Manualisoitua maalaisjärkeä

Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä on vuodesta 2012 toteutettu uusia kehityshankkeita, jotka perustuvat näyttöön perustuvaan työhön. Eräs tällainen hanke lähti käyntiin kun Ylisellä toimintaterapeuttina työskentelevä Satu Heikkinen halusi soveltaa käytäntöön sovellettua ja kliinistä käyttäytymisanalyysiä, jota hän opiskelee Tampereen yliopistossa. Hankkeeseen osallistui myös fysioterapeutti Liisa Matilainen, joka suoritti hankkeen yhteydessä psykofyysisen fysioterapian erikoistumisopinnot.

”Halusimme kokeilla, pystyisimmekö opettamaan alaikäisille autismin kirjon nuorille tunnesäätelytaitoja, jotta haastava käyttäytyminen vähenisi osastoilla jolloin myös pakkotoimenpiteiden käyttöä voitaisiin vähentää”, selvittää Heikkinen.

Neljän nuoren Rakettiryhmä

Kokeiluun valittiin neljä 13-17-vuotiasta poikaa, jotka olivat kuntoutusjaksolla Ylisellä. Heillä kaikilla on autismin kirjon oireita sekä haastavaa käyttäytymistä. Rakettiryhmäksi nimetty joukko oli pilottiryhmänä Heikkisen ja Matilaisen näyttöön perustuvassa kehityshankkeessa.

Heikkinen työskenteli Rakettiryhmän nuorten kanssa 1-3 aamua viikossa kahden kuukauden ajan. Osaston arjessa muulloin henkilökuntaa tuki kuntoutuksenohjaaja Matias Pajala, joka huolehti myös mittaamisten oikea-aikaisesta tekemisestä ja seurasi pakkotoimenpiteiden määrää.

”Olin osastolla nuorten heräämisestä siihen saakka kun he läksivät kouluun. Ohjasin hoitohenkilökuntaa vahvistamaan nuorten toivottua käyttäytymistä. Samanaikaisesti fysioterapeutti Liisa Matilainen ohjasi nuorille kahden kuukauden ajan kerran viikossa psykofyysistä psykoterapiaryhmää 60 minuuttia kerrallaan. Terapia sisälsi muun muassa kehollisia harjoitteita ja rauhoittumista. Sen lisäksi heille annettiin osastolle mukaan tiettyjä juurtumis- ja hengitysharjoitteita, joita he tekivät päivittäin hoitohenkilökunnan kanssa”, selvittää Heikkinen.

Harjoitusten tarkoituksena oli oppia aistimaan ja arvostamaan omaa kehoa. Lisäksi pyrkimyksenä oli rentoutuminen, stressin hallinta ja tasapaino harjoitusten kautta. Jokainen nuori osallistui ryhmän työskentelyyn omalla tavallaan, sillä harjoitteiden suorittamiseen ei ollut mitään tiettyä oikeaa tai väärää tapaa.

Harjoitusten aikana nuoret oppivat tunnistamaan ahdistukseen liittyviä tuntemuksia ja varomerkkejä, joita ovat esimerkiksi huimaus, sydämen tykytys ja rinnan ahdistus. Sen jälkeen he oppivat pyytämään hoitajalta apua sen sijaan että olisivat alkaneet käyttäytyä aggressiivisesti.

Orastavat ja vahvistettavat käyttäytymismallit

Osastotyöskentely oli helppoa, sillä ennen toiminnan aloittamista jokaiselle nuorelle valittiin jokin tietty käyttäytymismalli, jota ryhdyttiin vahvistamaan. Osa käyttäytymisestä oli sellaista, jonka nuoret jo osasivat, mutta sitä haluttiin entisestään vahvistaa. Lisäksi jokaiselle nuorelle määriteltiin yksi orastava käyttäytymisen muoto, jota haluttiin voimistaa.

”Esimerkiksi eräs poika pyysi kaveriaan mukaan pelaamiseen. Tässä oli hyvä alku sosiaaliseen käyttäytymiseen ja sitä haluttiin vahvistaa. Toisella pojista oli hyvää ruokailuun liittyvää käyttäytymistä. Hän osasi valita terveellisiä ruokavaihtoehtoja sekä syödä kauniisti. Vahvistimme tätä käyttäytymistä kehumalla häntä. Samoin itsenäistä kouluun kulkemista vahvistettiin. Oletimme, että samalla ei-toivottu käyttäytyminen vähenee, ja näin myös kävi”, Heikkinen iloitsee.

