Kehitysvammaliitto kouluttajana: aina askeleen edellä
Kehitysvammaliiton koulutustoiminta alkoi lähes välittömästi liiton perustamisen jälkeen 70 vuotta sitten. Aluksi koulutus keskittyi pitkälti hoitonäkökulmaan. Nykyisin keskeisenä näkökulmana koulutuksissa on kehitysvammaisten ihmisten ihmisarvo ja heidän oikeuksiensa toteutuminen.
”Kehitysvamma-alan työntekijöiden osaamisen kehittäminen on ollut osa Kehitysvammaliiton toimintaa sen perustamisesta lähtien. Kunkin vuosikymmenen koulutukset ovat heijastelleet oman aikansa ajatustapoja. Alkuvuosina koulutukset keskittyivät paljolti hoitonäkökulmaan, sillä kehitysvammaiset ihmiset nähtiin hoidon kohteina. Tuolloin koulutettiin liiton jäsenjärjestöjen työntekijöitä, mutta myöhemmin koulutukset suunnattiin koskemaan kaikkia alalla työskenteleviä”, kiteyttää Kehitysvammaliiton toiminnanjohtaja Susanna Hintsala.
Joka toinen vuosi pidettävät opintopäivät muodostivat aina 1960-luvulta alkaen perustan liiton koulutustoiminalle.
Sosiaalihuollon Keskusliiton julkaisussa Vajaamielishuolto ja -lainsäädäntö Kehitysvammaliiton koulutustoiminnasta kirjoitettiin näin:
”Huomattava merkitys vajaanmielishuollon kehitykselle on ollut v. 1952 perustetulla Vajaamielisyyslaitosten Keskusliitolla, joka sittemmin on muodostettu vajaamielishuollon koko alan käsittäväksi Vajaamielisenhuollon Keskusliitoksi. Liitto on mm. julkaissut vajaamielishuoltoa käsittelevää kirjallisuutta, toimeenpannut vuosittain koko maata käsitettäviä opintopäiviä, pannut alulle vajaamielishoitajien koulutuksen sekä laatinut suunnitelman myös vajaamielisopettajien erityiskoulutusta varten.”
Jotkut teemat ovat olleet esillä Kehitysvammaliiton koulutuksessa hyvin kauan. Tällaisia aiheita ovat esimerkiksi palvelujen laatu, seksuaalisuus ja integraatio.
Opintopäivien tarve oli suuri
Tietokirjailija ja eläkkeellä oleva maakuntajohtaja Pertti Rajala kertoo, että Kehitysvammaliiton henkilökunnan opintopäivät olivat heti liiton perustamisesta alkaen merkkitapaus alalla. Ne järjestettiin vuosittain. Professori S. E. Donner avasi usein opintopäivät sanoilla ”Hyvät taistelutoverit!”. Nämä sanat kuvasivat hyvin sen ajan tunnelmia työntekijöiden keskuudessa.
Opintopäivät olivat työntekijöille välttämätön henkireikä. Niiltä saatiin uutta tietoa ja oli mahdollista keskustella muiden samaa työtä tekevien kanssa. Alkuvuosien opintopäivillä haluttiin kuulla alustuksia kehitysvammaisuuden syistä ja muodoista. Toinen suosittu aihe oli, miten kehitysvammaisiin pitää suhtautua.
Opintopäivien tarve oli suuri uusien kehitysvammapalvelujen laajentuessa. Opintopäiviä pidettiin tarkoituksellisesti eri puolilla Suomea. Henkilökunnalle oli hyödyllistä vaihtaa ajatuksia työhön liittyvistä kysymyksistä ja tavata muita alan työntekijöitä.
Erityishuoltopiirit olivat koulutuksen tärkein yhteistyökumppani aina 1990-luvulle asti. Koulutusta järjestettiin ennen muuta piirien henkilöstön tarpeisiin. 1980-luvulla kehitysvamma-alan koulutus oli lakisääteistä eli siitä sovittiin Sosiaalihallituksen kanssa. Kun koulutus oli Sosiaalihallituksen hyväksymää, piirit saivat lähettää siihen osanottajia.
