Uusi päivä vuorollaan tulee

Olen kulttuurin vankkumaton ystävä. Teatteriesitys, taidenäyttely, hyvä kirja, elokuva tai konsertti saa minut innostumaan, miettimään syntyjä syviä, nauramaan ja itkemään. Näin kävi myös taannoin Rohkea rampa, vimmainen vammainen -valokuvanäyttelyssä.

Näyttelyssä oli esillä kuvia luovista ja rohkeista, oman tiensä kulkijoista. Avajaisissa sain tilaisuuden osallistua itse taidetapahtumaan. Asetuimme valokuvattaviksi ja jaoimme toisillemme rohkeussanoja. Keskustelimme näyttelyn valokuvissa esiintyvien henkilöiden kanssa rohkeudesta, mitä se itse kullekin meille merkitsee, miten se näkyy arjessa. Ihailen heidän rohkeuttaan ja arvostan suuresti heidän päättäväisyyttään kulkea omaa tietään. Samanaikaisesti tunnen kiukkua siitä, miten syrjivä yhteiskuntamme edelleen on erilaisuutta kohtaan. Vielä on matkaa yhdenvertaiseen, kaikki mukaan ottavaan yhteiskuntaan.

Erityistä tukea tarvitsevat henkilöt ovat edelleen marginaalissa monilla yhteiskunnan osa-alueilla, myös kulttuuritoiminnassa. Omistamme tämän lehden kulttuurille ja taiteelle. Kysymme missä vaiheessa vammaistaiteesta tulee taidetta, kehitysvammaisesta muusikosta ammattimuusikko? Tarvitsemmeko erottelua, antaako se lisäarvoa vai kategorisoiko entisestään?

Veikko Halmetoja (Ilmaisuvoimaa ja elämyksellisyyttä) ja Tuulikki Laes (Mahdollinen vai mahdoton inkluusio?) ovat ennakkoluulottomia alan ammattilaisia, jotka haastavat meitä rikkomaan perinteisiä toimintamalleja. Omalla toiminnallaan he edistävät marginaalissa olevien ihmisten yhdenvertaisuutta ja osallisuutta.

Kulttuuritoiminnan yhdenvertaisuus ja saavutettavuus oli myös Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen selvityksen (2016) kohteena. Selvitystyö keskittyi vammaisyhteisöjen kulttuuritoimintaan ja kulttuurin saavutettavuuden edistämiseen myönnettäviin valtionavustuksiin. Selvityksen mukaan yhdenvertaisuus ja saavutettavuus tulisi huomioida entistä paremmin taide- ja kulttuuripolitiikan kaikilla tasoilla, niin suunnittelussa, toimeenpanossa, päätöksenteossa kuin arvioinnissa.

Cupore (2016 ja 2017) esitti toimenpide-ehdotuksia, joilla parannettaisiin saavutettavuuden ja vaikuttavuuden huomioimista valtionavustuspolitiikassa. Keskeiset toimet liittyvät mm. taiteen ja kulttuurin julkiseen tukeen. Tärkeä yhdenvertaisuuden kysymys on kehittää vammaisten ja vammaisten kulttuuria edistävien yhteisöjen pääsyä myös muiden avustusten piiriin. Toimenpiteenä esitetään myös, että eniten julkista tukea saavien taide- ja kulttuuritoimijoiden tulisi käyttää tietty prosenttiosuus saamastaan julkisesta tuesta saavutettavuuden edistämiseen.

Yhdenvertaisuuslaki ja YK:n vammaissopimus edellyttävät yhdenvertaista kohtelua, kohtuullisia mukautuksia ja vammaisten ihmisten osallisuutta päätöksenteossa. Miten vammaiset ihmiset ovat osallisena valtionavustuspolitiikassa ja muussa kulttuuria koskevassa päätöksenteossa? Onko meillä toimivia vertaisarvioinnin malleja kulttuurin piirissä? Tässä meillä kaikilla toimijoilla on peiliin katsomisen paikka.

Katson työhuoneen seinässä olevaa rautalangasta taivuteltua taideteosta, aforismia. Olen katsonut sitä päivittäin jo useamman vuoden ajan kyllästymättä siihen. Sen merkityksellisyys syntyy aina uudestaan tunnekokemuksesta, joka kiinnittyy toisaalta menneeseen, mutta antaa samalla suuntaa tulevaan. Matti Rauhaniemen aforismin sanoin ”Uusi päivä vuorollaan tulee”.