Elämä tapahtuu yhteisöissä
”Onko rakkautta jättää ihminen ilman työtä ja yhteisöä ja mahdollisuutta toteuttaa itseään täysiverisenä kansalaisena”, pohtii Outi Airola tuoreessa kirjassaan Äiti Airolan Parempi Maailma ja analysoi reseptejä perustarpeeseemme onnellisuuteen.
Outi Airola on toimittaja ja Airolan taitelijaperheen äiti, joka on Kokkolan satama-alueella Ykspihlajassa tehnyt rohkeita yhteisöllisiä tekoja jo nelisenkymmentä vuotta ja tulokset ovat silminnähtäviä. Hänen luotsaamansa asukasyhdistys on tuonut yhteen syrjään työnnettyjä ihmisiä, joiden kanssa on kunnostettu vanhoja hirsitaloja, pyöritetty ruokalaa ja ruokajakelua ja järjestetty erilaisia kulttuuritempauksia.
Elämänkokemuksiensa havainnot hän tiivistää kirjassaan yksinkertaisiksi teeseisiksi ja toimintamalleiksi.
Yhteisöllisyyden uusi nousu
”Työväelle ominainen yhteisöllisyys hävisi opiskeluaikanani kaikkialta satama-alueilta. Lapsuudessa olin aina elänyt värikkäässä yhteisössä, jossa oli paljon erilaisia ongelmia ja ristivetoa yhteiskunnan kanssa. Paluu Ykspihlajaan oli muistutus siitä, että asioita voidaan ratkaista ja mennä yhteistyöllä eteenpäin. Poliittiset jakolinjat ovat hälvenneet ja kukaan ei enää häpeä Ykspihlaja-taustaansa”, Outi muistelee hymyillen.
Asukkaat ovat ylpeitä ykspihlajalaisuudestaan ja paikka on eheytynyt yhdessä tekemisen ja kulttuurin valtakunnallisesti tunnetuksi tyyssijaksi. Outin Kahvila Sahassa voi törmätä niin elokuvaohjaajiin, näyttelijöihin kuin kiertueella oleviin muusikoihinkin. Kuulumisia vaihdetaan rennosti ja pukukoodi on vapaa.
Taistelua toivottomuutta vastaan
Outin arkiratkaisut ovat monikäyttöisiä ja sopivat myös kehitysvamma-alalle. Tekeminen ja toiminta on keskiössä. Kehitysvammaiset ihmiset tarvitsevat toimivia välityömarkkinoita. Työnantajat eivät niitä ehdi kehittää.
”Ihminen on enemmän kuin laahustava synkkyys, siihen on saatava tekemisen parantavaa voimaa”, Outi korostaa.
Yhtenä tulevaisuuden ratkaisuina toimisivat aamusta iltaan auki olevat kansalaiskeskukset, joissa ollaan samanarvoisia kohteita ja tekijöitä.
”Vapaaehtoisia toimijoita nostetaan poteroista tukiringiksi kaksiportaisena menetelmänä. Heikko nousee ja auttaa muita ja saatu vastuu ja vapaus kannattelee elämää. Oma taakka jää polun varteen, kun asioita tehdään yhdessä pienemmissä yksiköissä. Hyödyllinen ihminen muuttuu näkymättömästä läpinäkyväksi”, kirjoittaa Outi.
Näihin yhteisöihin tarvittaisiin hyödylliseksi havaittua mutta kadonnutta sosiaalityöntekijän roolia.
”Kun sosiaalityöntekijät ovat kentällä, havaitaan ihmisiä ja heidän ongelmiaan. Kävijät voivat kerran viikossa kysyä apua ja saada apua niiden ratkaisemiseen. Nykyajan digitaalisuudesta yksinäinen putoaa nopeasti”, Outi jatkaa.
Yhteiskunta kannattavaksi yhdessä
Miten tämä on sitten Kokkolassa konkretisoitunut? 90-luvulla Outi Airola alkoi tuoda omaan pihapiirinsä toimintaa, mm. musiikkia.
”Laulu on haltioitunutta puhetta. Ikiaikaisissa ketjuissa on haettu voimaa ja tehty elämästä siedettävää omien taitojen kautta, yhdessä leirinuotiolla”, kuvailee Outi.
Valtavan toimiva ratkaisu on myös nivoa toimintaa ruuan ympärille.
”Kaikkihan syövät ja ruoka on hyvää, kun syödään yhdessä. Jokainen on myös auttaja ja tasaveroinen toimija. Eihän kukaan naura vitseillekään yksin kotona.”
Outin luonteenpiirteissä korostuvat stressinsietokyky, usko asioitten järjestymiseen ja silmät auki kulkeminen. Nämä ovat auttaneet häntä tunnistamaan kohteita, joihin voi tarttua. Asukasyhdistys onnistui vanhojen arvotalojen siirrossa, loi vanhalle koululle uuden nuoruuden sekä persoonallisen päiväkodin. Kaikki mitä mainioimpia puitteita tulla vuodelevon hiljaisuudesta töihin, jotka muodoltaan sopivat useimmille.
Sataman puolelta pelastetun arvotalon matkustajakodiksi muuntautuminen on yhteinen ylpeydenaihe ja koulu rakentui vähän kerrallaan tiloiksi, jotka palvelevat erilaisia käyttötapoja.
Iloa tarvituksi tulemisesta
Kun pimeä ja lumisateinen aamu koululla käynnistyy huonekalujen järjestelyllä, huomataan miten reipas tekeminen rakentaa siinä, missä puhuminen olisi murheitten vatvomista.
”Opin ja rohkaistuin Lontoon Settlementti-liikkeen ruokaan liittyvästä mallista ja Italiassa näkemästäni skitsofreenikkojen työllistymisestä ohjaajiensa tuella. Ihminenhän pystyy ihan mihin vaan. Meillä on ollut hellyttävää, kun työntekijät seuraavat käsipaperin ja muun hintoja, jotta pullat ovat edullisia ja ”meidän juttu” saadaan onnistumaan. Harvoin työntekijä ajattelee yrittäjän puolesta myös kustannuksia.”
Ihmiset haluavat olla osa merkityksellistä tekemistä, josta saadaan myös kehuja, jolloin oman elämän miettiminen vähenee. Täydelliset ihmiset ovat satuolentoja.
Kiinteistöt hyötykäyttöön
Miten tätä mallia voitaisiin toteuttaa myös muualla? Kokkolassa kaupunki on vuokrannut kiinteistöjä edullisesti, kun niitä vastineeksi kunnostetaan ja otetaan käyttöön.
”Se on kaupungille edullista ja maailma on täynnä osaavia ihmisiä. Muualla joku toinen voi panna asioita liikkeelle. Maaseutuhan on täynnä tyhjiä taloja ja yksinäisiä ihmisiä. Yhteiset ruokailut ja muiden ikäihmisten auttaminen pihatöissä ovat helppoja toteuttaa”, Outi luettelee.
Paperityö on aikamoista ja siihen tarvittaisiin kaupungilta henkilö, joka niitä pyörittäisi. Ykspihlajassakin kysäistiin, onko sitten sääntöjen mukaista lähteä kulkemaan näin uusia polkuja.
”Onhan asukasyhdistyksen tehtävänä myös parantaa asumisaluetta”, toteaa Outi.
Vanha latu ei riitä, kun haetaan parempaa maailmaa!
Outi Airolalta on tänä vuonna ilmestynyt kirja, Äiti Airolan parempi maailma. Into Kustannus.
Kirjoita kommentti