Täydennyskoulutusta, keskeinen teema elämänlaatu
Kehitysvammaliiton koulutustoiminta laajeni 1990-luvulla. Koulutusta ei järjestetty enää vain erityishuoltopiireille. Kunnat, erilaiset oppilaitokset, muut järjestöt sekä alalla toimivat monet yksityiset yritykset ovat muiden muassa koulutuksen kohderyhminä.
90-luvulta lähtien Kehitysvammaliiton koulutustoiminta on ollut systemaattista täydennyskoulutusta. Tuolloin keskeiseksi koulutusaiheeksi nousivat kehitysvammaisten ihmisten elämänlaatuun liittyvät kysymykset.
”Koulutettiin myös aivan perusasioita, kuten kehitysvammaisuutta, kehitysvammaisen henkilön ohjaamiseen liittyviä asioita sekä arjen taitoja. Koulutus täydensi alalla työskentelevien aikaisempia tietoja. Myös uutta tutkimustietoa tuotettiin koko ajan ja se vaikutti myös koulutussisältöihin”, Hintsala kertoo.
90-luku oli tuotteliasta aikaa myös hankkeiden näkökulmasta. Niiden kautta tuli uutta tietoa esimerkiksi kehitysvammaisen ihmisen muistitoiminnoista ja toiminnanohjauksesta. Myös kuntoutuksen eri menetelmiä käsiteltiin koulutuksissa paljon. Samaan aikaan palveluissa tapahtui paljon muutoksia, ja tämä näkyi myös koulutustarjonnassa.
Työllistyminen ja yksilöllinen elämänsuunnittelu
Vuosikymmenen lopulla koulutuksissa käsiteltiin paljon kehitysvammaisten ihmisten palkkatyöllistymiseen liittyviä kysymyksiä. Henkilökuntaa koulutettiin muun muassa työhönvalmentajiksi. Tämä on ollut myös 2000-luvulla hyvin tärkeä teema.
“Yksilöllinen elämänsuunnittelu ja siihen liittyvä ajatustavan muutos, itsemääräämisen tukeminen ja kehitysvammaisen ihmisen omiin oikeuksiin liittyvä koulutustoiminta on vahvistunut koko 2000-luvun. Tämän teeman käsittely jatkuu koulutuksessa edelleen”, Hintsala toteaa.
Myös alan lainsäädännön muutokseen liittyvä koulutus on aina ollut tärkeä osa Kehitysvammaliiton koulutustoimintaa.
Liiton tutkimus konkretisoituu koulutuksissa
2010-luvulta lähtien koulutusprosessit ovat muuttuneet pidempikestoisiksi ja koko organisaatiota tukeviksi. Ajatuksena valmentavissa ja tukevissa koulutuksissa on tunnistaa ensin osaamisen tarve ja rakentaa sen perusteella räätälöityjä koulutuksia eri organisaatioille.
”Liiton tutkimus näkyy koulutustarjonnassa muun muassa siten, että tuoreiden tutkimustulosten perusteella on järjestetty asiaan liittyviä konferensseja. Tällaiset konferenssit olivat erityisen suosittuja 90-luvulla. Nyt niitä ollaan jälleen palauttamassa takaisin koulutustarjontaan ja tietoa tarjotaan erityisesti liittomme jäsenjärjestöille. Näissä konferensseissa myös muut kuin liittomme omat tutkijat voivat esittää omia tutkimustuloksiaan”, Hintsala kuvailee.
Myös saavutettavuuteen liittyvä selkokielen koulutus on ollut vahvaa 2010-luvulta lähtien.
Kansainvälinen toiminta tuo uusia ideoita
Kehitysvammaliiton kansainvälinen koulutustoiminta on aina ollut merkittävää liiton alkuajoista lähtien. Esimerkiksi pohjoismainen yhteistyö on ollut perinteisesti vahvaa eritoten Ruotsin kanssa.
”Olemme tehneet paljon koulutusyhteistyötä myös Yhdysvaltojen kanssa. Eritoten palvelujen laatu oli 90-luvulla todella tärkeä teema. Siihen liittyen saimme paljon kouluttajia Yhdysvalloista”, Hintsala kertoo.
