Irlanti kehittää henkilökohtaista budjettimallia

”Kuulin ensimmäistä kertaa henkilökohtaisesta budjetoinnista käydessäni Yhdysvalloissa 20 vuotta sitten. Irlannissa henkilökohtaista budjetointia on pohdittu vakavissaan tämän vuosikymmen alusta lähtien”, kertoo irlantilaisen Kare-järjestö toimitusjohtaja Christy Lynch, joka on ollut mukana henkilökohtaisen budjetoinnin suunnittelutyössä jo pitkään. Lynchillä on vammaisasioihin varsin pitkä perspektiivi, sillä hän on ollut alalla jo 42 vuoden ajan.

Asiaan tuli vauhtia, kun hallitukseen tuli kaksi ministeriä, joilla oli henkilökohtaista mielenkiintoa asiaa kohtaan. Toisella ministerillä on kehitysvammainen lapsi ja toisen ministerin lähisukulaisella on autismin kirjon oireita.

Sen sijaan monet muut ministerit sekä myös opposition jäsenet ovat sitä mieltä, että henkilökohtaisen budjetoinnin kautta palveluista tulee liian kalliita. Lisäksi oppositiopoliitikot väittävät, että he tekisivät asian halvemmalla jos olisivat vallassa. Tästä syystä asian eteneminen on jumittanut jo pitkään byrokratian rattaissa sekä loputtomien kustannuslaskelmien suossa. Nykyinen hallitus on kuitenkin tehnyt päätöksen henkilökohtaisen budjetoinnin toteuttamisesta.

Mallia muista maista

Irlantilaiset ovat käyneet tutustumassa eri puolilla maailmaa toteutettuihin henkilökohtaisen budjetoinnin malleihin ottaakseen oppia jo tehdyistä hyvistä ratkaisuista – ja toisaalta välttääkseen muissa maissa tehtyjä virheitä.

Pisimmälle henkilökohtainen budjetointi on viety Australiassa, jossa kaikkien erityistä tukea tarvitsevien ihmisten palvelut on järjestetty henkilökohtaisen budjetoinnin kautta. Järjestelmä on asiakasystävällinen mutta kallis: palveluihin suunnattu budjetti oli Australiassa kaksinkertaistettava.

Järjestelmä on käytössä myös Britanniassa, jossa tiukka lainsäädäntö kuitenkin rajoittaa monissa tapauksissa palvelun käyttöä. Moni palveluun oikeutettu ei ole voinut käyttää henkilökohtaista budjettiaan, koska sopivaa tai lain hengen mukaista palvelua ei ole ollut tarjolla.

”Tanskassa taas sääntöjä ei ole juuri lainkaan ja se on johtanut tilanteeseen, jossa kuka hyvänsä täysin ammattitaidotonkin henkilö voi tarjota palvelujaan. On siis löydettävä sopiva tasapaino ääripäiden väliltä”, Lynch pohtii.

Vahvuutena joustavat palvelut

Henkilökohtainen budjetti sopii potentiaalisesti kaikille erityistä tukea tarvitseville ihmisille, kuten Australian malli todistaa. Se edellyttäisi kuitenkin erittäin suuria lainsäädännöllisiä muutoksia, joihin Irlannissa, kuten ei monissa muissakaan maissa, löydy poliittista tahtoa.

Käytännössä henkilökohtainen budjetointi sopii parhaiten liikuntavammaisille ihmisille, jotka tuntevat itse omat tarpeensa paremmin kuin kukaan muu.

”Henkilökohtaisen budjetin avulla he voivat itse päättää oman palveluntuottajansa sekä millaista apua he milloinkin tarvitsevat. Perinteiset palveluntuottajat eivät kykene tuottamaan samalla tavoin joustavia palveluja, vaan niiden toiminta on sidottu aikatauluihin ja tiettyihin rakenteisiin sekä toimintamalleihin”, Lynch toteaa.

Joukko liikuntavammaisia ihmisiä perusti Irlannissa vuonna 2012 oman edunvalvontajärjestön, joka sai solmittua valtion kanssa erillissopimuksen omille jäsenilleen. Sen mukaan järjestö saa valtiolta rahaa jäsentensä henkilökohtaisen avun järjestämiseksi. Palvelujen saamiseksi järjestön jäsenten on perustettava omia yrityksiä, sillä heidän on toimittava työnantajina palvelun tarjoajille. Liikuntavammaiselle henkilöille yrityksen perustaminen ei ole ongelma, mutta sen sijaan kehitysvammaisille henkilöille työnantajana toimiminen on usein mahdotonta. Myöskään kehitysvammaisten henkilöiden läheiset eivät ole innokkaita ryhtymään työnantajiksi
asiaan liittyvän byrokratian ja raportointivelvollisuuden vuoksi.

”Kansainvälisesti arvioituna, henkilökohtaista budjettia tulee Irlannissa käyttämään alle 10 prosenttia avun tarvitsijoista, joten se ei tule olemaan suuri uhka perinteisille palveluntarjoajille”, Lynch arvelee.

Monenlaisia uhkakuvia

Henkilökohtainen budjetti on tarkoitettu ainoastaan päivittäisten tarpeiden tyydyttämistä varten, mutta toisinaan asian määrittely voi olla kuin veteen piirretty viiva. Aina ei ole päivänselvää, mikä on henkilökohtaista apua ja mikä ei.

”Asiakas ei esimerkiksi voi maksaa kuntosalilippuaan henkilökohtaisen budjetin varoista, mutta, mutta hän voi palkata rahalla henkilökohtaisen avustajan tukemaan häntä salilla”, Lynch havainnollistaa.

Epäselvyyksien välttämiseksi tarvitaan uutta lainsäädäntöä, sääntöjen kirkastamista sekä käytännön kokemuksia järjestelmän toimivuudesta. Tänä vuonna Irlannissa käynnistetään ensimmäinen asiaan liittyvä pilotti ja todennäköisesti henkilökohtainen budjetointi on todellisuutta jo muutamien vuosien kuluttua.

Edessä voi kuitenkin tulla vielä monia mutkia, joista yksi on tiedon puute. Järjestelmän toimintaan perehtymättömät ihmiset voivat hakea henkilökohtaista budjettia ymmärtämättä, mihin kaikkeen ovat itse asiassa sitoutuneet.

Myös pelko rikollisen toiminnan lisääntymisestä on aina olemassa.

”Aina kun rahasta on kyse, on riskinä, että asiaan liittyy myös rikollisuutta, mutta toisaalta kansainväliset vertailut osoittavat, että henkilökohtaisen budjetoinnin alueella on sattunut väärinkäytöksiä vain hyvin vähän, eli en olisi tästä asiasta huolissani”, Lynch vakuuttaa.

Asiaan liittyvä värittynyt ja vinoutunut julkisuus somessa tai muissa medioissa voi omalta osaltaan haitata asian etenemistä.

”Jos revitellään isoja otsikoita yksittäisistä tapauksista ja vieläpä käytetään vääriä termejä, saadaan paljon pahaa aikaan”, Lynch uumoilee.