Selkokieli tuli Suomeen jäädäkseen
Selkokielellä on Suomessa jo yli 40-vuotiset perinteet. Mallia selkokieleen saatiin Ruotsista, joka oli selkokielen kehittämisen edelläkävijämaa. Hyvin monet selkokieleen liittyvät perusasiat luotiin jo 90-luvulla ja ne ovat käytössä edelleen. Selkokeskuksen entinen johtaja Hannu Virtanen sekä suunnittelija Ari Sainio ovat olleet alusta lähtien vahvasti mukana selkokielen juurruttamisessa Suomeen.
”Selkokieltä alettiin ensimmäisenä kehittää Ruotsissa. Kehitysvammaliitossa tiedottajana seitsemänkymmentäluvun lopussa työskennellyt Pirjo Toivonen kiinnostui ensimmäisenä selkokielestä”, muistelee Hannu Virtanen, joka on työskennellyt selkokielen parissa eri tehtävissä sen alkuajoista lähtien. Hän jäi eläkkeelle Kehitysvammaliiton Selkokeskuksen johtajan tehtävistä vuonna 2015.
Ensimmäisen kerran selkokieltä on Suomessa tiettävästi käsitelty lasten kulttuurilehti Tyyris Tyllerön numerossa 3/80. Lehden päätoimittajana toimi tuolloin Kari Vaijärvi. Seuraavana vuonna Kehitysvammaliitto järjesti Toivosen ja Vaijärven aloitteesta selkokirjallisuusseminaarin Oriveden opistolla. Tätä seminaaria voidaan pitää selkokirjallisuuden ja selkoajattelun lähtölaukauksena Suomessa. Oriveden seminaari ei kuitenkaan syntynyt aivan tyhjästä, sillä Kehitysvammaliitossa toimi jo seitsemänkymmentäluvulla pieni selkokirjallisuustyöryhmä.
Laajemmin selkokieli tuli ensimmäistä kertaa julkisuuteen vuonna 1981, kun Ketju-lehti käsitteli aihetta vuoden neljännessä numerossaan. Tällöin lehden teemoina olivat lukeminen ja selkokirjallisuus. Vuonna 1982 ilmestyi Kari Vaijärven toimittama Selkokirjat-luettelo, jossa esitellään kaikkiaan yli sata erityyppistä helppolukuista kirjaa sekä piste- ja kosketuskirjoja.
”Selkokirjallisuus ymmärrettiinkin vielä 80-luvun alussa nykyistä laajemmin. Suppeampi käsitys asiasta tuli vallitsevaksi vasta muutamaa vuotta myöhemmin”, Virtanen kertoo.
Leija vahvisti selkokielen asemaa
”80-luvulla ajateltiin yleisesti, että kaikki suomalaiset pystyvät lukemaan Seitsemän veljestä. Näimme kuitenkin koko ajan, että hyvin monet eivät siihen pystyneet. Vielä vuonna 1989 pidettiin lukutaitoseminaari, jossa kukaan ei puhunut lukemisvaikeuksista. Tällöin käytin puheenvuoron lukemisen vaikeuksista. Puheen jälkeen saliin laskeutui hiljaisuus, sillä näkökulma, josta puhuin, oli läsnäolijoille vieras”, kertoo Virtanen.
Erityistä tukea lukemiseensa tarvitseville tuli kuitenkin jo vuonna 1983, sillä silloin perustettu selkokielinen Leija-lehti vahvisti selvästi selkokielen asemaa Suomessa. Seitsemän kertaa vuodessa ilmestyvän lehden julkaisijana toimi Kehitysvammaisten Tukiliitto. Hannu Virtanen toimi tuolloin lehden toimitussihteerinä ja hänen lisäkseen toimituksessa työskenteli myös Eeva-Kaisa Mäkinen.
”Leija oli alusta lähtien suunnattu kehitysvammaisille lukijoille. Lehden levikki kohosi muutamassa vuodessa 2000 tilauksesta noin 3000 tilaukseen. Ruotsissa oli alettu jo aikaisemmin julkaista selkokielistä Steget-lehteä, mikä helpotti myös Leijan julkaisun aloittamista. Sen sijaan muualla Euroopassa ei vastaavia lehtiä vielä ilmestyt”, muistelee Virtanen.