Kehitysvammaliitto koulutti kaksivuotisessa hankkeessa myös erityistyöntekijöitä kehitysvammaisuuden arviointiin ja kuntoutukseen neuropsykologisesta näkökulmasta. Tämän koulutuksen pääkouluttajat tulivat Venäjältä ja Kanadasta.
”Olemme myös tehneet tiivistä yhteistyötä Iso-Britannian kanssa yksilökeskeisen suunnittelun koulutuksen kehittämisessä tiiviissä yhteistyössä Simon Duffyn kanssa. Näissä yhteyksissä kansalaisuusajattelu on noussut koulutuksen keskiöön”, Hintsala mainitsee.
Hän korostaa, että koulutuksen kehittämisen kannalta on ollut tärkeää, että liiton kouluttajat ovat päässeet osallistumaan kansainvälisiin konferensseihin oppimaan uutta.
”Työntekijöiden osaamisen vahvistaminen on jäsenistöllemme tärkeä kysymys ja se on osa ydintoimintaamme.”
Jatkossa liitto tulee edelleen tarjoamaan koulutusta jäsenistölleen entisen tapaan, mutta muu koulutustoiminta on siirtymässä uudelle yhtiölle nimeltään Saavuta asiantuntijapalvelut. Tämä yritys on sataprosenttisesti Kehitysvammaliiton omistama.
Ajatustapojen muutos keskiössä
Kehitysvammaliitto on pyrkinyt koulutuksissaan tuomaan joka vuosikymmenellä uusia tapoja ajatella ja tuoda esiin kehitysvammaisten ihmisten voimavaroja ja vahvuuksia sekä tapoja, joilla kehitysvammaisia ihmisiä voidaan tukea.
”Merkittävintä on ollut ajatustapojen muutos. Kehitysvammaliiton toiminnassa on aina ollut tärkeää nostaa esiin kehitysvammaisen ihmisen ihmisarvo ja hänen oikeuksiensa toteutuminen. Koulutuksissamme keskeisenä näkökulmana on ajatus kehitysvammaisista henkilöistä kehittyvinä ihmisinä. Tästä lähtökohdasta on luonnollista, että 2000-luvulla koulutukseen on tullut vahvasti mukaan myös ihmisoikeuksien näkökulma.”
“Kehitysvammaliitto on täydennyskouluttajana varmasti tämän alan numero ykkönen. Olemme aina pyrkineet kaikissa koulutuksissamme olemaan askeleen edellä muita ja näkemään tulevaisuuteen”, Hintsala summaa.
Yksilökeskeinen ajattelutapa nosti vahvuudet keskiöön
Kehitysvammaliitossa kansalaistoiminnan päällikkönä ja kouluttajana työskentelevä Niina Sillanpää aloitti kouluttajauransa kehitysvammaisten ihmisten seksuaalisuutta käsittelevällä koulutuksella. Varsinaiseksi hittituotteeksi muodostui kuitenkin yksilökeskeisen elämän suunnitteluun liittyvä koulutus. Sen perusajatuksena ovat yksilön vahvuudet ja niiden korostaminen, ei heikkoudet. Materiaalit tähän koulutukseen saatiin suoraan Iso-Britanniasta ja ne käännettiin suomeksi.
Sillanpään mukaan nykyisin lähdetään siitä, että ammattilaisten toimintaa pitää kehittää vastaamaan paremmin kehitysvammaisten ihmisten tarpeita, sen sijaan että kehitysvammaisen ihmisen pitäisi sopeutua olemassa olevaan järjestelmään. Tämä ajattelun muutos näkyy monissa koulutuksissa.
”Aikaisemmin opiskeltiin kehitysvammaisuutta ja yritettiin ymmärtää mitä se on. Nyt fokus on siinä, kuinka häntä voitaisiin tukea parhaimmin”, Sillanpää kiteyttää.
