Yhteisellä tontilla

Koululaiset ovat jo kirmanneet kesälaitumille, mutta erityisluokanopettaja Anna-Riina Rantakorppi ja luokanopettaja Marjo Siter eivät vielä ole siirtyneet loman viettoon. Työpari istuu kesäkuun ensimmäisellä viikolla tamperelaisessa kahvilassa ja sorvaa kasaan tulevan syksyn opetussuunnitelmaa.

Samaa luokkaa yhdessä eteenpäin lähes kuuden vuoden ajan luotsanneet opettajat ovat nyt hyvästelleet yläkouluun siirtyvät oppilaansa, mutta uudet oppilaat ovat syksyllä astumassa opintielle Rantakorpin ja Siterin oppilaina.

”Toukokuu on ollut hektistä ja tuntuu, että minulla on sata lasissa edelleenkin. Vie aikaa, ennen kuin voi laskeutua lomaan. Tällä hetkellä pohdimme heti kesän alussa seuraavaa lukukautta, jotta asiat olisi mietitty valmiiksi, kun uusi lukukausi alkaa”, Siter kertoo.

Hynttyyt yhteen

Siterin ja Rantakorpin edellinen luokka koostui 23:sta yleisopetuksen oppilaasta ja yhdeksästä erityistä tukea tarvitsevasta oppilaasta. Kun hynttyyt lyötiin yhteen, syntyi 32 oppilaan luokka, jossa oppilailla oli tukenaan kaksi opettajaa ja 2–3 ohjaajaa.

”Erityisen tuen oppilailla oli muun muassa autismin kirjon oireita, Downin oireyhtymä sekä monia muita tuen tarpeita esimerkiksi kommunikoinnissa, käyttäytymisessä ja liikkumisessa”, Rantakorppi listaa.

”Myös yleisopetuksen ryhmässä oli yksilöllistettyjä oppimääriä ja tehostettua tuen tarvetta sekä oppimisen että käyttäytymisen puolella”, lisää Siter.

Molemmat opettajat ovat sitä mieltä, että yhteisopetuksessa on pelkästään hyviä puolia.

”Ilman yhteistoimintaa luokassa olisin vain minä, mutta yhdistetyssä luokassa oppilaat ovat saaneet 3-4 aikuista lisää luokkaan. Nyt heille on tarjolla kahden erilaisen opettajan opetustyyli sekä yhteistyömme tulokset. Oppilaat hyötyvät myös siitä, että minulla on jatkuvasti käytössäni kokeneen erityisopettajan konsultaatioapu sekä havainnot heidän oppimisestaan. Oppilaani ovat myös saaneet kohdata erilaisuutta ja oppia toimimaan erilaisten ihmisten kanssa, samoin kuin yhteiskunnassa yleensäkin toimitaan”, Siter pohtii.

Yhdistyminen toi lisäarvoa

Myös erityisen tuen oppilaat ovat hyötyneet paljon yhteisopetuksesta.

”Luokkien yhdistäminen on tuonut toimintaamme paljon lisäarvoa. Emme enää ole niin sisäänpäin kääntyneitä, sillä isompi ryhmä on tuonut erityisoppilaiden elämään mukaan laajemman sosiaalisen vaikutuksen.”

Yhteisopetuksen myötä myös reviiriajattelu ja resurssimustasukkaisuus vähenee.

”Opettajat, jotka lähtevät mukaan inklusiivisen toimintamalliin, eivät voi puolustaa vain omaan tonttiaan, sillä sellaista ei ole. Ei ole sinun ja minun oppilaita, vaan meidän oppilaita, yhteinen urakka ja yhteinen tontti”, Siter kuvailee.

Suuressa ryhmässä oppilaita voi joustavasti jakaa esimerkiksi siirreltävien seinien avulla pienryhmiin, joissa on sekä yleisopetusta että erityistä tukea tarvitsevia oppilaita. Kuitenkin ajatus yhteiseen luokkaan kuulumisesta säilyy jatkuvasti vahvana.

Inkluusio ei ole säästökeino

Viime aikoina mediassa on esitetty runsaasti inklusiiviseen opetukseen kriittisesti suhtautuvia kannanottoja. Esimerkiksi Iltalehdessä toukokuussa haastateltu OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen toteaa, että luokanopettajien aika menee erityistä tukea tarvitsevien oppimishäiriöisten oppilaiden kaitsemiseen ja loppuluokka jää pärjäämään omillaan. Myös lehden haastattelemat opettajat kuvaavat alakoulun oppitunteja jatkuvaksi sinnittelyksi.

Siterin ja Rantakorpin mukaan inkluusion epäonnistumisen taustalla ei ole erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden sopeutumattomuus yleisopetuksen luokkaan, vaan usein riittämättömät resurssit, jotka johtuvat siitä, että inkluusiota käytetään säästömenetelmänä. Tällöin erityisluokkia lakkautetaan ja niiden oppilaat siirretään yleisopetuksen piiriin, mutta niiden opettajat jatkavat edelleen työtään yksin, ilman erityisopettajaa tai ohjaajia samassa luokassa.

”Inkluusio epäonnistuu varmasti, jos sitä käytetään ainoastaan tapana säästää siten, että ryhmiä kasvatetaan ja resursseja vähennetään niin, että oppilaat jäävät vaille tarvitsemaansa tukea”, Siter kiteyttää.

Jokainen rakentaa oman mallinsa

Annalan koulussa inklusiivinen opetus on nähty voimavarana ja siksi sen kehittämiseen on sitouduttu vahvasti.

”Koulussamme arvostetaan tekemäämme työtä. Olemme sitoutuneet kehittämään tätä mallia ja voimme esimerkiksi itse vaikuttaa lukujärjestyksen tekemiseen, koska ilman yhteistä aikaa emme voi toimia yhdessä”, Rantakorppi mainitsee.

”Meidän resursseistamme ei ole missään vaiheessa tingitty. Luokassamme on kaksi opettajaa ja kahdesta kolmeen ohjaajaa tilanteesta riippuen. Jos toinen opettaja on poissa, hänen tilalleen tulee aina toinen yhtä pätevä opettaja”, lisää Siter.

Molemmat opettajat korostavat, että inkluusiomalleja on yhtä paljon kuin koulujakin, sillä kaikissa kouluissa on omat erityistilanteensa ja muuttujansa, joten niiden malleja ei voi välttämättä soveltaa sellaisenaan muissa kouluissa. Jossain kouluissa inkluusio on jo toteutettu täysmittaisesti, kun taas toisissa se voi alkaa esimerkiksi siitä, että erityisoppilaat tulevat käymään koulua samaan taloon muiden oppilaiden kanssa.

”Jokainen koulu kehittyy omassa tahdissaan ja omilla keinoillaan, mutta toivon, että esimerkiksi 20 vuoden kuluttua ei tarvitse enää puhua inkluusiosta, vaan se on täysin normaali perusolotila”, Rantakorppi päättää.