Lehden konsepti onnistui ilmeisen hyvin, sillä se on edelleen logoaan myöten samanoloinen kuin alkuaikoinakin.
Leijalla oli merkittävä rooli selkokielen kehittämisessä 1980-luvulla ja sen ansiosta jouduttiin muun muassa miettimään typografisia asioita sekä kuvien käyttöä lehden lukijoiden näkökulmasta.
Leijan ansioksi on myös luettava sen merkittävä rooli kehitysvammaisten ihmisten oman aktiivisuuden käynnistäjänä, jonka seurauksena syntyi myöhemmin muun muassa Me Itse -yhdistys.
Selkokirjoja aikuisille
Suomessa oli julkaistu lapsille suunnattuja helppolukuisia kirjoja jo 60-luvulta lähtien, mutta aikuisille vastaavia kirjoja ei ollut, koska aikuisten lukemisen vaikeuksia ei tunnistettu. Ensimmäisenä asiaan tarttui Pertti Rajala, joka nuorille ja aikuisille suunnattua teosta Poliisit perässä voidaan pitää ensimmäisenä suomenkielisenä selkokirjana. Teosta tehtäessä selkokielen periaatteet olivat jo muotoutumassa. Se oli koostettu tarinaksi useammasta norjankielisestä teoksesta ja käännetty suomeksi.
80-luvulla alkoi selkokirjoja ilmestyä myös muilta tekijöiltä, ja sitä vauhditti erityisesti Kirjastopalvelun järjestämä kirjoituskilpailu. Kirjastopalvelun lisäksi selkokirjoja julkaisivat myös muun muassa Kehitysvammaisten Tukiliitto, Vanhustyön keskusliitto, Työväen sivistysliitto sekä WSOY. Kirjoja teki noin 10 eri kirjoittajaa mutta Pertti Rajalan panos kävi yli muiden. Hän kirjoitti kaikista selkokirjoista yli puolet yksin tai yksi jonkun toisen henkilön kanssa.
Myös Suomessa ilmestyvä ruotsinkielinen selkokirjallisuus kukoisti 80-luvulla, jolloin ilmestyi peräti kahdeksan selkokielistä kirjaa ruotsiksi. Mukana oli useiden tunnettujen kirjailijoiden, kuten Märta Tikkasen ja Bo Carpelanin teokset.
Ensimmäinen selkomukautus ilmestyi vuonna 1990. Teos oli Arto Paasilinnan Isoisää etsimässä ja sen ja selkomukautti Pertti Rajala.
Ensimmäinen selkokielen opas ilmestyi vuonna 1986 tekijöinään Hannu Virtanen ja Pertti Rajala. Myös selkokielen koulutustoiminta oli aktiivista.
”Pertti Rajalalla, minulla ja Ari Sainiolla oli jokaisella omat aineistomme, joiden pohjalta loimme ensimmäiset yhteiset selkokielen koulutusaineistot. Tämä oli yhdeksänkymmentäluvun lopun merkittävin aikaansaannoksemme.
”Myös Tukiliiton Eeva-Kaisa Mäkinen teki paljon aineistoja kehitysvammaisille henkilöille. Meillä oli jatkuvasti tiiviit kontaktit käyttäjiin ja se vahvisti käsitystämme siitä, millä tavoin selkokieltä olisi kehitettävä”, Virtanen jatkaa.
Selkotyöryhmä yhdisti toimijat
Vuonna 1984 perustetun sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteisen selkotyöryhmän tarkoituksena oli koota yhteen kaikki selkokielen kehittämisestä kiinnostuneet tahot ja henkilöt. Työryhmä sai välittömästi johtavan aseman selkokielen kehityksessä.
”Nykyisin tätä työtä jatkaa Selkokielen neuvottelukunta, jossa on noin 50 jäsentä. Tämän elimen tehtävänä on varmistaa selkokielen näkyvyys yhteiskunnassa”, kertoo suunnittelija Ari Sainio, joka on työskennellyt selkokielen parissa yli 30 vuotta.