”Yksilökeskeisen elämän suunnittelun takana on ajatus sosiaalisesta vammaisuudesta, joka on yhteiskunnan aiheuttamaa. Toisin sanoen: mitä enemmän yhteiskunta tarjoaa tukea, sitä vähemmän vammaisuus ilmenee”, Sillanpää kuvailee.
Hoivasta ohjaamiseen
Yksilökeskeisen elämänsuunnittelun koulutus toi esiin myös uusia tapoja tehdä työtä. Sen ansioista ajatus kehitysvamma-alan työskentelystä on muuttunut hoivasta ohjaamiseen. Se toi ajatustapojen muutoksen konkreettisesti työn tekemisen tasolle arkeen.
”Ei puhuttu enää kuntoutuksesta, vaan siitä millaista elämää itse kukin kehitysvammainen ihminen haluaa elää.”
Itsemääräämislain voimaantulo oli Kehitysvammaliitolle varsin tärkeä koulutusteema. Jatkumo eri koulutusten välillä näkyy siten, että yksilökeskeisen elämän suunnittelun työkalut ovat olleet suurena apuna myös itsemääräämislain koulutuksessa.
”Olen kouluttaessani oppinut varmasti yhtä paljon kuin ne, joita olen opettanut, koska koulutuksen aikana teemme yhdessä paljon asioita ja jaamme kokemuksiamme”, Sillanpää kiittelee.
Tulevaisuudennäkymiä
Sillanpää ennustaa, että työvoiman vaihtuvuus tulee jatkossa varmasti olemaan vieläkin suurempaa kuin nykyisin.
”Työntekijät eivät todennäköisesti enää sitoudu työpaikkansa samalla tavoin kuin nykyisin ja he haluavat vaikuttaa työvuoroihinsa entistä enemmän. Tällaiset henkilöt tulevat luultavasti tarvitsemaan erilaisia pikakoulutuksia, kuten verkkokursseja ja videoita.”
Myös työperäinen maahanmuutto tulee varmasti lisääntymään ja se merkitsee uudenlaisen koulutuksen järjestämistä.
Sillanpää arvelee myös, että pysyvissä työsuhteissa olevat kehitysvamma alan työntekijät tulevat luultavasti erikoistumaan entistä enemmän erityistehtäviin, kuten haastavasti käyttäytyvien ihmisten kanssa toimimiseen. Tällaisiin työtehtäviin tarvitaan pidempiä, syvempiä ja erikoistuneempia peruskoulutuksia.
Koulutus vahvisti omia näkemyksiä
1990-luvulta lähtien hoitotyötä kehitysvamma-alalla tehnyt Leena Heinvirta on osallistunut Kehitysvammaliiton koulutuksiin jo parinkymmenen vuoden ajan. 69-vuotias Leena jäi virallisesti eläkkeelle pari vuotta sitten, mutta tekee edelleen silloin tällöin työvuoroja entisessä työyhteisössään. Hän kertoo, että koulutukset, joihin hän osallistui aktiivivuosinaan, käsittelivät muun muassa mielenterveyteen, lääkehuoltoon ja haasteelliseen käyttäytymiseen liittyviä asioita.
Viime vuosien tärkeimpiä aiheita ovat lisäksi olleet itsemääräämisoikeuteen, arjen tukemiseen sekä yksilölliseen elämänsuunnitteluun liittyvät koulutukset.
”Osallistuin koulutuksiin hyvin mielelläni, sillä sain niistä vahvistusta omaan ammatilliseen työskentelyyni. Myös ajatusten vaihto muiden koulutukseen osallistuneiden kollegoiden kanssa oli tärkeää, sillä saatoimme jakaa omaan työhömme liittyviä kokemuksiamme asiakkaiden kanssa työskentelystä. Sain jokaisesta koulutuksesta jotain uutta työhöni”, Leena kertoo.
Koulutuksissa saatujen uusien tietojen myötä Leena ryhtyi myös arvioimaan omia, joskus ehkä paikolleen jämähtäneitä työtapojaan uudessa valossa.
”Kun omaa työtään tekee riittävän kauan, on vaarana, että työtavat urautuvat, tulee putkinäkö ja tehdään asiat samoin, kuin on aina ennenkin tehty. Tähän asiaan koulutukset toivat uutta näkökulmaa.”
