Pötköpalvelusta kohti yhteistyötä

Osatyökykyisten ihmisten palkkatyöhön pääsyn helpottaminen on ollut Suomessa ja pitkään tapetilla ja asiasta vallitsee vahva valtiollinen tahtotila. Osatyökykyisille tie työelämään on jo kolmas perättäinen hallituksen kärkihanke, jossa osatyökykyisten työllistämisen ongelmat on otettu käsittelyyn. Asiassa on kuitenkin mutka jos toinenkin suoristettavana ennen kuin ovet avoimille työmarkkinoille avautuvat kaikille osatyökykyisille. Eräs merkittävä osatyökykyisten palkkatyöhön pääsyä jarruttava tekijä on palvelujärjestelmän siilomaisuus.

”Palvelujärjestelmä sinänsä on toimiva, mutta sen osat eivät toimi hyvin yhdessä. Järjestelmää voisi verrata makkarapötköön: Asiakkaan palvelu aloitetaan pötkön toisesta päästä ja lopetetaan toiseen päähän. Kun makkara loppuu, aloitetaan uusi makkara. Palvelu seuraa toistaan, eikä eri sektorien palveluita osata yhdistää”, kuvailee Työ- ja elinkeinoministeriön ylitarkastaja Patrik Tötterman.

Syitä siilomaiseen ajatteluun on etsitty muun muassa kulttuurisista syistä ja vanhakantista toimintamalleista. Omalla hallinnonalalla on turvallista toimia vanhojen tuttujen kaavojen mukaan kun taas uudenlainen, hallintorajat ylittävä ajattelu ja toiminta vaatisivat virkailijoilta poistumista omalta mukavuusalueeltaan.

Tötterman kertoo kuvaavan esimerkin siiloajatteluun pohjautuvasta toimintakulttuurista:

”Olin muutamia vuosia sitten koulutustilaisuudessa, jossa kuulijoina oli noin 60 kunnallista työvalmentajaa. Heidän tehtäviinsä kuuluu tarjota palveluja, jotka täydentävät julkisia työvoima- ja yrityspalveluja. Kysyin työvalmentajilta, kuinka monella heistä on asiakas, joka on samanaikaisesti asiakkaana myös TE-toimistossa. Viisi kättä nousi ylös. Kysyin, kuinka monella teistä on enemmän kuin yksi sellainen asiakas. Kaikki kädet laskeutuivat alas. Päädyin siihen tulokseen, että Suomessa oli sillä hetkellä sosiaalihuollon palveluissa viisi osatyökykyistä asiakasta, jotka olivat samaan aikaan myös työnhakijoina TE-toimistossa.”

Yhteistyön puutetta selitellään muun muassa heikolla tiedonkululla, yhteisten tietojärjestelmien puutteella ja muilla yhtä kepeillä perusteilla, jotka voitaisiin ratkaista käden käänteessä jos tahtoa vain löytyisi.

”Tätä on vaikea käsittää, sillä lainsäädännössä nimenomaan kannustetaan eri organisaatioita yhteistyöhön. Esimerkiksi sosiaalihuoltolaki tukee ja kehottaa sosiaalihuollon palveluilla tukemaan asiakasta myös TE-palveluiden asiakkuuteen. Myös Kelan lainsäädännössä löytyy vastaavanlaisia ohjeita yhteistyöhön TE-toimistojen kanssa”, painottaa Tötterman.

Työnhakijoiden määrä vähentynyt

Vuonna 2013 tuli voimaan laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta. Jo ennen lakimuutostakin jokaisella ihmisellä oli oikeus olla työnhakijana. Pykälissä tosin oli mahdollisuus, jonka mukaan virkailija saattoi käyttää työvoimapoliittista harkintaa määritellessään, onko asiakas työtön työnhakija silloin, kun hän saa eläkettä. Lakimuutoksen jälkeen tämä harkintaoikeus poistui, eivätkä myöskään eläke-etuudet enää poista ihmisen oikeutta olla työnhakijana TE-toimistossa. Sitä huolimatta kehitysvammaisten työnhakijoiden määrä näyttää jopa vähenneen. Osasyynä saattaa olla yleinen huono työllisyystilanne, mutta syitä löytyy myös palvelujärjestelmien sudenkuopista.

Nykyisen kärkihankkeen keskeisenä tehtävän onkin saada sinänsä toimivat palvelujärjestelmät toimimaan paremmin yhdessä.

”Poistimme lakimuutoksessa kaikki teoreettisetkin esteet osatyökykyisten työnsaannin edistämiseksi, mutta siitä huolimatta tämän ryhmän määrä TE-toimistojen asiakkaina ei ole noussut. Sen sijaan ei-työsuhteissa työtoiminnassa olevien määrä kasvaa. Osasyynä tähän on varmasti taloudellisesti synkkä aika”, Tötterman pohtii.