Osin Selkotyöryhmän ansiosta maahan luotiin selkokielisen kirjallisuuden tukijärjestelmä sekä aloitettiin viikoittaisen uutislehden julkaiseminen. Lisäksi työryhmä esitti Yleisradiolle useita kertoja selkokielisten ohjelmien aloittamista.
”Myös monet yksittäiset ihmiset ovat vaikuttaneet merkittävästi selkokielisten palvelujen laajentumiseen. Esimerkiksi projektisihteeri Anitta Raitanen kehitti selkomateriaalien tuotantoa vanhustyön puolella”, kertoo Virtanen.
Ruotsinkielisellä puolella keskeinen henkilö selkokielisten palvelujen edistäjänä oli työkeskuksen johtaja Beata Frankenhaeuser. Hänellä oli tärkeä rooli myös pohjoismaisen yhteistyön kehittäjänä. Ruotsissa oltiin eri hankkeissa Suomea pidemmällä, ja niin jokainen pohjoismainen tapaaminen poiki monta ideaa Suomeen.
Selkotyöryhmän ohella 1980-luvun lopulla Suomeen luotiin myös selkokirjallisuuden tukijärjestelmä.
”Ensimmäisen 10 vuoden aikana 90-luvulla perustettiin kaikki ne selkokielen ympärillä olevat rakenteet, jotka ovat toiminnassa edelleenkin. Ainoastaan selkokielen tutkijoiden KLAARA-verkosto syntyi myöhemmin, sillä selkokielen tutkijoita ei vielä 90-luvulla juuri ollut. Selkokieleen liittyvä toiminta onkin aina ollut hyvin käytännönläheistä ja tutkijat ovat kiinnostuneet aiheesta vasta myöhemmin”, Sainio pohtii.
Selkokeskus perustetaan
”Selkokeskus perustettiin vuonna 2000 mutta selkokielen ympärillä oli ollut toimintaa jo kauan ennen sitä. Minun ja Hannu Virtasen lisäksi palkattuna työntekijänä oli myös Maria Österlund FDUV:stä”, kertoo Sainio.
”Koulutimme, teimme esitteitä ja levitimme tietoa selkokielestä. Syy selkokeskuksen perustamiseen oli lisärahoitus, jota myös saimme Selkokeskuksen perustamisen jälkeen. Ennen Selkokeskuksen perustamista yksikkö toimi Selkouutiset ja LL-Bladet -nimisenä. Molemmat lehdet perustettiin jo vuonna 1990. Selkouutisten mallina oli ruotsalainen 8 sidor- sanomalehti, joka ilmestyy edelleen. Nykyinen Selkosanomat jatkaa edelleen samoilla linjoilla”, Virtanen kertoo.
”90-luvulla selkokielen tilanne oli hyvin samanlainen kaikissa pohjoismaissa. Siksi meillä oli hyvin paljon yhteistyötä. Ruotsi oli aina hieman edellä kaikessa ja Norja ja Suomi tulivat perässä”, Sainio huomauttaa.
Selkouutisten perustamista edelsi suuri julkisuus, joka kohdistui selkokieleen 80-luvulla. Aihe kiinnosti toimittajia.
”Julkisuus oli paljon suurempaa kuin todellisuus. 90-luvulla tilanne alkoi muuttua sen jälkeen, kun kävimme Irja Vinnin kanssa puhumassa eduskuntaryhmille selkokielen merkityksestä. SMP:n kansanedustaja Tina Mäkelä ehdotti tuolloin eduskunnassa, että Selkouutisisille myönnettäisiin miljoonan markan avustus. Tämä ehdotus meni läpi ja oli lähtölaukaus Selkouutisten perustamiselle”, Virtanen muistelee.
Hannu Virtanen teki selkokielen tarpeesta ensimmäisiä arvioita jo 1980-luvulla. Vankalle pohjalle arviot saatiin kuitenkin vasta vuonna 2000, kun ensimmäinen koululaisten lukutaitoa kartoittava Pisa-tutkimus valmistui. Se todensi, että noin kahdeksan prosenttia lapsista lukee huonosti. Myös tämä tieto oli omiaan perustelemaan selkokielen merkitystä Suomessa.
Selkokeskuksen alkuaikojen tärkein toimintamuoto oli euroon liittymisestä johtuva tiedotuksen tarve.