Joskus uusien asioiden omaksuminen kohtasi Leenan mukaan myös muutosvastarintaa, mutta muiden ihmisten kanssa keskustelu ja vuorovaikutus koulutuksissa avasi näkökulmaa tässäkin suhteessa.
”Yhdestäkään koulutuksesta en palannut tyhjin käsin, aina sieltä sai jotain uutta. Ei välttämättä mitään uutta roppakaupalla, mutta tärkeää oli saada myös vahvistusta omalle, hyvin tehdylle työlle”, Leena kuvailee.
Viron kehitysvammahuollon suuri loikka nykyaikaan
Kehitysvammaliiton koulutustoiminnalla oli merkittävä rooli itsenäistyneen Viron kehitysvammapalveluiden päivittämisessä neuvostoaikojen epäinhimillisistä oloista nykyaikaiseksi länsimaiseksi palvelujärjestelmäksi. Vetovastuu vaativasta tehtävästä lankesi Jyri Juustille.
Jyri Juusti tuli Kehitysvammaliittoon koulutussuunnittelijaksi vuonna 1990. Aikaisemmin Juusti oli mm. toiminut opettajana sosiaalialan oppilaitoksessa ja työskennellyt myös eri vammaisjärjestöjen sopeutumisvalmennuskursseilla.
”Koulutussuunnittelijan työssä saatoin yhdistää aikaisemmissa tehtävissä kerryttämääni osaamista maailmaan, joka kiinnosti minua. Hyvin pian kuvioon tuli mukaan myös erilaisia projektitöitä”, Juusti kertaa.
Kehitysvammaliitto oli vuonna 1991 mukana koulujen taksvärkkikeräyksessä, josta saatuja varoja käytettiin muutamien afrikkalaisten maiden ja Viron kehitysvammahuollon kehittämiseksi.
”Kun rahojen käyttöä pohdittiin, virolaiset totesivat, että kun ruoka on syöty, sitä ei enää ole, mutta sen sijaan koulutuksesta ja koulutusmateriaaleista on hyötyä pitkälle tulevaisuuteen. Tältä pohjalta Kehitysvammaliiton silloinen johtaja Helena Hiila tarjosi minulle vetovastuuta Viron koulutusprojektiin”, Juusti kertoo.
Projektin toisena kumppanina oli Viron sosiaaliministeriön erityisasiantuntija Kersti Põldemaa. Lisäksi projektissa toimi paljon sekä suomalaisia että virolaisia asiantuntijoita.
Syrjäytyneiden maailmassa
”Projektin alkaessa virolaisten kehitysvammaisten asema oli todella huono. He elivät syrjäytyneiden maailmassa”, Juusti kuvaa.
1990-luvun alussa Virossa toteutettiin vielä samaa käytäntöä kuin kaikkialla muuallakin entisen Neuvostoliiton alueella. Vammaiset lapset olivat joko laitoksissa tai kotona, jolloin toinen vanhemmista ei voinut käydä töissä. Erityistä tukea tarvitseva lapsi saattoi joutua hyvinkin pienestä syystä esimerkiksi koulukotiin tai aikuisten psykiatrisiin hoitolaitoksiin, sillä avopalveluita ei ollut.
”Pienten lasten isänä minuun sattui kovasti, kun näin omien lasteni ikäisiä lapsia istumassa laitoksen kellarissa. Ajattelin, että jos jotain voidaan tehdä, niin tässä on tekemisen paikka. Tehtävää oli paljon, mutta työ oli myös hyvin motivoivaa”, Juusti muistelee.
Kohti hyvää elämää
Koulutusohjelmien teemana oli kehitysvammaisten ihmisten hyvä elämä. Ohjelmissa oli seitsemän lähiopetusjaksoa sekä välitehtäviä, jotka sisälsivät työntekijöiden oman työn tutkimista. Välitehtävät purettiin Juustin vetämissä työnohjauksellisissa ryhmissä.
