Se tärkein ihminen maailmassa

Psyykkisten voimavarojen kimara

Psyykkiset voimavarat ovat yksilöön liittyviä tekijöitä, kuten myönteiset tunteet, stressaavien tunteiden hallinta, sopeutuminen, kognitiiviset kyvyt ja kimmoisuus. Haastatteluissa havaitsimme, että läheisellä, hoivattavalla ihmisellä, oli voimavaroja, jotka olivat merkityksellisiä yhteisen elämän sujumisessa. Haastateltavat kertoivat, että heidän läheisensä olivat sopeutuneet omaishoitotilanteeseen muun muassa sopuisan luonteensa takia. Heidän sopeutumistaan olivat edistäneet myös kyky ilmaista ajatuksia ja tulla huomioiduksi yksilönä. Sopeutumiskykyyn kuuluu sekin, että läheinen antoi hoitajalle omaa aikaa. Läheisen muistamiseen liittyvistä kyvyistä iloittiin.

Hoitajan itsetuntemus ja stressinhallintakyky olivat psyykkisen hyvinvoinnin osatekijöitä omaishoitotilanteessa. Itsetuntemukseen sisältyi omien taipumusten ja tarpeiden tunnistaminen, mikä auttoi hallitsemaan ja käsittelemään omia tunteita. Esimerkiksi oman unentarpeen ja unirytmin tunnistaminen tai taipumus tuntea alakuloa ennaltaehkäisivät uupumisen.

Suuri voimavara oli myös elämäntilanteen hyväksyminen ja siihen sopeutuminen. Tämän taustalla vaikuttaa kimmoisuus, jolla tarkoitetaan kykyä selviytyä uusista ja hankalista tilanteista sekä niihin asennoitumista myönteisellä tavalla. Kun omaishoitotilanne elää ja muuttuu läheisen ja omankin toimintakyvyn vaihdellessa, kimmoisuudella on suuri merkitys arjesta selviytymisessä.

Sosiokulttuuriset voimavarat jaksamisen lähteinä

Psyykkisten voimavarojen lisäksi sosiokulttuuriset voimavarat tukevat omaishoitoperhettä. Niihin luetaan esimerkiksi henkilökohtaiset saavutukset, elämänhallinnan kyvyt, elämänkokemus, hiljainen tieto ja viisaus, joihin sisältyy monenlaista kyvykkyyttä ja osaamista. Huomasimme, että sosiokulttuurisia voimavaroja on sekä hoitajalla että hoivattavalla.

Haastattelut osoittivat, että ikääntyvillä omaishoitajilla oli elämän varrella hankittua osaamista ja tietoa sekä itsestä että hoidettavasta. Yhteinen nimittäjä voisi olla elämänkokemus ja yhteinen historia, johon sisältyi sekä myönteisiä että kielteisiä tapahtumia. Ikääntyvät ihmiset ovat selvinneet monista haasteita ja kriiseistä elämässään, joten pitkä perspektiivi sisälsi paljon kokemustietoa omista taidoista. Se auttoi jaksamaan uudessa elämäntilanteessa. Haastateltavat myös kokivat, että he olivat paras mahdollinen hoivan antaja, koska heillä oli paljon hiljaista tietoa läheisestään. Tiedolla oli suuri merkitys, että he selviytyivät monitaitoisuutta vaativissa omaishoitotilanteissa. Osaaminen ja tieto kiteytyivät arjessa toiminnaksi ja viisaudeksi.

Elämänhallinnan kykyjä olivat muun muassa kyky jaksottaa lepo- ja virkistyshetket sekä asennoituminen omaishoitotilanteeseen. Kyky elämään päivä kerrallaan oli sosiokulttuurinen voimavara, kuten myös omaishoitotilanteen hyväksyminen: tämä kuuluu nyt meidän elämään. Eräs haastateltava ilmaisi asenteensa sanomalla, että oma murhe on turha murhe.

Sosiokulttuurisiksi luonnehditut voimavarat tiivistyvät ja toteutuvat yhteisen arjen ja elämän jakamiseksi, jolla oli suuri merkitys kummankin osapuolen hyvinvoinnille. Yhdessä eläminen luonnistui ”hyvää yhteistoimintaa harjoittaen”, kuten eräs miespuolinen haastateltava kertoi. Useat haastateltavat totesivat, että molemmat osapuolet osallistuivat mahdollisuuksiensa mukaan päivärutiineihin, kuten kaupassa käyntiin, ruuanlaittoon ja pukeutumiseen. Yhteiset muistot, elämäntapa ja elämänkokemus yhdistivät.

Omat menot virkistävät

Kodin ulkopuolista toimintaa ja yhteisöihin osallistumista voi kutsua kollektiivisiksi voimavaroiksi. Kaikki omaishoitajat kertoivat, että kodin ulkopuolinen virkistys ja toiminta olivat heille hyvin merkityksellistä. Haastatteluissa ilmeni, että usein puolisoilla oli ollut yhteisiä harrastuksia, joiden jättäminen oli aiheuttanut suruakin, mutta toisinaan luopumiset helpottivat jaksamista.

Muutaman haastateltavan kulttuuriharrastus oli jatkunut jo vuosikymmeniä, ja halu osallistua edelleen oli voimakas. Myös liikuntaharrastusten parissa viihdyttiin, ja liikkumista pidettiin elintärkeänä oman jaksamisen kannalta, mutta sen parissa tavattiin myös muita ihmisiä. Mikäli harrastuksissa oli taukoa, sitä harmiteltiin kovasti.