”Se on luultavasti edelleenkin suurin kampanja, jonka Selkokeskus on toteuttanut. Euroon siirtyminen tapahtui Suomessa hyvin jouhevasti ehkä osittain siksi, että Selkokeskus tiedotti asiasta niin laajasti ja sen ansiosta myös erityisryhmät saivat tietoa tästä asiasta. Ihmisille oli kova pelko sitä, kuinka he oppivat ymmärtämään uuden rahayksikön arvon”, Virtanen toteaa.
Hannu Virtanen ja selkolehtien perustaminen -video:
Selkokeskus alkoi vuonna 1996 jakaa Vuoden selväsanainen -palkintoa. Ensimmäisenä vuonna palkinnon sai käsikirjoittaja Elina Halttunen (vas.). Palkinnon myönsivät Halttuselle Kehitysvammaliiton toiminnanjohtaja Helena Hiila (oik.) sekä toimitusneuvoston jäsen (oik. toisena) Teuvo Taipale. Taustalla myhäilevät Hannu Virtanen sekä Pertti Rajala.
Kielen peruspohja kantaa edelleen
Selkokeskuksen tämän hetken suurin haaste on vastata kasvaneeseen kysyntään. Keskukselta kysytään paljon koulutusta ja apua tekstien tuottamiseen.
”Nykyisellä henkilöstömäärällämme emme pysty vastaamaan tarpeeseen riittävästi. Selkokielen tarve on kasvanut voimakkaasti viime vuosina, sillä sen merkitys on huomattu. Tarpeen lisääntymiseen on vaikuttanut muun muassa vanhusten ja maahanmuuttajien määrän lisääntyminen. Siksi tarvitaan selkokielisiä tekstejä monenlaisista taustoista tuleville ihmisille monenlaisiin ongelmiin”, Sainio toteaa.
Selkokeskus on myös itse syyllinen kysynnän lisääntymiseen, sillä se on tuonut viime vuosina selkokielen merkitystä hyvin vahvasti esiin valtionhallinnossa ja julkisuudessa yleensäkin. Onneksi alalle on tullut myös yksityisiä yrittäjiä, jotka tuottavat selkotekstejä erilaisiin tarpeisiin sekä antavat selkokielen koulutusta. Nämä yrittäjät ovat saaneet koulutuksensa Selkokeskuksessa ja vievät tietämystään eteenpäin. Myös Kehitysvammaliiton oma selkokieleen liittyviä palveluja tarjoava yritys nimeltään Saavuta Asiantuntijapalvelut Oy tarjoaa koulutusta sekä tekstien muokkausta selkokielelle.
Suuria saavutuksia, mutta myös tekemätöntä työtä edelleen paljon
Suunnittelija Ari Sainio jää syyskuun lopussa eläkkeelle. Hänen uransa aikana selkokieli on raivannut itselleen pysyvän paikan tiedonvälityksessä ja kirjallisuudessa.
”Olen ollut jo kolmenkymmenen vuoden ajan tekemisissä selkokielen kanssa ja silti minusta tuntuu, että vielä on paljon tekemätöntä työtä ja olemme vasta alussa. Tästä on kuitenkin muiden tekijöiden hyvä jatkaa. Meillä on hyvä tiimi, joka vie asioita eteenpäin ammattitaidolla.”
Merkittävä Selkokeskuksen kanssa tähän mennessä yhteistyössä ollut taho on Kela, jonka viestintäsuunnitelmassa selkokieli on vahvasti mukana.
Myös oikeusministeriön kanssa on tehty vaaleihin liittyvää selkotiedotusta 90-aluvulta lähtien. Kaikista vaaleista tehdään nykyisin selkokielistä materiaalia ja esimerkiksi Satasairaala julkaisee kaikki potilasohjeet selkokielellä ja käyttää selkokieltä kaikille suunnatuilla verkkosivuilla.
Korona-aikana myös THL Käytti selkokielistä tiedotusta samoin kuin Ruokavirasto, joka on tiedottanut esimerkiksi terveellisestä ravinnosta.