”Käytin opetuksessa ja keskusteluissa tulkkia ja toisinaan homma lähti niin sanotusti lapasesta, kun myös tulkki osallistui keskusteluun omine mielipiteineen. Aluksi keskustelut olivat hyvin varovaisia, mikä oli ymmärrettävää Virossa perinteisesti vallinneen, Neuvostoliiton ajoilta periytyneen toimintakulttuurin vuoksi. Tämä ilmeni muun muassa siten, että he ylistivät omia johtajiaan. Sanoin heille, että jos teillä on niin hyvät johtajat, niin voisimmeko vaihtaa heitä päikseen?”, Juusti nauraa.
Osalla alan työntekijöistä ei ollut minkäänlaista koulutusta, osalla oli päivähoidon koulutus ja joukossa oli myös puheterapeutteja ja erityisopettajia. Kehitysvammaliiton koulutus vahvisti monien intuitiivista ajattelua, joka heillä oli ollut jo entuudestaan.
Ääni ja välineet omalle työlle
Juusti kertoo, että Kehitysvammaliiton koulutus sai aikaan sen, että ihmisten yksilöllisyys alkoi nousta esiin.
”Vahtiminen, huutaminen ja virkkaaminen muuttuivat ohjaamiseksi ja opettamiseksi. Työ muuttui vartioimisesta yksilöiden tukemiseen. Havaittiin, että kehitysvammaiset lapset imivät itseensä kaikki virikkeet, joita heille tarjottiin, ja myös tuloksia alkoi syntyä.”
Koulutushankkeeseen kuului myös ulkomaista koulutusta siten, että Suomen kehitysvamma-alan ammattilaisille luennoimassa käyneet ulkomaiset kouluttajat kävivät kouluttamassa myös Virossa.
”Emme aliarvioineet virolaisten kykyä omaksua uusia asioita”, Juusti toteaa.
Lähiopetusjaksojen jälkeen ohjelmaan kuuluivat myös koulutusvierailut Suomeen. Tällöin koulutusaiheina olivat työkäytännöt ja kehitysvammaisten ihmisten elämänlaatu. Suomessa käydessään virolaiset työntekijät kiinnittivät ensiksi huomiota ulkoisiin puitteisiin, jotka näyttivät niukkuuteen tottuneiden virolaisten silmissä erittäin hienoilta. Vähitellen he kuitenkin alkoivat kiinnittää huomiota asiakkaiden ja työntekijöiden väliseen vuorovaikutukseen ja tästä saatettiin joskus tehdä kriittisiäkin huomioita.
Koulutuksessa huomioitiin vallitsevat olosuhteet
Kun koulutuksia viedään vähemmän kehittyneisiin maihin, kouluttajilla on monesti uhkana kompastua omaan nokkeluutensa ja tietävyyteensä.
”Virolaiset totesivat, että usein skandinaaviset kumppanit ovat melko hankalia, koska he tulevat oman mallinsa kanssa, johon he uskovat todella vahvasti ja pitävät sitä ainoana oikeana tapana. Tällä he viittasivat kuitenkin enemmän Ruotsiin ja Tanskaan. Sen sijaan suomalaiset olivat virolaisten mielestä enemmän samankaltaisia kuin he itse. Emme tarjonneet omaa malliamme sellaisenaan Viroon, vaan otimme huomioon vallitsevat olosuhteet ja realiteetit. Jos omaa mallia pidetään ainoana oikeana ratkaisuna, herkusta tulee myrkky”, kiteyttää Juusti.
Lisäksi Virossa oli 1990-luvun alussa lama, eikä heillä ollut samanlaisia taloudellisia mahdollisuuksia toteuttaa toimintamalleja samoin kuin Suomessa. Sen sijaan Virossa oli luova nyhjäise tyhjästä -malli, josta Juusti kertoo kuvaavan esimerkin:
”Tallinnassa avattiin uusi päivätoimintakeskus. Heillä oli tilat mutta ei minkäänlaisia huonekaluja. Niinpä he keksivät, että tyhjässä tilassa voi tanssia. Oli hienoa katsoa, miten hyvin rumba sujui.”
