Lanko kuin pantteri

Antti Tuurin teos Mies kuin pantteri: Wahlroosin elämä kertoo Tuurin vaimon veljestä, jolla on Downin oireyhtymä. Tuuri kohtasi Wahlroosin, tulevan lankonsa, ensimmäistä kertaa kun Wahlroos oli 9-vuotias.

Tuore tyttöystävä halusi viedä Tuurin tapaamaan ensimmäistä kertaa perhettään, ja varoitti, että hänellä on hieman erikoinen pikkuveli.

”En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt ihmistä, jolla on Downin oireyhtymä. Seurasin mielenkiinnolla hänen touhujaan. Poika oli hyvin puuhakas, seurallinen ja iloinen, mutta kuitenkin aivan erilainen kuin ne lapset, joihin olin aikaisemmin tutustunut”, Tuuri kuvailee.

Ensimmäisen vierailun päätyttyä Tuurin tyttöystävä saattoi hänet eteiseen ja kysyi varovasti ”Soitatko minulle vielä joskus?”

”Myöhemmin selvisi, että olin ensimmäinen poikaystävä, joka soitti uudelleen ensitapaamisen jälkeen. Kaikki aikaisemmat poikaystäväkandidaatit olivat säikähtäneet Down-veljeä, sillä siihen aikaan Down-ihmisiä ei näkynyt missään julkisilla paikoilla, sillä heidät oli kaikki suljettu laitoksiin”, Tuuri muistelee.

Myöhemmin Tuuri avioitui tyttöystävänsä kanssa ja he saivat kaksi lasta.

Tavallista elämää perheen kanssa

Kun Wahlroos syntyi, hänen äidilleen ilmoitettiin, että vastasyntynyt pitäisi laittaa laitokseen, ettei hän pilaisi muun perheen elämää. Kuitenkin vanhemmat päättivät isän ja äidin puoleisten tätien kanssa, että he hoitavat lapsen yhdessä kotona.

”Hän oli mukana kaikenlaisissa tapahtumissa ei siksi, että hänellä oli Downin oireyhtymä vaan siksi, että hän oli perheenjäsen”, Tuuri korostaa.

Wahlroos oli mukana muun muassa musiikkikerhossa, jossa hän soitti melodikaa. Musiikkikerho teki matkoja kaikkiin Pohjoismaihin.

Ajatus kirjasta syntyi fysioterapeutin sanoista

”Kun tutustuin Wahlroosiin paremmin, aloin kiinnostua hänestä ihmisenä. En kuitenkaan koskaan oikeastaan suunnitellut, että tekisin hänestä kirjan. Elelimme ja puuhailimme yhdessä kaikenlaisia asioita, kunnes muutama vuosi sitten fysioterapeutti tutki hänet ja totesi ”Mies on kuin pantteri!” Kun kuulin tämän, ajattelin, että siinähän on loistava nimi kirjalle”, taustoittaa Tuuri.

Kirjan kirjoittamista helpotti se seikka, että Wahlroosin äiti oli säilyttänyt suuren määrän erilaisia dokumentteja, koulutodistuksia ja lääkärinlausuntoja hänen elämästään synnytyslaitokselta lähtien. Materiaalia oli siis paljon.

Osittain omaelämänkerrallinen teos

Kirja on osittain myös omaelämäkerrallinen. Tuuri kertoo, että teosta oli mukava kirjoittaa ja muistella samalla myös häntä itseään koskevia menneitä asioita.

Teoksesta huokuu Tuurin ja Wahlroosin molemminpuolinen kiintymys.

”Wahlroos on hyvin viehättävä ihminen. Hän arvostaa minua paljon, koska minulla on vaimo ja lapsia ja myös hän olisi halunnut saada oman perheen. Tällä hetkellä hän on jo lähes 70-vuotias ja haaveet omasta perheestä ovat jo haihtuneet. Myös omasta autosta ja ajokortista hän haaveili pitkään. En koskaan tyrmännyt hänen unelmiaan, vaikka tiesinkin ne toivottomiksi. Sen sijaan totesin hänelle, että ehkäpä joskus hänen haaveensa toteutuvat, sillä sinänsä ne olivat täysin vilpittömiä.”

Wahlroosin avoimuus sai joskus myös hämmentäviä piirteitä.

”Samassa talossa meidän kanssamme asuva Wahlroos kertoi minulle kerran, että kävelyltä kotiin palatessaan hän usein katsoo, onko lippu puolitangossa. Ihmettelin tätä asiaa, jolloin hän kertoi, että silloin joku talossa on kuollut ja kenties se on hänen sisarensa, jolloin hän perii sisaren asunnon”, Tuuri nauraa.

Työ oli tärkeä osa elämää

Wahlroos työskenteli eläkkeelle jäämiseensä saakka Aula-työkodissa nelisenkymmentä vuotta. Hän kutoi mattoja ja ryijyjä ja oli työssään varsin taitava. Eräs hänen kutiomistaan ryijyistä päätyi Tuurin mukana jopa Islannin presidentti Vigdis Finnbogadottirille.

Rutiinitehtävien ohella erilaiset tavallisesta työstä poikkeavat tapahtumat olivat Wahlroosille hyvin tärkeitä. Kerran hän oli työharjoittelussa eduskunnassa järjestelemässä valokuvia ja hän oli tästä tehtävästä hyvin ylpeä.

”Työharjoittelun aikana hänellä oli kulkulupa eduskuntaan. Työn päätyttyä hän ei kuitenkaan palauttanut kulkulupaa, vaan marssi seuraavanakin päivänä sisään eduskuntaan. Tällöin vahtimestari saatteli Wahlroosin kahvilaan, jossa Paavo Lipponen tarjosi hänelle kahvit. Myöskään eläkkeelle jääminen Aula-työkodista ei tapahtunut kerralla, sillä Wahlroos saapui paikalle myös eläkkeelle jäämistä seuraavana päivänä”, Tuuri muistelee huvittuneena.

Wahlroosille kehittyi Alzheimerin tauti viidenkymmenen ikävuoden kieppeillä. Tällä hetkellä hän on 67-vuotias ja taudin oireet ovat jo hyvin selvästi nähtävillä. Hän asuu nykyisin hoivakodissa, jossa hän saa hyvää hoitoa.

Tuurin suhde Wahlroosin on jatkunut tähän päivään saakka ja hän toimii nykyisin Wahlroosin edunvalvojana.

”Seurattuani Wahlroosin elämää 58 vuotta, totean Victor Hugon sanoin: ihmisyys vahvistuu heikkoudesta”, Tuuri toteaa.