Asenteet ja tiedonpuute jarruna seksuaalioikeuksien toteutumiselle

Toiminta- ja seksuaaliterapeutti Henna Suikki työskentelee yrittäjänä Etelä-Savossa toimivassa Terapiaperhosessa, joka tuottaa hyvinvointipalveluja sekä Amorin Oy:ssä, joka on seksologian alan asiantuntijayritys.

Kuntoutusalan ammattilaisena Suikki on työskennellyt neljäntoista vuoden ajan myös erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden kanssa.

”Päätin opiskella ensin seksuaalineuvojaksi ja sen jälkeen seksuaaliterapeutiksi, kun havaitsin, että erityistä tukea tarvitseville ihmisille ei ole tarjolla juuri minkäänlaista seksuaalisuuteen liittyvää tietoa tai opastusta”, Suikki taustoittaa.

Selkokuvina toteutettu seksuaalikuvasto

Suikki on tuottanut Suomen suurimman seksuaalisuusteemaisen materiaalipankin nimeltään SelkoSeks, joka tarjoaa erilaisia puhetta tukevia ja korvaavia kommunikointimateriaaleja. Sivustolta löytyy muun muassa selkokuvina toteutettua seksuaalikuvastoa, jonka avulla erityistä tukea tarvitsevat henkilöt voivat saada seksuaalisuuteen liittyvää tietoa ja opastusta.

Selkokuvat ovat erityistä tukea tarvitseville henkilöille suunnattuja kuvia, joissa pyritään esittämään informaatiota selkeällä ja helposti ymmärrettävällä tavalla. Selkokuvat ovat visuaalisesti yksinkertaisia ja selkeitä. Ne välttävät turhia yksityiskohtia ja keskittyvät olennaiseen informaation välittämiseen.

”Kuvapankkia tehdessäni huomasin, että erityistä tukea tarvitseville henkilöille ei ole tarjolla juurikaan seksuaalisuuteen liittyvää materiaalia, mutta toisaalta puutetta oli myös yleiskielisestä materiaalista”, sanoo Suikki.

Hän ryhtyi siis itse kirjoittamaan tutkimusartikkeleita sekä etsimään kansainvälistä tutkimustietoa aiheesta. Suikki on myös tehnyt aiheeseen liittyviä yleiskielisiä oppaita ja tällä hetkellä hänen kalenterinsa täyttyy sote-henkilöstölle sunnatuista koulutuksista.

Ableismi jyllää

Tällä hetkellä seksuaalisuuteen liittyvää selkomateriaalia on Suikin mukaan jo hyvin saatavilla, mutta suurin haaste tiedon leviämisessä ovat asenteet.

”Kehitysvammaisuuteen perustuva syrjintä tunnistetaan esimerkiksi palveluissa tai esteettömyydessä, mutta seksuaalioikeuksiin ja -terveyteen liittyvissä asioissa ableismia esiintyy edelleen”, Suikki toteaa.

Ableismi tarkoittaa vammaisuuteen liittyvää syrjintää.

Suikki on tarttunut asiaan myös sosiaalisen median kautta.

Erityisen paljon huomiota herätti Suikin Instagramissa keskusteluun nostama arvio Kehitysvammainen potilaana -kirjasta, jonka sisältö oli hyvin asenteellinen.

Teoksessa kehitysvammaisuutta kuvailtiin muun muassa sanomalla, ettei kehitysvammaisilla ole ”avioliittomarkkinoilla menestymisen paineita”. Tämä nähtiin oppaassa terveyden kannalta hyvänä asiana.

Myös ilman puolisoa ja lapsettomana eläminen tuotiin teoksessa esiin hyvänä asiana, sillä näin kehitysvammainen henkilö ”välttyy epäonnistuneilta parisuhteilta sekä omiin lapsiin liittyviltä murheilta”.

Kohun vuoksi kirjan julkaisija Duodecim veti kirjan pois markkinoilta.

Julkisuus ruokkii lisää julkisutta ja monet mediat ovat haastatelleet Suikkia kehitysvammaisten ihmisten seksuaalioikeuksiin liittyvissä asioissa. Tiedon levittäminen aiheesta onkin eräs Suikin tärkeimmistä tehtävistä.

”A-studioon en ole vielä päässyt, mutta se on tavoitteeni!” nauraa Suikki.

Koulutukset kiinnostavat, mutta vääriä ihmisiä

Suikin viime vuosina tekemä vaikutustyö on kantanut hedelmää, ja alalla toimivat ihmiset ovat alkaneet hakeutua hänen koulutuksiinsa. Se on tietenkin hyvä asia, mutta asiassa on myös pieni mutka.

”Ongelma on, että ne henkilöt, jotka osallistuvat koulutuksiini, ovat jo valmiiksi kiinnostuneita seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Tästä syystä voi syntyä hieman valheellinen kuva siitä, että alan ihmiset olisivat yleisesti hyvin kiinnostuneita tästä aiheesta. Tärkeää olisi saada koulutuksiin mukaan myös sellaisia ihmisiä, joille erityistä tukea tarvitsevien ihmisten seksuaalisuus on täysin vieras asia. Haasteena onkin, kuinka saan tämä asia läpi organisaatiotasolla myös niiden ihmisten korviin, joita asia ei lainkaan kosketa eikä kiinnosta”, Suikki pohtii.

