheinen koulutus, johon Nappa otti osaa heti työsuhteensa aluksi.

”Huomasin olevani yksi harvoista avotyönohjaajista osanottajien joukossa, sillä suurin osa muista läsnäolijoista oli työhönvalmentajia”, Nappa muistelee.

Muutos avotyönohjaajasta työhönvalmentajaksi kävi mutkattomasti myös työnantajan näkökulmasta. Nappa sai täyden vapauden toteuttaa suunnitelmaansa ja muokata omaa työnkuvaansa siten kuin parhaaksi näki. Toki hyviä perusteluita vaadittiin, jotta yhteisymmärrys säilyi.

”Minua ei koskaan sidottu toimintakeskukseen, vaan ajettiin ulos, heitettiin veteen ja tuli tunne, että pitää oppia uimaan!” Nappa nauraa.

Siispä hän ryhtyi innolla toimeen, haravoi tietoa joka suunnasta, kyseli, kyseenalaisti ja ihmetteli lasikattoja.

”Aikani ryskäsin ovien takana ja kyselin hankalia kysymyksiä sillä seurauksella, että nyt tilanne alkaa olla tasapainossa. Kun TE-toimistossa ja muissa viranomaispiireissä ymmärrettiin, että olemme tulleet jäädäksemme ja odotamme yhdenvertaista palvelua, yhteistyö alkoi sujua. Sain jopa ensimmäistä kertaa palautetta, että minun työskentelyni helpottaa myös heidän työtään”, hän toteaa.

Päättäväisyytensä ansiosta Nappa on vaikuttanut aktiivisesti siihen, että Valkeakoskella kehitysvammaisten työtoiminta ja työhönvalmennus on siirretty työllisyyspalveluiden alaisuuteen.

Kaikki ovet auki

Napan periaatteena on, että asiakkaan hyvinvointi on kaiken keskiössä. Jokaisen asiakkaan tilanne on yksilöllinen ja siksi ei ole olemassa yhtä ainoaa toimivaa patenttiratkaisua, joka toimisi kaikille. Kaikkien ovien on siis oltava auki joka suuntaan.

”Lähden siitä, että en saa heiluttaa asiakkaani perusturvallisuutta. Minun on päästävä täydellisesti hänen maailmaansa; mitkä ovat hänen näkökulmansa, tavoitteensa, voimavaransa, tukiverkkonsa? Punnitsen jokaisen asiakkaani kanssa uusia uravaihtoehtoja. Ensin ajattelin, että jokaiselle asiakkaalleni on löydyttävä työsuhde, mutta sitten huomasin, että kaikilla ei välttämättä riitä rohkeutta kohdata uusia haasteita, koska he ovat olleet niin kauan samassa avotyössä”, Nappa pohtii.

”Olen jäänyt odottamaan ja alkanut miettiä heidän kanssaan vaihtoehtoisia reittejä ja keinoja. Myös asiakkaan taustatuki vaikuttaa usein asian etenemiseen ja siihen, otetaanko pieniä riskejä. Tämä on yhteistyötä.”

Toisinaan asiakkaan paras voi tarkoittaa myös sitä, että hän palaa palkkatyöstä avotyöhön tai avotyöstä toimintakeskukseen harjoittelemaan lisää taitoja, joissa hän tarvitsee vielä lisää harjaantumista. Tarkoituksena on kuitenkin, että avotyö on vain väliaikainen ratkaisu, ja sen jälkeen on mentävä työpolulla eteenpäin.

Mahtava työllistymisprosentti

Valkeakoskelta on kadonnut paljon teollisuuden työpaikkoja, joten paljon väkeä käy nykyisin töissä Tampereella. Nappa ei ole antanut tämän seikan masentaa itseään vaan alusta lähtien oli selvää, että ensin hiihdetään umpihankeen ja lopulta latu aukeaa.

”Ensimmäinen yhteydenottoni työnantajaan oli seurakunta, ja sieltä löytyikin asiakkaalle ensimmäinen kesätyöpaikka. Kaikki meni tosi hyvin ja sama henkilö menee seuravanakin kesänä samaan paikkaan.”

Tämän jälkeen Napan asiakkaille on löytynyt hyvin työpaikkoja yksityiseltä puolelta esimerkiksi kiinteistöhuollosta, ruokapalvelusta sekä teollisuudesta pakkaus- ja kokoonpanotyöstä.

”Minulla on ollut onni tehdä työtä pienessä kaupungissa, jolloin asiat pysyvät hallinnassa ja voin olla aktiivisesti mukana asiakkaan elämässä”, Nappa selventää.

Enimmillään hänellä on ollut 25 asiakasta yhtä aikaa. Noin 80 prosenttia niistä, jotka ovat olleet valmiita tekemään töitä, ovat saaneet työpaikan.

Myös omasta työstään Napalla on pelkkää hyvää sanottavaa.

”Olen lottovoittajan työssä, jossa on paljon vaikutusmahdollisuuksia. Suuri kiitos kuuluu myös rohkeille esimiehilleni, joiden myötämielisen suhtautumisen ansiosta olen voinut kehittää työtäni vapaasti.”

Henkilökohtaisena saavutuksenaan Nappa pitää sitä, että kaupunki vakinaisti hänen työpaikkansa viime vuonna. Tarvetta aitojen yli päättäväisesti kiipeävälle tehopakkaukselle siis on.