Hankkeen kuluessa myös hoitohenkilökuntaa ohjattiin kiinnittämään huomiota toivottuun käyttäytymiseen ja vahvistamaan sitä positiivisen palautteen avulla. Tämä vaatii henkilökunnalta hereillä oloa, jotta he ehtivät reagoida vahvistettavaan käyttäytymiseen nopeasti, sillä toivottavasta käyttäytymisestä on annettava positiivinen kannustava palaute heti kun se tapahtuu.

Uuden toimintamallin ansiosta nuorten haastava käyttäytyminen väheni huomattavasti ja sen seurauksena myös pakkotoimenpiteiden käyttöä voitin huomattavasti vähentää.

Rahaketalous apuna

Monesti ajatellaan, että ei-toivottu käytös sammuu, jos siihen ei kiinnitetä mitään huomiota. Heikkisen mukaan tämä pitää osittain paikkansa ja osittain ei.

”Jos sammutetaan huonoa käyttäytymistä, sitä korvaamaan on tarjottava toivottava käytösmalli. Muussa tapauksessa haastava käytös palaa jossain vaiheessa.”

Hankkeessa toivottua käyttäytymistä palkittiin positiivisen palautteen lisäksi myös rahakkeilla, jotka nuoret suunnittelivat itse yhdessä henkilökunnan kanssa. Rahaketalouden sovelluksien suunnittelussa auttoi psykologi ja psykoterapeutti Carita Nylund, joka teki psykoterapiaopintojensa lopputyön rahaketaloudesta. Rahakkeina käytettiin helmiä, joita kerättiin nauhaan. Kun helmiä kertyi riittävästi, nuoret saattoivat vaihtaa ne esimerkiksi elokuvissa käyntiin tai johonkin muuhun mukavaan.

Toivotun käyttäytymisen lisäksi nuoret saivat rahakkeita myös Rakettiryhmän työskentelyyn osallistumisesta.

Rahakkeiden käyttöä palkitsemiskeinona ei kuitenkaan ole tarkoitus jatkaa kovin pitkään. Kun henkilön käyttäytyminen muuttuu, rahakkeita tulee harvemmin ja sitä kautta pyritään pääsemään kokonaan eroon rahakkeista.

”Tarkoitus ei ole kerätä rahakkeita läpi elämän, vaan toivotusta käyttäytymisestä sinällään pitäisi tulla riittävän palkitsevaa ja motivoivaa kun asiakas huomaa käyttäytymisensä positiiviset seuraukset”, valottaa Heikkinen.

Malli osaksi arkea

Ei-toivotulle käyttäytymiselle löytyy moninaisia syitä. Monesti ongelmat ovat syntyneet nuorten perheissä tai muualla heidän lähiympäristössään. Hankkeen aikana ei-toivottua käytöstä saatiin Ylisen hoiva- ja kuntoutuspalveluissa vähenemään osastojakson aikana. Haasteena kuitenkin on, kuinka saada toivotut vaikutukset pysyviksi nuorten omissa ympäristöissä, joissa ei-toivottu käyttäytyminen on saanut alkunsa.

Ongelman ratkaisuksi Ylisellä on kehitetty jalkautuvaa palvelua sekä aloitettu tehostetun tuen vieminen kotiin erityisesti niissä tilanteissa, joissa ongelmat ovat syntyneet kotona, sillä on tärkeää, että ongelma hoidetaan samassa ympäristössä jossa se on syntynyt.

Asiakkaan kuntoutusprosessissa tärkeässä roolissa ovat kuntoutusohjaajat, joiden tehtävänä on kerätä kattavasti tietoa nuorista ja olla yhteyksissä kotiin, kouluun ja muihin tahoihin, jossa nuori käy. Kuntoutusohjaajat varmistavat, että jokaiselle asiakkaalle laaditaan tavoitteellinen kuntoutussuunnitelma, jolla varmistetaan yksilöllinen kohtelu ja asiakkaan tarvitsemat palvelut oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.