Vaihtelu suurta

Kehitysvammaisia ihmisiä arvioidaan olevan Suomessa noin 0,8 prosenttia väestöstä, eli noin 40000 tuhatta henkilöä. Heistä työikäisiä on noin 25000, joista vammaisten työllisyyspalveluissa on noin 15000. Päivätoiminnassa on noin 5000 – 6000 kehitysvammaista ihmistä ja noin 9000 henkilöä on joko työtoiminnassa tai työllistymistä tukevassa toiminnassa. Koko maassa vain noin 400 – 500 kehitysvammaista henkilöä on työllistynyt palkkatyöhön.

Eri puolilla Suomea palkkatyössä olevien kehitysvammaisten ihmisten määrä vaihtelee runsaasti. Niissä kunnissa, joissa on työhönvalmentajia ja joissa on tehty selkeä päätös palkkatyöhön suuntautumisesta, tulokset ovat hyviä; kehitysvammaisista ihmisistä selkeästi suurempi osuus on työsuhteisessa työssä kuin niissä kunnissa, joissa palkkatyötä ei ole asetettu tietoiseksi päämääräksi. Esimerkiksi Vantaalla palkkatyössä käy noin 25 prosenttia työkykyisistä kehitysvammaisista ihmisistä. Tämä on seurausta Vantaalla toteutetuista monista onnistuneista työllisyysprojekteista. Helsingissä vastaava luku on 20, ja muu maa mataa 1 – 2 prosentissa.

Kunnilla on hyvin erilaiset resurssit järjestää kehitysvammaisille mahdollisuutta päästä palkkatyöhön. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella työhönvalmentajia ei juuri ole ja kunnissa ylläpidetään ei-työsuhteisia työpaikkoja vanhasta tottumuksesta ja myös siksi, että kukaan ei osaa vaatia kehitysvammaisten ihmisten siirtymistä palkkatyöhön. Monesti kehitysvammaisten ihmisten lähiomaiset jopa vastustavat sitä.

Myöskään valtiovallan komennuksella ei muutosta hevin saada aikaan, sillä sanelupolitiikka kohtaa aina vastarintaa.

”Hedelmällisempi tapa on etsiä kumppanuuksia sellaisilta tahoilta, jotka haluavat edistää kehitysvammaisten ihmisten palkkatyösuhteita”, Tötterman tuumii.

Sen sijaan Vantaalla ja Helsingissä työhönvalmentajien palvelut toimivat ja hyviä työllisyyslukuja selittää myös työllisyyttä tukeva asenneilmapiiri sekä sosiaali- ja TE-palvelujen kitkaton yhteistyö.

Myös erilaiset onnistuneet työllisyyshankkeet muokkaavat yleistä asenneilmapiiriä myönteiseen suuntaan. Tötterman mainitsee tästä hyvänä esimerkkinä Kehitysvammaliiton ja K-kauppiasliiton Monenlaisia tuloksentekijöitä -hankkeen, jonka tarkoituksena oli työllistää kehitysvammaisia ihmisiä K-kauppoihin. Vuonna 2013 päättyneen hankkeen aikana 27 kehitysvammaista ihmistä sai työpaikan K-ryhmän kaupoista. Hankkeen toimintamalli istutettiin myöhemmin pysyväksi käytännöksi K-ryhmässä ja se kantaa hedelmää edelleen.

Uusia väyliä palkkatyöhön

Osatyökykyisille tie työelämään -hankkeen eräänä keskeisenä tehtävänä on paneutua palvelujärjestelmän kehittämiseen siten, että mahdollisimman monen osatyökykyisen ihmisen työelämäosallisuus toteutuisi palkkatyössä.

Nykyisin liian monen kehitysvammaisen henkilön urataival etenee mukautetusta peruskoulusta ammattikouluun ja sieltä päivätoimintaan, työtoimintaan tai avotyöhön. Hanke pyrkii katkaisemaan tämän automaation tuomalla sosiaalihuollon palveluihin uudenlaista ajattelua ja toimintakulttuuria, jotka avaavat väyliä kohti palkkatyötä.

”Bunkkereista on poistuttava ja tultava asiakasta vastaan. Vanhallakin koulutuspohjalla pärjätään, kunhan vain ajattelu- ja toimintamallit laitetaan uusiksi siten, että sosiaalihuollon ja TE-toimistojen työntekijät sekä muut viranhaltijat ryhtyvät aidosti tekemään yhteistyötä. Myös sosiaalihuoltopalveluiden säilövästä palvelusta on päästävä eroon ja muutettava sen fokus kohti palkkatyötä”, Tötterman korostaa.