Kehitysvammaliiton Palkkaa mut -hanketiimi

Mitä kehitysvammaisten tuettu työllistyminen tarkoittaa kehitysvamma-alan työntekijöiden työn sisällöissä?

YK:n vammaissopimus aiheuttaa merkittäviä toimintakulttuurin muutoksia kehitysvamma-alalle ja arkisiin työkäytäntöihin. Paljon hyvää on jo tapahtunut ja halu jatkaa samalla linjalla näkyy kentällä selkeästi. Vammaispalveluiden vahvat perinteet ovat kuitenkin rakentuneet auttamisen, hoivan ja tuen ideologisten perinteiden kautta, ja näitä osin toisilleen ristiriitaisia käytäntöjä on näkyvissä edelleen palveluyksiköissä ja -linjauksissa niin asumisen kuin työ- ja päivätoiminnan piirissä. Käytäntöjen muuttaminen on monimutkaista, mutta mahdollista!

Kehitysvammaliitto on pitkään ajanut kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminnan uudistamista. Kehitysvamma-alan neuvottelukunnan (KVANK) osallisuutta ja työllistymistä edistävän toiminnan laatukriteereitä valmisteltiin pitkään laajassa kehitysvamma-alan toimijoiden yhteistyössä ja ne julkaistiin vastikään viime vuonna.

Erityisesti kehitysvammaisten palkkatyöllistyminen on ollut kehittämishankkeiden tavoitteena jo 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Kehitysvammaisten työ- ja päivätoiminnan perinteet ovat vahvasti työ- ja toimintakeskusten vakiintuneisiin käytäntöihin kiinnittyneitä, ja niiden sisäinen työkulttuuri on ollut hyvin eriytynyttä ja myös kehitysvammaiset ihmiset ”tavallisista” lähiyhteisöistä ja kansalaisuudesta eristävää. Niiden käytännöissä palkkatyöhön hakeutuminen ja tämän kautta saavutettavan ”työntekijäkansalaisuuden” paikka ei ole ollut yleisesti edes tavoitteena, vaan yksiköissä kaikkien toimijoiden työkäytännöt on sopeutettu siihen, että kehitysvammaisilla on työkyvyttömyyseläke, joka on vakaa toimeentulon perusta, eikä sen tuottamaa vakiintunutta asemaa sosiaalipalveluiden käyttäjänä ole kyseenalaistettu. Työ- ja toimintakeskusten työehtosopimukset takaavat työntekijän aseman vain työtoiminnan ohjaajille, mutta kehitysvammaiset henkilöt, jotka kyllä tekevät moninaisia työtehtäviä keskuksissa tai avotyönä tavallisilla työpaikoilla, eivät ole työntekijöitä vaan sosiaalipalveluiden asiakkaita. Kun toimintakulttuuria pyritään muuttamaan siihen suuntaan, että työntekijäkansalaisuus olisi mahdollinen myös kehitysvammaisille ihmisille, työyhteisöt ja työn käytännöt työ- ja toimintakeskuksissa ovat varsin isojen muutosten keskellä.

Tuetun työllistymisen työhönvalmennus on yksi merkittävä, vielä varsin uusi työnkuva vammaispalveluissa. Elisa Nappa on hyvä esimerkki siitä, miten uusi työnkuva löytyy rohkeasti ja ennakkoluulottomasti kokeilemalla ja miten työ osoittautuu tarpeelliseksi myös päiväaikaista toimintaa tarjoavan organisaation näkökulmasta. Muutoksen työ- ja toimintakeskusten käytännöissä ei edes tarvitse olla suuren suuri; avotyötoiminnan ohjaajan työnkuvaan kuuluu jo ennestään työpaikkojen etsintä ja työtehtävien räätälöinti asiakkaille. Suurempi muutos tarvitaan ajattelutavassa: tavoitellaanko organisaatiossa palkkatyöpaikkoja myös kehitysvammaisille asiakkaille. Elisa Napan esimerkki osoittaa, että jos organisaatio sitoutuu palkkatyöpaikkojen tavoitteluun, niitä myös löytyy.

Tärkeää on keskittyä työtä hakevan henkilön vahvuuksiin, jolloin hänen on helpompi innostua, onnistua ja oppia. Työhönvalmennuksessa lähtökohtana ovat nämä työnhakijan omat vahvuudet ja toiveet. Työtä lähdetään etsimään ennakkoluulottomasti. Jo työllistyneiden kokemukset voivat motivoida niitä, jotka eivät vielä ole töissä. Tämä on havaittu mm. Palkkaa mut -projektin kautta organisoiduissa kehitysvammaisten työnhakijoiden vertaisryhmissä.

Palkkaa mut (2017-2018) on STEAn rahoittama projekti, jossa edistetään kehitysvammaisten ihmisten työllistymistä palkkatyöhön. Levitämme työhönvalmennuksen ja vertaisryhmätoiminnan toimintatapoja valtakunnallisesti sekä lisäämme työnantajayhteistyötä.

Palkkaa mut (www.kehitysvammaliitto.fi)

Teksti: Eeva Grönstrand (Lottovoittajan työssä) sekä Katariina Hakala, Liisa Jokela ja Simo Klem (Kehitysvammaliiton Palkkaa mut -hanketiimi) | Kuva: Eeva Grönstrand | Julkaistu: 

Kirjoita kommentti

Kommentti julkaistaan tarkistuksen jälkeen. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.
Pakolliset kentät on merkitty tähdellä (*).