Usea haastatteluun osallistunut omaishoitaja oli yhdistys- ja järjestöaktiivi. Aktiivisuus oli saattanut olla pitkäaikainen ja pariskunnan yhteinen intressi, josta luopuminen oli näköpiirissä. Myös entisten kollegoiden tapaaminen ja vapaaehtoistoiminta olivat merkityksellisiä toimintoja, joihin haluttiin osallistua jatkossakin.

Merkityksellinen ihmissuhde

Kun kysyimme haastateltavilta, miksi omaishoitajat hoivaavat hyvinvointiaan uhmaten, niin he kertoivat, että vastuunotto ja läheisen auttaminen tuntuivat maailman luonnollisimmalta ja itsestään selvältä asialta. Ihmissuhde vaikutti olevan yksi tärkeimmistä voimavaroista ja hoitamisen motiiveista. Puoliso tai vanhempi oli rakas ja läheinen ihminen, jonka hyväksi haluttiin tehdä vaativaa työtä. Kyse oli myös vastavuoroisuudesta, sillä molemmat olivat tukeneet toisiaan aiemmin elämän varrella. Hoivaaminen koettiin mielekkääksi ja merkitykselliseksi ihmissuhteeseen perustuvaksi ja sitä ylläpitäväksi työksi.

Omaishoitajat kertoivat, että hoivaaminen oli palkitsevaa. Eräs miespuolinen haastateltava koki voimaannuttavaksi sen, että hän havaitsi vaimonsa voinnin kohentuneen saatuaan hänet kotiin pitkän hoitojakson jälkeen. Eräs tytär koki palkitsevana äitinsä kiitollisuuden. Hoivattavat myös ilmaisivat arvostavansa saatua apua. Kultahääpäivää odottava pariskunta totesi, että yhteinen elämä oli sujunut sopuisasti. Myös rakkaudesta ja tunteista puhuttiin ääneen.

Pohdintaa

Läheisestä omaishoitajaksi -projekti on onnistunut tavoittamaan vaikeasti paikannettavan ryhmän: ikääntyvät omaishoitajat, jotka huolehtivat läheisestään ilman omaishoidon tukea. Osa haastateltavista ei pitänyt itseään vielä omaishoitajina, mutta arvelivat tilanteen lähiaikoina muuttuvan. Tavoittamiemme perheiden omaishoitotilanteet olivat monimuotoisia ja auttamisen vaativuus vaihteli vähäisestä auttamisesta vaativaan ja sitovaan hoivaamiseen. Kaikkein uuvuttavimmassa tilanteessa olevia ikäihmisiä emme onnistuneet tavoittamaan haastatteluun, sillä he eivät siihen jaksaneet osallistua.

Tuomme esille voimavaroja, joita perustuvat psyykkisiin, sosiokulttuurisiin, kollektiivisiin ja ihmissuhteen liittyviin tekijöihin. Näiden lisäksi omaishoitoperheen voimavaroihin kuuluu fyysiset ja taloudelliset voimavaroja sekä sosiaalinen verkosto, kuten perhe ja lapset, joihin tässä kirjoituksessa ei syvennytä.

Havaitsimme, että omaishoitoperhe ammentaa sekä yhteisistä että yksilöllisistä voimavaroista, joita on sekä hoivaajalla että hoivattavalla ihmisellä. Hoivan vastaanottajat eivät ole passiivisia osapuolia vaan osallistuvat yhteiseen arkeen jaksamisensa rajoissa. Tilanne vaatii molemmilta sopeutumista ja kimmoisuutta sekä itsetuntemusta. Henkilökohtaisilla saavutuksilla on merkitystä, kun eletään arkea. Molemmille osapuolille on tärkeää päästä ulos kodin piiristä ja nauttia omasta ajasta – jos niin haluaa.

Vaikka hyvinvointia ja jaksamista ylläpitäviä voimavaroja tuli esille runsaasti, on pidettävä mielessä se, että iäkkäiden omaishoitoperheiden haavoittuvainen tilanne voi muuttua äkillisesti. Väestön ikääntyminen on yhteiskunnallinen tosiasia, mikä merkitsee sitä, että iäkkäiden omaishoitoperheiden tukemiseen olisi maassamme panostettava nykyistä enemmän. Omaishoitotilanteiden tunnistaminen olisi kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota. Tarvitaan matalan kynnyksen toimintaa, joka auttaa omaishoitotilanteiden tunnistamisessa ja niihin sopeutumisessa. Myös nykyistä laajempia voimavarakartoituksia tarvitaan. Olennaista on se, että omaishoitoperheen kanssa työskennellään heidän toiveistaan ja lähtökohdistaan käsin. On varmistettava se, että omaishoitaja ja hänen läheisensä ymmärtävät, mitä eri tukimuodot tarkoittavat ja mihin he ryhtyvät, kun allekirjoittavat tukiin liittyviä sopimuksia.

Ikääntyvien omaishoito kaipaa nykyistä enemmän huomiota väestön ja omaishoitajien vanhetessa. Mutta yhteiskunnallisen näkökulman ohella on vielä se inhimillinen näkökulma: rakas ihminen on se tärkein ihminen maailmassa.

Hanke Läheisestä omaishoitajaksi – tukea toimintakykyyn, hyvinvointiin arkiselviytymiseen (RAY 2012 – 2014) koski iäkkäitä omaishoitajia, joilla ei ollut kaupungin myöntämää omaishoidon tukea.

Haastatteluihin osallistui 23 tuen ulkopuolista omaishoitajaa.

Hankkeen tavoitteita olivat:

• ylläpitää ja edistää omaishoitajien hyvinvointia, toimintakykyä ja arkiselviytymistä,
• tuottaa uutta tietoa elämäntilanteista, hyvinvointia edistävistä ja sitä heikentävistä tekijöistä,
• kehittää ja soveltaa yksilöllisiin tarpeisiin pohjautuvaa toimintaa.