Artusta tukea asumiseen

”Arttu on tukipiste, jossa annetaan asumisen ohjausta itsenäisesti asuville kehitysvammaisille ihmisille. Asiakkaiden joukossa on sekä paljon että vähemmän tukea tarvitsevia asukkaita. Toisia tapaamme kerran kuukaudessa, toisia jopa useita kertoja päivässä”, tiivistää asumisen ohjaaja Harri Solja tukipiste Artun toimintaa.

Muutamia vuosia sitten perustettu Arttu on mahdollistanut suurelle joukolle kehitysvammaisia ihmisiä muuttamisen ryhmäasunnoista omaan kotiin. Tällä hetkellä Arttu palvelee 60:tä asukasta, jotka ovat iältään 20-70-vuotiaita.

Tukikeskus on auki viikon kaikkina päivinä, arkisin klo 7-20 ja viikonloppuisin klo 9-21. Artun palvelut ovat verrattavissa ryhmäkodeissa tarjottaviin palveluihin, paitsi että asukkaat asuvat omissa asunnoissaan eri puolilla kaupunkia ja tulevat Arttuun syömään päivällistä sekä saamaan tukea asioidensa hoitamiseen.

Osa paljon tukea tarvitsevista asiakkaista asuu samassa talossa, jossa myös Arttu sijaitsee. Lyhyt matka tukipisteeseen on mahdollistanut heidän itsenäisen asumisensa.

Asumisvalmennuksen kautta omaan kotiin

Viime vuonna Arttu sai seitsemän uutta nuorta asiakasta, jotka kaikki tarvitsevat paljon tukea. Kaikki nuoret asuivat ensin Kotimäessä, joka on ympärivuorokautista tukea ja apua tarjoava asumisyksikkö. Ennen omiin asuntoihin muuttamista nuoret osallistuivat asumisvalmennukseen, jossa käytiin läpi heidän toiveitaan ja ajatuksiaan siitä, mitä he odottavat itsenäiseltä asumiselta. Valmennuksen aikana nuoret opiskelivat myös itsenäisessä elämässä vaadittavia taitoja.

”Omiin koteihin muuttamisen jälkeen nuoret tarvitsivat aluksi paljon tukea kaikenlaisissa asioissa. Sen vuoksi meillä oli neljän ensimmäisen kuukauden ajan enemmän henkilöstöresursseja, myös yöhoitajia, heidän tukemisekseen”, kertoo tukiasumisen vastaava ohjaaja Mari Kinnunen.

Lisäresursseja saatiin myös Kotimäestä, josta siirtyi kaksi ohjaajaa Arttuun samalla kun nuoret muuttivat sieltä pois.

Kuusi nuorista muutti asumaan samaan taloon. Tällöin talosta varattiin yksi asunto myös sosiaaliselle isännöitsijälle, joka on sosiologian opiskelija. Hän työskentelee asukkaiden tukena noin viisi tuntia viikossa ja lisäksi hän järjestää kerran kuukaudessa asukkaille jotain yhteistä toimintaa. Asukkaat ovat käyneet sosiaalisen isännöitsijän kanssa muun muassa diskossa.

”Asukkaat ovat löytäneet sosiaalisen isännöitsijän hyvin. He osaavat tulla soittamaan hänen ovikelloaan pyytääkseen apua”, Kinnunen kertoo.

Sosiaalinen isännöitsijä ei saa työstään palkkaa, mutta hän saa vuokraansa alennusta sekä opintopisteitä opintoihinsa. Malli sosiaaliselle isännöitsijälle tuli Lahdesta, jossa on vastaavaa toimintaa.

Puhelinohjausta ja mesetystä

Alkutotuttelun jälkeen nuoret ovat oppineet elämään entistä omatoimisemmin ja tuen tarve on vähentynyt huomattavasti.

”Asiat hoituvat nyt hyvin pitkälle puhelinohjauksella. Nykyisin he tarvitsevat pääasiassa muistuttelua tekstiviestien tai Facebookin kautta”, Solja toteaa.

”Nuoret eivät nykyisin edes välttämättä vastaa, jos heille soitetaan, mutta Messengerin kautta saamme heti yhteyden”, jatkaa Kinnunen.

Kuitenkin kirjoittaminen tuottaa monille asukkaille vaikeuksia ja se puolestaan rajoittaa Messengerin käyttöä. Seuraavana haasteena Artussa onkin puhelimen ääniviestien käytön haltuunotto asiakastyössä.