Tämä edellyttää henkilöstöltä entistä parempaa osaamista, jotta he havaitsisivat kokonaisuuksia nykyistä paremmin. Hyvä esimerkki tähän suuntaan vievästä osaamisen lisäämisestä oli ministeri Paula Risikon aikana toteutettu OSKU-koulutus, jonka tarkoituksena oli tukea maahanmuuttajien, syrjäytyneiden ja muiden vaikeasti työllistyvien ihmisryhmien työhön pääsyä. Osku-hankkeen aikana koulutettiin työkykykoordinaattoreita TE-toimistoihin. Heidän tehtävänään on ottaa asiakkaan kokonaistilanne haltuun ja antaa apua muun muassa kriittisissä siirtymävaiheissa sekä vahvistaa ja pitää yllä osatyökykyisen motivaatiota ja omatoimisuutta.

Tätä käytäntöä Tötterman suosittelee myös sosiaalihuollon palveluihin.

Eroon harhaluuloista ja kannusteloukuista

Teknistymisen myötä on syntynyt käsitys, jonka mukaan uudet työtehtävät edellyttävät työntekijältä hyvin korkeatasoista osaamista. Todellisuudessa Suomeen syntyy kokoajan myös työpaikkoja, joiden tuottavuus sekä osaamis- ja koulutusvaatimukset ovat vähäisiä, mutta silti niihin ei löydy työntekijöitä. Esimerkiksi siivous- ja kiinteistöpalveluihin sekä catering-palveluiden tukitehtäviin on hyvin vaikea löytää kantasuomalaisia työntekijöitä ja sen vuoksi eritoten siivouspalveluissa on hyvin paljon maahanmuuttajia. Töitä kehitysvammaisille ihmisille siis löytyisi, jos vain asiaan paneuduttaisiin entistä suuremmalla päättäväisyydellä.

Palkkatyöhön siirtymisen vaikeutta on selitetty myös sillä, että se vaatii paljon työtuntimäärien räätälöintiä, sekä palkan ja eläkkeen yhteensovittamista. Kuitenkaan kunnissa, jossa asiaan on paneuduttu, kuten Helsingissä ja Vantaalla, tämä ei ole ongelma.

Sen sijaan todellinen ongelma on työssä käyvien eläkettä saavien kehitysvammaisten ihmisten ansaintaraja, joka on vaikea kannustinloukku ansaintarajan yläpäässä oleville henkilöille. Toisinaan ansaintarajan ylittäminen saattaa johtaa jopa työelämästä pois jäämiseen.

”Hallitus on kuitenkin sitoutunut lineaarisen mallin toteuttamiseen. Se joustaisi tulojen kasvamisen myötä, kunhan käytännön ongelmat saadaan ensin ratkottua”, Tötterman lupaa.

Myös kuntouttavan palvelun tavoitteet on kirkastettava ja palvelun määräaikoja on tarkastettava niin, ettei työkykyinen henkilö jää pysyvästi työtoimintaan. Toisaalta osa kehitysvammaisista ihmisistä tarvitsee pysyväisluontoista toimintaa, joka ei johda palkkatyöhön. Nämä kaksi eri tietä pitäisi erottaa toisistaan selkeämmin.

”TEOS-ryhmä lähti loppuraportissaan siitä, että työllistämisen edistämisessä ensisijainen vastuu on työvoimapalveluilla. On mietittävä tarkkaan, onko avotyötoiminta muuta kuin sosiaalihuollon palvelua. Tähtäin on aina oltava palkkatyössä ja ratkaisu on työhönvalmennuksessa”,Tötterman painottaa.

Hankala taloustilanne kannustaa tehokkuuteen

Hallitus joutuu tällä hetkellä toimimaan poikkeuksellisen vaikeassa taloustilanteessa. Samaan aikaan yhteiskunnassa on havaittavissa selkeitä muutostarpeita. Rahoitusta pienennetään joka sektorilla, mutta toisaalta se pakottaa kuntapäättäjät miettimään, kuinka palvelut voitaisiin hoitaa tehokkaammin.

”Rakenteellista muutosta tarvitaan, eivätkä tiukat resurssit kannusta jahkailemaan – pikemminkin päinvastoin. Olennaista tässä tilanteessa on, että asiakkaan suojelusta päästäisiin eroon ja häntä ryhdyttäisiin sen sijaan rohkaisemaan”, korostaa Tötterman.

Osatyökykyisille tie työelämään (stm.fi)