Talous on ainoastaan väline, ei päämäärä

”Olen aina kutsunut itseäni sekatyönaiseksi”, naurahtaa Lapin yliopiston professori emerita Anneli Pohjola. Eläkkeellä oleva Pohjola ei ehdi eläkepäiviä suuremmin viettää, sillä sosiaalityöntekijöiden kouluttamisen ohella hän tekee edelleen palvelujärjestelmään liittyvää tutkimusta erityisesti palvelun käyttäjien näkökulmasta.

Hän seuraa tällä hetkellä käynnissä olevaa sosiaaliturvan sekä palvelujen huomattavaa heikentämistä huolestuneena.

”Pahinta on, että kaikentyyppiset leikkaukset kohdistuvat samoihin ihmisiin. Näyttää siltä, että heikoimmassa asemassa olevat ihmiset laitetaan maksamaan valtion velkaa. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi vammaiset ihmiset, pitkäaikaissairaat, työttömät, lapsiperheet ja yksinhuoltajat, jotka muodostavat varsin suuren joukon ihmisiä. Erityisesti lapsiperheköyhyys on kasvamassa huolestuttavasti”, Pohjola toteaa.

Vaikka leikkauksista ei ole tehty vaikuttavuusarvioita, Pohjola ennustaa, että niiden seuraukset tulevat olemaan syvälliset ja pitkäkestoiset.

”Yhteiskunnastamme puuttuu sosiaalipoliittinen visio. Päätökset tehdään ainoastaan taloudellisesta näkökulmasta”, hän kritisoi.

Ennen oli kuin olikin paremmin

Pohjolan mielestä olemme erkaantuneet kauas 70- ja 80-luvuista, jolloin hyvinvointivaltiota rakennettiin ja päätökset tehtiin sosiaalipoliittisin perustein.

”Sosiaalipoliittisesta näkökulmasta katsottuna 80-luku oli parempaa aikaa, kuin mitä nyt elämme. Silloin päättäjillä oli selkeä näkemys siitä, kuinka tätä yhteiskuntaa rakennettiin yhdenvertaisemmaksi ja tasa-arvoisemmaksi. Myös erilaisia riskitilanteita pyrittiin kompensoimaan, jos ihminen oli joutunut jo syntymässään tai jossain elämänsä varrella jollain tavalla vaikeaan tilanteeseen.”

Tällä hetkellä tällaista sosiaalipoliittista visiota sekä kokonaisnäkemystä yhteiskunnan kehityksestä ja tavoitteista ei näytä olevan. Ne ovat korvautuneet sirpaleisella näkemyksellä yhteiskunnassa vallitsevista ilmiöistä ja kaikki päätökset tehdään ensisijaisesti taloudellisesta näkökulmasta.

”Talouden asema on noussut liian keskeiseksi yhteiskunnassa. Taloudellista ajattelua tarvitaan ja se on hyvä väline, mutta vain väline, ei päämäärä”, Pohjola korostaa.

Hän toivoo, että maahan saataisiin takaisin sosiaali- ja terveyspolitiikka, jolla on selvä visio tulevaisuudesta.

Tarvitaan sosiaalihuolto 2.0 -toimenpideohjelma

Pohjola peräänkuuluttaa sosiaalihuolto 2.0 -toimenpideohjelman käynnistämistä. Hän huomauttaa, että sosiaali- ja terveysministeriössä on vain harvoja sosiaalialan asiantuntijoita, jotka yrittävät edistää asioita.

”Tämä on varsin kova tehtävä, ja lisäksi asiat etenevät junnaamalla.”

Pohjola on turhautunut sosiaalihuoltoa koskevaan poliittiseen mantraan, joka on vuosikymmenestä toiseen lupaillut, että seuraavaksi on aika investoida entistä enemmän sosiaalihuoltoon, mutta aina väliin on tullut jotain muuta, ja lupaukset ovat jääneet toteutumatta.