”Tällä hetkellä Selkokeskuksen palveluja käyttää varsin kirjava määrä erilaisia virastoja ja oppilaitoksia. sen sijaan yritysten joukossa ei ole vielä juurikaan ollut kiinnostusta selkokielen käyttöön. Esimerkiksi pankeilla ja vakuutuslaitoksilla olisi varmasti tarvetta selkokieliselle palvelulle ja tiedottamiselle”, Sainio sanoo.
Myös jo useamman vuoden eläkkeellä ollut Hannu Virtanen on tyytyväinen selkokielen voittokulkuun edeltävien vuosikymmenten kuluessa.
”Teimme Pertti Rajalan kanssa 80-luvulla tavoitteet selkokielelle. Jäädessäni eläkkeelle vuonna 2015 saatoin todeta, että kaikki asettamamme tavoitteet oli saavutettu, viimeisimpänä selkokieliset TV-ohjelmat, jotka alkoivat samana vuonna, kun jäin eläkkeelle. Syynä tähän oli Suomeen kohdistunut erittäin suuri maahanmuutto, jonka kautta selkokielen tarve ymmärrettiin Ylessä uudella tavalla. Nykyisin Suomen televisiossa esitetään myös ruotsinkielisiä uutisia selkokielellä.”
Suuri tavoite on, että selkokieli olisi osa koko kansalle suunnattua, kaiken kattavaa viestintää. Tähän tavoitteeseen on vielä matkaa.
”Elämme kieliheräämisen aikaa”
Suomen ratifioima vammaissopimus herätti kiinnostusta myös kielelliseen saavutettavuuteen. Selkokeskuksella on keskeinen rooli selkokielen aseman ja näkyvyyden lisäämisessä yhteiskunnassa.
”Saavutettavuusajattelu ei ole mikään uusi asia, mutta sen merkitys on täsmentynyt viimeisen 5–10 vuoden aikana. Kehitystä vauhditti erityisesti Suomen ratifioima vammaissopimus. Selkokieleen ja sen saavutettavuuteen tuli sen ansiosta uudenlainen täsmällisyys. Silti on vielä paljon työtä jäljellä, jotta selkokielen paikka ja painoarvo nähtäisiin saavutettavuuden kentällä”, kiteyttää Leealaura Leskelä selkokielen tämänhetkistä asemaa.
Leskelä on tällä hetkellä tutkimusvapaalla Kehitysvammaliiton Selkokeskuksen kehittämispäällikön tehtävästä. Hän valmistelee parhaillaan Helsingin yliopistossa väitöskirjaa, jonka aiheena on puhuttu selkokieli.
Vammaissopimuksen ohella myös saavutettavuuslainsäädännön muuttuminen on herättänyt kiinnostusta kielelliseen saavutettavuuteen, vaikka Suomen lainsäädäntö ei sinänsä velvoita selkokielen käyttöön.
”Selkokielen merkitys tunnistetaan, mutta siihen on vielä matkaa, että selkokieli olisi laajasti osa viranomaisviestintää. Selkokieli on mukana YK:n vammaissopimuksessa, saavutettavuuslainsäädännön perusteissa, Marinin hallitusohjelmassa ja avoimen hallinnon strategiassa. Näiden lisäksi tarvitaan myös lainsäädäntöä, joka velvoittaa viestimään myös selkokielellä”, tiivistää Henna Kara, joka toimii tällä hetkellä Leskelän sijaisena Selkokeskuksen kehittämispäällikkönä. Tästä syystä vaikuttamistyö on Selkokeskuksen pitkän linjan keskeinen tehtävä.
”Vaikka muutokset tapahtuvat hitaasti, niitä kuitenkin tapahtuu”, Kara toteaa.
Suomen ongelmallinen lainsäädäntö
Leskelä kertoo, että viime vuonna julkaistiin Handbook of Easy Languages in Europe. Teoksessa esitellään, mitä 21 Euroopan maassa on tehty selkokielen edistämiseksi.
”Tätä teosta lukiessa käy selville, että Suomessa on pitkään tehty hyvää käytännön työtä selkokielen parissa, mutta lainsäädännössä selkokielen asema on ongelmallinen. Muun muassa Englannissa lainsäädäntö edellyttää viranomaista käyttämään selkokieltä tietyissä tilanteissa, kuten vaikkapa lääkärin vastaanotolla, jos potilas on kehitysvammainen henkilö. Suomessa tilanne on tässä suhteessa heikompi, sillä selkokieli ei ole päässyt lainsäädännössä vielä viralliseen asemaan. Mutta pyrimme sinnikkäästi tätä päämäärää kohti.”