Nyhjää tyhjästä -malli oli helppo toteuttaa pienessä maassa, jossa ei ollut samanlaisia rakenteita kuin Suomessa, eivätkä virolaiset myöskään olleet rakenteidensa vankeja.
Työntekijöiden lisäksi Kehitysvammaliiton koulutusprojekti sisälsi myös tulevien kouluttajien kouluttamista. Lisäksi Valgan lääni osallistui Juustin vetämään Paikalliset laatujärjestelmät -projektiin 1990-luvun lopussa.
Suljetusta avoimeksi
Suurin muutos, joka Viron kehitysvammahuollossa tapahtui koulutusprojektin aikana, oli Juustin mukaan toimintojen muuttuminen suljetuista avoimiksi.
Samaan aikaan Viron yhteiskunta kokonaisuudessaan aukeni ja länsimaistui. Sosiaalipolitiikka ja -turva kehittyivät, nuoria osaavia ja koulutettuja ihmisiä tuli mukaan työelämään ja Viro liittyi osaksi Eurooppaa.
”Olimme mukana suuressa muutoksessa. Työni Virossa oli merkittävimpiä asioita, mitä olen koskaan työelämässäni tehnyt. Se oli tutkivaa ja iloista, siinä ei ollut mitään pikkusievää vaan pelkästään oikeita asioita. En ajattele, mitä olen tehnyt, vaan ajattelen, missä olen saanut olla mukana”, Juusti päättää.
”Muutuimme paremmiksi ihmisiksi Kehitysvammaliiton koulutusten kautta”
Kehitysvammaliiton koulutustoiminta juuri itsenäistyneessä Virossa otettiin vastaan avosylin ja kiitollisena. Loikka Neuvostoliiton aikana luodusta järjestelmästä kohti nykyaikaista länsimaista kehitysvammahuoltoa oli valtaisa.
”Työskentelin vuonna 1990 Viron sosiaaliavun ministeriössä, kun Kehitysvammaliitolta tuli tarjous auttaa Viroa kehittämään omaa kehitysvammahuoltoaan. Aluksi toivoimme muun muassa autoja ja muuta materiaalista apua. Tapasin tuolloin Kehitysvammaliiton toiminnanjohtaja Helena Hiilan, jota ihmetytti, että emme osanneet pyytää oikeanlaista tukea, vaan keskityimme materiaaliseen apuun. Tämän jälkeen syntyi ajatus siitä, että paras tapa auttaa Viroa on koulutus”, muistelee Kersti Põldemaa.
Koulutus tuli suureen tarpeeseen, sillä Viron kehitysvammahuolto oli rakennettu neuvostoliittolaisen periaatteen mukaan, jonka perusajatuksena oli eristää erityistä tukea tarvitsevat ihmiset laitoksiin tai koteihin, pois tavallisten ihmisten silmistä.
”Siihen aikaan kehitysvammaisia lapsia hoidettiin laitoksissa kuin eläimiä. Heidät oli jaoteltu eri ryhmiin sen mukaan, keitä opetetaan ja keitä ei opeteta. Aika oli kuitenkin kypsä ja muutoksen tuulet puhalsivat. Lopulta kaikki tapahtui nopeasti, ja laitosten purkaminen alkoi saman tien”, Põldemaa kuvailee.
Perustietoa kehitysvammaisuudesta
Põldemaa kertoo, että Viron itsenäistyttyä Suomen ohella monet muutkin Euroopan maat tarjosivat Virolle apua eri tavoin.
”Saimme koulutustarjouksia myös Tanskasta ja Saksasta mutta ymmärsin, että he olisivat opettaneet meille vanhaa tietoa. Sen sijaan Suomessa oli 1990-luvun alussa paras tieto ja näkemys kehitysvammaisuudesta ja sieltä meille tarjottiin ajankohtaisinta tietoa, mitä oli saatavilla.”
Koulutuksissa virolaisille annettiin sellaista perustietoa kehitysvammaisuudesta, jota Virossa ei tunnettu. Se oli täydennyskoulutusta, joka suunnattiin kehitysvammaisten ihmisten kanssa työskenteleville ammattilaisille.