”Kotona on hyvä olla”

Liisa Partanen on asunut samassa lappeenrantalaisessa kerrostalossa perheensä kanssa tyytyväisenä iät ja ajat. Nyt Liisan mies on valitettavasti joutunut muuttamaan ympärivuorokautista tukea tarjoavaan ryhmäasuntoon iän tuomien ongelmien vuoksi, mutta onneksi poika Teemu käy kylässä joka päivä.

”Minäpäs laitan kahvia tulemaan!”, sanoo Liisa Partanen muitta mutkitta, kun astun sisään hänen kerrostalokaksioonsa Lappeenrannassa.

Keittiöstä alkaa kuulua kahvinkeittimen porinaa ja astioiden kilinää. Hetken kuluttua Liisa-rouva ilmestyy olohuoneeseen kahvikuppien ja pullavadin kanssa.

”Ottakaa pullaa! Se on itse leivottua, tukihenkilön kanssa leivottiin”, kehottaa Liisa samalla kun kaataa kahvia kuppeihin.

Teemu Partasta, 30, ei tarvitse kahdesti käskeä. Hän tarttuu hanakasti nisun palaan, joka katoaa vauhdikkaasti nuoren miehen suuhun.

Vuonna 2014 lapsuudenkodistaan pois muuttanut Teemu asuu tällä hetkellä vuokrayksiössä, jossa hän tosin ei ehdi juuri olemaan, sillä aika kuluu nykyisin hyvin tarkasti oman tyttöystävän asunnolla. Kihloihin pari meni muutama vuosi sitten.

Kysyn Teemulta, miltä kotoa pois muuttaminen aikanaan tuntui.

”Ikävältä!”, vastaa Liisa tomerasti Teemun puolesta. ”Ei vain myönnä, että on ikävä äitiä!”, jatkaa Liisa.

”Noh, noh”, toteaa Teemu miehiseen tyyliin sen enempiä ajatuksiaan avaamatta, ja ottaa toisen palan pullaa.

Vaikuttaa siltä, että Liisa on oikeassa, sillä Teemu käy tapaamassa äitiään joka päivä. Äidille vierailut ovat tulleet entistä tärkeämmiksi sen jälkeen, kun hänen miehensä ja Teemun isä, Tapani Partanen, joutui muuttamaan terveysongelmien vuoksi ympärivuorokautista tukea tarjoavaan ryhmäasuntoon.

”Kyllä elämä muuttui kovasti, kun Tapsa muutti pois. Välillä tulee itku silmään, kun ei ole kahvipöydässä miestä!”, murehtii Liisa.

Välillä puoliso tulee kotiin viikoksi, mutta sitten on taas palattava takaisin. Toisaalta Liisa ei halua muuttaa pois kotoaan miehensä luokse, vaikka ikää alkaa karttua eikä kotitalossa ole hissiä. Voi olla, että jossain vaiheessa kiipeäminen neljänteen kerrokseen käy ylivoimaiseksi, mutta toistaiseksi asiat ovat vielä hyvin.

”Haluan asua tässä niin pitkään kun jalat toimivat. Olen tähän asuntoon täysin tyytyväinen”, sanoo Liisa.

Monenmoista tukea eri elämäntilanteissa

Partasen perheen jäsenet ovat olleet monenlaisten kehitysvammapalvelujen piirissä läpi elämänsä. Raskausaikanaan Liisa asui jonkin aikaa ensikodissa, jossa hän sai paljon tukea ja neuvoja vauvanhoitoon. Raskaana Liisa havaitsi olevansa siinä vaiheessa, kun vauva alkoi potkia.

Nykyisin äiti ja poika käyvät joka päivä syömässä päivällisen tukikeskus Artussa. Samalla he tapaavat tukikeskuksen ohjaajia ja saavat tukea käytännön asioiden hoitoon.

Liisan luona käy kerran viikossa myös tukihenkilö, jonka kanssa hän käy uimahallissa ja lenkillä.

”Joskus myös leivotaan”, huomauttaa Liisa.

Myös Teemun luona käy kerran viikossa avustaja, mutta hän ei kotiinsa juuri apua tarvitse, koska hän asuu pääasiassa kihlattunsa luona. Nuorenparin suunnitelmissa on muuttaa virallisesti yhteen, mutta toistaiseksi hanke ei ole vielä edennyt käytännön tasolle. Teemun morsian käy avotyössä Laptuotteessa ja Teemu puolestaan on kuormalavahommissa.

Haaveissa kuitenkin siintelee työ ravintola-alalla, ja pian Teemulla on edessä työharjoittelu kahvila Kaislassa, jossa on avotyötoiminnassa runsaasti muitakin kehitysvammaisia nuoria.

Arjen tukikeskus Arttu (www.eksote.fi)