Leskelä arvelee tämän johtuvan siitä, että Suomen ajatellaan olevan selkokielen suhteen edistyksellinen maa, Selkokieli on tunnettu Suomessa jo neljänkymmenen vuoden ajan ja meillä on paljon selkokielisiä aineistoja.
”Elämme ehkä vähän harhaluulossa, että asiat ovat Suomessa selkokielen suhteen jo riittävän hyvällä tolalla”, Leskelä pohtii.
Tästä mahdollisesti johtuu, ettei Vammaissopimuksen toteutumista seuraavissa kansallisissa raporteissa ole kiinnitetty huomiota selkokielen heikkoon asemaan lainsäädännössä.
Toisaalta Suomessa on Karan näkemyksen mukaan nähtävillä myös jonkinlainen kielellinen aktivoituminen, joka tukee selkokielen vahvistumista.
”Eri organisaatioissa tehdään töitä selkeän ja hyvän virkakielen eteen, ja niihin on palkattu kielenhuoltajia. Esimerkiksi Kelalla on nykyisin viisi kielenhuoltajaa, kun aikaisemmin heitä oli vain yksi. Hyvää virkakieltä ja selkokieltä on tuettava rinnakkain. Selkokeskus on tehnyt pitkään vaikuttamistyötä kielen ymmärrettävyyden eteen yhteistyössä muiden kanssa. Kun asiaa pidetään sitkeästi esillä, saadaan myös edistysaskeleita.”
Tarvittaisiin ennakkotapauksia
Vammaissopimuksen lisäksi selkokieleen voitaisiin viitata muussakin lainsäädännössä, esimerkiksi yhdenvertaisuuslaissa. Toisaalta nykyistäkin lainsäädäntöä voisi tulkita siten, että se koskee myös selkokieltä. Esimerkiksi hallintolaissa edellytetään, että viranomainen käyttää selkeää, ymmärrettävää ja asiallista kieltä.
”Meiltä kuitenkin puuttuu oikeuskäytäntöä tästä asiasta, sillä viranomaisten kieleen ja viestintään liittyviä oikeusjuttuja ei juuri ole nostettu. Emme siis tiedä, miten vaikkapa hallintolakia oikeudessa tulkittaisiin”, Leskelä toteaa.
”Vaikuttamistyössä tarvitaan monenlaista osaamista, ja usein onkin tärkeä tehdä yhteistyötä esimerkiksi muiden vammaisjärjestöjen kanssa. Näin voimme jakaa ja hyödyntää esimerkiksi selkokieleen ja lainsäädäntöön liittyvää osaamista”, jatkaa Kara.
Kysyntä erittäin suurta
Leskelän mukaan Suomessa tapahtunut yleinen kielellinen herääminen lisää myös selkokielen kysyntää.
”Selkokielen näkyvyys yhteiskunnassa on kasvanut, mutta asiantuntemusta selkokielestä on vielä melko pienellä joukolla. Yritämme saada yliopistot kiinnostumaan selkokielestä, jotta ne ottaisivat vastuuta tulevien selkokielen asiantuntijoiden kouluttamisesta. Tavoitteemme on, että tulevaisuudessa kaikkialla Suomessa olisi riittävästi ammattilaisia, jotka kykenevät tekemään selkokielisiä materiaaleja.”
”Selkokeskus on pieni järjestötoimija, joka ei yksin pysty varmistamaan, että koko Suomen julkishallinnossa on riittävästi selko-osaamista. Siksi on erittäin tärkeää, että esimerkiksi Helsingin yliopistossa on tarjolla selkokielen opetusta”, Kara kiittelee.
Selkokeskus on tehnyt paljon työtä myös viranomaisten kanssa selkokielisen viestinnän edistämiseksi.
”Selkokeskuksen teksti- ja koulutuspalvelujen kysyntä on suorastaan räjähtänyt käsiin viimeisen seitsemän vuoden aikana”, Leskelä kuvaa.