”Vaikka olin itse opiskellut sosiaalialaa Virossa, en kuitenkaan ollut aikaisemin saanut mistään niin paljon hyvää ja tarpeellista perustietoa kehitysvammaisuudesta, kuin me virolaiset saimme Kehitysvammaliiton koulutuksissa. Saimme parhaat opettajat, jotka opettivat myös Suomessa samaan aikaan. Suomesta meille tarjottiin parasta apua, joka tuli suoraan sydämestä”, Põldemaa vakuuttaa.
Ajattelu pois järjestelmästä kohti ihmisiä
Neuvostoliiton aikana kehitetyssä järjestelmässä kehitysvammaiset ihmiset jaoteltiin monien eri perusteiden mukaan eri hallinnonalojen piiriin, mikä vaikeutti yhtenäisen palvelujärjestelmän luomista.
”Kehitysvammaliiton koulutuksissa ihmiset ymmärsivät, ettei ole tärkeää, minkä hallinnonalan alle kehitysvammaisen ihmisen palvelut kuuluvat, vaan tärkeää on että opimme kuinka kehitysvammaisten ihmisten kanssa työskennellään. Ymmärsimme että meidän on siirrettävä ajattelumme pois systeemistä ja kohdistettava se ihmisiin”, Põldemaa kuvailee.
”Tietenkin myös vastustusta löytyi, sillä kaikki eivät ymmärtäneet muutosten tarpeellisuutta, mutta onneksi kukaan ei pyrkinyt estämään kehitystä. Kuitenkin suurin osa ihmisistä ymmärsi, mihin suuntaan meidän on kehitettävä maatamme ja palvelujärjestelmämme”, hän jatkaa.
Opintomatkat Suomeen avasivat silmiä
Virossa toteutettujen opintojaksojen ohella virolaiset tekivät myös opintomatkoja Suomeen, jolloin heille avautui mahdollisuus tutustua Suomen kehitysvammahuoltoon.
”Aluksi kehitysvammaisia ihmisiä pidettiin Virossa tyhminä, eikä heidän ajateltu oppivan uusia asioita. Suomessa vierailulla käydessämme huomasimme kuitenkin, että kehitysvammaiset ihmiset olivat hyvin aktiivisia. Näimme, millainen todellisuus voisi olla, jos toimisimme kuten Suomessa toimittiin”, Põldemaa kertoo.
90-luvulla Viron itsenäistymisen aikaan maa kehittyi kaikin puolin ripeästi ja samalla myös kehitysvammahuolto eteni harppauksilla, ja Kehitysvammaliiton koulutus nopeutti tätä kehitystä.
Pieni ihme
Erityisen suuren kiitoksen Põldemaa antaa Kehitysvammaliiton koulutuspäällikkö Jyri Juustille, jonka vastuulla Viron koulutusprojekti käytännössä oli.
”Jyri Juustin rooli Viron kehitysvammahuollon kehitykseen on ollut keskeisen tärkeä. Jyri oli kuin Viron poika! Odotimme aina, milloin Jyri jälleen tulee, ja mitä hän on tällä kertaa suunnitellut. Se oli kiinnostavaa aikaa!”, Põldemaa muistelee.
”Olen niin kiitollinen Kehitysvammaliitolle, Helena Hiilalle, Jyri Juustille, Simo Paassillalle, ja kaikille muille Kehitysvammaliiton työntekijöille, joiden kanssa olimme vuosien ajan yhteistyössä. Voin sanoa täydestä sydämestä, että me muutuimme paremmiksi ihmisiksi Kehitysvammaliiton koulutusten kautta. Se mitä saimme Kehitysvammaliitolta, oli pieni ihme!”, kiittelee Põldemaa.
75-vuotias Põldemaa työskentelee edelleen Tallinnan sosiaalityökeskuksessa, jossa järjestetään asunnottomien ihmisten palveluja.
”En halua eläkkeelle vaan haluan työskennellä niin pitkään kuin jaksan ja ymmärrän jotain”, nauraa Põldemaa ja lähettää terveisiä kaikille Viron kanssa yhteistyössä olleille kollegoille Suomessa.
Kirjoita kommentti