Samalla sosiaalihuollon kehittämisvelka on kasvanut valtavasti, sillä kunnat eivät ole laittaneet resursseja sosiaalihuollon parantamiseen, koska on oletettu, että sote-uudistus siirtäisi sosiaalihuollon asiat kuntien vastuulta pois.

Sen sijaan resursseja on ohjattu erikoissairaanhoidon kehittämiseen, ja julkinen keskustelu keskittyy lääkärinhoitoon pääsyyn. Sosiaalihuollosta ei sen sijaan puhuta juuri lainkaan.

”Parempi olisi kehittää ehkäisevää ja ennakoivaa hoivaa, jotta hankalat tilanteet eivät pääsisi eskaloitumaan”, Pohjola ehdottaa ja korostaa peruspalveluiden vahvistamisen merkitystä.

Sote-uudistuksen yhteydessä vanha malli kuitenkin siirrettiin uuteen sellaisenaan, eikä palvelujen sisältöjä ole ehditty lainkaan kehittää.

”Asiantuntijoita ei kuunnella riittävästi, ja erilaisia mielipiteitä on niin paljon, että kukaan ei tiedä, mikä olisi paras tapa järjestää palvelut”, hän sanoo.

Erityisesti Pohjolaa huolestuttaa sosiaalihuollossa vallitseva tutkimustiedon puute.

”Ratkaisujen pitäisi perustua tutkittuun tietoon, mutta näin ei ole. Terveydenhuollossa on nojattu tutkimustietoon jo 50-luvulta lähtien, kun taas sosiaalihuollon osalta tutkimusta on alettu tehdä vasta hiljakkoin. Tämä tekee sosiaalihuollon kehityksen argumentoimisesta erityisen haastavaa.”

Tarvitaan kunnolliset kehysrakenteet

Pohjola korostaa, että sosiaalihuollolle olisi saatava kunnolliset kehysrakenteet, jotka toimisivat kehittämisen moottorina.

”Erityissairaanhoidossa on se hieno puoli, että se pohjautuu yliopistollisissa keskussairaaloissa koko ajan tehtävään tutkimus- ja kehitystyöhön. Sosiaalihuollon puolella tällaisia rakenteita ei ole, koska Suomessa on satsattu vain peruspalveluihin.”

Erilaiset järjestöt ovat pyrkineet paikkaamaan tätä puutetta ja rakentaneet vaativia erikoispalveluja.

Pohjola kuitenkin varoittaa: ”Jos ja kun järjestöjen rahoitusta supistetaan, mitä sitten tapahtuukaan? Tätä asiaa päätöksentekijät eivät ole miettineet.”

Vaikka tilanne näyttää tällä hetkellä lohduttomalta, hän uskoo kuitenkin yhteiskunnan kehittymiseen.

”Meillä on mahdollisuuksia, ja kokonaistilanteen tulee korjautua, mutta ennen sitä on puututtava moneen asiaan.”

Hyvinvoivat ihmiset tuottavat hyvinvointia

Erityisen huolissaan Pohjola on nykyisestä ilmapiiristä, joka ei tue yhteiskunnallista yhteisvastuuta, solidaarisuutta ja toisista huolehtimista.

“Jos nämä asiat romuttuvat ja luottamus yhteiskuntaan sekä julkisiin palveluihin vähenee, sitä on vaikea korjata.”

Kuitenkin Pohjola toivoo, että Suomessa säilyy vahva luottamus yhteiskuntaan ja julkisiin palveluihin myös tämän aikakauden läpi. Nykyisen kehityksen taustalla Pohjola näkee kaksi tärkeää pohjavirtaa: talous nähdään markkinoina, ei enää investointina ihmisiin ja heidän hyvinvointiinsa.

”Ei nähdä, että ihmiset tuottavat hyvinvoinnin, jos he itse voivat hyvin. Markkinakeskeisyyden ohella nykyisin vallitsee myös hyvin vahva yksilökeskeisyys, jossa tarkastelun keskiössä ovat yksilöt, eivät enää yhteisöt ja kokonaisuudet.”