Selkokeskus on suurten haasteiden edessä, koska sen pieni henkilöstömäärä ei riitä vastaamaan suureen kysyntään. Tällä hetkellä Selkokeskuksessa työskentelee alle 10 henkilöä, joista osa osa-aikaisesti. Työkenttä on hyvin laaja, vaikuttamistyön lisäksi Selkokeskus mm. julkaisee Selkosanomia.
Monilla on lisäksi väärä käsitys siitä, millainen prosessi selkokielen hallintaan ottaminen on.
”Selkokieli vaatii aina asiantuntemusta. Monet saatavat kuitenkin kuvitella, että lyhyt kahden tunnin koulutus selkokieleen antaa ihmisille riittävän osaamisen tuottaa selkokielisiä tekstejä. Siksi jotkut voivat pettyä, kun he huomaavat, ettei lyhyt koulutus avannutkaan tietä selkokielen asiantuntijaksi”, Leskelä pohtii.
Monille tulee myös yllätyksenä, että selkeä yleiskieli ja selkokieli eivät ole sama asia. Tärkeää on ymmärtää, että näillä kielimuodoilla on eri kohderyhmät. Selkeä yleiskieli on kohdennettu suurelle yleisölle, kun taas selkokielestä voivat hyötyä esimerkiksi kehitysvammaiset henkilöt, vanhukset ja maahanmuuttajat.
Puhuttu selkokieli
Uutena aluevaltausuksena selkokielessä on Leskelän tutkima puhuttu selkokieli. Tässä asiassa Suomi on edelläkävijämaa, sillä muualla selkokieltä ei juuri ole tutkittu puhutun kielen ja vuorovaikutuksen kannalta, vaan tutkimuksen pääpaino on ollut selkokielen kirjoittamisessa.
”Puhutun selkokielen merkitys tulee jatkossa kasvamaan. Esimerkiksi asiointi viranomaisten kanssa voi olla selkokielen käyttäjille ongelmallista. Vaikka asioista olisi saatavilla kirjallista tietoa selkokielellä, tilanne on kuitenkin aivan toinen, kun selkokielestä hyötyvä henkilö on kasvokkain viranomaisen kanssa. Tällöin puhutun kielen erityispiirteet tulevat esille”, Leskelä kuvaa.
Myös kuvallisessa ilmaisussa ja infografiikan käytössä esimerkiksi viranomaisten selkoviestinnässä on vielä paljon kehitettävää. Yhteistyö on avainsana monessa asiassa ja niin myös tässä. Viestin perille menemisen kannalta olisi hyvä, että sama viesti olisi tarjolla eri muodoissa: selkotekstin ohessa sama asia kannattaa kertoa myös vaikkapa videolla ja selkokuvien avulla.
Uusia käyttäjiä
Eräänä uutena ja merkittävänä selkokielen käyttäjätahona Leskelä ja Kara näkevät tulevat hyvinvointialueet, jotka tiedottavat ihmisiä esimerkiksi sote-palveluista.
”Suuret yrityksetkin olisi hyvä saada mukaan kertomaan palveluistaan yleiskielen lisäksi myös selkokielellä. Toivoisin, että yritykset näkisivät myös selkokieltä käyttävät ihmiset potentiaalisina asiakkaina. Tämä koskee etenkin yritysten verkkosivuja, joilla pitäisi olla tietoa tarjolla selkokielellä”, Leskelä esittää.
Selkomittari
Tuoreimmasta päästä palvelutarjontaa on Selkokeskuksen kehittämä selkokielen mittari, joka on tarkoitettu selkokielen asiantuntijoiden työkaluksi. Selkomittarilla voidaan objektiivisesti arvioida, vastaako jokin teksti selkokieltä vai ei. Tällaisia mittareita ei vielä toistaiseksi ole muissa maissa.
”On erittäin suuri saavutus, että olemme järjestötoimijana saaneet aikaiseksi tällaisen mittarin. Sen uusi versio 2.0 on juuri ilmestynyt”, Leskelä vinkkaa.
- Selkokeskus (selkokeskus.fi)
- Selkosanomat (selkosanomat.fi)
Kirjoita kommentti