Esimerkiksi sotealan ammattikorkeakouluissa ja ammattikouluissa sekä sotealan palvelujärjestöissä ei edelleenkään tunnisteta tarvetta vahvistaa kehitysvammaisten ihmisten seksuaalioikeuksia.

Tällä hetkellä hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne on hyvin heikko, eikä koulutuksia tilata yhtä paljon kuin ennen. Jatkuvana haasteena on myös saada asiaa koko ajan enemmän näkyville.

Terapiaa jälkijunassa, ei etupainotteisesti

Tällä hetkellä seksuaaliterapiaa ostetaan asiakkaalle silloin, kun hänen käyttäytymisessään havaitaan jotain haasteellista.

”Vanhemmat tuovat lapsensa seksuaaliterapeutin vastaanotolle esimerkiksi siksi, että hän koskettelee intiimialueitaan julkisella paikalla, lähentelee ohjaajia, tai hänen käytöksessään on jotain muuta ongelmallista. Tällä hetkellä teen siis työtä tapauksissa, joissa asiakkaalla on jotain ongelmia”, kertoo Suikki.

Parempi vaihtoehto olisi jakaa tietoa jo ennen kuin ongelmia on syntynyt. Tähän järjestelmämme ei kuitenkaan ole vielä valmis.

Perusopetuksessa olevat nuoret saavat koulussa seksuaalikasvatusta osana perusopetusta, mutta erityisopetuksessa näin ei välttämättä ole ja se voi johtaa ongelmiin.

”Koulutusjärjestelmämme eristää erityistä tukea tarvitsevat nuoret omille luokilleen ja omiin kouluihinsa, jolloin seksuaalikasvatus riippuu pitkälti opettajan motivaatiosta. Opettajat saattavat esimerkiksi ajatella, että kehitysvammaiset nuoret eivät tarvitse seksuaalikasvatusta, koska he eivät tule kuitenkaan koskaan harrastamaan seksiä. Tärkeää olisikin saada seksuaalikasvatus myös erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetusohjelmaan, jotta he saisivat seksuaalikasvatusta automaattisesti”, Suikki pohtii.

Aina joku muu päättää

Kehitysvammaisten ihmisten seksuaalisuudesta puhuttaessa on tärkeää muistaa, että heidän elämässään hyvin usein joku muu käyttää heihin kohdistuvaa valtaa ja päättää, mikä on tärkeää ja mikä ei.

Kysyn Suikilta, mistä hän tietää, ettei hän itse ole juuri tällainen vallankäyttäjä?

’”Hyvä kysymys!”, huudahtaa Suikki.

”Juuri tästä syystä minun on reflektoitava omaa toimintaani ja ajatuksiani hyvin tarkasti. Olen saanut usein kuulla, että tuputan seksuaalisuutta kaikille. Monet varmasti ajattelevat, että minun mielestäni kaikilla pitäisi olla dildot ja selkokuvia seksiasennoista, mutta asia ei ole niin. Jos ihminen itse päättää, että seksuaalisuus ei ole hänelle tärkeää, siihen ei tarvitse puuttua.”

Myöskään itsetyydytystä ei tarvitse ottaa puheeksi, jos henkilö ei osoita aihetta kohtaan minkäänlaista mielenkiintoa.

Sen sijaan seksuaalikasvatus on erittäin tärkeää lievästi kehitysvammaiselle nuorelle, joka toimii jossain määrin itsenäisesti, vaikka nuori sitä itse ei pyytäisikään.

”Seksuaalikasvatus käsitetään yleisesti asiana, jossa on käytävä läpi esimerkiksi seksitaudit, yhdyntä ja raskaus, vaikka itse asiassa seksuaalikasvatus on ennen kaikkea rajojen määrittelyä. Niiden avulla kehitysvammaiset nuoret oppivat, mitä heille voi tehdä ja mitä he itse saavat tehdä muille. Ajatuksena ei ole pelkästään suojella heitä seksuaaliselta väkivallalta vaan opastamme heitä myös olemaan tekemättä seksuaaliväkivaltaa toisille ihmisille”, Suikki korostaa.

Pakkosterilisaatioista pillereihin

Kehitysvammaisten ihmisten seksuaalihistoria sisältää muun muassa pakkosterilisaatiota ja muita hyvin suuria ihmisoikeusrikkomuksia. Nykyisin pakkosterilisaatiota ei enää ole, mutta edelleenkin kehitysvammaisille naisille määrätään ehkäisypillereitä hyvin paljon vain siksi, että saataisiin kuukautiset pois.

”Mielestäni keskustelu kehitysvammaisten ihmisten seksuaalioikeuksista on edelleen täysin ajankohtainen asia. Tämänhetkisestä taloudellisesta tilanteesta huolimatta toivon, että erityistä tukea tarvitsevien ihmisten seksuaalioikeudet nousisivat entistä vahvemmin yhteiskunnalliseksi kysymykseksi ja sitä kautta enemmän yleiseen tietoisuuteen”, Suikki kiteyttää.